Ranskan uusinta historiaa taidolla ja tiedolla

Helena Petäistö Ranska, Macron ja minä Otava, 2017, 236 sivua Heinäkuun kansallispäivän paikkeilla Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron sai vieraakseen Yhdysvaltain vain puli vuotta aiemmin valitun presidentin Donald Trumpin. Vastaanotto oli ranskalaisen edustava ja se tapahtui Invalides-kirkossa, ja eritoten Napoleonin haudan äärellä. Sotiminen tai ainakin sotilaallisuus oli suuri osa tuon vierailun ohjelmaa. Vähää aiemmin Macron oli ottanut vastaan presidentti Putinin ja se tapahtui Versaillesin linnassa. Siellä putin lähti Lähettiläiden salista, jota koristaa valtava Ludvig XIV muotokuva kaikkine regaleineen. Matka kulki pitkin peilisalia, joka on eittämättä maailman komein tila ja se päättyi salin päähän, jossa vastassa oli isäntänä toiminut Macron. Neuvottelut käytiin ns. taistelujen salissa, jossa on valtaisat maalaukset Ranskan kuninkaiden käymistä voitokkaista sodista. Mikä oli vierailun seuraus, sitä ei tosin Petäistö meille kerro? Trump oli sijoitettu Concorde-aukiolle pystytettyyn katsomoon ministereiden ja suurlähettiläinen kanssa ja Macron itse osallistui sotilasparaatiin, joka kulki Riemukaarelta Concorde aukiolle tasavaltalaiskaartin ratsujen ja armeijan yksiköiden saattamana. Niin ja kulki armeijan avojeepillä upeasti ja ylväästi seisoen. Nyt tämä Trump haluaa samanlaisen paraatin myös omaan pääkaupunkiinsa maan kansallispäivänä 4. heinäkuuta. Voi siis todeta, että Trump söi Macronin kädestä todellista pullamössöä! Kirjan rakenne on oivallinen, sillä keskeisesti se tuo esille Ranskan, niin historiallisesti, taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti ja vallankäytön kannalta tarkasteltuna….

Viikon 5 kirjavisa

Arvoisa Visaisäntä, johan Isäntä myrkyn lykkäsi ja todella heitti haasteen. Vinkit eivät auttaneet lainkaan, sillä kaikki tuntui vieraalta. Mutta kun vinkissä kerrottiin todella suuri tragedia, niin omalta osaltani kyse on myös melkoisesta onnettomuudesta, joka nyt kuitenkin on osoittautunut jopa myönteiseksi. Kun noin 14 vuotta sitten sydänleikkauksen sivuvaikutus oli 2. puhekeskuksen eli äidinkielen tuhonnut aivovaurio, niin siitä alkoi tietty kuntoutuminenkin. Oli tapanani ollut aiemmin kirjoja ja tallentaa saamani näkemykset valokuvamuistiini. Aivoinfarkti tyhjensi lähes täydellisesti tuon varaston. Kuntoutumisessa opettelin uudelleen tuon itselleni ominaisen tavan. Ja nyt tämä antoi vastauksen tehtävään. Olin näet jossain tilaisuudessa, luultavammin kirjastossa, selaillut kirjoja ja yrittänyt niin muistivalokuvata. Yksi tekstivinkin osanen ”Tyl – sä – ää” herätti minussa muistikuvia ja yhdisti ne johonkin venäläiseen kirjailijanimeen. Kaksi päivää meni kirjastossa, kun löysin selailemani kirjan ja siinä sijaitsevan haetun sitaatin. Tämän sitaatin on kirjoittanut venäläinen, joskin Euroopassakin oleskellut Marina Tsvetajevan (1892 – 1941). Se on hänen novellikokoelmastaan Piru ja muita kertomuksia, jonka on suomentanut Elin Kahla vuonna 2006. Teoksen on kustantanut Like ja siitä on otettu uusi painos vuonna 2013. Varmasti muut kanssakisaajat kertovat enemmän Marinnasta, minä kerroin lähinnä itsestäni. Lisäys 28.02.2018 Kirjavisassa julkaistiin seuraava os tekstistäni: O. L. kertoo hienon ja rohkaisevan tarinan. ”Vinkit eivät auttaneet lainkaan, sillä kaikki…

Viikon 2 kirjavisa

Olemme tottuneet käsitykseen Miina Sillanpäästä maamme ensimmäisenä naisministeriä. Tämä on varmasti pätevä ja hyvä käsite, joka korostaa Tämä loistavan naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työväenliikkeessä Voidaan kuitenkin keskustella, onko tarpeellista ottaa ministerien joukkoon esim. ennen itsenäistymistä vaikuttaneet senaattorit kuten Oskari Tokoi, joka oli senaatin puheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917. Muuten taisi olla maailman ensimmäinen sosialisti tuossa tehtävässä? Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme Punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kuluasiat. Hilja Pärssinen os. Lindgren, käytti myös pseudonyymia Hilja Liinamaa ja vaikutti joukoissamme 1976 – 1935. Hän oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija Työläisnaisliiton puheenjohtaja, poliittinen vanki, joka kuitenkin jäi henkiin. Nyt kyseessä oleva sitaatti on Hilja Liinamaan-Pärssisen teoksesta Muistojen mailta, Runoja, joka ilmestyi Helsingissä 1926. Runossa on vahva tuulahdus vankeusajalta, joka jatkui vuoteen 1923 saaja ja jonka jälkeen elämä ei koskaan palannut entiselleen. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut Kansallisbiografiaan todella ansiokkaan elämäkerran Hilja Pärssisestä.

Tarua vaiko totta?

Vilho Tahvanainen Erikoistehtävä Mannerheimin sellaisena asiamiehenä 1932 – 1945 Akateeminen kustannusliike Helsinki Hämeenlinna 1971, 332 sivua Joskus tulee elämässä eteen uskomattomia tekemisiä, niin oli nytkin. Hyvä, erittäin hyvä ystäväni, pyysi minua noutamaan antikvaarista teoksen, jonka hän oli sinne varannut. Tietenkin se teos piti myös lukea ja kirjoittaa ja sanoa mielipide hänelle koko hoidosta. Kirjasta on otettu uudempi painos vuonna 2008, eli yli 30 vuotta edellisen ja käyttämäni painoksen jälkeen. Riensin oitis isolle kirkolle tuota kirjaa hakemaan, vaan ei ollut kauppiaalla myymälässä, säilyttää suurta osaa kotonaan, varsinkin netissä myytäviä. Seuraavana päivänä tuli eteen reissuun uusinta, saatoin samalla pesettää autoni kroaattipoikien käsipesussa. Parempaa se on kuin hankaavat kylmät koneet, eikä maksa juurikaan sen enempää. Kiirehdin jo kirjan puliväliin luettuani soittamaan ystävälleni ja kertomaan ensivaikutelmat. Ilmeisesti hän halusi jonkun historioitsijan mielipiteen asiasta. En todellakaan ole toisen maailmansodan ja sen esileikkien erikoinen asiantuntiaja, Minun spesialiteettina on lähinnä satavuotinen sota keskiajan loppupuolella. Mutta varmoja mielipiteitä ja näkemyksiä minua ei kuitenkaan puutu, ei oikein mistään menneisyyden ja nykyisyyden asiasta. Vanamokirjaston sivulla teoksesta kirjoitetaan seuraavaa ja tässä melkoisen pitkä sitaati: ”Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun…

Kirjavisa

Arvoisa Visaisäntä,   Kahden viikon tauko ja loma kaukana korvessa, jossa ei ollut nettiä, ei lehtiä eikä oikein mitään. Niin olihan siellä toki eräs Euroopan pahimmista rikollisliigoista eli Kittilän kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Ei siellä ole Demokraattia eikä työväen kirjallisuutta. Vain kähmintää ja rikollista toimintaa on Kepulandiassa/Kittilässä. Mutta nyt suksi luistaa ja rokolliset ovat jäänet sisareni kiusaksi. Vinkit visaan olivat vähäiset, mutta oikeastaan riittävät. Kun vielä on tutun tuntuinen lainaus niin ei muuta kuin ajattelemaan. Tietysti kyseessä on todella työväenkirjallisuuden järkälemäinen edustaja Toivo Pekkanen (1902 – 1957). Ote oli hänen kirjasta Tehtaan varjossa, jonka ole melko monesti lukenut ja joka on todella paljon vaikuttanut omaan poliittiseen maailmankuvaan. Pekkasta tai hänen tuotantoaan ei tarvitse muille kanssatietäjilleni paljon esitellä. On vain todella iso harmi ja menetys nykyiselle nuorisolle, että he eivät taida isommin tutustua Toivo Pekkasen tuotantoon, onhan tuo tuotanto todella vaikuttanut paljon myöhempäänkin kirjallisuuteen. Oikeastaan tekemisen Levin korvessa liittyi Tehtaan varjossa teokseen. Isä palaa vankileiriltä kotiin heti teoksen alussa. Mutta mikä oli syynä sisällissotaan? Tutkin asiaa Kustaa Paturin ja vapaaherra Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen välisestä lehdistö debatista vuosina 1859 – 1860. Vankka porvari ja suomettarelainen Koskinen vastusti kaikkea yhteiskunnan puuttumista vaivaishoitoon, Se hänen mielestään aiheuttaa vain kärsimystä ja kaikkien halua olla vaivaisia. Paturi, talonpoika…

Viitahan se… siis Lauri Viita!

Yrittelin vasta Demokraatin kirjavisaan ja ehkä jopa onnistuin oikean vastauksen antamisessa. Seuraavasti vastasin- Arvoisa Visaisäntä, Alkuvuoden aika olen usein saanut vain ihmetellä kanssaosallistujien valtaisaa tietomäärää, ja onneksi meillä on vielä kirjallisuutta tuntevia henkilöitä. Vaiko ovatko he kokoontuneet kaikki Demokraatin kirjavisaan? Viikon 12 sitaatti, vaikka ei kovin paljon vinkkejä annettu, oli kovin tutun tuntuista, muistikuviakin se herätti – myönteisiä sellaisia. Mutta onneksi vastausaikaa annettiin runsaasti ja samalla se tarkoitti uudelleenlukemista ja suunnatonta nautiskelemista. Kaikki tuo oli varmaan syntiä. Kun vielä äänen lueskelin, tosin kotiolissa, mutta silti… Ihan omasta aktiivisesti käytössä olevasta hyllystöstä se löytyi. Ei tarvinnut menne autotallin varastoihin tai edes pienelle tai suuremmalle kirkolle etsimään. Taitaa lähes jokaisella suomalaiselle noita Lauri Viidan runoja olla ihan omassa hyllyssä. Alkuperäisesti Lauri Viita julkaisi kokoelman Käppyräinen vuonna 1954, ja siellähän se tietenkin on. Itse toki luin runon kokoelmasta Kootut runot, ja mukana on hieno Marjukka Kaasalaisen essee Lauri Viita runoilijana. Teos on julkaistu vuonna 1966 ja sivulla 237 runoilija toivoo Tanenkin tekevän rakkausrunon.

Kirjavisaan osallistun
Kirjallisuus , yhteisvastuu / 10.3.2017

Arvoisa Visaisäntä, Olen pitkään jättänyt kirjaamatta osallistumiseni kirjavisaan, josta ainakin kerrän vuodessa olen saanut viinipullon, jonka sisareni tuoaa. Mutta kirjavisa 9 oli allamainun kaltainen. Nyt kun operoitu näkökyky vähitellen palautuu, niin myös mahdollisuus ottaa osaa visailuun lisääntyy. Melkein tuli jo vihjeiden kautta tuli selville etsitty monitoimimies, joka jo kohta 400 vuotta on loistanut maailman taiteen eräänä isona kiintotähtenä. Oikeastaan tehtävä oli helppo, sillä kyse on tietenkin kuninkaallisen verhoilijamestarin notaariksi koulutetusta pojasta Jean-Baptiste Poquelin’istä, joka käytti modernisti taiteilijanimeä Molière. Näytelmänä on komedia Saituri eli L’Avare, joka on vuodelta 1667, mutta esitettiin ensimmäistä kertaa 9. syyskuuta 1668 Théâtre du Palais-Royalessa. Pääroolissa on Harpagon, eli varsinainen Saituri. Hänellä on kaksi tytärtä Cléate ja Élise, mutta hän on rakastunut myös Marianne neitoon. Tämän rooli esitti luonnollisesti itse Molière. Oma mielenkiintonsa on myös suomennoksessa. Alkuperäinen teksti kuuluu: Va-t’en l’attendre dans la rue, et ne sois point dans ma maison, planté tout droit comme un piquet à observer ce qui se passe, et faire ton profit de tout. Je ne veux point avoir sans cesse devant moi un espion de mes affaires, un traître dont les yeux maudits assiègent toutes mes actions, dévorent ce que je possède, et furettent de tous côtés pour voir s’il n’y…

Olisi Konstantinos Pyhä vai…?

Veikko litzen Tie Nikeaan Roomalaisten ja kristittyjen yhteinen matka ajanlaskumme alusta valtionkirkon syntyy k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto Kirja-Aurora, 2009, 425 sivua Nyt on jälleen vuorossa teos, jonka kirjoittajan voin lukea ystävieni joukkoon, joskin hän siirtyi tähdeksi minuuteni mielenmaisemaan. Siellä hän loistaa kirkkaampana kuin mikään muu, ei edes aurinko pysty hänen kanssaan kilpaamaan. Tämä teos on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta en ole pystynyt sitä lukemaan, ei ollut ollut uskallusta tai rohkeutta kohdata entinen opettajani, johdattajani. Mutta nyt jälkikäteen ja teoksen lukemisen jälkeen, voin todeta, että lukeminen kannatti ja sain siitä todella paljon lisää kiilloitetta, jonka avulla kirjoittajan tähti tuikkii entistä kirkkaammin. Sain nauttia kokonaista viisi vuotta Litzenin opetuksesta ja ohjauksesta, mutta ehkä liioittelen, mutta hänestä tuli myös pitkäaikainen ystäväni, jolla on pysyvä vaikutus elämääni. Hänen ensimmäinen luentonsa kulttuurihistorian uutena professorina oli vaikuttava, mutta eritoten hän esitteli nyt käsiteltävän teoksen keskeiset elementit jo luennollaan antiikin kulttuurihistoriasta. En muista minä opintovuonna sen kuuntelin, mutta se muutti käsitystäni historiasta ja antoi perustan tulevalle tutkimustyölleni. Hienovaraisesti Veikko johdatti minut ensinnäkin keskiajan tutkimuksen pariin ja toisekseen, tietäen kielitaitoni, hän ohjasi minut annalistisen koulukunnan ja erityisesti sen toisen perustajan Marc Blohin maailmaan. Tämä ohjaus on ollut minulle monella tavalla kuin uusi elämä. Täytyy ehdottomasti todeta, että…

Ystävän omakuva 50-luvulta

Kaarina Valoaalto Einen keittiö, Eines kök Kaunokirjallisia tunnelmapaloja Tammi 2002, 148 sivua Jostain ihmeen syystä minulla on ystäviä ja kavereita, jotka ovat julkaisseet ajatuksiaan ja näkemyksiään kirjan muodossa. Kirjoja on ilmestynyt joiltakin useasti ja toisilta harvemmin. Mutta yhä ystäväni luottavat, tänä IT-aikanakin kirjan käyttöjärjestelmän voimaan. Ja minusta se on vain hyvä ja oikeudenmukainen asenne. Kaarinan on tuntenut jo hamasta 60-luvun ajasta lähtien. Olemme jopa yhdessä osallistuneet mielenosoituksiin, minulle hyvin, hyvin harvinaista, ja esittäneen näkemyksemme Seppo Kivistön erottamista vastaan. Kaarina oli erinomaisen sitoutunut ns. kolmannen sektorin vapaaehtoistyöhän, jossa Emmaüs-yhteisön muodossa tarjosi hänelle mahdollisuuden toimia. Useat vuoden hän viettikin Jokioisten Emmaüs-yhteisön jäsenenä. Mutta vuodet ovat osittain pirullisia ystäviä, sillä ne erottavat, joskin myös yhteen saattavat. Näin on käynyt minulle ja Kaarina Valoaallollekin. Mitä tulee teokseen Einen keittiö, Eines kök, niin teos on enemmän kuin kirjoittajansa näköinen ja häneltä se kuulostaakiin, joka sivulta ja joka lauseesta tulee esille Kaarinan hyvin persoonallinen henkilö, jonka luonne ymmärtää jokaista ihmistä ja eläintä. Ottaa herkällä vaistolla huomioon koko elävän elämän. Keskeiseksi kohteeksi kuitenkin nousee Helsinkiläinen parempien ihmisten kerrostalo, joka sijaitsee Töölöössä, josta kuppa oli lähtenyt jo aikoja ennen kuin tämä kirjan parempi väki sinne asettui suuriin ja tilaviin asuntoihinsa. Kaarina kuvaa omaa 50-luvulle sattunutta lapsuuttaan, jota varjosti…

Ilkka, mon amour

Ilkka Taipale Venäjä mon amour Into-kustannus, 2015 296 sivua Olen tuntenut Ilkka Taipaleen jo siitä lähtien kun hän siviilipalveluksenaan suunnitteli meille hämäläisille uutta Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Ilkka vaan jaksaa ottaa kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin ja Keskussairaala poistuu käytöstä ja uutta jo kovalla vauhdilla suunnitelleen. Eli Ilkka Taipale on toimivampi ja ikuisempi kuin keskussairaala! Nyt lukemani kirja kertookin tosi värikkään elämän erilaiset ja moniväriset tapahtumat. Kirjassa ei säästellä vauhtia eikä hurjia tilanteita. Ytimekkäästi vain tapahtuu paljon. Kaikki ei mene aina kuten suunnitellaan ja halutaan, näin se on tietysti myös Ilkka Taipaleenkin kohdalla ollut ja varmaan tulee jatkossakin olemaan. Ja jatkua tulee varmasti, sillä Ilkka on kuin Duracell-pupu, ja jatkaa täydellä vauhdilla elämää ja aina eteenpäin. On todella vaikeata laatia mitään arvojärjestystä Ilkan tekemisistä. Tuo tekemisen kenttä on todella laaja ja ulottuu yhteiskunnallisen elämän ja siinä elävän yksilön laidasta laitaan, ja menee sein jopa laitojen ylikin. Ehkä pienen tavallisen ihmisen puolustaminen ja hänen asiansa ajamisen on yksi merkittävistä Ilkan toiminnan kohteista. Lisäksi syrjäytyneet miehet ovat olleet aina Ilkan sydäntä läsnä. Voin vain ihailla hänen tarmoaan meidän miesten heikompien asiaa ajaessa. Siinä ovat vankilat, mielisairaalat ja sosiaalijärjestelmä saaneet tuta Ilkan toiminnan. Voin kait lukea itseni hyväosasiin, mutta silti Ilkan toiminta on…