Suomalaiset ja orjuus

Jouko Aaltonen & Seppo SivonenOrjia ja isäntiäRuotsalais-suomalainen siirtomaaherruus KaribiallaInto, Helsinki, 2019, 425 sivua Tämä on meidän suomalaistenkin mustaa menneisyyttä. Toki siihen osallistuivat innokkaimmin ruotsalaiset ja oikeastaan koko ns. länsimainen kulttuuri ja talouselämä. Tietenkin kyse on orjuudesta, joka oli keskeinen taloudellisen rakenteen osa aina 1500 luvulta 1800 luvulle asti, eli ihmisten kaupasta, jota innokkaasti eurooppalaiset harrastivat viemällä mustia Afrikasta eri Amerikoiden alueelle. Tosin ei kyse ole vaan menneisyydestä, sillä nykyisin vähintään 40 miljoonan ihmisen lasketaan olevan orjan asemassa, ja enemmistä on naisia, joista suuri osa on alistettu seksityöläisiksi. Tämä luku orjista on suurempi kuin kaikki aikoinaan Afrikasta Amerikkoihin raahatut orjat yhteensä. On siinä miellä miettimistä oman eettisen asenteemme kanssa. Kirjan tekijät osoittavat asiansa osaamista, kun sijoittavat kaiken pohjoismaisen yritteliäisyyden globaaliin kontekstiin, kuten kuuluukin. Sillä Ruotsi ja Suomi eivät olleet mikään orjabisneksen yksinäinen saareke, vaan osa isoa kapullista toimintaa. Joskin yritystä oli aina 1600 luvulta lähtien, jolloin suuresti arvostamamme valtakunnan kansleri Axel Oxenstierna esitti ja halusi lähteä mukaan kukoistavaan Karibian alueen hyödyntämiseen ja siis samalla orjabisnekseen. Oxenstierna hankkeet eivät innokkaasta yrittämisestä onnistuneet. Kansleri Oxenstierna yhteiskunnalliset näkemykset sopivat hyvin yhteen ajankohdalle eli ns. Suurvalta-Ruotsille todella hyvin. Olihan valtakunta levinnyt Karjalaan, Baltiaan, Saksaan jne. Oli siis aika saada osa myös jotain isompaa. Tosin jotkut6…

Kirjat ovat elämää ja elämä on kirjoja

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…

Monimuotoinen purjehdus

Göran Schildt Lainasiivin, Nuoruudenmuistelmat Med lånade vingar, suomentanut Raija Mattila Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1995, 256 sivua ISBN: 978-951-1-23047-2 ”Vanheneminen on kavala mutta usein armelias osa elämää. Elämänvirran traaginen ehtyminen näkyy vain joskus, kun jokin dramaattisempi muutos kuten sydämen äkillinen konstailu tai potenssin yllättävä pettäminen katkaisee tapahtumien normaalin kulun. Uutta harmaata hiusta tai kokematta jäänyttä ilontunnetta ei helposti huomaa. Vanhenemisesta tulee kannanottoa vaativa realiteetti vasta mietiskelyn hetkinä, kun ihminen yrittää tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja muistaa sen mikä on mennyttä. Kaksi synkkää lähdettä ruokkii hänen tuskaansa. Hän ajattelee sitä mitä on rakastanut mutta menettänyt, ja hän muistaa myttyyn menneet yrityksensä ja väärät valintansa.” Tällaisen määritelmän kirjoittaa filosofian tohtori, kulttuuritoimittaja Göran Schildt (1917 – 12009), joka teki keskeisen työuransa Ruotsissa, mutta taisteli ja haavoittui vaikeasti Talvisodassa. Hän on tullut tunnetuksi mielenkiintoista ja minun erääseen elämänvaiheeseen kuuluvista tekosista, joissa hän kertoo purjehduksestaan Välimeren maailmassa Daphne nimisellä purjeveneellään. Ei Schildt saata olla mainitsematta tässäkään teoksessa Daphnea. mutta missään keskeisessä roolissa se ei ole, oikeastaan edes sivuroolissakaan. On vaikea arvioida sen totuuden määrää, jona on teoksen perusasetelman rakenne. Aganippe-niminen nuori nainen, joka opiskelee feminismiä yhdysvaltalaisessa yliopistossa tunnettujen feministiteoreetikkojen johdolla, on tekemässä tieteelista opinnäytettä kirjailijasta. Tämä nuori nainen on hyvin läheisten ystävien jälkikasvua, taitaa olla jo kolmannessa…

Pitkä nenä persuille

Arvoisa Visaisäntä, Pitää rientää oitis vastaamaan, kun kerran on tietävinään ja osaavinaan. Huomenna on jo liian myöhäistä, sillä päivä menee ajamisessa Levin korpeen ja koskaan ei tiedä miten sieltä yhteydet toimivat. Itse kun olen kiinnostunut kaikesta erilaisesta, niin tämäkin matu eli maahantunkeutuja, käyttääkseni rivoa ja räävitöntä persukieltä, on jostain kumman syystä rikastuttanut meidän kovin ummehtunutta kulttuuriamme. Taisi kuppini kaatua, kun minua vaan ärsyttää tuo suunnaton typeryys, jota eräässä puolueessa aivan kukkaravinteille kasvatetaan. Kun ihminen on suorittanut kotikaupungissa Bratislavassa taiteen maisterin tutkinnon dramaturgiassa ja lisäksi naapurimaan pääkaupungissa Prahassa maisteriopinnot Suomen kielessä ja kirjallisuudessa, niin onko hänestä oikeaksi suomalaiseksi. Ei varmaankaan, jos persuja uskomme. Tiukasti kuitenkin olen toisen mielinen ja olen ikionnellinen, että olemme saaneet hänen kaltaisensa viihtymään ja pysymään Suomessa, sillä hän rikastuttaa tätä suomalaista kulttuuria, joka on eräänlainen mentaalinen kompositio, ei rodullinen tai minkään typerän tuoma asia. Kyse on eräänlaisesta kasvukertomuksesta, sillä nuori nainen pelkää, että ei ehdi kuuluisaksi taitelijaksi ennen seuraavaa syntymäpäiväänsä eli kuten Kurt Cobainin, Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin ennen 28. syntymäpäiväänsä, jossa ratkaisu tapahtuu. Tämä nainen on Angie, ja ehkä hän on kirjoittajan Slovakiassa syntynyt Alexandra Balážová, joka avioitui Suomeen ja sai nimekseen Salmela. Kyseessä on aivan alku hänen ensimmäisestä kirjastaan 27 eli kuolema…

Mies osaa ja kerkeää

L> Lasse Lehtinen Luotettavat muistelmat II WSOY, Helsinki, 1997, 353 sivua Olen kirjoittanut Lasse Lehtisen Väinö Tanner teoksesta, mutta se kirjoitus on muuttanut bittiavaruuteen siinä suuressa tuhossa, jonka palvelimen rikkoutuminen aiheutti. Eikä siitä ole jäänyt tavallista versiota mihinkään taltioon. Näin vaan se hieno järjestelmä seuloo tietoja, eli tuhoaa tarpeettomat tai ainakin minkä itse atk-jumalallisuus on tarpeettomaksi todennut. Tuo järjestelmän vioittuminen aiheutti 34 blogikirjoituksen poistumisen ja vasta muutaman olen niistä uudelleen kirjoittanut. Nyt olen lukenut tohtori Lehtinen aivan toisenlaisen kirjan kuin tieteellisesti ja asiallisesti oivan Väinö Tannerin elämänkerran. Historiasta tohtoriksi väitellyt Lehtinen on todella monen tekemisen mies. Hänen väitöskirjansa oli teemaltaan hyvin poliittinen; Aatos jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944 – 1981, ja se ilmestyi vuonna 2002. Kun suosikkini kirjakauppa on ison kirkon kierrätyskeskus ja sieltä löytyy todella paljon mielenkiintoisia kirjoja. Näin siis ihan itsekkäältä kannalta katsottuna. Tämäkin tohtori Lehtisen kirja on erään vierailuni satoa. Luotettavien muistelmien toisessa niteessä on kaikkiaan 43 lukua ja alussa on maalisvaalit 1983, jolloin Lehtinen ei onnistu enää uusimaan valtakirjaansa eduskunnassa. Kuitenkin presidentinvaalissa tammikuussa 1982 Lehtinen oli saavuttanut yli 20 000 äänestäjän suosion, ja siten hukannut kannatuksestaan vuodessa noin 15 000 äänestäjän luottamuksen. Tietenkin presidentinvallissa oli kyse Mauno Koiviston valinnasta ensimmäiselle kaudelle…

Tuhoavatko turistin Rooman?

Matti Klinge Tuhoutuiko Rooma? Päiväkirjastani 1012 – 2013 Siltala, Helsinki, 2013, 268 sivua Nyt on jo mennyt kolmas päiväkirja, ja aina vaan tuntuu professori Klinge tuoreelta ja todella lukemisen arvoiselta. Minä vaan niin nautin hänen tekstistä sekä tietämyksen todella laajasta skaalasta. Heti kohoaa mieleen professori Klingen toteamukset kielen käytöstä ja eritoten suomen kielen käytöstä. Hän voihkii, ihan kuten minäkin, keskinkertaisen amerikan kielen käytöstä, joka on Suomessa etenkin tietenkin tekijöiden ajatusten ilmaisuun. On todella naurettavaa, kun suomalainen tieteilijä puhuu tönkköamerikkaa, onneksi ei sentään Ahti Karjalaisen tankeroenglantia. Hän tietää, että kaikki kuuntelijat osaavat paremmin suomea, mutta omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan korostaen hän puhuu amerikaksi. Tosin on minullakin pieneltä osin oma lehmä ojassa. Olen näet itse tehnyt valinnan, vaikka kieli onkin vieras, niin varmasti professori Klinge sen hyväksyisi. Käytän autossani auton omaa navigaattoria, joka varoittaa ylinopeudesta ja ohjaa kartan näyttämään kohteeseen. Se toimi aiemmin suomeksi, mutta en tykännyt suomenkielisestä ohjeistuksesta ”aja ylinopeudella” se tiukasti totesi. Vaihdoin ranskankieliseen ja nyt vieno naisääni toteaa ”Vous depassez vitesse la limite autorisée.” Miten paljon miellyttävämpää on kuin teititellään sinuttelun sijasta. Muutkin ohjeet annetaan ranskaksi aina monikoin toisessa persoonassa, joka on siis ns. teitittelymuoto. Oikeastaan professori Klingen tämäkin teos on täynnä hienoa ja sivistynyttä suomea ja siitä nautin,…

Klinge risteilee ja ottaa kantaa

Matti Klinge Onko omaisuus varkautta? Päiväkirjastani 2008 – 2009 Siltala, Helsinki 2009, 328 sivua Tämän jo perinteiseksi muodostuneen päiväkirjan ehkä mielenkiintoisinta antia ovat risteilymatka jokilaivalla Moskovasta Astrakaaniin sekä juuri kirjoittamisen aikoihin äkisti yllättänyt voimakas taantuma, joka muodostui todella pitkäaikaiseksi lamaksi. Jokilaivaristeily Volgalla kestää yli kaksi viikkoa, sillä onhan matkaakin tehtävä useita tuhansia kilometrejä, ja kyseessä on hidastempoinen ja usein yli yön pysähdyksissä oleva risteily, niin viivähdys on ymmärrettävä tai oikeastaan jopa ihan välttämätön. Kun siihen liittyy useita pysähdyksiä jokivarren kaupungeissa, joissa tutustutaan oleellisiin kohteisiin ja kun Klinge on kyseessä, niin kohteet ovat ei tavalliselle turistille tyypillisiä. Kun omakehu on sitä parasta kehua, niin tulee eittämättä tämän kirjan lukemisessa mieleeni sana sivistys. Eräs ystäväni yöpyi hiljattain luonani ja hän totesi ennen nukkumaan menoaan, tämä tapahtui työhuoneessani, jossa hän joutui nukkumaan, että täällä tuntee olevansa sivistyneessä kodissa. Juuri syvä sydämen sivistys tulee esiin myös Tässä professori Klingen kirjassa. Hän on nähnyt todella paljon vaivaa etukäteen matkalle lähtiessään. Hän on etsinyt runsaasti mitä erilaisinta historiallista ja sivistyksellistä ja kulttuurista tietoa eri matkanvarren kaupungeista. Juuri hän tyyliin pitkä ja hidastempoinen matka on omiaan. Hän saattaa tuoda esille ajatuksiaan ko. kaupungeista. Tuon pitkän, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin, matkan aikana professori Klinge ui kuin sampi Volgassa,…

Stalinin tappamat ja Tuominen

Arvo (Poika) TuominenMyrskyn aikaaTammi, Helsinki 1970, 226 sivua Olen tavoilleni uskollisena vieraillut jälleen suosikkikirjakaupassa. Ei se ihan perinteinen kirjakauppa ole, mutta valikoima on mielenkiintoinen ja todella monisävyinen ja runsas. Kirjakauppani on siis ison kirkon kierrätyskeskus, jossa kaikki kirjat maksavat 50sentiä kappale ja joskus on alennusmyynti, kuten oikeassa kirjakaupassakin ja silloin hinta on 20 senttiä kirjalta. Menneen viikon lämpimillä suoritin taas valtinoja ja päädyin joukkoon kirjoja, niistä kaksi oli Arvo Poika Tuomisen kirjoittamia. Kyseessä olivat 1970 julkaistu Myrskyn aikaa ja samana vuonna julkaistu Myrskyn mentyä. Molemmissa on vielä tekijän omistuskirjoitukset, vaan ei valitettavasti minulle. Karkeasti arvioiden 150 sivun verran Tuominen käsittelee Stalinin Venäjää, jota Neuvostoliitoksi on kutsuttu, ja sen suhdetta Suomeen ja Venäjälle menneisiin suomalisiin ennen Talvisotaa ja jatkosodankin aikana. Tämän osuuden viimeinen kulu on nimeltään Mannerheimin ”maanpetos”. Loppu kirjasta käsittelee Stalinia Lenin perinnön vaalijana ja heidän merkittäviä erojaan. Kirjan lukeminen tulee oikeastaan todella hyvään rakoon, sillä ystäväni on juuri saanut valmiiksi kirjan, joka käsittelee Kuolan niemimaan suomalaisia ja heidän kohtaloon, eli ”Stalinin tappamat”. Tapahtumia Moskovassa seurannut ja sieltä onneksi ajoissa Tukholmaan pelastunut Tuominen arvelee kirjassaan Stalinin tappamien lukumääräksi 20 miljoonaa. Tässä valossa herra Hitler vaikuttaa kiltiltä kuoropojalta, joka ei onnistunut saamaan hengiltä kuin murto-osa tuosta Stalinin ennätyksestä. Ja voimme vain…

Kohteena sarjamurhaaja

Teemu Keskisarja Suomen ainoa sarjamurhaaja: Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus Jyväskylä: Atena, 2008. 280 sivua ISBN 978-951-796-538-5. Keskisarja teemalla jatketaan. Ja mikäs on jatkamisessa, kun kirjat ovat hienoa työtä ja niitä lukee enemmän kuin innostuneesti. Tämäkin kirja on tuttua Teemu Keskisarjan super laatua, niin jakamansa tietomäärän kuin hyvän kielenkäytönkin suhteen. Erityisesti haluan korostaa kahden pääluvun alkuun lainatut Jaakko Jutenin runotekstit, oikeastaan kyse on eräänlaisesta suuremmasta runomuotoon kirjoitetusta tekstistä. Tämän hattulalaisen suurmiehen teksti sopii hyvin tähän yhteyteen, kun aihe liittyy keskeisesti Eteläisen-Hämeen tapahtumiin 1800-luvun keskivaiheilla. Kirja koostuu alkusanojen jälkeen neljästä luvusta: 1) jossa käydään henkilön taustaa ja olemista ennen keskeistä tapahtumaa, 2) nyt tehdään selvää kahdestatoista murhasta, jotka tapahtuivat todella lyhyen ajan sisällä ja kuitenkin melko eri puolilla eteläistä Suomea, 3) käsitellään oikeusjärjestelmää ja varsinkin sen suomalaista versiota, joskin haetaan vertauskohtia muistakin maista, 4) selvitellään syitä suomalaiseen rikollisuuteen ja varsinkin henkirikosten määrään ja laatuun. Pääsääntöisesti en ole mitenkään erityisesti mielistynyt rikos- tai sotakirjallisuuteen. Ne eivät vain innosta omaa ajatteluani. Kuitenkin Teemu Keskisarjan teksti on niin innostavaa ja upeata, että hänen teoksiaan lukee mielellään. Kun lisäksi hänen historian kirjoituksena perustuu mikrohistorialliseen paradigmaan, jota hän vielä voimakkaasti suuntaa kohden annallistien mentaalihistoriallista tutkimustapaa, niin kaikki on kohdallaan ja minäkin pystyn ja jaksan hänen teoksiaan…

Viimeinen kuolemaantuomittu siviili

Teemu Keskisarja Kirves: Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus Siltala, Helsinki, 2015, 181 sivua ISBN: 978-952-234-324-6 Kesä ja Keskisarja, joista viimemainitun kanssa vietän aikaa todella mielelläni. Peräkkäin jo kolmas teos hänen kynästään. Pieni on kirja, muihin hänen kirjoihinsa verrattuna, mutta ei mitenkään vähäinen tai edes välityöltä vaikuttava. Jos pitää sijoittaa nyt käsiteltävä teos johonkin historiantutkimuksen kategoriaan, niin ehdottomasti kyseessä on Italiasta lähtöisin olevan mikrohistoriallinen koulukunta, joka perustuu ranskalaiseen annalistiseen koulukuntaan ja sen periaatteisiin ja tutkimusmalleihin, tätä pitäisi varmaankin kutsua tieteelliseksi paradigmaksi. Mikrohistoriallinen tutkimus on pääsääntöisesti ja erinomaisesti kiinnostunut erilaisista tavanomaisesta poikkeavista yksilöistä ja joskus vastaavista tapahtumistakin. Kuitenkin pääsääntöisesti kohteena ovat yksilöt, siis melko tavalliset ihmiset. Onhan Keskisarja eräässä TV-ohjelmassa todennut, että: ”Mä tykkään risaisista, rosoisista sankareista, jotka ei ole kiiltokuvia”. Tämä näkyy hienosti tämänkin teoksen aiheen valinnasta. Tutkimuksen ja tämän teoksen, raportin, kohteena on tavallinen vuonna 1910 syntynyt suomalainen ja hämäläinen mies. Oikeastaan on jo sodan kokenut ja sitten ajautunut osaisuusrikoksiin lähinnä yhteiskuntaa vahingoittavalla tavalla. Ammatiltaan kohdehenkilö on koristemaalari, joka sai työitä itseltään Akseli Gallen-Kallelalta, ja se on jo paljon se! Toivo Harald Koljonen on oikeastaan nykyisten termien mukaisesti väliinputoaja, kolmannen luokan kansalainen, jolle ei kovin montaa nallekarkkia syntymän myöstä jaettu. Eloisasti Keskisarja toteaakin puhuessaan eräästä aikaisemmasta tapauksesta, että kaveri…