Il Gattopardo, non gli originali

Elena Carcano Il banchetto del Gattopardo A tavola con l’arisstocratia siciliana Edizioni Il leone verde, Torino, 2005, 83 pagine Questo piccolo libro crea un’immagine di se stesso su una questione più ampia. Non si può sfuggire alla consapevolezza che è strettamente connesso alle opere con lo stesso nome del principe di Lampedusa e del regista Luchino Visconti. Parzialmente in particolare un film per un’incredibile scena di danza di 45 minuti. Certo, il libro ha un legame con queste due gigantesche opere, ma è davvero superficiale e leggero. La domanda si pone se la scrittura vuole deliberatamente creare un contesto comune con il lavoro e il film di Gattopardo con il suo lavoro. Ma Elena Carcano crea un’immagine interessante la nobiltà siciliana que è stata l’ultima aristocrazia feudale dell’Europa occidentale Singolaremente sua sopravvivenza, fino alla metà del XX secolo, nell’epoca dell’affermarsi della società moderna. Sua raffinatezza quasi eccessiva che ne caratterizza gli ultimi bagliori è divenuta essa stessa un classico. Grazie soprattutto al romanzo di principe Giuseppe Tomasi di Lampedusa, che ha descritto meglio di chiunque altro gli individui, le consuetudini,  gli scenari. Il principe de Lampedusa so conosso sua classe e  i cibi. Le ricette sontuose ed elaborate tratte dalle…

Oikeiston kapina

Ville Okkonen ja Ville LaamanenKansalaisuus, politiikka ja laillisuus Mäntsälän kapinan jälkeenHistoriallinen Aikakauskirja T1, 16:1 (2018). s. 15 – 28. Eräänlainen historian ajankohtaisia virtauksia ilmentävä Historiallisen Aikakauskirjan uusi numero, tämän vuoden ensimmäinen ilmestyi postista eilen. Oletin siinä käsiteltävän ajankohtaisia vuoden 1918 tapahtumia ja eritoten sisällissotaa ja siihen liittyviä asioita. Vankileirit ja niiden kauheus tulisi esille vasta seuraavassa numerossa. Pettymykseni oli melkoinen, kun mitään odottamaani ei sisällössä ollut. Tietenkin hyvin lyhyttä artikkelia, jonka on kirjoittanut Heidi Kurvinen eli ”Tamperelaisten tavoitteena paradigman muutos”. Liittyyhän asia jotenkin Tampereeseen, jonka keväthangilla ja turuilla ja toreilla taisteltiin sata vuotta sitten. Kuten kirjoittajat toteavat, niin Mäntsälän kapina jälkeistä tilannetta maamme politiikassa on tutkittu hyvin vähän ja ei oikeastaan lainkaan kansalaisuuden ja laillisuuden näkökulmista. Tämä on varmaankin sitä professori Heikki Ylikankaan esille tuomaa ns. valkoista valhetta, eli halua vaieta kaikista valkoisille negatiivisista asioista. Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys vuonna 1930 sai kohtuullisesti julkisuutta kuten myös Mäntsälän kapina sekä sen päättymiseen johtanut Tasavallan Presidentti Pehr Evind Svinhufvudin radiopuhe. Se jälkeen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain jokunen vasemmistolainen mielipide ja uutisointi vasemmiston omissa lehdissä. Oma näkemykseni perustuu tuosta aikakaudesta isäni äidin kertomuksiin. Esimerkiksi hän kertoi kuin vasemmistolaiseksi tiedettyjä henkilöitä yritettiin menemästä äänestämään juuri vuoden 1033 eduskuntavaaleissa. Tässä ilmeisesti ei kovin…

Ihminen on ihmiselle susi

Sirpa KähkönenVihan ja rakkauden liekitKohtalona 1930-luvun SuomiOtava, Keuruu, 2010, 287 sivua Opin tietämään kuka on Sirpa Kähkönen vasta elokuun 21. päivä vuonna 2017. Osallistuin näet tuolloin paripäiväiseen Työväen Historian ja Perinteen Seuran järjestämässä seminaariin Työväemuseo Verstaalla Tampereella. Tuossa tilaisuudessa Kähkösen esitelmän aihe oli ”Tammisaaren yössä. Sisällissodan toinen näytös 1930-1933 pakkotyölaitoksen muurien sisällä”. Luento oli todellinen menestys ja sitä todistaa yleisön pitkät ja raivokkaat aplodit, joita Sirpa osakseen sai. Aihe oli suoranaista jatkoa nyt lukemalleni kirjalle ja toimi eräänlaisena tiivisteenä ja samalla pontimena kirjan lukemiselle. Tosin meni puolitoista vuotta ennen kuin aloin lukemisen. Kirjan tosin hankin ainakin vuosi sitten, mutta aihepiiri tuntui niin ranskalta, että minulla ei yksinkertaisesti ollut henkisiä, ei varmaan myöskään fyysisiä voimavaroja lukemiseen. Sirpa Kähkönen on historian maisteri, mutta hän osaa myös todella kirjoittaa sujuvasti, helppolukuisesti ja lukijan mielenkiintoa ylläpitävästi. Tämä kirja on kaunis kunnianosoitus hänen omalle isoisälleen, joka monesti joutui kokemaan poliittisen vangin elämää Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Minusta Kähkönen kuvaa hyvin elävästi niitä vaikeuksia, kun koko yhteiskunnan koneisto ja varsinkin sen natsimieliset alemmat virkamiehet tekivät kaikkensa, jotta poliittiset vangit eivät olisi ihmisiä eivät saisi mahdollisuutta itsekään kokea omaa ihmisyyttään. Kirja on hienoa ja sujuvaa tekstiä, mutta silti se oli osittain vaikeaa luettavaa. Kuvaukset vankien epäinhimillisestä kohtelusta olivat todella…

Viikon 2 kirjavisa

Olemme tottuneet käsitykseen Miina Sillanpäästä maamme ensimmäisenä naisministeriä. Tämä on varmasti pätevä ja hyvä käsite, joka korostaa Tämä loistavan naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työväenliikkeessä Voidaan kuitenkin keskustella, onko tarpeellista ottaa ministerien joukkoon esim. ennen itsenäistymistä vaikuttaneet senaattorit kuten Oskari Tokoi, joka oli senaatin puheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917. Muuten taisi olla maailman ensimmäinen sosialisti tuossa tehtävässä? Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme Punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kuluasiat. Hilja Pärssinen os. Lindgren, käytti myös pseudonyymia Hilja Liinamaa ja vaikutti joukoissamme 1976 – 1935. Hän oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija Työläisnaisliiton puheenjohtaja, poliittinen vanki, joka kuitenkin jäi henkiin. Nyt kyseessä oleva sitaatti on Hilja Liinamaan-Pärssisen teoksesta Muistojen mailta, Runoja, joka ilmestyi Helsingissä 1926. Runossa on vahva tuulahdus vankeusajalta, joka jatkui vuoteen 1923 saaja ja jonka jälkeen elämä ei koskaan palannut entiselleen. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut Kansallisbiografiaan todella ansiokkaan elämäkerran Hilja Pärssisestä.

Tarua vaiko totta?

Vilho Tahvanainen Erikoistehtävä Mannerheimin sellaisena asiamiehenä 1932 – 1945 Akateeminen kustannusliike Helsinki Hämeenlinna 1971, 332 sivua Joskus tulee elämässä eteen uskomattomia tekemisiä, niin oli nytkin. Hyvä, erittäin hyvä ystäväni, pyysi minua noutamaan antikvaarista teoksen, jonka hän oli sinne varannut. Tietenkin se teos piti myös lukea ja kirjoittaa ja sanoa mielipide hänelle koko hoidosta. Kirjasta on otettu uudempi painos vuonna 2008, eli yli 30 vuotta edellisen ja käyttämäni painoksen jälkeen. Riensin oitis isolle kirkolle tuota kirjaa hakemaan, vaan ei ollut kauppiaalla myymälässä, säilyttää suurta osaa kotonaan, varsinkin netissä myytäviä. Seuraavana päivänä tuli eteen reissuun uusinta, saatoin samalla pesettää autoni kroaattipoikien käsipesussa. Parempaa se on kuin hankaavat kylmät koneet, eikä maksa juurikaan sen enempää. Kiirehdin jo kirjan puliväliin luettuani soittamaan ystävälleni ja kertomaan ensivaikutelmat. Ilmeisesti hän halusi jonkun historioitsijan mielipiteen asiasta. En todellakaan ole toisen maailmansodan ja sen esileikkien erikoinen asiantuntiaja, Minun spesialiteettina on lähinnä satavuotinen sota keskiajan loppupuolella. Mutta varmoja mielipiteitä ja näkemyksiä minua ei kuitenkaan puutu, ei oikein mistään menneisyyden ja nykyisyyden asiasta. Vanamokirjaston sivulla teoksesta kirjoitetaan seuraavaa ja tässä melkoisen pitkä sitaati: ”Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun…

Ilkka, mon amour

Ilkka Taipale Venäjä mon amour Into-kustannus, 2015 296 sivua Olen tuntenut Ilkka Taipaleen jo siitä lähtien kun hän siviilipalveluksenaan suunnitteli meille hämäläisille uutta Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Ilkka vaan jaksaa ottaa kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin ja Keskussairaala poistuu käytöstä ja uutta jo kovalla vauhdilla suunnitelleen. Eli Ilkka Taipale on toimivampi ja ikuisempi kuin keskussairaala! Nyt lukemani kirja kertookin tosi värikkään elämän erilaiset ja moniväriset tapahtumat. Kirjassa ei säästellä vauhtia eikä hurjia tilanteita. Ytimekkäästi vain tapahtuu paljon. Kaikki ei mene aina kuten suunnitellaan ja halutaan, näin se on tietysti myös Ilkka Taipaleenkin kohdalla ollut ja varmaan tulee jatkossakin olemaan. Ja jatkua tulee varmasti, sillä Ilkka on kuin Duracell-pupu, ja jatkaa täydellä vauhdilla elämää ja aina eteenpäin. On todella vaikeata laatia mitään arvojärjestystä Ilkan tekemisistä. Tuo tekemisen kenttä on todella laaja ja ulottuu yhteiskunnallisen elämän ja siinä elävän yksilön laidasta laitaan, ja menee sein jopa laitojen ylikin. Ehkä pienen tavallisen ihmisen puolustaminen ja hänen asiansa ajamisen on yksi merkittävistä Ilkan toiminnan kohteista. Lisäksi syrjäytyneet miehet ovat olleet aina Ilkan sydäntä läsnä. Voin vain ihailla hänen tarmoaan meidän miesten heikompien asiaa ajaessa. Siinä ovat vankilat, mielisairaalat ja sosiaalijärjestelmä saaneet tuta Ilkan toiminnan. Voin kait lukea itseni hyväosasiin, mutta silti Ilkan toiminta on…

Miten meitä on natotettu?

Pentti Sainio Armeijan hukatut miljardit Suomen sotajohdon salaisuudet Into Kustannus 2016 277 sivua Pentti Sainio on toiminut eri lehtien toimittajana sekä kirjoittanut useita yhteiskunnallisesti keskustelua herättäneitä sekä yhteiskuntamme kipupisteitä käsitteleviä teoksia. Tällaisia teoksia ovat olleet mm. Mitä tapahtui Urho Kekkoselle, Ministeri Mattila, Operaatio Ahtisaari, Harkimoiden hattutemppu, Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa sekä Kummolan kääntöpiiri. Nyt Sainio on tarttunut maamme sotajohdon, tarkempi termi mitäänsanomattomalle puolustusvoimien johto -termille, kykyyn ja taitoon saada miljardeja omiin leikkikaluihinsa. Kirja on sisällöltään todella hurjaa luottavaa ja todella tiivis tietopakkaus. Kirja alkaa historiallisella katsauksella, joka on melkoisen tyrmäävä, ainakin kaltaiselleni historioitsijalle. Ennen toista maailmansotaa tai oikeastaan heti itsenäistymisen jälkeen vallalle pääsi voimaksa puolustuspoliittinen ryhmä, joka sai tahtonsa lävitse ja niin Suomi rakensi kaksi panssarilaivaa, jotka olivat oikeastaan melko mitättömiä muiden maiden vastaavin aluksiin verrattaessa. Niistäkin toinen ajoi miinaan ja upposi mukanaan merkittävä määrä miehistöä ja toinen luovutettiin sotien jälkeen Neuvostoliittoon, eikä siitäkään ollut kovin suurta hyötyä koko sodankäynnin aikana. Samalla riistettiin esimerkiksi maavoiminen tykistön kehittäminen, joka jälkiviisastelun periaatteella olisi ollut enemmän kuin tärkeätä. Todellisen tykistöneron kenraali Nenosen suunnitelmat jätettiin omaan arvoonsa, ja oli todella ratkaiseva virhe. No onneksi Suomi kuitenkin säilytti itsenäisyytensä tehdyistä virheistä ja turhista panssarilaivoista huolimatta. Suomalaisen itsenäisyyden rauhanajan toinen super- tai hyperinvestointi oli 90-luvun Suomen tekemät…

Neiti kenraalit
Historia , Sota / 19.10.2015

Lasse LaaksonenEripuraa ja arvovaltaaMannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminenAjatus Kirjat, Helsinki, 2004394 sivua Pääsääntöisesti sotien tapahtumahistoria ei minua kiinnosta. En osoita suuta kiinnostusta ja innostusta tutkimuksiin, jotka kertovat kuka ampui ketä, mitä joukot tekivät jotain jossain, tai vastaavaa. Olen sodasta kiinnostunut ilmiönä, joka kertoo esimerkiksi propagandasta, mielentiloista, sosiaalisista suhteista, yhteiskunnasta yleisesi ja sen erityisaloista eritoten. Olen joskus hankkinut tämän nyt käsittelemäni Lasse Laaksosen teoksen, en tosin muista mistä ja milloin. Otsikko ja varsinkin teoksen alaotsikko herättivät mielenkiintoni, ja siis hankin sen joskus luettavien kirojen joukkoon. Tutkimuksen keskeisessä roolissa on ylipäällikkö marsalkka Mannerheim, kuten jo teoksen alaotsikossakin todetaan. Mannerheim on muodostunut kansalliseksi myytiksi ja samalla kansalliseksi pyhimykseksi, jonka merkitystä ja toimintaa ei voi kyseenalaistaa syyllistymättä pyhäin häväistykseen. Nyt Laaksonen kirjassaan murtaa kuitenkin useita marsalkkaan liittyvä myyttejä, joita hän varmaan tietoisesti itsekin rakensi, mutta hänen ihailijansa ovat varmasti ylittäneet tässä suhteessa jopa Mannerheimin omat tavoitteet.Keskeisintä teoksen antia on marsalkan omalaatuinen tapansa johtaa kenraaleita, joiden tehtävän oli tietenkin johtaa sodan operaatiota. Marsalkalla johtamistapa perustui enemmän tai vähemmän suosikkeihin, jotka pistettiin tavallisesti kilpailemaan niin marsalkan suosiosta ja toistensa kadehtimisesta. Myös negatiivisten asioiden saaminen marsalkalle asti oli usein hyvin vaikeaa, jos ei ollut oikea henkilö ja jos ei ollut oikeata verkostoa käsissään.Kaikella kunnioituksella Mannerheimin henkilö…

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria VII

Hannu Salmi: Espanjan sisällissodan elokuvallinen muisto Elokuvaesitys – Roman Karmen: Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967) Professori Hannu Salmi alusti seminaarin lopuksi nähtävän dokumenttifilmin. Tuskin kukaan seminaari ideoijista osasi edes nähdä unta seminaarin aikana vallitsevasta todellisuudesta. Olimmehan juuri parhaillaan elävässä elämässä todistamassa Venäjän propagandakoneen par-haita yrityksiä selitellä Ukrainan tapahtumia, Krimin valloitusta ja kaikkea muuta mahdollista Ukrainan alueen sisäisiin asioihin sekaantumista. Alustuksessa todettiin, että Roman Karmenin dokumenti Granada, Granada, Granada on oikeastaan kaksi eri dokumenttia, vanhempi kertoo Espanjan sisällissodasta ja uudempi elämästä Francon diktatuurin aikana 1960-luvulla. Mutta eritoten se on kuvaus kaikesta siitä mitä apua ja tukea Neuvostoliitto on aiemmin antanut ja yhä edelleen antaa kaikille sorretuilla ja vähä-osaisille, asuvatpa he missä maailmankolkassa tahansa. Jo opiskeluaikoinani tenttimässä historian metodikirjassa L’Histoire et se méhtodes tuodaan mielenkiintoisesti erille dokumentin käyttö historiantutkimuksen apuvälineenä. Kirja kuvaa esimerkillä dokumentin käyttöä. Jos ja kun otetaan dokumentti, jossa kuvataan Aadolf Hitlerin vuonna 1938 pitämää puhetta, ja vieläpä ilman minkäänmoisia kommentaareja tai leikkauksia. Näin me nykyisyydessä osaamme sijoittaa tuon Hitlerin puheen, sitä ennen tapahtuneiden ilmiöiden kontekstiin, ja myös puheen jälkeisten, aina nykyisyyteen asti ulottuvaan tapahtumien ketjuun. Näin meillä on paljon enemmän tietoa tuon puheen mahdillista taustasyistä tai sen jälkiseurauksista. Siis, tietenkin sillä edellytyksellä, että seuraamme tapahtumia emmekä…