Ossin Blogi

Virva Liski Vankileirin selviytyjät Tuhat naista Santahaminassa 1918 Into-kustannus, Tallinna / Helsinki, 2020, 245 sivua Talvisotaa käsittelevän kirjatulvan lisäksi ovat tutkijat ja tutkimuksista kirjoittavat paneutuneet muihinkin aiheisiin. Eräs tällainen teos on juuri Virva Liskin kirja, joka ottaa esille hyvin harvoin käsitellyn aiheen eli naisvangit, jotka vieläpä vuoden 1918 sisällissodan seurauksena oli internoitu Santahaminan vanhalle venäläiselle sotilaskasarmille. Tietenkin riensi etsimään kirjaa edeltäneen pro-gradutyön vuodelta 2016. Sehän löytyi hienosti Helsingin yliopiston sivuilta. On itsestään selvää, että opinnäyte on melko erilainen ja toimii esilaisin tavoittein, kuin julkaistavaksi ja myytäväksikin tarkoitettu kirja. Mutta samat sisällöt vaan eri tavoin esitettynä ovat molemmista. Oikeastaan tämä kirja on todellakin oivallista tieteen kansanomaistamista. Missään tapauksessa tämä kirja ei ole vain opinnäytteen toinen painos. Ero tulee heti esiin kummankin teoksen erilaisesta rakenteesta. Opinnäyte on jaksotettu temaattisesti ja kirja sitä vastoin on perustaltaan kronologinen, mutta sisältää alalukuina myöskin temaattisen jaksottelun. Tämä jaksottelu ei suinkaan ole joka kuukauden kohdalla samanmoinen, vaan ajan myöten muuttuu, kuten elä muutti vakileirillä. Tämä on hyvin onnistunut ratkaisu, sillä se auttaa lukijaa hahmottamaan ajan, vaikka kyseessä on vain kolmen kuukauden jakso vuoden 1918 kesän aikana. Tämä Liskin hieno kirja tuo esille jo nimessään vuoden 1918 vankileirin selviytyjät, jota olivat naisia. Kolmen kuukauden aikana leirillä kuoli neljä…

Arvo (Poika) TuominenMyrskyn aikaaTammi, Helsinki 1970, 226 sivua Olen tavoilleni uskollisena vieraillut jälleen suosikkikirjakaupassa. Ei se ihan perinteinen kirjakauppa ole, mutta valikoima on mielenkiintoinen ja todella monisävyinen ja runsas. Kirjakauppani on siis ison kirkon kierrätyskeskus, jossa kaikki kirjat maksavat 50sentiä kappale ja joskus on alennusmyynti, kuten oikeassa kirjakaupassakin ja silloin hinta on 20 senttiä kirjalta. Menneen viikon lämpimillä suoritin taas valtinoja ja päädyin joukkoon kirjoja, niistä kaksi oli Arvo Poika Tuomisen kirjoittamia. Kyseessä olivat 1970 julkaistu Myrskyn aikaa ja samana vuonna julkaistu Myrskyn mentyä. Molemmissa on vielä tekijän omistuskirjoitukset, vaan ei valitettavasti minulle. Karkeasti arvioiden 150 sivun verran Tuominen käsittelee Stalinin Venäjää, jota Neuvostoliitoksi on kutsuttu, ja sen suhdetta Suomeen ja Venäjälle menneisiin suomalisiin ennen Talvisotaa ja jatkosodankin aikana. Tämän osuuden viimeinen kulu on nimeltään Mannerheimin ”maanpetos”. Loppu kirjasta käsittelee Stalinia Lenin perinnön vaalijana ja heidän merkittäviä erojaan. Kirjan lukeminen tulee oikeastaan todella hyvään rakoon, sillä ystäväni on juuri saanut valmiiksi kirjan, joka käsittelee Kuolan niemimaan suomalaisia ja heidän kohtaloon, eli ”Stalinin tappamat”. Tapahtumia Moskovassa seurannut ja sieltä onneksi ajoissa Tukholmaan pelastunut Tuominen arvelee kirjassaan Stalinin tappamien lukumääräksi 20 miljoonaa. Tässä valossa herra Hitler vaikuttaa kiltiltä kuoropojalta, joka ei onnistunut saamaan hengiltä kuin murto-osa tuosta Stalinin ennätyksestä. Ja voimme vain…

Arvoisa Visaisäntä, vihdoinkin tuli kirjailija, jonka tiesin ja teoksenkin. Viimeisimpinä aikoina ovat olleet vaan niin visaisia visatehtävät, että ihmettelen ja ihailen kanssakilpailijoitani, jotka ovat vastanneet oikein ja pystyneen vielä hienosti perustelemaan ehdotuksensa. Nostan heille hattuani. Jo vinkeistä lähti tietämyksen liikkeelle. Pari kertaa ministeri, seikkailija ja ties vaikka mitä. Suomennoksen, jota en kuitenkaan ole aiemmin lukenut, sanat ”heiluttivat syndikaatin jäsenkorttiaan” olivat tutun tuntuiset ja vain vahvistivat omaa näkemystäni. Olenhan jokunen vuosi kirjoittanut elokuvasta ja tästä merkittävästä historiallisesta tapahtumasta, jonka eräänlainen raportti tämä kirja on. Pohjimmiltaan kirjailija oli seikkailija ja pääsääntöisesti itseoppinut. Hän lähti Indokiinaan, jossa hän osallistui antikolonialistiseen sanomalehden toimittamiseen ja hänet vangittiin vuosiksi 1923-1924. Syynä vangitsemiseen oli Khmerien pyhien jäännösten varastaminen. Hän kirjoitti seikkailuistaan romaanin La Voie royale , joka ilmestyi 1930. Suuremman kuuluisuuden ranskankielisessä maailmassa hän saavutti vuonna 1933 julkaisemallaan teoksella La Condition humaine, joka on seikkailun värittämä romaani ja sen innoittajana olivat Kiinan vallankumoukselliset ja silla teoksella hän voitti Concourt-palkinnon. Kirjailija toimi voimakkaasti antifasistisia aatesuuntauksia vastaan ja vuosina 1936-1937 hän toimi Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten rinnalla. Hänen voimakas sitoutumisensa johti romaani L’Espoire kirjottamiseen ja se julkaistiin joulukuussa1937. Seuraavana vuonna hän valmisti aiheen ja kirjan pohjalta elokuvan L’Espoire, sierra de Teruel. Talvella 1944 hän liittyi ranskalaisten vastarintaliikkeeseen. Sodam jälkeen hån…

Henrik TalaTervakosken paperitehtaan historia 1818 – 2018Tervakoski Oy, Grano Oy, Helsinki 2018180 sivua Harvassa ovat teollisuuslaitokset meillä Suomessa, jotka ovat aloittaneet toimintansa jo 200 vuotta sitten. Kuitenkin kotikyläni paperitehdas on saavuttanut tuon merkittävän elämänvaiheen. Tämän tapahtuman juhlistamiseksi tehdas on kustantanut arviointini kohteena olevan historiikin. Muuten, vain Fiskars Oy on yhtiönä Tervakoski Oy:tä vanhempi. Samoin harvaa kirjaa voi avoimesti kehua sen ulkoisesta olemuksesta. Yleensä meilläSuomessa panostetaan todella vähän juuri kirjan ulkoiseen asuun – valitettavasti. Kuitenkin Tervakosken paperitehtaan historiikki on todella upea noin A4 kokoa oleva teos, joka on painettu tehtaan omalle Terreus smooth paperille painoltaan 130 gramma neliömetri. Paperi ei ole liian valkoista tai kiiltävää, joten sitä on miellyttävä lukea niin auringonvalossa kuin keinovalaistuksessakin. Lisäksi kirjassa on hienoja mustavalkoisia ja värillisiä kuvia, jotka toistuvat hienoin sävyin painettunakin. Kirja on siis todella hieno luomus, jota voi hyvin antaa, vaikka arvokkaaksi liikelahjaksikin. Mitä tulee kirjan sisältöön, niin suhteeni siihen on hyvin ristiriitainen, joskin ymmärrettäväksi asia käy, kun muistaa, että se lauluja laulat, jonka leipää syöt. Teos on tilaustyö ja se osittain selittää sen yksipuolisuuden. Yleisesti kirjassa minua henkilökohtaisesti häiritsee tekstin eräänlainen itseriittoisuus, koko muu maailma ja etenkin lähiyhteisö eli Janakkalan pitäjä ovat olemassa vain ja ainoastaan suhteessa tehtaaseen. Oikeastaan kunta tulee ensimmäisen kerran…

Ville Okkonen ja Ville LaamanenKansalaisuus, politiikka ja laillisuus Mäntsälän kapinan jälkeenHistoriallinen Aikakauskirja T1, 16:1 (2018). s. 15 – 28. Eräänlainen historian ajankohtaisia virtauksia ilmentävä Historiallisen Aikakauskirjan uusi numero, tämän vuoden ensimmäinen ilmestyi postista eilen. Oletin siinä käsiteltävän ajankohtaisia vuoden 1918 tapahtumia ja eritoten sisällissotaa ja siihen liittyviä asioita. Vankileirit ja niiden kauheus tulisi esille vasta seuraavassa numerossa. Pettymykseni oli melkoinen, kun mitään odottamaani ei sisällössä ollut. Tietenkin hyvin lyhyttä artikkelia, jonka on kirjoittanut Heidi Kurvinen eli ”Tamperelaisten tavoitteena paradigman muutos”. Liittyyhän asia jotenkin Tampereeseen, jonka keväthangilla ja turuilla ja toreilla taisteltiin sata vuotta sitten. Kuten kirjoittajat toteavat, niin Mäntsälän kapina jälkeistä tilannetta maamme politiikassa on tutkittu hyvin vähän ja ei oikeastaan lainkaan kansalaisuuden ja laillisuuden näkökulmista. Tämä on varmaankin sitä professori Heikki Ylikankaan esille tuomaa ns. valkoista valhetta, eli halua vaieta kaikista valkoisille negatiivisista asioista. Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys vuonna 1930 sai kohtuullisesti julkisuutta kuten myös Mäntsälän kapina sekä sen päättymiseen johtanut Tasavallan Presidentti Pehr Evind Svinhufvudin radiopuhe. Se jälkeen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain jokunen vasemmistolainen mielipide ja uutisointi vasemmiston omissa lehdissä. Oma näkemykseni perustuu tuosta aikakaudesta isäni äidin kertomuksiin. Esimerkiksi hän kertoi kuin vasemmistolaiseksi tiedettyjä henkilöitä yritettiin menemästä äänestämään juuri vuoden 1033 eduskuntavaaleissa. Tässä ilmeisesti ei kovin…

Tänään on surun päivä, siis kaikilla meillä joilla on sydämessä paikka Brysselille. Mutta me emme saa antaa periksi, emme vapauden ja demokratian tähden Kuunnellaan kaikki hieno Flash Mob, jossa esitetään Ode an die Freude, eli Oodi Ilolle, Beethovenin 9. sinfonia pieni osa. Se kuvastaa hyvin arvojamme, ei kukaan yksin vaan kaikki yhdessä me teemme sen! Tuo kaupunki antoi nuorelle maalaispojalle mahdollisuuden hienoihin akateemisiin opintoihin ja kokemusmaailman jolla ei ole vertaa.

Jesús Manuel Martínes Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. suomennos Jyrki Lappi-Seppälä. Into-kustannus 2013 390 sivua Miten ihminen, jopa valistuneena itseään pitävä, voi olla kokonaisen ihmisiän tietämätön yhteiskunnallisista tosiasioista ja kansainvälisen yhteisömme syvimmistä aatevirtauksista? Tiedän ja tunnen toki erään sellaisen henkilön, sillä juuri minä itse olen moiseen syyllistynyt. Elin peräti 41 vuotta tietämättä kaikkia tosiasioita Chilestä ja sen yhteiskunnasta, Salvador Allenden henkilöstä ja vuoden 1973 tehdystä sotilaskaappauksesta ja siihen johtaneista tilanteista. Mutta suuri ongelma on, että olin tietämätön syistä, jotka johtivat oman yliopistoni reaktioihin, jotka liittyivät tuohon sotilasvallankaappaukseen. Näin siis 41 vuotta myöhemmin tajusin erään keskeisen nimittäjän, joka yhdisti yliopisto ja Allenden sekä myöhemmin myös koko sen valtion, jossa tuo opinahjoni sijaitsee. Oman oppiaineeni professori, joka toimi myös yliopiston rehtorina sekä samaan aikaan jopa Euroopan komission varapuheenjohtajana oli tunnettu sosialisti. Ymmärsin toki, että hänen negatiivinen suhtautumisensa vallankaappaukseen Chilessä oli ymmärrettävä, mutta että koko iso yliopisto koki tuon saman negatiivisuuden sotilasjunttaa kohtaan, meni yli silloisen ymmärrykseni. Teoksessaan Allendesta Manuel Martinez tuo mielenkiintoisesti esille kohdehenkilön toiminnan vapaamuurarina, ja tähän liittyvän perhetaustankin. Koska yliopiston, jossa innolla opiskelin ja oppiarvoni suoritin, oli 1800-luvulla vapaamuurareiden perustama, sitä johtivat ja sen omistivat vapaamuurarit, jokaisen opetushenkilön piti suorittaa ns. libre examinen, eli eräänlainen vala, jossa he sitoutuivat noudattamaan…

Hannu Salmi: Espanjan sisällissodan elokuvallinen muisto Elokuvaesitys – Roman Karmen: Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967) Professori Hannu Salmi alusti seminaarin lopuksi nähtävän dokumenttifilmin. Tuskin kukaan seminaari ideoijista osasi edes nähdä unta seminaarin aikana vallitsevasta todellisuudesta. Olimmehan juuri parhaillaan elävässä elämässä todistamassa Venäjän propagandakoneen par-haita yrityksiä selitellä Ukrainan tapahtumia, Krimin valloitusta ja kaikkea muuta mahdollista Ukrainan alueen sisäisiin asioihin sekaantumista. Alustuksessa todettiin, että Roman Karmenin dokumenti Granada, Granada, Granada on oikeastaan kaksi eri dokumenttia, vanhempi kertoo Espanjan sisällissodasta ja uudempi elämästä Francon diktatuurin aikana 1960-luvulla. Mutta eritoten se on kuvaus kaikesta siitä mitä apua ja tukea Neuvostoliitto on aiemmin antanut ja yhä edelleen antaa kaikille sorretuilla ja vähä-osaisille, asuvatpa he missä maailmankolkassa tahansa. Jo opiskeluaikoinani tenttimässä historian metodikirjassa L’Histoire et se méhtodes tuodaan mielenkiintoisesti erille dokumentin käyttö historiantutkimuksen apuvälineenä. Kirja kuvaa esimerkillä dokumentin käyttöä. Jos ja kun otetaan dokumentti, jossa kuvataan Aadolf Hitlerin vuonna 1938 pitämää puhetta, ja vieläpä ilman minkäänmoisia kommentaareja tai leikkauksia. Näin me nykyisyydessä osaamme sijoittaa tuon Hitlerin puheen, sitä ennen tapahtuneiden ilmiöiden kontekstiin, ja myös puheen jälkeisten, aina nykyisyyteen asti ulottuvaan tapahtumien ketjuun. Näin meillä on paljon enemmän tietoa tuon puheen mahdillista taustasyistä tai sen jälkiseurauksista. Siis, tietenkin sillä edellytyksellä, että seuraamme tapahtumia emmekä…

Hanne Koivisto; Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta Erilaiset seminaarin esitelmät aiheuttivat minässäni hyvin samankaltaisia reaktioita, mutta myös hyvin erilaisia. Hanne Koiviston toinen esitys, jossa tuotiin esille suomalaisten sotaan osallistuneiden luvut, innosti minut hankkimaan Jyrki Juuselan kirjan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa. Siinähän syvennytään asiaan enemmän ja pyritään antamaan kasvot suomesta sotaan lähteneille, mutta myös suomalaissyntyisille muista maista lähteneille. Tämän teoksen lukemisesta syntyi mielenkiintoinen seikkailu, joka jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella. Koivisto on tehnyt esitelmäänsä mielenkiintoisen valinnan suomalaisista Espanjan sisällissotaa puoltaneista ja propagoineista. Hän on valinnut neljä (Pennanen, Sundström, Turtiainen ja Palmgren) muussakin julkisuudessa keitettyä henkilöä, sekä kaksi (Lauri Vilenius ja Paavo Pajunen) suurelle yleisölle tuntematonta, joita hän nimittää työläiskirjailijoiksi. Minusta he kyllä ovat samanarvoisia neljän ensimmäisen kanssa, mutta heidän arvonsa lisääntyy kun tiedämme, että molemmat osallistuivat vapaaehtoisina Espanjan sisällissodan taisteluihin. Yhteiskunnallisesti Suomessa oli päästy samaan kuin Ranskassa ja Espanjassa, sillä maahan oli muodostettu edellisten tavoin kansarintamahallitus, joka myöhemmin on käytetty usein nimitystä punamultahallitus. Siinä vasemmista ja edistysmielinen keskusta tekivät yhteistyötä yhteiskunnan saattamiseksi kaikille paremmaksi. Ranskassa myös älymystön jäsenet olivat huomattavasti laajempana rintamana mukana fasismin torjunnassa kuin meillä Suomessa. Suomessa valtalehdistöstä lähinnä vain Suomen Sosialidemokraatti, jonka päätoimittajana toimi Sylvi-Kyllikki Kiven aviomies, julkaisi tasavallalla myönteisiä uutisia….