Vanhan tehtaa historiikki

Henrik TalaTervakosken paperitehtaan historia 1818 – 2018Tervakoski Oy, Grano Oy, Helsinki 2018180 sivua Harvassa ovat teollisuuslaitokset meillä Suomessa, jotka ovat aloittaneet toimintansa jo 200 vuotta sitten. Kuitenkin kotikyläni paperitehdas on saavuttanut tuon merkittävän elämänvaiheen. Tämän tapahtuman juhlistamiseksi tehdas on kustantanut arviointini kohteena olevan historiikin. Muuten, vain Fiskars Oy on yhtiönä Tervakoski Oy:tä vanhempi. Samoin harvaa kirjaa voi avoimesti kehua sen ulkoisesta olemuksesta. Yleensä meilläSuomessa panostetaan todella vähän juuri kirjan ulkoiseen asuun – valitettavasti. Kuitenkin Tervakosken paperitehtaan historiikki on todella upea noin A4 kokoa oleva teos, joka on painettu tehtaan omalle Terreus smooth paperille painoltaan 130 gramma neliömetri. Paperi ei ole liian valkoista tai kiiltävää, joten sitä on miellyttävä lukea niin auringonvalossa kuin keinovalaistuksessakin. Lisäksi kirjassa on hienoja mustavalkoisia ja värillisiä kuvia, jotka toistuvat hienoin sävyin painettunakin. Kirja on siis todella hieno luomus, jota voi hyvin antaa, vaikka arvokkaaksi liikelahjaksikin. Mitä tulee kirjan sisältöön, niin suhteeni siihen on hyvin ristiriitainen, joskin ymmärrettäväksi asia käy, kun muistaa, että se lauluja laulat, jonka leipää syöt. Teos on tilaustyö ja se osittain selittää sen yksipuolisuuden. Yleisesti kirjassa minua henkilökohtaisesti häiritsee tekstin eräänlainen itseriittoisuus, koko muu maailma ja etenkin lähiyhteisö eli Janakkalan pitäjä ovat olemassa vain ja ainoastaan suhteessa tehtaaseen. Oikeastaan kunta tulee ensimmäisen kerran…

Il Gattopardo, non gli originali

Elena Carcano Il banchetto del Gattopardo A tavola con l’arisstocratia siciliana Edizioni Il leone verde, Torino, 2005, 83 pagine Questo piccolo libro crea un’immagine di se stesso su una questione più ampia. Non si può sfuggire alla consapevolezza che è strettamente connesso alle opere con lo stesso nome del principe di Lampedusa e del regista Luchino Visconti. Parzialmente in particolare un film per un’incredibile scena di danza di 45 minuti. Certo, il libro ha un legame con queste due gigantesche opere, ma è davvero superficiale e leggero. La domanda si pone se la scrittura vuole deliberatamente creare un contesto comune con il lavoro e il film di Gattopardo con il suo lavoro. Ma Elena Carcano crea un’immagine interessante la nobiltà siciliana que è stata l’ultima aristocrazia feudale dell’Europa occidentale Singolaremente sua sopravvivenza, fino alla metà del XX secolo, nell’epoca dell’affermarsi della società moderna. Sua raffinatezza quasi eccessiva che ne caratterizza gli ultimi bagliori è divenuta essa stessa un classico. Grazie soprattutto al romanzo di principe Giuseppe Tomasi di Lampedusa, che ha descritto meglio di chiunque altro gli individui, le consuetudini,  gli scenari. Il principe de Lampedusa so conosso sua classe e  i cibi. Le ricette sontuose ed elaborate tratte dalle…

Työväenhistoriasta

Tehtävänä työväenhistoriaTyöväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 30 vuottatoim. Jarmo Peltola ja Erkki VasaraTHPTS, Turenki 2018, 225 sivua Rakastettava Ylhäisyys, Lähetin Sinulle jokunen aika sitten sähköpostin liitteenä skannauksen tämän teoksen eräistä sivuista. Samalla lupasin kertoa enemmän niin teoksesta kuin juuri tuosta skannatusta sivustosta. Lainaus tai oikeammin kopio oli peräisin sivuilta 28 – 31, ja ne ovat osa Markku Hykkäsen artikkelia Ajattelun historian anti, joka täyttää kirjan sivut 25 – 40. Eittämättä tämä artikkeli on koko melko suppean teoksen kaikkein mielenkiintoisin, siis henkilökohtaisesti ajateltuna. Tämä kirja on eräänlainen yhteenveto THPTS:n 30 vuotisesta toiminnasta alusta asti mukana olleiden ja myöhemmin mukaan tulleiden musteluina ja tavallaan tieteelisien metodien mukaisesti kirjoitettuina. Mielenkiintoisella tavalla siinä yhdistyvätkin sekä tieteelliset metodit, että henkilökohtainen muistelu ja omat ja henkilökohtaiset preferenssit. Kirjan omassa esittelyssä todetaan, että ”THPTS:n siipien suojissa harrastettu historian tutkimus on ehkä parhaimmillaan ollut yhteiskuntahistoriallista, laaja-alaista tutkimusta, jossa ilmiöihin on pureuduttu niin talouden, sosiaalisen kuin poliittisenkin kautta sukupuolinäkökulmaa unohtamatta. Myös perinteisempääkin työväen sosiaalihistoriaa ja poliittista historiaa puolue- ja järjestö -historioineen on hyvin siedetty. Erityisesti seuran toiminnan viimeisten vuosikymmenten aikana työväen tutkimuksen piiriin on yhä vahvemmin tullut työväenkulttuurin monimuotoinen tutkimus.” Kirjan kirjoittajat ovat kaikki erityisen ansioituneita historioitsijoita, ja he toimivat joko professoreina tai dosentteina eri yliopistoissa. Eli kirjoitusten…

Ranskan uusinta historiaa taidolla ja tiedolla

Helena Petäistö Ranska, Macron ja minä Otava, 2017, 236 sivua Heinäkuun kansallispäivän paikkeilla Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron sai vieraakseen Yhdysvaltain vain puli vuotta aiemmin valitun presidentin Donald Trumpin. Vastaanotto oli ranskalaisen edustava ja se tapahtui Invalides-kirkossa, ja eritoten Napoleonin haudan äärellä. Sotiminen tai ainakin sotilaallisuus oli suuri osa tuon vierailun ohjelmaa. Vähää aiemmin Macron oli ottanut vastaan presidentti Putinin ja se tapahtui Versaillesin linnassa. Siellä putin lähti Lähettiläiden salista, jota koristaa valtava Ludvig XIV muotokuva kaikkine regaleineen. Matka kulki pitkin peilisalia, joka on eittämättä maailman komein tila ja se päättyi salin päähän, jossa vastassa oli isäntänä toiminut Macron. Neuvottelut käytiin ns. taistelujen salissa, jossa on valtaisat maalaukset Ranskan kuninkaiden käymistä voitokkaista sodista. Mikä oli vierailun seuraus, sitä ei tosin Petäistö meille kerro? Trump oli sijoitettu Concorde-aukiolle pystytettyyn katsomoon ministereiden ja suurlähettiläinen kanssa ja Macron itse osallistui sotilasparaatiin, joka kulki Riemukaarelta Concorde aukiolle tasavaltalaiskaartin ratsujen ja armeijan yksiköiden saattamana. Niin ja kulki armeijan avojeepillä upeasti ja ylväästi seisoen. Nyt tämä Trump haluaa samanlaisen paraatin myös omaan pääkaupunkiinsa maan kansallispäivänä 4. heinäkuuta. Voi siis todeta, että Trump söi Macronin kädestä todellista pullamössöä! Kirjan rakenne on oivallinen, sillä keskeisesti se tuo esille Ranskan, niin historiallisesti, taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti ja vallankäytön kannalta tarkasteltuna….

Olen syyllinen!

Erkki Tuomioja Siinä syntyy vielä rumihia Poliittiset päiväkirjat 1991 – 1994 Tammi, 2014, 680 sivua.   Tunnuistaan heti aluksi, että minä olen syyllinen tai ainakin osasyyllinen. Kun Erkki palasi päivänpolitiikkaan oltuaan kaupunginjohtajana vuodesta 1979 vuoteen1991, niin heti vuonna 1991 käydyt vaali saivat minut äänestämän Erkkiä. Näin tein koko Helsingissä asumiseni ajan. Tästä tekemisteni sarjasta olen ylpeä ja siksi tämä kirjoitus ei edes yritä olla neutraali, vaan käsittelee Tuomiojaa suurella arvostuksella, silkkihansikkain ja hellästi. Erkki Tuomioja on ollut ja on yhä monessa mukana. Jo pelkkä eduskunnan virallinen henkilökuva saa tavallisen ihmisen kalpenemaan. Kun siihen lisätään tieteellinen ja muu kirjoittelu, runsaat puheet, alustukset ja esitelmät erilaisissa järjestöissä ja niiden tilaisuuksissa, niin tekemisen määrä ylittää monikertaisesti kaltaiseni tavallisen tallaajan tekemisen määrän. Kirjansa esipuheessa Tuomioja kertoo, että hänen muistiinpanomerkintänsä ovat tuoreita, yleensä samana päivänä kirjattuja. Ehkä siksi hän vähän tasoittelee esipuheessaan ja toteaa: ”Mielipiteeni ja arvioni ovat monista asioista kokemuksen, tiedon ja toivottavasti myös ymmärryksen kertymisen myötä muuttuneet. Sama koskee myös henkilöistä tekemiäni arvioita ja kommentteja. Olen kunnioittanut tällaisten merkintöjen autenttisuutta.” Tämä tuo Tuomiojan kirjaan tuoreutta ja samalla kertoo, miten hän on kulkenut ja edelleenkin kulkee omia teitään. Toki Tuomioja vakuuttaa, ettei ole korjannut sanomisiaan jälkikäteen. Tämä on uskottavaa, sillä niin kriittisiä useat näkemykset,…

Mielekästä historiaa

Ystäväni lykkäsi käteeni Le Monde Diplomatiquen suomenkielisen kirjasen, joka ei ole kirja, ei lehti ei oikein mitään muuta kuin sieltä väliltä. Kun aloin lukemaan, niin kaikki tuntui vain niin tutulta. Olin varmaan lukenut kaiken jostain aiemminkin. Ja tänään kun selasin aiempi tekstejäni tässä blogissa, niin olen tuosta julkaisusta kirjoittanut alkuvuodesta. Tosin silloin sen ranskankielisestä versiosta, jonka oli tilannut Ranskasta. Teksti on luettavissa sivulla http://oissinblogi.eu/?p=487 Eli edelleen seison aiemman sanomani takana ja julkeasti julistan olevani edelleenkin samaa meiltä kuin ole tuolla aiemmin kirjoittanut. Tosin suomenkilinen laitos on saanut nimekseen: 1900-luvun Atlas – Kriittisen historian käsikirja.

Elämme vaarallisia aikoja

Tarmo Kunnas Fasismin lumous Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana Ateena 2013, 686 sivua On olemassa kirjoja, joista en pidä, jopa jätän lukemisen kesken kirjan suuren typeryyden tai muuten vaan huonon kirjoittamisen tähden. Toisaalta on valtaisasti enemmän kirjoja, joita minä pidän jopa intohimoisesti ja luen niitä jopa useaan kertaan. Tällainen kirja on esimerkiksi Primo Levin esikoisteos Se questo è un uomo eli Tällainenko on ihminen. Isotkaan teokset, joissa sivuja on runsaasti, eivät ne minua pelota. Haluaisin kovasti lukea uudelleen mm. Histoire génèral des civilisations –teoksen kaikki 7 osaa ja noin 6500 sivua. Kirja oli tenttivaatimuksia yliopistossa ja yksi niistä tenteistäni, johon luin suurella innostuksella. Myös tämä emeritusprofessori Tarmo Kunnaksen melkoinen jättiteos kuuluu eittämättä tähän innostuksella ja mielenkiinnolla luettaviin kirjoihin. Samalla se vertautuu eräällä ja ehkä voimakkaallakin mielikuvatasolla toisen emeritusprofessorin, eli Matti Klingen kirjoituksiin, niin päiväkirjoihin, elämänkertoihin kuin muuhunkin tuotantoon. Tämän yhteisen vaikutelman takana lienee se hyvin yksinkertainen asia, että molemmat emeritukset osaavat käsitellä koko eurooppalaisen kulttuurin laaja aluetta niin kielellisesti kuin emotionaalisestin ja eivät ole vain amerikankielisen maailman tuottaman tiedon varassa, eli he osaavat ajatella eurooppalaisilla aivoillaan. Kun jotain termiä käytetään ylen holtittomasti ja siitä on tullut eränlaisen kirves ja lyömäase, niin se menettää osittain merkityksensä. Varsinkin post-sovieettisessa kulttuurissa…

Mitä Suomessa salataan!

Esko Seppänen Mistä Suomi vaikenee Into 2016. 281 sivua Entinen terävyys on tallella ja ruoska viuhuu kirjoilijoiden selkänahkoja sivallellen. Seppäsen juuri hiljan ilmestynyt kirja sattui käteeni odottamatta ja pyytämättä, mutta mielihyvää se kuitenkin tuotti. Ekonomiksi opiskellut ja toimittajana eritoten Yeisradiossa toiminut Seppänen toimi vasemmistoliiton kansanedustaja vuosina 1987 – 1996 ja sen jälkeen Euroopan unionin parlamentissa vuosina 1996 -2009. Taloustieteellisen koulutuksen saaneena hän on todella runsaassa kirjallisesta tuotannossaan käsitellyt pääsääntöisesti talouteen, talouspolitiikkaan ja talousvaikuttajiaan liittyviä asioita. Näin hän tekee tälläkin kertaa. Seppäsen kirja ei ole mikä tahansa huitaisu, sillä hän perustelee näkökantansa ja perustelee ne hyvin. Keskeiseksi luvuksi muodostuu ensimmäinen, joka on nimetty ”Kun raha puhuu, Suomi vaikenee…” Tämä kuvaa hyvin koko kirja teemaa, oli kyse sitten kansallisista asioista, päätöksissä Euroopan Unionin tasolla tai Euroopan Keskuspankissa, jossa muuten päätöksistä ei saa kertoa, ellei sitä erityisesti sallita. EKP:n päätöksistä ei saa kertoa omaa kantaansa käsiteltyihin asioihin. Eli kyseessä on kaikkea muuta kuin läpinäkyvyyttä harrastava kansainväline ja eurooppalainen organisaatio. Mistä ”Suomi vaikenee kirja” on enemmän kuin ajankohtainen. Olemme saanet juuri lehdistö ja netistä lukea Nokian renkaiden suuresta testihuijauksesta. Testituloksia manipuloimalle on synnytetty hyvän laadun vaikutelma. Näin on saatu myynti kohoamaan ja samalla yhtiön tulos paranemaan. Tämä on taannut johdolle vuosittaiset miljoonapalkkiot ja bonukset…

Yrityshistoriikkikö?
Historia , Janakkala , Talouselämä / 22.10.2015

Jarmo Peltola Pääradan ja kolmostien kunta Janakkalan historia 1866 – 2014 Janakkalan kunta 2015 471 sivua Paikallishistoria ovat yleensä lukijalle tavattoman puuduttavia ja epämielenkiintoista luettavaa. Eikä syy ole välttämättä lukijassa. Usein nämä teokset hankitaankin vain kirjahyllyn täytteeksi, ollaan me niin vaan paikallishenkisyyttä korostavia periaatteella. Itselleni paikallishistoriat ja kylähistoriat ovat mielenkiintoista luettavaa ja ovat todella mielenkiintoisia tietolähteitä. Usein kirjoittaja on todella suuren urakan edessä ja lähdemateriaali on hyvinkin moninaista. Janakkalasta on kirjoitettu aiemmin kaksi pitäjänhistoriaa. Veikko Kerkkonen kirjoitti vuonna 1931 ilmestyneen historiateoksen ja hän uudisti sen totaalisesti vuonna 1976. Nyt kyseessä siis on kolmas versio, jonka oli tarkoitus keskittyä uuden kunnallislain voimaantulon jälkeiseen historiaan, siis tavallaan Janakkalan historiaan vuoden 1866 jälkeen. Lisäksi useista Janakkalan kylistä on ilmestyneet omat kyläkirjansa ja jo vuodesta 1951 alkaen on ilmestynyt vuosittainen, sekä mennyttä ja olevaa käsittelevä Janakkala ennen ja nyt vuosikirja. Lehtitietojen mukaan teoksessa on pyritty kuvituksen monipuolisuuteen ja siitä on todella onnistuttu. Teos on täynnä lukuisia koko aukeaman kuvia ja pienempiäkin. Taitolta on vaadittu todella paljon, että kuvista muodostuisi jonkinmoinen synteesi teoksen kirjalliselle sisällölle. Yleensä kuntahistorian pakkopullasta ei ole päästy eroon tälläkään kertaan, sillä kunnan hallinnon henkilökuvia on teoksessa runsaasti. Kuten sijansa ovat saaneet myös keskeiset kunnalliset luottamustoinen- sekä viranhaltijat. Ne ovat yleensä tyypillisiä…

Mikä ajan myötä on muuttunut?

Pirjo Ala-Kapee ja Marjaana Valonen Yhdessä elämä turvalliseksi SAK:laisen ammattiyhdistusliikkeen kehitys vuoteen 1930 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y. Helsinki 1982 816 sivua Olen ilmoittanut Kirjavisassa, että luen ennemmin 800 sivuisen SAK:n historian kuin nykyistä kotimaista kaunokirjallisuuttaa. Se pitää todellakin paikkansa, sillä suurella mielenkiinnolla luin Ala-Kapeen ja Valkosen kirjoittaman teoksen, joka kuvaa Suomessa tapahtunutta ammatillista järjestäytymistä ennen vuotta 1930. Oikeastaan tuohon aikaan meillä Suomessa oli ammatillinen järjestäytyminen vain ns. tavallisten työläisten toimintaa, jota isommat ja pienemmätkin herrat katsoivat vääräsilmäisesti. Nykyisin jo valkokauluksinenkin väki on perustanut omat ammattiyhdistyksensä ja ehkä niiden joukosta löytyvät lakkoherkimmätkin ja taistelutahtoisimmatkin ryhmät. Ennen siis oli toisin. Kuitenkin työväestön taistelu järjestäytymisoikeudesta ja oikeudesta omien asioidensa kollektiiviseen ajamiseen, on tässä ja nyt samankaltaisia kuin se oli yli sata vuotta sitten kun ammatillinen järjestäytyminen maassamme alkoi. Mutta onko mikään yli sadan vuoden aikana muuttunut? Ja jos jotain on niin mitä se mahtaa olla? Tällaisiin kysymyksiin saa vastauksen kun lukee työväenliikkeen alkuaikojen historiaa. Helpoin on vastata muutokseen. Aiemmin mainittu toimihenkilöiden ja muiden herrojen toteutunut ammatillinen järjestäytyminen on ollut suuri tapaus. Opettajilla on oma OAJ:nsä, joka on ollut intohimoisesti ajamassa opettajien etuja. Joskin vastapuolena on ollut yhteiskunta, eli valtio ja kunta, eli me kansalaiset. Yleensä tämä herrojen järjestäytyminen koskee juuri yhteiskunnan palveluksessa…