Värikylläinen kaleidoskooppi

Henrik MeinanderKaleidoskooppiTutkielmia Suomen historiastaSiltala, Helsinki / Livonia print, 2020, 351 sivua Tuntuu varmasti monesta oudolta, että kaltaiseni ammatikseen historiaa ja vieläpä Suomen historiaa pitkään opettanut henkilö innostuu kotimaan historiasta ja sen mielenkiintoisista tulkinnoista. Teos on koottu eri aikoina ilmestyneistä artikkeleista tai pidetyistä esitelmistä, ja sen jonkinmoisena johtolankana on Suomi ja sen historia. Ilmeisesti voidaan pitää eräänlaisena leitmotiivina kirjoittajan moneen kertaan toistettua toteamusta, eli sivulla 291 hän kirjoittaa: ”Vanhan sanonnan mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa historiansa uudestaan. Useat asiat näyttävät selvemmiksi ja moni yksityiskohta saa selityksensä, kun aikaa on kulunut, ja uusia lähteitä tulee käyttöön. Samalla tapahtuu myös vähittäistä vieraantumista ja unohtamista, minkä takia tietyt asiat näyttävät aikaa myöten jopa liiankin selkeinä, yksinkertaisina tai mustavalkoisina. Uuden tutkijasukupolven myötä asiaan havahdutaan, ja syntyy jälleen uusi kuva Mannerheim-ristin, Kekkosesta tai vaikkapa Johannes Virolaisesta, jonka poliittinen elämä osui ajallisesti yhteen kahden muun mainitun suurmiehenä elämäntyön kanssa.” Näinhän se tietenkin on, mutta kun jokainen historiaa kirjoittava henkilö on, toivottavasti, itsenäisesti ajatteleva ja toimiva yksilö, niin samaan aikaan meillä on useita erilaisia näkemyksiä historiasta, Niistä voidaan kiistellä, niiden puolesta taitetaan helposti peistä ja varmaan jokainen on oikeassa, ainakin omasta mielestään. Mutta juuri tämä moninaisuus tekee tutunkin aihepiirin käsittelystä mielenkiintoisen ja usein jopa itselle virikkeitä antaman. Näin itse…

Suomalainen jätti

Karo Hämäläinen Kansalliskirjailija Romaani Väinö Linnasta WSOY, Helsinki, EU, 2020, 409 sivua Noin pääsääntöisesti en ole erityisen innostunut romaanitaiteesta, enkä sen nimeen vannovista teoksista. Tietenkin on luettu pakolliset ja jopa melkoinen määrä ei pakollisiakin teoksia. Kun vielä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on ehdoton suosikkini, niin taidan olla melko ihmeellinen ja erilainen? Tietenkin luettujen listassa ovat tämän ”romaanin” kohdehenkilön tuotanto, siltähän ei voi kukaa välttyä, siis niiden lukemiselta. Kuitenkin Karo Hämäläinen on nimennyt kirjansa romaaniksi, ja sen on tarkoitus kertoa kansalliskirjailija Väinö Linnasta. Noin yleisesti on todella mielenkiintoista, että miten todellisesta kansallisesta monumentista, kuten Väinö Linna eittämättä on, voi kirjoittaa romaanin, joka noin pääsääntöisesti on enemmän ja vähemmän puhtaan mielikuvituksen tuotetta. Tämän yksittäisen romaanin tekee mielenkiintoiseksi se, että se kertoo kuvitteellisen dokumentin tekemisestä ja tuottamisesta. Tämän dokumentin kohteena on tietenkin Väinö Linna. Dokumenttihan on mitä useimmin sukeltamista nykyisyyden kautta menneisyyteen. Tämäkin dokumentti alkaa Urjalasta eli Linnan syntymäkodin vähäisiltä raunioilta. Ja tässä oma henkilöhistoriani liittyy Väinö Linnaan. Hänen vanhempansa olivat lähes samaa vuosikertaa oman isäni äidin kanssa. Kun asuinpiirin oli lähes samalla kylällä, niin pakostihan pienen pitäjän ja saman kyläpiirin asukkaat toisensa tunsivat ja muksuina leikkivät yhdessä, siis mikäli vakavimmilta tekemisiltään ehtivät. Tämän yhteisen perimän tähden Väinö Linna kirjoitusten hämäläismurteiden vaikutus…

Se on meidän kaikkien MANU

Tapio Bergholm Kiihkeä Koivisto Nuoruus, sota ja onni 1923 – 1959 Otava, Keuruu, 2020, 464 sivua Tässä kirjassa on kyseessä tietenkin meille monin tavoin tutuksi tulleesta henkilöstä, josta on lukuisia kirjoja kirjoitettu, moninaisia artikkeleita sepustettu ja valtavasti TV-ohjelmiakin luotu. Mauno Koivisto tehdään tässä elämäkerran ensimmäisessä osassa tunnetuksi ennen suurta valtakunnallista kuuluisuutta, joka kruunattiin presidentin tehtävien hoidolla kahden kauden aikana. Tietenkin herää kysymys, oikeutetusti varmaankin, että mitä uutta nyt kirjoitettu elämäkerta voi tuoda esiin niin paljon käsitellystä henkilöstä kuin Mauno Koivisto? Tietenkin ensin on mainittava tohtori, jopa kaksinkertainen tohtori, Bergholmin pyrkimys tieteellisesti validiin tulkintaan Koivistosta, hänen sanomisistaan ja tekemisistään. Ihan kirjan viimeisessä luvussa hän tuo esille todella mielenkiintoisen ja tutkimuksellisesti erittäin merkittävän asian. ”Värväsin tuekseni elämäkertatoimikunnan, jonka jäseniksi suostuivat Jaakko Kiander (puheenjohtaja), Pirjo Ala-Kapee, Antti Blåfield, Ulpu Iivari, Tytti Isohookana-Asunmaa, Jaakko Kalela, Jukka Korpela, Erkki Liikanen, Tire Santamäki-Vuori ja Juha Tarkka.” Historiatoimikunta on pääsääntöisesti nimetty, kun on kirjoitettu jonkun kaupungin, kunnan, yrityksen tai yhteisön historiaa. Toimikunnan tehtävänä on ollut enemmän tai vähemmän avustaan tutkijaa, mutta myös todennäköisesti valvoa työn oikeaoppisuutta. Tässä yhteydessä tutkijan menettely on todella oivallinen ja sen oli syytä levitä laajimminkin historioitsijoiden keskuudessa. Valitut henkilöt edustavat erilaisia tieteenaloja, yhteiskunnallisia näkemyksiä ja ovat todella mielenkiintoinen sekoitus. Esimerkiksi professori Kalela on…

Kirjavisa n:o 9

VISAISÄNTÄ, En ole Väyrysen tavoin tehokas ja nopea lukija, kaukana siitä. Lukeminen tuli tosi hitaaksi, kun tuhoutui kolmas puhekeskus, jossa sanotaan äidinkielen oleskelevan. Onneksi tuli jo ennen moista luettua erilaista ja tietenkin klassista. Suuret venäläiset kertojat ovat osa yleistä eurooppalaista kulttuuriperintöä, vaikka jotkut poliittiset vinosuuntaukset moista vastaustavatkin. Kun vielä oman versioni on kääntänyt kotimainen kulttuurin moniottelija eli Arvid Järnefelt 1800- ja 1900-lukujen vaiheessa, jolloin Suomi oli kansainvälisempi kuin itsenäistyminen jälkeisinä monina vuosikymmeninä. Silloin suomentaja oli noin nelikymppinen. Arvid Järnefeltin oma henkinen kehitys oli voimakkaasti sidoksissa hänen vanhempiensa maailmankuvaan, mutta myös kirjailijaan, jonka tekstiä hän suomensi. Häntä on varmaan syystä pidetty aluksi fennomaanina, mutta myöhemmin hän siirtyi tolstoilaisuuteen ja kristilliseen anarkismiin. Jokainen suomalainen tunteen, tai ainakin hänen pitäisi tuntea venäläistä kulttuuria, jonka suuria kirjailijoita tämän sitaatin kirjoittaja on. Ilmeisesti jokaisella meistä on eri aikakausia, jolloin me syvennymme jonkin maantieteellisen tai kielellisen alueen kirjallisuuteen. Näin oli minullakin ja onneksi osasin hankkia jo silloin divarista nyt käsiteltävänä olevan teoksen, ja juuri Järnefeltin käännöksenä. Tämä kirjallisuuden järkäle on tietenkin Leo Tolstoi, joka lienee todella tunnettu ja hänen ansioitaan ei varmasti tarvitse julistaa, ne ovat vaan todella mahtavat. Kyseessä on Tolstoin laajan tuotannon viimeinen suursomaani, sillä edellisen, eli Anna Kareninan ilmestymisestä oli kulunut jo yli…

Mitä on yhdenvertaisuus?

Antti KauppinenMistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta?ImpulssejaKalevi Sorsa -säätiö, helmikuut 2020, 25 sivua Déclaration des droits de l’homme et du citoyen eli Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus laadittiin ja annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Se julisti yksilöiden luonnolliset oikeudet ja ne oli tarkoitettu toteutettavaksi. Vielä tänäänkin tämä julistus on korkein aste Ranskan oikeusjärjestelmässä, eli se menee jopa perustuslain edelle. Julistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan sen kaikkein keskeisin sisältö: Tous les êtres humains naissent libres et égaux en dignité et en droits. Ils sont doués de raison et de conscience et doivent agir les uns envers les autres dans un esprit de fraternité.» (Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heillä on ymmärrys ja tietoisuus ja heidän tulee toimia toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”) Yleensä tämä julistus tiivistetään kolmen sanan mittaiseksi julistukseksi, eli ranskaksi se kuuluu: Liberté, Égalité, Fraternité! Kuitenkin yli 230 vuoden aikana tuosta julistuksesta ja sen sisällöstä on syntynyt valtava määrä filosofisia, yhteiskunnallisia, sosiologisia, taloudellisia jne. tieteellisiä teoksia. Vielä enemmän se on saanut aikaiseksi erilaisia populaareja näkemyksiä ja tulkintoja. Julistus lienee yksi historian eniten kommentoiduista julistuksista, mutta se kertoo julistuksen keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle, yksilöille kuin myös erilaisille yhteiskunnillekin. Tämän Kauppisen artikkelin kannalta juuri tuo toinen käsite égalité on…

Erakkous on?

PeltonenErakotOmintakeisten suomalaisten elämäntarinoitaInto kustannus, Helsinki / Tallinna, 2020, 244 sivua Elämme erilaista aikaa, toissa päivänä tuli kuusi viikkoa täyteen vanhusten karanteenissa. Ennakkotieto vaati minut ja lankomieheni eristäytymään. Olen ollut käytännöllisesti katsoen kuusi viikkoa yksin, ei ole kuin puhelimen varassa keskusteluyhteyteni. Tosin ulkona ovat ystäväni käyneet ja toimittaneen mm. ruokaa, kirjoja ja muuta elämälle välttämätöntä Kuitenkin on ollut runsaasti aikaa lukea ja sivistää itseään. Itsensä sivistäminen ja siten oman minän rakentaminen ovat erittäin otollisia harrasteita tällaisena aikana. Tätä omaan minään kohdistunutta ja valtiovallane määräämää eristäytymistä vastaan on oma mielenkiintonsa Milla Peltosen kirjalla Erakot, joka käsittelee syytä tai toisesta eri tavoin erakoitumiseen päätyneitä henkilöitä ja usein jopa heidän erakoitumisensakin on hyvin erilaista ja eritoten sen syyt ovat todella moninaiset.  Ensiksi kuitenkin mainittava suomalaisessa populaarikirjallisuudessa harvinainen ominaisuus, jota oikeastaan viljelee vain suuri suosikkini Matti Klinge. Tämän teoksen kirjoittaja on käyttänyt onnistuneesti hyväkseen kaunokirjallisuutta, jossa usein kuvataan juuri erakoitumista. Ehkä heti alussa oleva viittaus Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen on juuri sellaista älyllistä hienoutta, jota harvoin saadaan suomeksi lukea ja kokea. Tämä on hyvin eurooppalainen tapa ja vielä erityisesti ranskalainen kirjoituskeino. Mutta toki muutkin, kuin vain kirjalliset tapaukset ovat päässeet mukaan ja varsinkin alkuosassa, jossa kerrotaan usein tarunhohtoisista Lapinkullankaivajista tai muista erakoituneista henkilöistä. Kirjan aloittavat…

Vahvempi sukupuoli

Virva Liski Vankileirin selviytyjät Tuhat naista Santahaminassa 1918 Into-kustannus, Tallinna / Helsinki, 2020, 245 sivua Talvisotaa käsittelevän kirjatulvan lisäksi ovat tutkijat ja tutkimuksista kirjoittavat paneutuneet muihinkin aiheisiin. Eräs tällainen teos on juuri Virva Liskin kirja, joka ottaa esille hyvin harvoin käsitellyn aiheen eli naisvangit, jotka vieläpä vuoden 1918 sisällissodan seurauksena oli internoitu Santahaminan vanhalle venäläiselle sotilaskasarmille. Tietenkin riensi etsimään kirjaa edeltäneen pro-gradutyön vuodelta 2016. Sehän löytyi hienosti Helsingin yliopiston sivuilta. On itsestään selvää, että opinnäyte on melko erilainen ja toimii esilaisin tavoittein, kuin julkaistavaksi ja myytäväksikin tarkoitettu kirja. Mutta samat sisällöt vaan eri tavoin esitettynä ovat molemmista. Oikeastaan tämä kirja on todellakin oivallista tieteen kansanomaistamista. Missään tapauksessa tämä kirja ei ole vain opinnäytteen toinen painos. Ero tulee heti esiin kummankin teoksen erilaisesta rakenteesta. Opinnäyte on jaksotettu temaattisesti ja kirja sitä vastoin on perustaltaan kronologinen, mutta sisältää alalukuina myöskin temaattisen jaksottelun. Tämä jaksottelu ei suinkaan ole joka kuukauden kohdalla samanmoinen, vaan ajan myöten muuttuu, kuten elä muutti vakileirillä. Tämä on hyvin onnistunut ratkaisu, sillä se auttaa lukijaa hahmottamaan ajan, vaikka kyseessä on vain kolmen kuukauden jakso vuoden 1918 kesän aikana. Tämä Liskin hieno kirja tuo esille jo nimessään vuoden 1918 vankileirin selviytyjät, jota olivat naisia. Kolmen kuukauden aikana leirillä kuoli neljä…

Pahuuden arkipäiväistymisen ongelma

Kurt SontheimerHannah Arendt, Suuren ajattelijan elämäHannah Arendt. Der Weg eines Großen DenkerinSuom. Maija PietikäinenInto-kustannus, Helsinki / Latvia, 2019, 245 sivua Erinomaisen hyvä ystäväni sai minut taas ajattelemaan, pohtimaa ja ehkä muuttamaankin näkemyksissäni. Hän lähetti minulle näet tämän kirjan, joka on alun perin kirjoitettu saksaksi. Kirjoittaja Kurt Sontheimer (1928 – 2005) oli yhteiskuntatieteilijä ja historioitsija, joka toimi mm. Ludvig-Maximillams-Universitätissä Münchenissä. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005, hän sai valmiiksi tämä, ainakin minulle, merkittäväksi muodostuneen teoksen. Juri kirjan kohde Hannah Arendt tekee koko teoksen mielenkiintoiseksi ja sellaiseksi, joka vaikuttaa lukijan elämään todella monin tavoin. Ei kirja ole sivumäärällä raskautettu, mutta asiasisältö on todella painavaa. Yleensä Sontheimer kirjoittaa teoksissaan mm. kirjallisuudesta kuten Thomas Mannista, demokratiasta ja sen ilmenemisestä. Kohteena ovat usein Weimarin tasavalta, Itä-Saksa tai Saksan Liittotasavalta ja niiden yhteiskuntien demokraattiset ja antidemokraattiset ongelmat. Mukaan mahtuu toki muutakin mm. Iso-Britannian poliittisen järjestelmän selvittelyä ja yhteistyötä mm. Novel-kirjailija Günther Grassin kanssa. Sontheimer tuo monipuolisesti esille Hannah Arendtin (1906–1975) lapsuuden ja nuoruuden, kuinka jo varhain tuli esille nuoren neidon älykkyys ja kyky käyttää tätä lahjaa. Hän saattoi omistautua opinnoilleen kohtuullisella tarmolla ennen natsien valtaantuloa. Tämän järjestön politiikka merkitsi suuria muutoksia Hannah Arendtin elämään, tieteeseen ja yleensä hänen tapaansa ajatella. Varhaiskypsä nuori Hannah Arendtista suoritti menestyksekkäästi opintonsa…

Mikan ääni

Mika Waltari Ihmisen ääni toim. Ritva Haavikko WSOY, Helsinki/Juva, 1978/1980, 228 sivua Kustantajalla on ollut ajatus toimittaa erinäisistä vaikuttajista ja muuten merkittävistä henkilöistä kirja, jossa ko. henkilö tavallaan omalla äänellään kertoo itseensä ja ajatuksiinsa ja elämäänsä liittyviä asioita. Waltari oli elinaikanaan todella runsaasti tekstiä tuottanut kirjoittaja. Mikään kirjallisuuden laji tai kirjoittamisen tapa ei ollut hänelle vieras. Jo elinaikanaan Waltari saattoi lukea runsaan määrään itseään koskevaa tekstiä niin populaaria kannanottoa ja kritiikkiä kuin tieteellisempäänkin pohdintaa. Tämänkin kirjan hanki valtavin kustannuksin Ison kirkon kierrätys keskuksesta, joka on nykyisin pääsääntöinen kirjallisuuteni hankintojen paikka. Kyseessä on teoksen seitsemäs painos, joka ilmestyi vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen. Alkuperäinen ehti ilmestymään vuonna ennen kirjailijan poislähtöä. Tämäkin poistuminen eläväisten joukosta, joskaan ei maamme ja maailman kirjallisuuden Parnassolta, antaa enemmänkin ajattelemisen aihetta. Olenhan jo itse reilusti ylittänyt Waltarin saavuttaman iän, mutta miten paljon vaatimattomampi on ollut jalanjälkeni koko elämän mittakaavassa. Myös Waltarin vaikutus niin kirjallisuuteen kuin ihan tavalliseen elämäänkin on ollut valtava. Muistan hyvin erään nuoren ranskalaisen maisterin, joka tuli suorittamaan siviilipalvelua Suomeen toimien opettajana vuoden ajan. Hän kertoi minulle, että sytykkeenä ja innoituksena historian opiskelulle oli hänelle toiminut Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Melkein on uskomatonta, että todella omariittoisen ja itseensä tyytyväisen kulttuurin nuori saa innostuksensa opiskella historiaa ja erikoistua…

Suomalaiset ja orjuus

Jouko Aaltonen & Seppo SivonenOrjia ja isäntiäRuotsalais-suomalainen siirtomaaherruus KaribiallaInto, Helsinki, 2019, 425 sivua Tämä on meidän suomalaistenkin mustaa menneisyyttä. Toki siihen osallistuivat innokkaimmin ruotsalaiset ja oikeastaan koko ns. länsimainen kulttuuri ja talouselämä. Tietenkin kyse on orjuudesta, joka oli keskeinen taloudellisen rakenteen osa aina 1500 luvulta 1800 luvulle asti, eli ihmisten kaupasta, jota innokkaasti eurooppalaiset harrastivat viemällä mustia Afrikasta eri Amerikoiden alueelle. Tosin ei kyse ole vaan menneisyydestä, sillä nykyisin vähintään 40 miljoonan ihmisen lasketaan olevan orjan asemassa, ja enemmistä on naisia, joista suuri osa on alistettu seksityöläisiksi. Tämä luku orjista on suurempi kuin kaikki aikoinaan Afrikasta Amerikkoihin raahatut orjat yhteensä. On siinä miellä miettimistä oman eettisen asenteemme kanssa. Kirjan tekijät osoittavat asiansa osaamista, kun sijoittavat kaiken pohjoismaisen yritteliäisyyden globaaliin kontekstiin, kuten kuuluukin. Sillä Ruotsi ja Suomi eivät olleet mikään orjabisneksen yksinäinen saareke, vaan osa isoa kapullista toimintaa. Joskin yritystä oli aina 1600 luvulta lähtien, jolloin suuresti arvostamamme valtakunnan kansleri Axel Oxenstierna esitti ja halusi lähteä mukaan kukoistavaan Karibian alueen hyödyntämiseen ja siis samalla orjabisnekseen. Oxenstierna hankkeet eivät innokkaasta yrittämisestä onnistuneet. Kansleri Oxenstierna yhteiskunnalliset näkemykset sopivat hyvin yhteen ajankohdalle eli ns. Suurvalta-Ruotsille todella hyvin. Olihan valtakunta levinnyt Karjalaan, Baltiaan, Saksaan jne. Oli siis aika saada osa myös jotain isompaa. Tosin jotkut6…