Paasikivi geopolitikkona

Alpo Juntunen Paasikivi Geopolitiikko ja Suomen kohtalon vuodet Otava, Helsinki/Keuruu, 2021, 320 sivua On jo vuosi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani, mutta maailma on muuttunut, niin myös minäkin. Siksi monien lukemieni kirjojen jälkeen käteeni osui tämä Alpo Juntusen kirjoittama kirja. Kahdesti se luin, alleviivauksin ja merkinnoin. Nyt on siis aika herättää tämä blogi ruususen unesta. Suomen itäiselle taivaanrannalle on kerääntynyt jälleen kerran ukkospilviä ja sieltä kuuluu jopa jylinääkin. Suomessa on aina jouduttu kokemaan idästä tulleet rajuilmat, ja sitä on nytkin ilmassa. Eräänä syynä on tietenkin uskomaton sota Ukrainassa, jossa venäjä yrittää kaikin militaarisin keinoin vahvistaa läsnäolonsa ja dominanssinsa. Erinomaisen ja ajankohtaisen kirjan on tohtori Juntunen kirjoittanut, vaikka kyseessä on hyvinkin usein historiankirjoituksessamme käsitelty aihe eli todellinen valtioneuvos ja tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi. Tietenkin voidaan kysyä, että mitä uutta voidaan Paasikiven henkilöstä tai hänen toiminnastaan löytää ja kirjoittaa? Eritoten jo teoksen alaotsikossa mainittu geopolitiikka on juuri tässä ja nyt ajankohtainen. Taustaa sille antaa juuri venäjän sota Ukrainassa ja saman mahdollisuus myös meillä Suomessa. Tästä kaikesta on seurauksena tietenkin ollut vahva mielipiteiden muuntuminen myönteiseksi suomen liittymiseksi jäsenenä Natoon ja siten saadut turvallisuustakuut. Paasikivi, Alpo Juntusen mukaan, koki hyvin selvästi Neuvostoliiton geopoliittiset näkemyksen sotiemme jälkeen, kun hän yritti rakentaa Suomelle uskottavaa roolia Neuvostoliiton hyvänä…

VARJELE LUOJA, IHMISEN LASTA…

Lauri Nurmi Jussi Halla-Aho Epävirallinen elämäkerta Into-kustannus, Helsinki/Tallinna, 2021, 336 sivua Olen lukenut jokaisen Lauri Nurmen kirjoittaman ja Into -kustantamon kustantaman teoksen ja kaikissa niissä on hyvin selkeä yhteinen tekijä. Kyseessä on tietenkin kirjoittajan hieno kyky kirjoittaa eläväistä ja helposti luettavaa ja samalla monivivahteista tekstiä. Se harvalla kirjoittajalta nykyisin onnistuu. Itse kirjan sisällössä suuri osa on jo aiemmin tuttua ja monissa erilaisissa medioissa meille esille tuotua. Uskomaton on kuitenkin Jussi Halla-Ahon seuraavanlainen toteamus: ”Inhoan sitä, että sivilisaationi tekee hidasta itsemurhaa. Sydämeni särkyy, kun katselen miten läntinen maailma, joka kerran niin urheasti vastusti kommunismia ja välttyi siltä, on nyt vapaaehtoisesti uppoamassa uuteen painajaiseen. Pimeä aika on alkamassa”. En vain voi tällaisena yksinkertaisena lukijan ymmärtää tohtorismiehen tietämättömyyttä historiasta. Ei vaadi suurtakaan lukemista, kun saa tietää miten kulttuurit ovat historiassa syntyneet ja kuolleet eli näivettyneet ja uudenlaisiksi muuttuneet. Niin on käynyt Antiikin Rooman tai Kreikan kulttuureille, Egyptin vanhalle kulttuurille ja Kiinan useallekin eri kulttuurille. Suosittelen tohtorille luettavaksi 10 osaista teosta Histoire Générale des Civilisation, siitä sen tietää todelle hyvin. Tai sitten hiven pienempi yleisesitys eli Oswald Spenglerin Länsimaiden perikatu: Maailmanhistorian ääriviivoja, joka on lyhennettynä ilmestynyt 1961. Jonkinmoista pelkoa herättää tietenkin Halla-ahon antisemitismi, eli juutalaisvastaisuus, joka saa jotenkin irvokkaita ja suureen tietämättömyyteen perustuvia ajatuksia….

Suomalainen jätti

Karo Hämäläinen Kansalliskirjailija Romaani Väinö Linnasta WSOY, Helsinki, EU, 2020, 409 sivua Noin pääsääntöisesti en ole erityisen innostunut romaanitaiteesta, enkä sen nimeen vannovista teoksista. Tietenkin on luettu pakolliset ja jopa melkoinen määrä ei pakollisiakin teoksia. Kun vielä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on ehdoton suosikkini, niin taidan olla melko ihmeellinen ja erilainen? Tietenkin luettujen listassa ovat tämän ”romaanin” kohdehenkilön tuotanto, siltähän ei voi kukaa välttyä, siis niiden lukemiselta. Kuitenkin Karo Hämäläinen on nimennyt kirjansa romaaniksi, ja sen on tarkoitus kertoa kansalliskirjailija Väinö Linnasta. Noin yleisesti on todella mielenkiintoista, että miten todellisesta kansallisesta monumentista, kuten Väinö Linna eittämättä on, voi kirjoittaa romaanin, joka noin pääsääntöisesti on enemmän ja vähemmän puhtaan mielikuvituksen tuotetta. Tämän yksittäisen romaanin tekee mielenkiintoiseksi se, että se kertoo kuvitteellisen dokumentin tekemisestä ja tuottamisesta. Tämän dokumentin kohteena on tietenkin Väinö Linna. Dokumenttihan on mitä useimmin sukeltamista nykyisyyden kautta menneisyyteen. Tämäkin dokumentti alkaa Urjalasta eli Linnan syntymäkodin vähäisiltä raunioilta. Ja tässä oma henkilöhistoriani liittyy Väinö Linnaan. Hänen vanhempansa olivat lähes samaa vuosikertaa oman isäni äidin kanssa. Kun asuinpiirin oli lähes samalla kylällä, niin pakostihan pienen pitäjän ja saman kyläpiirin asukkaat toisensa tunsivat ja muksuina leikkivät yhdessä, siis mikäli vakavimmilta tekemisiltään ehtivät. Tämän yhteisen perimän tähden Väinö Linna kirjoitusten hämäläismurteiden vaikutus…

Se on meidän kaikkien MANU

Tapio Bergholm Kiihkeä Koivisto Nuoruus, sota ja onni 1923 – 1959 Otava, Keuruu, 2020, 464 sivua Tässä kirjassa on kyseessä tietenkin meille monin tavoin tutuksi tulleesta henkilöstä, josta on lukuisia kirjoja kirjoitettu, moninaisia artikkeleita sepustettu ja valtavasti TV-ohjelmiakin luotu. Mauno Koivisto tehdään tässä elämäkerran ensimmäisessä osassa tunnetuksi ennen suurta valtakunnallista kuuluisuutta, joka kruunattiin presidentin tehtävien hoidolla kahden kauden aikana. Tietenkin herää kysymys, oikeutetusti varmaankin, että mitä uutta nyt kirjoitettu elämäkerta voi tuoda esiin niin paljon käsitellystä henkilöstä kuin Mauno Koivisto? Tietenkin ensin on mainittava tohtori, jopa kaksinkertainen tohtori, Bergholmin pyrkimys tieteellisesti validiin tulkintaan Koivistosta, hänen sanomisistaan ja tekemisistään. Ihan kirjan viimeisessä luvussa hän tuo esille todella mielenkiintoisen ja tutkimuksellisesti erittäin merkittävän asian. ”Värväsin tuekseni elämäkertatoimikunnan, jonka jäseniksi suostuivat Jaakko Kiander (puheenjohtaja), Pirjo Ala-Kapee, Antti Blåfield, Ulpu Iivari, Tytti Isohookana-Asunmaa, Jaakko Kalela, Jukka Korpela, Erkki Liikanen, Tire Santamäki-Vuori ja Juha Tarkka.” Historiatoimikunta on pääsääntöisesti nimetty, kun on kirjoitettu jonkun kaupungin, kunnan, yrityksen tai yhteisön historiaa. Toimikunnan tehtävänä on ollut enemmän tai vähemmän avustaan tutkijaa, mutta myös todennäköisesti valvoa työn oikeaoppisuutta. Tässä yhteydessä tutkijan menettely on todella oivallinen ja sen oli syytä levitä laajimminkin historioitsijoiden keskuudessa. Valitut henkilöt edustavat erilaisia tieteenaloja, yhteiskunnallisia näkemyksiä ja ovat todella mielenkiintoinen sekoitus. Esimerkiksi professori Kalela on…

Mitä on yhdenvertaisuus?

Antti KauppinenMistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta?ImpulssejaKalevi Sorsa -säätiö, helmikuut 2020, 25 sivua Déclaration des droits de l’homme et du citoyen eli Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus laadittiin ja annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Se julisti yksilöiden luonnolliset oikeudet ja ne oli tarkoitettu toteutettavaksi. Vielä tänäänkin tämä julistus on korkein aste Ranskan oikeusjärjestelmässä, eli se menee jopa perustuslain edelle. Julistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan sen kaikkein keskeisin sisältö: Tous les êtres humains naissent libres et égaux en dignité et en droits. Ils sont doués de raison et de conscience et doivent agir les uns envers les autres dans un esprit de fraternité.» (Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heillä on ymmärrys ja tietoisuus ja heidän tulee toimia toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”) Yleensä tämä julistus tiivistetään kolmen sanan mittaiseksi julistukseksi, eli ranskaksi se kuuluu: Liberté, Égalité, Fraternité! Kuitenkin yli 230 vuoden aikana tuosta julistuksesta ja sen sisällöstä on syntynyt valtava määrä filosofisia, yhteiskunnallisia, sosiologisia, taloudellisia jne. tieteellisiä teoksia. Vielä enemmän se on saanut aikaiseksi erilaisia populaareja näkemyksiä ja tulkintoja. Julistus lienee yksi historian eniten kommentoiduista julistuksista, mutta se kertoo julistuksen keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle, yksilöille kuin myös erilaisille yhteiskunnillekin. Tämän Kauppisen artikkelin kannalta juuri tuo toinen käsite égalité on…

Kriisien jälkihoito

Kriisin jälkeinen talouspolitiikkaa Attac ry, 2013,24 sivua Postiluukusta kolahti torstaina jo seitsemän vuotta sitten valmistunut pienen lehtinen talouskriisiin jälkihoidosta. Se on julkaissut Attac ry ja julkaisemiseen ovat osallistuneet lähinnä kollektiivisen tekijäryhmän jäseninä Omar El-Begawy, Jan Otto Andersson, Lauri Holappa, Heikki Patomäki, Katarina Sehm Patomäki ja Matti Ylönen. Kielenhuollosta on vastannut Eeva Talvikallio, taitoon tehnyt Anna Kalso ja kannen kuvan on luonut Harri-Pekka Savolainen. Kokonaisuus käsittää kahdeksan tiivistä artikkelia, ja jokaisen lopussa on mainittu muutama keskeinen ko. artikkelin asiaa käsittelevä teos ja/tai nettiosoite. Helposti voisi pitää kirjoituksia menneen talven lumina, sillä pääsääntöisesti se käsittelee vuoden 2008 talouskriisiin jälkiselvittelyjä ja miten sen aiheuttamista valtavista vaikeuksista voitaisiin parhaiten selvitä. Kuitenkin juuri parhaillaan maailmassa on meneillään koronaviruksen aiheuttama pandemia ja sen vaikutukset talouteen ja myös koko muuhunkin yhteiskuntaan ovat arvaamattoman suuret. Suomen kohdalla puhumme jo summasta, joka lienee hyvinkin puolen koko vuoden budjetista. Siis todella merkittävästä talouden tapahtumasta ja siten myös taantumasta. Tuon vuoden 2008 kriisin taustalla olivat eritoten Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden häiriöt, joka aiheuttivat pankkien ja muiden rahamarkkinalaitosten kaatumisista ja tarvetta sosialismiin, eli valtion tukeen ja apuun. Taas kerran tapahtui niin, että voitot oli yksityistetty, mutta vastuu sosialisoitiin ja kaadettiin veronmaksajien niskaan. Tämän kriisin taustalla olivat rahalaitosten nopeiden voittojen tavoittelut, joka keskittyi pelkästään rahatalouteen ja…

Erakkous on?

PeltonenErakotOmintakeisten suomalaisten elämäntarinoitaInto kustannus, Helsinki / Tallinna, 2020, 244 sivua Elämme erilaista aikaa, toissa päivänä tuli kuusi viikkoa täyteen vanhusten karanteenissa. Ennakkotieto vaati minut ja lankomieheni eristäytymään. Olen ollut käytännöllisesti katsoen kuusi viikkoa yksin, ei ole kuin puhelimen varassa keskusteluyhteyteni. Tosin ulkona ovat ystäväni käyneet ja toimittaneen mm. ruokaa, kirjoja ja muuta elämälle välttämätöntä Kuitenkin on ollut runsaasti aikaa lukea ja sivistää itseään. Itsensä sivistäminen ja siten oman minän rakentaminen ovat erittäin otollisia harrasteita tällaisena aikana. Tätä omaan minään kohdistunutta ja valtiovallane määräämää eristäytymistä vastaan on oma mielenkiintonsa Milla Peltosen kirjalla Erakot, joka käsittelee syytä tai toisesta eri tavoin erakoitumiseen päätyneitä henkilöitä ja usein jopa heidän erakoitumisensakin on hyvin erilaista ja eritoten sen syyt ovat todella moninaiset.  Ensiksi kuitenkin mainittava suomalaisessa populaarikirjallisuudessa harvinainen ominaisuus, jota oikeastaan viljelee vain suuri suosikkini Matti Klinge. Tämän teoksen kirjoittaja on käyttänyt onnistuneesti hyväkseen kaunokirjallisuutta, jossa usein kuvataan juuri erakoitumista. Ehkä heti alussa oleva viittaus Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen on juuri sellaista älyllistä hienoutta, jota harvoin saadaan suomeksi lukea ja kokea. Tämä on hyvin eurooppalainen tapa ja vielä erityisesti ranskalainen kirjoituskeino. Mutta toki muutkin, kuin vain kirjalliset tapaukset ovat päässeet mukaan ja varsinkin alkuosassa, jossa kerrotaan usein tarunhohtoisista Lapinkullankaivajista tai muista erakoituneista henkilöistä. Kirjan aloittavat…

Tanner sanoi…

Kun talvisodan rauha tehtiin 13. helmikuuta 1940, niin hallituksen ministereistä vain Väinö Tannerille riitti rohkeutta puhua radion välityksellä rauhan tekemisestä ja sen kovista ehdoista koko kansalle. Puheensa lopussa hän totesi moniarvoisen demokraatin ja juuri sosialidemokraatin tavoin seuraavaa: ”Niiden varalta on meidän jatkuvasti pysyttävä yhtenä koossa, yksimielisinä ja sen kautta voimakkaina. Olisi tosin ymmärrettävissä, jos nyt tehdyn ratkaisun suhteen tulisi vallitsemaan eri mieliä. Siksi runsaasti voi toisenkin kannan puolesta esittää näkökohtia. Tämä mielipide-eroavaisuus ei kuitenkaan saisi häiritä aikaansaatua yhtenäistä rintamaa. Sitä tullaan varmastikin tarvitsemaan nyt alkavan rauhan aikana yhtä paljon kuin käydyn sodankin vallitessa. Entisyys on unohdettava. On katsottava tulevaisuuteen.” Miten tämä sopikaan Sanna Marinin johdolla eletyn korona-viruksen aikaan? Miten hän uskaltaa sanoa ja toimia juuri hienon demokraatin, sosialidemokraatin tavoin. Lainaus kirjasta: Lasse Lehtinen: Tanner itsenäisen Suomen miesOtava, Helsinki, 2017, 880 sivua

Vahvempi sukupuoli

Virva Liski Vankileirin selviytyjät Tuhat naista Santahaminassa 1918 Into-kustannus, Tallinna / Helsinki, 2020, 245 sivua Talvisotaa käsittelevän kirjatulvan lisäksi ovat tutkijat ja tutkimuksista kirjoittavat paneutuneet muihinkin aiheisiin. Eräs tällainen teos on juuri Virva Liskin kirja, joka ottaa esille hyvin harvoin käsitellyn aiheen eli naisvangit, jotka vieläpä vuoden 1918 sisällissodan seurauksena oli internoitu Santahaminan vanhalle venäläiselle sotilaskasarmille. Tietenkin riensi etsimään kirjaa edeltäneen pro-gradutyön vuodelta 2016. Sehän löytyi hienosti Helsingin yliopiston sivuilta. On itsestään selvää, että opinnäyte on melko erilainen ja toimii esilaisin tavoittein, kuin julkaistavaksi ja myytäväksikin tarkoitettu kirja. Mutta samat sisällöt vaan eri tavoin esitettynä ovat molemmista. Oikeastaan tämä kirja on todellakin oivallista tieteen kansanomaistamista. Missään tapauksessa tämä kirja ei ole vain opinnäytteen toinen painos. Ero tulee heti esiin kummankin teoksen erilaisesta rakenteesta. Opinnäyte on jaksotettu temaattisesti ja kirja sitä vastoin on perustaltaan kronologinen, mutta sisältää alalukuina myöskin temaattisen jaksottelun. Tämä jaksottelu ei suinkaan ole joka kuukauden kohdalla samanmoinen, vaan ajan myöten muuttuu, kuten elä muutti vakileirillä. Tämä on hyvin onnistunut ratkaisu, sillä se auttaa lukijaa hahmottamaan ajan, vaikka kyseessä on vain kolmen kuukauden jakso vuoden 1918 kesän aikana. Tämä Liskin hieno kirja tuo esille jo nimessään vuoden 1918 vankileirin selviytyjät, jota olivat naisia. Kolmen kuukauden aikana leirillä kuoli neljä…

Pahuuden arkipäiväistymisen ongelma

Kurt SontheimerHannah Arendt, Suuren ajattelijan elämäHannah Arendt. Der Weg eines Großen DenkerinSuom. Maija PietikäinenInto-kustannus, Helsinki / Latvia, 2019, 245 sivua Erinomaisen hyvä ystäväni sai minut taas ajattelemaan, pohtimaa ja ehkä muuttamaankin näkemyksissäni. Hän lähetti minulle näet tämän kirjan, joka on alun perin kirjoitettu saksaksi. Kirjoittaja Kurt Sontheimer (1928 – 2005) oli yhteiskuntatieteilijä ja historioitsija, joka toimi mm. Ludvig-Maximillams-Universitätissä Münchenissä. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005, hän sai valmiiksi tämä, ainakin minulle, merkittäväksi muodostuneen teoksen. Juri kirjan kohde Hannah Arendt tekee koko teoksen mielenkiintoiseksi ja sellaiseksi, joka vaikuttaa lukijan elämään todella monin tavoin. Ei kirja ole sivumäärällä raskautettu, mutta asiasisältö on todella painavaa. Yleensä Sontheimer kirjoittaa teoksissaan mm. kirjallisuudesta kuten Thomas Mannista, demokratiasta ja sen ilmenemisestä. Kohteena ovat usein Weimarin tasavalta, Itä-Saksa tai Saksan Liittotasavalta ja niiden yhteiskuntien demokraattiset ja antidemokraattiset ongelmat. Mukaan mahtuu toki muutakin mm. Iso-Britannian poliittisen järjestelmän selvittelyä ja yhteistyötä mm. Novel-kirjailija Günther Grassin kanssa. Sontheimer tuo monipuolisesti esille Hannah Arendtin (1906–1975) lapsuuden ja nuoruuden, kuinka jo varhain tuli esille nuoren neidon älykkyys ja kyky käyttää tätä lahjaa. Hän saattoi omistautua opinnoilleen kohtuullisella tarmolla ennen natsien valtaantuloa. Tämän järjestön politiikka merkitsi suuria muutoksia Hannah Arendtin elämään, tieteeseen ja yleensä hänen tapaansa ajatella. Varhaiskypsä nuori Hannah Arendtista suoritti menestyksekkäästi opintonsa…