Oikeiston kapina
Yleinen / 24.3.2019

Ville Okkonen ja Ville LaamanenKansalaisuus, politiikka ja laillisuus Mäntsälän kapinan jälkeenHistoriallinen Aikakauskirja T1, 16:1 (2018). s. 15 – 28. Eräänlainen historian ajankohtaisia virtauksia ilmentävä Historiallisen Aikakauskirjan uusi numero, tämän vuoden ensimmäinen ilmestyi postista eilen. Oletin siinä käsiteltävän ajankohtaisia vuoden 1918 tapahtumia ja eritoten sisällissotaa ja siihen liittyviä asioita. Vankileirit ja niiden kauheus tulisi esille vasta seuraavassa numerossa. Pettymykseni oli melkoinen, kun mitään odottamaani ei sisällössä ollut. Tietenkin hyvin lyhyttä artikkelia, jonka on kirjoittanut Heidi Kurvinen eli ”Tamperelaisten tavoitteena paradigman muutos”. Liittyyhän asia jotenkin Tampereeseen, jonka keväthangilla ja turuilla ja toreilla taisteltiin sata vuotta sitten. Kuten kirjoittajat toteavat, niin Mäntsälän kapina jälkeistä tilannetta maamme politiikassa on tutkittu hyvin vähän ja ei oikeastaan lainkaan kansalaisuuden ja laillisuuden näkökulmista. Tämä on varmaankin sitä professori Heikki Ylikankaan esille tuomaa ns. valkoista valhetta, eli halua vaieta kaikista valkoisille negatiivisista asioista. Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys vuonna 1930 sai kohtuullisesti julkisuutta kuten myös Mäntsälän kapina sekä sen päättymiseen johtanut Tasavallan Presidentti Pehr Evind Svinhufvudin radiopuhe. Se jälkeen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain jokunen vasemmistolainen mielipide ja uutisointi vasemmiston omissa lehdissä. Oma näkemykseni perustuu tuosta aikakaudesta isäni äidin kertomuksiin. Esimerkiksi hän kertoi kuin vasemmistolaiseksi tiedettyjä henkilöitä yritettiin menemästä äänestämään juuri vuoden 1033 eduskuntavaaleissa. Tässä ilmeisesti ei kovin…

Työväenhistoriasta
Yleinen / 24.3.2019

Tehtävänä työväenhistoriaTyöväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 30 vuottatoim. Jarmo Peltola ja Erkki VasaraTHPTS, Turenki 2018, 225 sivua Rakastettava Ylhäisyys, Lähetin Sinulle jokunen aika sitten sähköpostin liitteenä skannauksen tämän teoksen eräistä sivuista. Samalla lupasin kertoa enemmän niin teoksesta kuin juuri tuosta skannatusta sivustosta. Lainaus tai oikeammin kopio oli peräisin sivuilta 28 – 31, ja ne ovat osa Markku Hykkäsen artikkelia Ajattelun historian anti, joka täyttää kirjan sivut 25 – 40. Eittämättä tämä artikkeli on koko melko suppean teoksen kaikkein mielenkiintoisin, siis henkilökohtaisesti ajateltuna. Tämä kirja on eräänlainen yhteenveto THPTS:n 30 vuotisesta toiminnasta alusta asti mukana olleiden ja myöhemmin mukaan tulleiden musteluina ja tavallaan tieteelisien metodien mukaisesti kirjoitettuina. Mielenkiintoisella tavalla siinä yhdistyvätkin sekä tieteelliset metodit, että henkilökohtainen muistelu ja omat ja henkilökohtaiset preferenssit. Kirjan omassa esittelyssä todetaan, että ”THPTS:n siipien suojissa harrastettu historian tutkimus on ehkä parhaimmillaan ollut yhteiskuntahistoriallista, laaja-alaista tutkimusta, jossa ilmiöihin on pureuduttu niin talouden, sosiaalisen kuin poliittisenkin kautta sukupuolinäkökulmaa unohtamatta. Myös perinteisempääkin työväen sosiaalihistoriaa ja poliittista historiaa puolue- ja järjestö -historioineen on hyvin siedetty. Erityisesti seuran toiminnan viimeisten vuosikymmenten aikana työväen tutkimuksen piiriin on yhä vahvemmin tullut työväenkulttuurin monimuotoinen tutkimus.” Kirjan kirjoittajat ovat kaikki erityisen ansioituneita historioitsijoita, ja he toimivat joko professoreina tai dosentteina eri yliopistoissa. Eli kirjoitusten…

Ihminen on ihmiselle susi
Yleinen / 24.3.2019

Sirpa KähkönenVihan ja rakkauden liekitKohtalona 1930-luvun SuomiOtava, Keuruu, 2010, 287 sivua Opin tietämään kuka on Sirpa Kähkönen vasta elokuun 21. päivä vuonna 2017. Osallistuin näet tuolloin paripäiväiseen Työväen Historian ja Perinteen Seuran järjestämässä seminaariin Työväemuseo Verstaalla Tampereella. Tuossa tilaisuudessa Kähkösen esitelmän aihe oli ”Tammisaaren yössä. Sisällissodan toinen näytös 1930-1933 pakkotyölaitoksen muurien sisällä”. Luento oli todellinen menestys ja sitä todistaa yleisön pitkät ja raivokkaat aplodit, joita Sirpa osakseen sai. Aihe oli suoranaista jatkoa nyt lukemalleni kirjalle ja toimi eräänlaisena tiivisteenä ja samalla pontimena kirjan lukemiselle. Tosin meni puolitoista vuotta ennen kuin aloin lukemisen. Kirjan tosin hankin ainakin vuosi sitten, mutta aihepiiri tuntui niin ranskalta, että minulla ei yksinkertaisesti ollut henkisiä, ei varmaan myöskään fyysisiä voimavaroja lukemiseen. Sirpa Kähkönen on historian maisteri, mutta hän osaa myös todella kirjoittaa sujuvasti, helppolukuisesti ja lukijan mielenkiintoa ylläpitävästi. Tämä kirja on kaunis kunnianosoitus hänen omalle isoisälleen, joka monesti joutui kokemaan poliittisen vangin elämää Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Minusta Kähkönen kuvaa hyvin elävästi niitä vaikeuksia, kun koko yhteiskunnan koneisto ja varsinkin sen natsimieliset alemmat virkamiehet tekivät kaikkensa, jotta poliittiset vangit eivät olisi ihmisiä eivät saisi mahdollisuutta itsekään kokea omaa ihmisyyttään. Kirja on hienoa ja sujuvaa tekstiä, mutta silti se oli osittain vaikeaa luettavaa. Kuvaukset vankien epäinhimillisestä kohtelusta olivat todella…

Onnettomuus
Yleinen / 23.3.2019

Se siis tapahtui nyt. Palvelimen kovalevy hajosi ja vain vahimmat jutut säästyivät eli noin viimeisen vuoden aikana kirjoitetut ovat kahdonneet. En usko, että omalla koneellani on kovin montaa näistä artikkeleista. Samalla suuri osa kuvista katosi bittiavaruuteen. Niitä omalla koneellani onkin, mutta niiden palauttamiseen menee aikaa. Ja osa kuvista on löydettävissä myös muualta. Nyt ei voi kuin valittaa tapahtunutta ja ottaa opiksi.

Viikon 12 Kirjavisa
Yleinen / 23.3.2019

Suomalaisessa perinteessä Pihlaja on pyhä puu. Se on usein mukana erilaisissa symbolein ilmaistuissa tarkoituksissa. Näin on myös havaittavissa tässäkin runossa, jossa on puu, ja sen alle on veli haudattu. Siis pihlaja suojelee rakasta ja tärkeätä henkilöä. Lisäksi pihlaja kietoo juurinensa avulla veljen lujemmin menneiden valtakuntaa ja haluaa pitää hänet omanaan ja samalla virota elämään keväällä, siis eräänlaisena veljen uuden olemisen symbolina. Nyt kerrankin tämä vanha äijä tiesi tai luuli tietävänsä, mistä on kyse. Kirjoittaja on vuonna 1965 syntynyt Olli Heikkonen ja hänen esikoisteoksestaan Jakutian aurinko, joka ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 2000. Samana vuonna hän sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon. Olli Heikkonen ei ole mikään runsaasti runoa suoltava skaldi, vaan hänen tuotantonsa on melko niukkaa, mutta sitä voimakkaammin vaikuttavaa. Ehkä juuri se on tehnyt minuunkin vaikutuksen. Vuonna 2017 Heikkonen sai Einari Vuorela -runopalkinnon, joka on todella hieno tunnustus kohtuullisen niukan tuotannon omaavalle runoilijalle.

Ranskan uusinta historiaa taidolla ja tiedolla

Helena Petäistö Ranska, Macron ja minä Otava, 2017, 236 sivua Heinäkuun kansallispäivän paikkeilla Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron sai vieraakseen Yhdysvaltain vain puli vuotta aiemmin valitun presidentin Donald Trumpin. Vastaanotto oli ranskalaisen edustava ja se tapahtui Invalides-kirkossa, ja eritoten Napoleonin haudan äärellä. Sotiminen tai ainakin sotilaallisuus oli suuri osa tuon vierailun ohjelmaa. Vähää aiemmin Macron oli ottanut vastaan presidentti Putinin ja se tapahtui Versaillesin linnassa. Siellä putin lähti Lähettiläiden salista, jota koristaa valtava Ludvig XIV muotokuva kaikkine regaleineen. Matka kulki pitkin peilisalia, joka on eittämättä maailman komein tila ja se päättyi salin päähän, jossa vastassa oli isäntänä toiminut Macron. Neuvottelut käytiin ns. taistelujen salissa, jossa on valtaisat maalaukset Ranskan kuninkaiden käymistä voitokkaista sodista. Mikä oli vierailun seuraus, sitä ei tosin Petäistö meille kerro? Trump oli sijoitettu Concorde-aukiolle pystytettyyn katsomoon ministereiden ja suurlähettiläinen kanssa ja Macron itse osallistui sotilasparaatiin, joka kulki Riemukaarelta Concorde aukiolle tasavaltalaiskaartin ratsujen ja armeijan yksiköiden saattamana. Niin ja kulki armeijan avojeepillä upeasti ja ylväästi seisoen. Nyt tämä Trump haluaa samanlaisen paraatin myös omaan pääkaupunkiinsa maan kansallispäivänä 4. heinäkuuta. Voi siis todeta, että Trump söi Macronin kädestä todellista pullamössöä! Kirjan rakenne on oivallinen, sillä keskeisesti se tuo esille Ranskan, niin historiallisesti, taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti ja vallankäytön kannalta tarkasteltuna….

Viikon 5 kirjavisa

Arvoisa Visaisäntä, johan Isäntä myrkyn lykkäsi ja todella heitti haasteen. Vinkit eivät auttaneet lainkaan, sillä kaikki tuntui vieraalta. Mutta kun vinkissä kerrottiin todella suuri tragedia, niin omalta osaltani kyse on myös melkoisesta onnettomuudesta, joka nyt kuitenkin on osoittautunut jopa myönteiseksi. Kun noin 14 vuotta sitten sydänleikkauksen sivuvaikutus oli 2. puhekeskuksen eli äidinkielen tuhonnut aivovaurio, niin siitä alkoi tietty kuntoutuminenkin. Oli tapanani ollut aiemmin kirjoja ja tallentaa saamani näkemykset valokuvamuistiini. Aivoinfarkti tyhjensi lähes täydellisesti tuon varaston. Kuntoutumisessa opettelin uudelleen tuon itselleni ominaisen tavan. Ja nyt tämä antoi vastauksen tehtävään. Olin näet jossain tilaisuudessa, luultavammin kirjastossa, selaillut kirjoja ja yrittänyt niin muistivalokuvata. Yksi tekstivinkin osanen ”Tyl – sä – ää” herätti minussa muistikuvia ja yhdisti ne johonkin venäläiseen kirjailijanimeen. Kaksi päivää meni kirjastossa, kun löysin selailemani kirjan ja siinä sijaitsevan haetun sitaatin. Tämän sitaatin on kirjoittanut venäläinen, joskin Euroopassakin oleskellut Marina Tsvetajevan (1892 – 1941). Se on hänen novellikokoelmastaan Piru ja muita kertomuksia, jonka on suomentanut Elin Kahla vuonna 2006. Teoksen on kustantanut Like ja siitä on otettu uusi painos vuonna 2013. Varmasti muut kanssakisaajat kertovat enemmän Marinnasta, minä kerroin lähinnä itsestäni. Lisäys 28.02.2018 Kirjavisassa julkaistiin seuraava os tekstistäni: O. L. kertoo hienon ja rohkaisevan tarinan. ”Vinkit eivät auttaneet lainkaan, sillä kaikki…

Viikon 2 kirjavisa

Olemme tottuneet käsitykseen Miina Sillanpäästä maamme ensimmäisenä naisministeriä. Tämä on varmasti pätevä ja hyvä käsite, joka korostaa Tämä loistavan naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työväenliikkeessä Voidaan kuitenkin keskustella, onko tarpeellista ottaa ministerien joukkoon esim. ennen itsenäistymistä vaikuttaneet senaattorit kuten Oskari Tokoi, joka oli senaatin puheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917. Muuten taisi olla maailman ensimmäinen sosialisti tuossa tehtävässä? Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme Punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kuluasiat. Hilja Pärssinen os. Lindgren, käytti myös pseudonyymia Hilja Liinamaa ja vaikutti joukoissamme 1976 – 1935. Hän oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija Työläisnaisliiton puheenjohtaja, poliittinen vanki, joka kuitenkin jäi henkiin. Nyt kyseessä oleva sitaatti on Hilja Liinamaan-Pärssisen teoksesta Muistojen mailta, Runoja, joka ilmestyi Helsingissä 1926. Runossa on vahva tuulahdus vankeusajalta, joka jatkui vuoteen 1923 saaja ja jonka jälkeen elämä ei koskaan palannut entiselleen. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut Kansallisbiografiaan todella ansiokkaan elämäkerran Hilja Pärssisestä.

Tarua vaiko totta?

Vilho Tahvanainen Erikoistehtävä Mannerheimin sellaisena asiamiehenä 1932 – 1945 Akateeminen kustannusliike Helsinki Hämeenlinna 1971, 332 sivua Joskus tulee elämässä eteen uskomattomia tekemisiä, niin oli nytkin. Hyvä, erittäin hyvä ystäväni, pyysi minua noutamaan antikvaarista teoksen, jonka hän oli sinne varannut. Tietenkin se teos piti myös lukea ja kirjoittaa ja sanoa mielipide hänelle koko hoidosta. Kirjasta on otettu uudempi painos vuonna 2008, eli yli 30 vuotta edellisen ja käyttämäni painoksen jälkeen. Riensin oitis isolle kirkolle tuota kirjaa hakemaan, vaan ei ollut kauppiaalla myymälässä, säilyttää suurta osaa kotonaan, varsinkin netissä myytäviä. Seuraavana päivänä tuli eteen reissuun uusinta, saatoin samalla pesettää autoni kroaattipoikien käsipesussa. Parempaa se on kuin hankaavat kylmät koneet, eikä maksa juurikaan sen enempää. Kiirehdin jo kirjan puliväliin luettuani soittamaan ystävälleni ja kertomaan ensivaikutelmat. Ilmeisesti hän halusi jonkun historioitsijan mielipiteen asiasta. En todellakaan ole toisen maailmansodan ja sen esileikkien erikoinen asiantuntiaja, Minun spesialiteettina on lähinnä satavuotinen sota keskiajan loppupuolella. Mutta varmoja mielipiteitä ja näkemyksiä minua ei kuitenkaan puutu, ei oikein mistään menneisyyden ja nykyisyyden asiasta. Vanamokirjaston sivulla teoksesta kirjoitetaan seuraavaa ja tässä melkoisen pitkä sitaati: ”Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun…

Kirjavisa viikolla 49
Yleinen / 11.12.2017

Arvoisa Visaisäntä, Tämän viikon lainaus on mielenkiintoinen valinta, joka palauttaa minut noin 15-vuotiaan tasolle tai ainakin tuo ikäkauden vaiheisiin. Olin näet kuullut tai ainakin jotain kuullut, että oli eräs ranskalainen runoilija, joka on aivan hurja, kirjoitta mielenkiintoisia runoja, jotka repäisevät maailmani. Soin tietooni, että ruot oli käännetty suomeksi ja niin sitten vaan lukemaan. Pettymys oli suuri, sillä runot eivät olleet mitenkään erilaisia tai räjähtäviä. Mutta seuraukset olivat pitkälle kantavia. Päätin näet opetella kielen, jotta voisi lukea runoja alkukielisin. Tuota kieltä ei koulussa opetettu. Niin myöhemmin tuon vieraan kielen taito pelasti minut kielettömyydeltä, kun infarktissa meni äidinkielen puhuminen. Runot, eli Charles Baudelairen Pahan kukkia, oli suomentanut Yrjö Kaijärvi (1896 – 1971) ja näin hän teki suuren palveluksen minulle. Kun tutustuin vähän hänen oman runouteensa, niin huomasi sen olevan melkoisen konventionaalista ja pliisua, kuten tämäkin sitaatti osoittaa. Runo Joulu, on Kaijärven vuonna 1959, Otavan kustantamana ilmestyneestä runokokoelmasta Kaikki on toisin (runoja). Näin olen elävä, toistaiseksi, todiste siitä, että joskus tyytymättömyys saa aikaan voimakkaan reaktion, joka on suureksi hyväksi niin henkiselle kuin sivistyksellisellekin hyvinvoinnille.