Viikon 2 kirjavisa

Olemme tottuneet käsitykseen Miina Sillanpäästä maamme ensimmäisenä naisministeriä. Tämä on varmasti pätevä ja hyvä käsite, joka korostaa Tämä loistavan naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työväenliikkeessä Voidaan kuitenkin keskustella, onko tarpeellista ottaa ministerien joukkoon esim. ennen itsenäistymistä vaikuttaneet senaattorit kuten Oskari Tokoi, joka oli senaatin puheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917. Muuten taisi olla maailman ensimmäinen sosialisti tuossa tehtävässä? Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme Punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kuluasiat. Hilja Pärssinen os. Lindgren, käytti myös pseudonyymia Hilja Liinamaa ja vaikutti joukoissamme 1976 – 1935. Hän oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija Työläisnaisliiton puheenjohtaja, poliittinen vanki, joka kuitenkin jäi henkiin. Nyt kyseessä oleva sitaatti on Hilja Liinamaan-Pärssisen teoksesta Muistojen mailta, Runoja, joka ilmestyi Helsingissä 1926. Runossa on vahva tuulahdus vankeusajalta, joka jatkui vuoteen 1923 saaja ja jonka jälkeen elämä ei koskaan palannut entiselleen. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut Kansallisbiografiaan todella ansiokkaan elämäkerran Hilja Pärssisestä.

Kirjavisa

Arvoisa Visaisäntä,   Kahden viikon tauko ja loma kaukana korvessa, jossa ei ollut nettiä, ei lehtiä eikä oikein mitään. Niin olihan siellä toki eräs Euroopan pahimmista rikollisliigoista eli Kittilän kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Ei siellä ole Demokraattia eikä työväen kirjallisuutta. Vain kähmintää ja rikollista toimintaa on Kepulandiassa/Kittilässä. Mutta nyt suksi luistaa ja rokolliset ovat jäänet sisareni kiusaksi. Vinkit visaan olivat vähäiset, mutta oikeastaan riittävät. Kun vielä on tutun tuntuinen lainaus niin ei muuta kuin ajattelemaan. Tietysti kyseessä on todella työväenkirjallisuuden järkälemäinen edustaja Toivo Pekkanen (1902 – 1957). Ote oli hänen kirjasta Tehtaan varjossa, jonka ole melko monesti lukenut ja joka on todella paljon vaikuttanut omaan poliittiseen maailmankuvaan. Pekkasta tai hänen tuotantoaan ei tarvitse muille kanssatietäjilleni paljon esitellä. On vain todella iso harmi ja menetys nykyiselle nuorisolle, että he eivät taida isommin tutustua Toivo Pekkasen tuotantoon, onhan tuo tuotanto todella vaikuttanut paljon myöhempäänkin kirjallisuuteen. Oikeastaan tekemisen Levin korvessa liittyi Tehtaan varjossa teokseen. Isä palaa vankileiriltä kotiin heti teoksen alussa. Mutta mikä oli syynä sisällissotaan? Tutkin asiaa Kustaa Paturin ja vapaaherra Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen välisestä lehdistö debatista vuosina 1859 – 1860. Vankka porvari ja suomettarelainen Koskinen vastusti kaikkea yhteiskunnan puuttumista vaivaishoitoon, Se hänen mielestään aiheuttaa vain kärsimystä ja kaikkien halua olla vaivaisia. Paturi, talonpoika…

Viitahan se… siis Lauri Viita!

Yrittelin vasta Demokraatin kirjavisaan ja ehkä jopa onnistuin oikean vastauksen antamisessa. Seuraavasti vastasin- Arvoisa Visaisäntä, Alkuvuoden aika olen usein saanut vain ihmetellä kanssaosallistujien valtaisaa tietomäärää, ja onneksi meillä on vielä kirjallisuutta tuntevia henkilöitä. Vaiko ovatko he kokoontuneet kaikki Demokraatin kirjavisaan? Viikon 12 sitaatti, vaikka ei kovin paljon vinkkejä annettu, oli kovin tutun tuntuista, muistikuviakin se herätti – myönteisiä sellaisia. Mutta onneksi vastausaikaa annettiin runsaasti ja samalla se tarkoitti uudelleenlukemista ja suunnatonta nautiskelemista. Kaikki tuo oli varmaan syntiä. Kun vielä äänen lueskelin, tosin kotiolissa, mutta silti… Ihan omasta aktiivisesti käytössä olevasta hyllystöstä se löytyi. Ei tarvinnut menne autotallin varastoihin tai edes pienelle tai suuremmalle kirkolle etsimään. Taitaa lähes jokaisella suomalaiselle noita Lauri Viidan runoja olla ihan omassa hyllyssä. Alkuperäisesti Lauri Viita julkaisi kokoelman Käppyräinen vuonna 1954, ja siellähän se tietenkin on. Itse toki luin runon kokoelmasta Kootut runot, ja mukana on hieno Marjukka Kaasalaisen essee Lauri Viita runoilijana. Teos on julkaistu vuonna 1966 ja sivulla 237 runoilija toivoo Tanenkin tekevän rakkausrunon.

Ystävän omakuva 50-luvulta

Kaarina Valoaalto Einen keittiö, Eines kök Kaunokirjallisia tunnelmapaloja Tammi 2002, 148 sivua Jostain ihmeen syystä minulla on ystäviä ja kavereita, jotka ovat julkaisseet ajatuksiaan ja näkemyksiään kirjan muodossa. Kirjoja on ilmestynyt joiltakin useasti ja toisilta harvemmin. Mutta yhä ystäväni luottavat, tänä IT-aikanakin kirjan käyttöjärjestelmän voimaan. Ja minusta se on vain hyvä ja oikeudenmukainen asenne. Kaarinan on tuntenut jo hamasta 60-luvun ajasta lähtien. Olemme jopa yhdessä osallistuneet mielenosoituksiin, minulle hyvin, hyvin harvinaista, ja esittäneen näkemyksemme Seppo Kivistön erottamista vastaan. Kaarina oli erinomaisen sitoutunut ns. kolmannen sektorin vapaaehtoistyöhän, jossa Emmaüs-yhteisön muodossa tarjosi hänelle mahdollisuuden toimia. Useat vuoden hän viettikin Jokioisten Emmaüs-yhteisön jäsenenä. Mutta vuodet ovat osittain pirullisia ystäviä, sillä ne erottavat, joskin myös yhteen saattavat. Näin on käynyt minulle ja Kaarina Valoaallollekin. Mitä tulee teokseen Einen keittiö, Eines kök, niin teos on enemmän kuin kirjoittajansa näköinen ja häneltä se kuulostaakiin, joka sivulta ja joka lauseesta tulee esille Kaarinan hyvin persoonallinen henkilö, jonka luonne ymmärtää jokaista ihmistä ja eläintä. Ottaa herkällä vaistolla huomioon koko elävän elämän. Keskeiseksi kohteeksi kuitenkin nousee Helsinkiläinen parempien ihmisten kerrostalo, joka sijaitsee Töölöössä, josta kuppa oli lähtenyt jo aikoja ennen kuin tämä kirjan parempi väki sinne asettui suuriin ja tilaviin asuntoihinsa. Kaarina kuvaa omaa 50-luvulle sattunutta lapsuuttaan, jota varjosti…

Hienoa historia yksilöstä

Leena Rossi Yksilö ja ympäristö Maalari Frans Lindin (1903 – 1988) elinikäinen ympäristösuhde muistiedon ja maisemamaalausten valossa Turun yliopisto, väitöskirja Turku 2015, 111 sivua Leena kiltti, vihdoinkin sain luettua väitöskirjasi ja se oli mieltä liikuttava kokemus. Se tuntui vaan jotenkin niin tutulta ja tavallaan jopa itse koetulta. Siinä oli varmasti yhteisen opettajamme Veikko Litzénin maailmankuvaa ja kuvaa historian tutkimuksesta. Ne olivat puolestaan osittain syntyneet hänen kiinnostuksestaan ranskalaiseen annalistihistoriotsija Marc Blochiin. Miten syvää kiitollisuutta tunnenkaan Veikkoa kohtaan kun hän aikoinaan oli minulle tärkein henkilö matkalla historian tieteelliseen tutkimukseen ja yleensäkin historian maailmaan. Pohdit todella mielenkiintoisesti ja perusteellisesti esimerkiksi haastattelujen käyttöä historiankirjoituksen materiaalina. Tietenkin olet hankkinut hyvät perustelut valinnallesi, joka on enemmän kuin toimiva. Juuri esim. haastattelujen ja muistiedon merkitystä ovat korostaneet molemman aiemmin jo mainitsemani idolini ja mestarini. Luin juuri kutenkin uutena painoksena akateemikko Heikki Wariksen väitöskirjan vuodelta 1934 ja siihen olennaisesti liittyvän toisenkin osan. Kolmas osahan ei koskaan valmistunut. Kyseessä on sosiaalihistorian ja sosiaalipolitiikan perusteos yhteiskunnan rakentuminen Pitkänsillan pohjoispuolelle I ja II. Ensimmäistä kertaa ne ovat julkaistua samassa niteessä, ja Into-kustannuksen toimesta. Teoksensa molemmin osissa, ensimmäinen keskittyy alueen kasvuun ja olosuhteisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja toisessa osassa hän käsittelee lähes kaikkea elämään ja kuolemaan liittyvä, Waris suvereenisti käyttää tilastoja ja…

Ilkka, mon amour

Ilkka Taipale Venäjä mon amour Into-kustannus, 2015 296 sivua Olen tuntenut Ilkka Taipaleen jo siitä lähtien kun hän siviilipalveluksenaan suunnitteli meille hämäläisille uutta Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Ilkka vaan jaksaa ottaa kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin ja Keskussairaala poistuu käytöstä ja uutta jo kovalla vauhdilla suunnitelleen. Eli Ilkka Taipale on toimivampi ja ikuisempi kuin keskussairaala! Nyt lukemani kirja kertookin tosi värikkään elämän erilaiset ja moniväriset tapahtumat. Kirjassa ei säästellä vauhtia eikä hurjia tilanteita. Ytimekkäästi vain tapahtuu paljon. Kaikki ei mene aina kuten suunnitellaan ja halutaan, näin se on tietysti myös Ilkka Taipaleenkin kohdalla ollut ja varmaan tulee jatkossakin olemaan. Ja jatkua tulee varmasti, sillä Ilkka on kuin Duracell-pupu, ja jatkaa täydellä vauhdilla elämää ja aina eteenpäin. On todella vaikeata laatia mitään arvojärjestystä Ilkan tekemisistä. Tuo tekemisen kenttä on todella laaja ja ulottuu yhteiskunnallisen elämän ja siinä elävän yksilön laidasta laitaan, ja menee sein jopa laitojen ylikin. Ehkä pienen tavallisen ihmisen puolustaminen ja hänen asiansa ajamisen on yksi merkittävistä Ilkan toiminnan kohteista. Lisäksi syrjäytyneet miehet ovat olleet aina Ilkan sydäntä läsnä. Voin vain ihailla hänen tarmoaan meidän miesten heikompien asiaa ajaessa. Siinä ovat vankilat, mielisairaalat ja sosiaalijärjestelmä saaneet tuta Ilkan toiminnan. Voin kait lukea itseni hyväosasiin, mutta silti Ilkan toiminta on…

Miten meitä on natotettu?

Pentti Sainio Armeijan hukatut miljardit Suomen sotajohdon salaisuudet Into Kustannus 2016 277 sivua Pentti Sainio on toiminut eri lehtien toimittajana sekä kirjoittanut useita yhteiskunnallisesti keskustelua herättäneitä sekä yhteiskuntamme kipupisteitä käsitteleviä teoksia. Tällaisia teoksia ovat olleet mm. Mitä tapahtui Urho Kekkoselle, Ministeri Mattila, Operaatio Ahtisaari, Harkimoiden hattutemppu, Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa sekä Kummolan kääntöpiiri. Nyt Sainio on tarttunut maamme sotajohdon, tarkempi termi mitäänsanomattomalle puolustusvoimien johto -termille, kykyyn ja taitoon saada miljardeja omiin leikkikaluihinsa. Kirja on sisällöltään todella hurjaa luottavaa ja todella tiivis tietopakkaus. Kirja alkaa historiallisella katsauksella, joka on melkoisen tyrmäävä, ainakin kaltaiselleni historioitsijalle. Ennen toista maailmansotaa tai oikeastaan heti itsenäistymisen jälkeen vallalle pääsi voimaksa puolustuspoliittinen ryhmä, joka sai tahtonsa lävitse ja niin Suomi rakensi kaksi panssarilaivaa, jotka olivat oikeastaan melko mitättömiä muiden maiden vastaavin aluksiin verrattaessa. Niistäkin toinen ajoi miinaan ja upposi mukanaan merkittävä määrä miehistöä ja toinen luovutettiin sotien jälkeen Neuvostoliittoon, eikä siitäkään ollut kovin suurta hyötyä koko sodankäynnin aikana. Samalla riistettiin esimerkiksi maavoiminen tykistön kehittäminen, joka jälkiviisastelun periaatteella olisi ollut enemmän kuin tärkeätä. Todellisen tykistöneron kenraali Nenosen suunnitelmat jätettiin omaan arvoonsa, ja oli todella ratkaiseva virhe. No onneksi Suomi kuitenkin säilytti itsenäisyytensä tehdyistä virheistä ja turhista panssarilaivoista huolimatta. Suomalaisen itsenäisyyden rauhanajan toinen super- tai hyperinvestointi oli 90-luvun Suomen tekemät…

Onko peili ihmisen suurin vihollinen?

Heikki A. Kovalainen Mädän elämän alkeet Kustannusyhtiö Teos Helsinki 2016, 239 sivua Ovat hyvin harvassa ne kotimaiset kaunokirjalliset teokset, joita jaksan lukea muutamaa sivua pidemmälle. Nyt käteeni sellainen sattui ja yhä ihmettelen, mikä kohtalo ohjasikaan minua tarttumaan juuri tähän teokseen? Jostain oudosta syystä pidin kirjanlukemisesta ja olen valmis suorittelemaan sitä kaikille. Kirjaa ei ole kirjoittanut entinen suomalainen Formula autojen kuljettaja, vaan aivan toisenmoinen kirjailija, jona on Tampereen yliopiston kaiken maailman dosentti ja vieläpä aate- ja oppihistoriasta. Hän opettaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Erikoisesti hän on kiinnostunut luovuuden ja ajattelun kohtaamisesta ja niiden limittämisestä. Kirjoittaja on syntynyt 1978 ja kyseessä on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa. Kirja on kirjoitettu eräänlaisessa minä muodossa, joskaan ei ole aina varmaa, että kuka se minä oikeastaan on. tumapaikka on automatka kuntoutuslaitokseen ja tapahtumat perillä kuntouttavaa toimintaa tarjoavassa laitoksessa. Kirjassa ei tarkemmin käy ilmi mistä laitoksesta tai kuntoutuksesta on kyse, mutta epävirallisena arviona voisin todeta, että kyseessä on mielenteveyskuntoutujat, joilla on enemmän kuin paljon vaikeuksia yhteiskunnan kanssa. Kovalainen on tehnyt kirjastaan eräänlaisen päiväkirjan ja raportin päähenkilöä laitokseen vieneelle ns. naisystävälle Karoliinalla. Joskin joukossa on vielä erotellummin suoraa naiselle osoitettuja kirjeitä, joista jutkut ovat merkitty lähettämättömiksi. Eräänlaisena tekstin tehokeinona Kovalainen on jättänyt pois kaikki isot kirjaimet ja varsinaisesta tekstistä…

Elämme vaarallisia aikoja

Tarmo Kunnas Fasismin lumous Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana Ateena 2013, 686 sivua On olemassa kirjoja, joista en pidä, jopa jätän lukemisen kesken kirjan suuren typeryyden tai muuten vaan huonon kirjoittamisen tähden. Toisaalta on valtaisasti enemmän kirjoja, joita minä pidän jopa intohimoisesti ja luen niitä jopa useaan kertaan. Tällainen kirja on esimerkiksi Primo Levin esikoisteos Se questo è un uomo eli Tällainenko on ihminen. Isotkaan teokset, joissa sivuja on runsaasti, eivät ne minua pelota. Haluaisin kovasti lukea uudelleen mm. Histoire génèral des civilisations –teoksen kaikki 7 osaa ja noin 6500 sivua. Kirja oli tenttivaatimuksia yliopistossa ja yksi niistä tenteistäni, johon luin suurella innostuksella. Myös tämä emeritusprofessori Tarmo Kunnaksen melkoinen jättiteos kuuluu eittämättä tähän innostuksella ja mielenkiinnolla luettaviin kirjoihin. Samalla se vertautuu eräällä ja ehkä voimakkaallakin mielikuvatasolla toisen emeritusprofessorin, eli Matti Klingen kirjoituksiin, niin päiväkirjoihin, elämänkertoihin kuin muuhunkin tuotantoon. Tämän yhteisen vaikutelman takana lienee se hyvin yksinkertainen asia, että molemmat emeritukset osaavat käsitellä koko eurooppalaisen kulttuurin laaja aluetta niin kielellisesti kuin emotionaalisestin ja eivät ole vain amerikankielisen maailman tuottaman tiedon varassa, eli he osaavat ajatella eurooppalaisilla aivoillaan. Kun jotain termiä käytetään ylen holtittomasti ja siitä on tullut eränlaisen kirves ja lyömäase, niin se menettää osittain merkityksensä. Varsinkin post-sovieettisessa kulttuurissa…

Paavo tietää!

Paavo Lipponen Järki voittaa WSOY 2008, 240 sivua Kansanedustaja, puoluejohtaja, pääministeri, eduskunnan puhemies jne. jne. on taasa, tässä ja nyt ajankohtainen. Ottihan hän kantaa todella kovasanaisesti Nordea pankin toimintaa vastaan ja varsinkin juuri meillä Suomessa. Yleisesti pidetään, että 1090-luvulta lähtien paras pääministeri on ollut juuri Lipponen, sen ovat todenneet jopa ministerit, jotka ovat olleet niin Lipposen hallituksessa kuin myöhemmissäkin. Tämän enempää en kuitenkaan halua puuttua nykyisen hallituksen supersurkeaan toimintaan, joka alaa ala suomalaisen koulutuksen tieteen ja tutkimuksen, ja kaiken muunkin köyhiä kyykyttäen. Kutenkin hyvin onnistuneiden pääministerivuosiensa jälkeen Lipponen on elänyt hyvin yhteiskunnallisesti vetäytynyttä aikaa. Hän on suorittanut konsultointitehtäviä kansainvälisellä tasolla, mutta on ehtinyt myös julkaista nyt lukemani tekstin Järki voittaa. Kirjan nimi on tietenkin toivoa herättävä, tässäkin nykyisessä tilanteessa. Tietenkin voi käydä kuin mustalaisen hevoselle, että kun se oppi elämään syömättä niin se otti ja kuoli. Samoin voi käydä koko Suomelle nykyisen hallituksen touhuilujen aikana, että kun oppii elämään tyhjästä, niin kuolo korjaa. Tosin kirjan nimeä ei ollut tarkoitettu antamaan toivoa nykyiseen hetkeen, vaan yksinkertaisesti Paavo Lipponen kirjoittaa suomalaisesta älymystöstä, jonka toimin kaikki muuttuu paremmaksi ja nousemme entistä parempaan. Kirjan ilmestymisvuosikin on 2008 eli juuri kun suuri taloudellinen myllerrys, jonka aikaansaivat kansainvälisten pankkien spekulantit ja tyhmät, asioita tajuamattomat poliittiset päättäjät….