Stalinin tappamat ja Tuominen

Arvo (Poika) TuominenMyrskyn aikaaTammi, Helsinki 1970, 226 sivua Olen tavoilleni uskollisena vieraillut jälleen suosikkikirjakaupassa. Ei se ihan perinteinen kirjakauppa ole, mutta valikoima on mielenkiintoinen ja todella monisävyinen ja runsas. Kirjakauppani on siis ison kirkon kierrätyskeskus, jossa kaikki kirjat maksavat 50sentiä kappale ja joskus on alennusmyynti, kuten oikeassa kirjakaupassakin ja silloin hinta on 20 senttiä kirjalta. Menneen viikon lämpimillä suoritin taas valtinoja ja päädyin joukkoon kirjoja, niistä kaksi oli Arvo Poika Tuomisen kirjoittamia. Kyseessä olivat 1970 julkaistu Myrskyn aikaa ja samana vuonna julkaistu Myrskyn mentyä. Molemmissa on vielä tekijän omistuskirjoitukset, vaan ei valitettavasti minulle. Karkeasti arvioiden 150 sivun verran Tuominen käsittelee Stalinin Venäjää, jota Neuvostoliitoksi on kutsuttu, ja sen suhdetta Suomeen ja Venäjälle menneisiin suomalisiin ennen Talvisotaa ja jatkosodankin aikana. Tämän osuuden viimeinen kulu on nimeltään Mannerheimin ”maanpetos”. Loppu kirjasta käsittelee Stalinia Lenin perinnön vaalijana ja heidän merkittäviä erojaan. Kirjan lukeminen tulee oikeastaan todella hyvään rakoon, sillä ystäväni on juuri saanut valmiiksi kirjan, joka käsittelee Kuolan niemimaan suomalaisia ja heidän kohtaloon, eli ”Stalinin tappamat”. Tapahtumia Moskovassa seurannut ja sieltä onneksi ajoissa Tukholmaan pelastunut Tuominen arvelee kirjassaan Stalinin tappamien lukumääräksi 20 miljoonaa. Tässä valossa herra Hitler vaikuttaa kiltiltä kuoropojalta, joka ei onnistunut saamaan hengiltä kuin murto-osa tuosta Stalinin ennätyksestä. Ja voimme vain…

Oikeiston kapina

Ville Okkonen ja Ville LaamanenKansalaisuus, politiikka ja laillisuus Mäntsälän kapinan jälkeenHistoriallinen Aikakauskirja T1, 16:1 (2018). s. 15 – 28. Eräänlainen historian ajankohtaisia virtauksia ilmentävä Historiallisen Aikakauskirjan uusi numero, tämän vuoden ensimmäinen ilmestyi postista eilen. Oletin siinä käsiteltävän ajankohtaisia vuoden 1918 tapahtumia ja eritoten sisällissotaa ja siihen liittyviä asioita. Vankileirit ja niiden kauheus tulisi esille vasta seuraavassa numerossa. Pettymykseni oli melkoinen, kun mitään odottamaani ei sisällössä ollut. Tietenkin hyvin lyhyttä artikkelia, jonka on kirjoittanut Heidi Kurvinen eli ”Tamperelaisten tavoitteena paradigman muutos”. Liittyyhän asia jotenkin Tampereeseen, jonka keväthangilla ja turuilla ja toreilla taisteltiin sata vuotta sitten. Kuten kirjoittajat toteavat, niin Mäntsälän kapina jälkeistä tilannetta maamme politiikassa on tutkittu hyvin vähän ja ei oikeastaan lainkaan kansalaisuuden ja laillisuuden näkökulmista. Tämä on varmaankin sitä professori Heikki Ylikankaan esille tuomaa ns. valkoista valhetta, eli halua vaieta kaikista valkoisille negatiivisista asioista. Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys vuonna 1930 sai kohtuullisesti julkisuutta kuten myös Mäntsälän kapina sekä sen päättymiseen johtanut Tasavallan Presidentti Pehr Evind Svinhufvudin radiopuhe. Se jälkeen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain jokunen vasemmistolainen mielipide ja uutisointi vasemmiston omissa lehdissä. Oma näkemykseni perustuu tuosta aikakaudesta isäni äidin kertomuksiin. Esimerkiksi hän kertoi kuin vasemmistolaiseksi tiedettyjä henkilöitä yritettiin menemästä äänestämään juuri vuoden 1033 eduskuntavaaleissa. Tässä ilmeisesti ei kovin…

Bruxelles mon amour!

Tänään on surun päivä, siis kaikilla meillä joilla on sydämessä paikka Brysselille. Mutta me emme saa antaa periksi, emme vapauden ja demokratian tähden Kuunnellaan kaikki hieno Flash Mob, jossa esitetään Ode an die Freude, eli Oodi Ilolle, Beethovenin 9. sinfonia pieni osa. Se kuvastaa hyvin arvojamme, ei kukaan yksin vaan kaikki yhdessä me teemme sen! Tuo kaupunki antoi nuorelle maalaispojalle mahdollisuuden hienoihin akateemisiin opintoihin ja kokemusmaailman jolla ei ole vertaa.

Nyt sen tiedän!

Jesús Manuel Martínes Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. suomennos Jyrki Lappi-Seppälä. Into-kustannus 2013 390 sivua Miten ihminen, jopa valistuneena itseään pitävä, voi olla kokonaisen ihmisiän tietämätön yhteiskunnallisista tosiasioista ja kansainvälisen yhteisömme syvimmistä aatevirtauksista? Tiedän ja tunnen toki erään sellaisen henkilön, sillä juuri minä itse olen moiseen syyllistynyt. Elin peräti 41 vuotta tietämättä kaikkia tosiasioita Chilestä ja sen yhteiskunnasta, Salvador Allenden henkilöstä ja vuoden 1973 tehdystä sotilaskaappauksesta ja siihen johtaneista tilanteista. Mutta suuri ongelma on, että olin tietämätön syistä, jotka johtivat oman yliopistoni reaktioihin, jotka liittyivät tuohon sotilasvallankaappaukseen. Näin siis 41 vuotta myöhemmin tajusin erään keskeisen nimittäjän, joka yhdisti yliopisto ja Allenden sekä myöhemmin myös koko sen valtion, jossa tuo opinahjoni sijaitsee. Oman oppiaineeni professori, joka toimi myös yliopiston rehtorina sekä samaan aikaan jopa Euroopan komission varapuheenjohtajana oli tunnettu sosialisti. Ymmärsin toki, että hänen negatiivinen suhtautumisensa vallankaappaukseen Chilessä oli ymmärrettävä, mutta että koko iso yliopisto koki tuon saman negatiivisuuden sotilasjunttaa kohtaan, meni yli silloisen ymmärrykseni. Teoksessaan Allendesta Manuel Martinez tuo mielenkiintoisesti esille kohdehenkilön toiminnan vapaamuurarina, ja tähän liittyvän perhetaustankin. Koska yliopiston, jossa innolla opiskelin ja oppiarvoni suoritin, oli 1800-luvulla vapaamuurareiden perustama, sitä johtivat ja sen omistivat vapaamuurarit, jokaisen opetushenkilön piti suorittaa ns. libre examinen, eli eräänlainen vala, jossa he sitoutuivat noudattamaan…

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria VII

Hannu Salmi: Espanjan sisällissodan elokuvallinen muisto Elokuvaesitys – Roman Karmen: Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967) Professori Hannu Salmi alusti seminaarin lopuksi nähtävän dokumenttifilmin. Tuskin kukaan seminaari ideoijista osasi edes nähdä unta seminaarin aikana vallitsevasta todellisuudesta. Olimmehan juuri parhaillaan elävässä elämässä todistamassa Venäjän propagandakoneen par-haita yrityksiä selitellä Ukrainan tapahtumia, Krimin valloitusta ja kaikkea muuta mahdollista Ukrainan alueen sisäisiin asioihin sekaantumista. Alustuksessa todettiin, että Roman Karmenin dokumenti Granada, Granada, Granada on oikeastaan kaksi eri dokumenttia, vanhempi kertoo Espanjan sisällissodasta ja uudempi elämästä Francon diktatuurin aikana 1960-luvulla. Mutta eritoten se on kuvaus kaikesta siitä mitä apua ja tukea Neuvostoliitto on aiemmin antanut ja yhä edelleen antaa kaikille sorretuilla ja vähä-osaisille, asuvatpa he missä maailmankolkassa tahansa. Jo opiskeluaikoinani tenttimässä historian metodikirjassa L’Histoire et se méhtodes tuodaan mielenkiintoisesti erille dokumentin käyttö historiantutkimuksen apuvälineenä. Kirja kuvaa esimerkillä dokumentin käyttöä. Jos ja kun otetaan dokumentti, jossa kuvataan Aadolf Hitlerin vuonna 1938 pitämää puhetta, ja vieläpä ilman minkäänmoisia kommentaareja tai leikkauksia. Näin me nykyisyydessä osaamme sijoittaa tuon Hitlerin puheen, sitä ennen tapahtuneiden ilmiöiden kontekstiin, ja myös puheen jälkeisten, aina nykyisyyteen asti ulottuvaan tapahtumien ketjuun. Näin meillä on paljon enemmän tietoa tuon puheen mahdillista taustasyistä tai sen jälkiseurauksista. Siis, tietenkin sillä edellytyksellä, että seuraamme tapahtumia emmekä…

Espanjan sisällissodan kultuurihistori V.

Hanne Koivisto; Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta Erilaiset seminaarin esitelmät aiheuttivat minässäni hyvin samankaltaisia reaktioita, mutta myös hyvin erilaisia. Hanne Koiviston toinen esitys, jossa tuotiin esille suomalaisten sotaan osallistuneiden luvut, innosti minut hankkimaan Jyrki Juuselan kirjan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa. Siinähän syvennytään asiaan enemmän ja pyritään antamaan kasvot suomesta sotaan lähteneille, mutta myös suomalaissyntyisille muista maista lähteneille. Tämän teoksen lukemisesta syntyi mielenkiintoinen seikkailu, joka jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella. Koivisto on tehnyt esitelmäänsä mielenkiintoisen valinnan suomalaisista Espanjan sisällissotaa puoltaneista ja propagoineista. Hän on valinnut neljä (Pennanen, Sundström, Turtiainen ja Palmgren) muussakin julkisuudessa keitettyä henkilöä, sekä kaksi (Lauri Vilenius ja Paavo Pajunen) suurelle yleisölle tuntematonta, joita hän nimittää työläiskirjailijoiksi. Minusta he kyllä ovat samanarvoisia neljän ensimmäisen kanssa, mutta heidän arvonsa lisääntyy kun tiedämme, että molemmat osallistuivat vapaaehtoisina Espanjan sisällissodan taisteluihin. Yhteiskunnallisesti Suomessa oli päästy samaan kuin Ranskassa ja Espanjassa, sillä maahan oli muodostettu edellisten tavoin kansarintamahallitus, joka myöhemmin on käytetty usein nimitystä punamultahallitus. Siinä vasemmista ja edistysmielinen keskusta tekivät yhteistyötä yhteiskunnan saattamiseksi kaikille paremmaksi. Ranskassa myös älymystön jäsenet olivat huomattavasti laajempana rintamana mukana fasismin torjunnassa kuin meillä Suomessa. Suomessa valtalehdistöstä lähinnä vain Suomen Sosialidemokraatti, jonka päätoimittajana toimi Sylvi-Kyllikki Kiven aviomies, julkaisi tasavallalla myönteisiä uutisia….

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria I.

Osallistuin Turussa 11.4.2014 Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen järjestämään seminaariin, jonka aiheen olen otsikkoon laittanut. Ohjelma oli todella monipuolinen ja antoisa, nautin paivasta syntisen paljon. Tietenkin kirjoitin kuulemastani ja uutta oppimastani muutaman sivun ja julkaisen erikseen jokaisen kirjoittamani jutun. Tässä ensimmäinen eli Professori Jukka Kekkosen esitelmä. Jukka Kekkonen: Espanjan sisällissodan väkivalta ja rankaisutoimet vertailevasta näkö-kulmasta Harvoin saa olla läsnä yhtä innostuneella luennolla, kuin oli professori Jukka Kekkosen luento. Syynä oli tietenkin aiheen ajankohtaisuus luennoitsijalle, jolta on tulossa, ensiksi suomeksi ja myöhemmin englanniksi ja espanjaksi, juuri Espanjan sisällissotaa käsittelevä teos, joka käyttää hyväkseen komparatiivista oikeushistoriallista tutkimustapaa. Tietenkin, kuin itsestään selvästi suomalaisella tutkijana keskeisenä vertailumateriaalina toimii Suomen sisällissota vuodelta 1918. Yleisesti tiedetään, että komparatiivisen tutkimusmenetelmän tieteellisenä kehittäjän pidetään tanskalaista Rasmus Raskia, joka vuonna 1815 toteutti menetelmään eurooppalaisten kielten tutkimisen puitteissa. Myös saksalainen Franz Bopp kuuluu ensimmäisiin menetelmän käyttäjiin, sillä hän laajensi tutkimusta myös sanskritin kielen alueelle. Tästä voidaan katsoa sekä sanastollisen että kieliopillisen vertailevan kielentutkimuksen lähteneen. Suomalaiset ovat erityisen onnistuneesti soveltaneet komparatiivista tutkimusotetta suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen. Tämän jälkeen menetelmää on sovellettu eri tieteissä, myös historiatieteissä. Ranskalainen annalistihistorioitsija Marc Bloch (1886 – 1944) piti vertailevan tutkimuksen tärkeimpänä tehtävänä sen tutkijan omaa mieltä ja näkemyksiä puhdistavaa vaikutusta. Vertailussa kun yleensä tulevat ilmi erilaiset tutkijan omasta…