Monimuotoinen purjehdus

Göran Schildt Lainasiivin, Nuoruudenmuistelmat Med lånade vingar, suomentanut Raija Mattila Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1995, 256 sivua ISBN: 978-951-1-23047-2 ”Vanheneminen on kavala mutta usein armelias osa elämää. Elämänvirran traaginen ehtyminen näkyy vain joskus, kun jokin dramaattisempi muutos kuten sydämen äkillinen konstailu tai potenssin yllättävä pettäminen katkaisee tapahtumien normaalin kulun. Uutta harmaata hiusta tai kokematta jäänyttä ilontunnetta ei helposti huomaa. Vanhenemisesta tulee kannanottoa vaativa realiteetti vasta mietiskelyn hetkinä, kun ihminen yrittää tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja muistaa sen mikä on mennyttä. Kaksi synkkää lähdettä ruokkii hänen tuskaansa. Hän ajattelee sitä mitä on rakastanut mutta menettänyt, ja hän muistaa myttyyn menneet yrityksensä ja väärät valintansa.” Tällaisen määritelmän kirjoittaa filosofian tohtori, kulttuuritoimittaja Göran Schildt (1917 – 12009), joka teki keskeisen työuransa Ruotsissa, mutta taisteli ja haavoittui vaikeasti Talvisodassa. Hän on tullut tunnetuksi mielenkiintoista ja minun erääseen elämänvaiheeseen kuuluvista tekosista, joissa hän kertoo purjehduksestaan Välimeren maailmassa Daphne nimisellä purjeveneellään. Ei Schildt saata olla mainitsematta tässäkään teoksessa Daphnea. mutta missään keskeisessä roolissa se ei ole, oikeastaan edes sivuroolissakaan. On vaikea arvioida sen totuuden määrää, jona on teoksen perusasetelman rakenne. Aganippe-niminen nuori nainen, joka opiskelee feminismiä yhdysvaltalaisessa yliopistossa tunnettujen feministiteoreetikkojen johdolla, on tekemässä tieteelista opinnäytettä kirjailijasta. Tämä nuori nainen on hyvin läheisten ystävien jälkikasvua, taitaa olla jo kolmannessa…

Tuhoavatko turistin Rooman?

Matti Klinge Tuhoutuiko Rooma? Päiväkirjastani 1012 – 2013 Siltala, Helsinki, 2013, 268 sivua Nyt on jo mennyt kolmas päiväkirja, ja aina vaan tuntuu professori Klinge tuoreelta ja todella lukemisen arvoiselta. Minä vaan niin nautin hänen tekstistä sekä tietämyksen todella laajasta skaalasta. Heti kohoaa mieleen professori Klingen toteamukset kielen käytöstä ja eritoten suomen kielen käytöstä. Hän voihkii, ihan kuten minäkin, keskinkertaisen amerikan kielen käytöstä, joka on Suomessa etenkin tietenkin tekijöiden ajatusten ilmaisuun. On todella naurettavaa, kun suomalainen tieteilijä puhuu tönkköamerikkaa, onneksi ei sentään Ahti Karjalaisen tankeroenglantia. Hän tietää, että kaikki kuuntelijat osaavat paremmin suomea, mutta omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan korostaen hän puhuu amerikaksi. Tosin on minullakin pieneltä osin oma lehmä ojassa. Olen näet itse tehnyt valinnan, vaikka kieli onkin vieras, niin varmasti professori Klinge sen hyväksyisi. Käytän autossani auton omaa navigaattoria, joka varoittaa ylinopeudesta ja ohjaa kartan näyttämään kohteeseen. Se toimi aiemmin suomeksi, mutta en tykännyt suomenkielisestä ohjeistuksesta ”aja ylinopeudella” se tiukasti totesi. Vaihdoin ranskankieliseen ja nyt vieno naisääni toteaa ”Vous depassez vitesse la limite autorisée.” Miten paljon miellyttävämpää on kuin teititellään sinuttelun sijasta. Muutkin ohjeet annetaan ranskaksi aina monikoin toisessa persoonassa, joka on siis ns. teitittelymuoto. Oikeastaan professori Klingen tämäkin teos on täynnä hienoa ja sivistynyttä suomea ja siitä nautin,…

Väärennös
Historia , taide , Yhteiskunta / 27.3.2019

Jouni Ranta & Marko ErolaVilpiton mieliMiten myin Suomen täyteen väärennettyä taidettaTammi, Helsinki, 2017, 182 sivua Kun vielä kulutin yliopiston penkkejä belgien pääkaupungin vapaassa yliopistossa (ULB), niin jotenkin olin tutustunut ranskalaiseen ja todella tunnettuun kirjailijaan Roger Peyrefitten (1907 – 2000). Hänellä on todella laaja kirjallinen tuotanto ja monet hänen teoksensa ovat olleet suuren julkisuusmylläkän kohteita. Kun luin Jouni Rannan ja haamukirjoittajansa Marko Eerolan kirjaa Vilpitön mieli, niin eittämättä kohosi mieleeni Roger Peyrefitten kirja: Tableaux de chasse, ou La vie extraordinaire de Fernand Legros, Éd. Albin Michel, ja joka tuli ensimmäisen kerran julki vuonna 1976. Kyse on tietenkin väärennetyistä tauluista ja hienosta koneistosta, jonka avulla ne ns. tunnistetaan aidoiksi ja kaupallistetaan mahdollisimman korkeaan hintaan. Tietenkin kirjan toimija eli Fernand Legros (1931 – 1983) oli monin kerroin enemmän kaikkea kuin Jouni Ranta. Kuten Jounin Rannan taitelija, niin Legros teetätti työt unkarilaisella Elmys de Horyllä, joka oli syntyjään Elemér Albert Hoffman. He molemmat ovat henkilöinä Orson Wellesin elokuvassa F for Fake (1974). Melkoinen eri kuitenkin on näiden kahden taulukauppiaan kohdalle heidän keskeisissä toiminnoissa. Suomalaiskansalliseen perinteeseen ja tapaan nojautuen viina ja sen kanssa ylenmääräinen läträäminen on keskeinen aihe ja teema Ranta/Erolan kirjassa. Oikeastaan voin vain ihmetellä miten joku ja jotkut voiva elämänsä sisällöstä tehdä vain…

UFO
taide / 5.4.2016

Onko katseiden kohteena oleva UFO, vai mikä ihme se lienee? Onko tämä tulevaisuuttamme?

Rakas Helene
Historia , taide , yhteisvastuu / 7.2.2016

Helene Schjerfbeck 150 vuottaAteneumin taidemuseo2012, 393 sivua Joskus kauan sitten nuoruudessani kävin lentäen Tukholmassa, samana päivänä meno ja paluu. Syys oli hyvin yksinkertainen, sillä Prins Eugens Waldemarsuddessa oli esillä loistava kokoelma suuren suosikkitaiteilijani Helenen Schjerfbeckin tuotantoa. Se matka oli ehdottomasti hintansa väärti ja edelleenkin seinälläni on kehitettynä näyttelyn hieno ja isokokoinen juliste, sama kuin on nyt ilmestyneen kirjan kansipaperissakin. Näyttely oli esillä vai pari kuukautta eli 17. syyskuuta ja 17. marraskuuta 1987. Vuonna 2012 järjestettiin Ateneumissa Schjerfbeckin suurnäyttely, joka puitteissa tämä nyt esillä oleva teos on rakennettu. Aikaisempi vuosina eri puolilla maailmaa oli järjestetty vastaavia kokonaisvaltaisia Schjerfbeckin teosten esityksiä, esimerkiksi Pariisissa, Hampurissa ja Haagissa vuonna 2007. Suomalaisittain ajatellen kaikki nuo näyttelyt olivat suuria menestyksiä. Nyt käsillä oleva teos on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi. Itse valitan ranskankielisen versio puutetta. sillä olihan juuri Pariisi Helenen keskinen taiteilijakaupunki, niin koulutuksen kuin luomistyönkin kannalta. Suuren ja monipuolisen näyttelyn rakentaminen vaatii aina aikaa ja paljon työtä. Parhaiten tämä työ näkyy kiitoksissa, jotka näyttelyn kuraattori kohdistaa yhteistyössä olleille tahoilla. Ja tämän näyttelyn kiitokset leviävät todella laajalle sekä kotimaahan että myös kansainväliseen verkostoon. Näyttely vuonna 2012 oli jättiläismäinen menestys. Se tietenkin todistaa, että Suomen kansa rakastaa Helene Schjerfbeckin taidetta niin varhaisista luonnoksista, historiallisten maalausten kautta mahtaviin…

Taiteen uudelleenajattelua
esseistiikka , Historia , taide / 17.10.2015

Harri KalhaTapaus Magnus EnckellSuomalaisen Kirjallisuuden seuraHistoriallisia tutkimuksia 227Vammala 2005, 326 sivua Kirjoitin netissä aiemmin Didrichsenin taidemuseossa esillä 15.8.2015 – 31.1.2016 olevasta näyttelystä Väri vapautuu – Suomen taiteen uudistajia 1908 – 1914. Tuolloin en ollut vielä lukenut Harri Kalhan kirjaa Magnus Enckelistä, en siis tiennyt miksi juuri nuo päivämäärät oli valittu näyttelyn aikajanan eri päiksi. Mutta, nyt ovat silmäni avautuneet ja tietoisuuteni lisääntynyt. Onneksi tuli hankittua museokortti ja onneksi tuli nähtyä tuo todella mahtava Didrichsenin näyttely. Itselleni Magnus Enckell on aina ollut eräänlainen mysteeri, on ollut ehkä vaikeata, mutta samalla helppoa ymmärtää hänen taidettaan. En oikein tiedä tai muista, mistä suhteeni Magnuksen taiteeseen alkoi. Se taisi olla vierailu Tampereen tuomiokirjossa, jonka alttarimaalaus teki minuun syvän vaikutuksen. Se oli uskomaton yksinkertaisuudessaan ja tavallaan toivoa julistaessaan. Sitten väitellen museoissa käydessäni ja kirjallisuutta lukiessani tulivat hänen muutkin työnsä esiin ja mieleeni.Juuri kirjalliset tekstit ovatkin filosofian tohtori ja dosentti Kalhan tutkimuksen kohteena. Eli mitä eri aikoina Enckellistä on kirjoitettu ja miten on kirjoitettu. Vielä tarkemmin voisi sanoa, että keskeistä on oikeastaan se mistä kirjoituksissa on vaiettu ja mistä ei ole haluttu kertoa. Voidaankin lyhyesti kuvat teos kysymyksellä mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme taiteesta? Mistä jätämme puhumatta, mistä puhumme vain rivien välissä?Tapaus Magnus Enckell siis tutkii…

Klinge kavelee… Pariisissakin

Matti KLINGE Kävelyllä Pariisissa Matkoja ja kirjoja Otava, Helsinki 1995 192 sivua Kyseessä on todella moniosaiseksi paisuneen professori emeritus Matti Klingen päiväkirjamerkintöjen ensimmäisestä osasta. Ehkä tarkoitus ei edes ollut, että näistä päiväkirjamerkinnöistä tulee lähes jokavuotinen perinne. Olen lukenut kirjan aikaisemmin ainakin kahdesti, ja ensimmäisen kerran heti sen ilmestyttyä. Mutta kyllä teos hyvin kesti kolmannenkin lukemiskerran ja varmaan kestää vielä muitakin kertoja. Mutta kirja puhuu puolestaan sekä niin Klingen suulla kuin minun oman mieleni myötävaikutuksella. Kaupunki, johon edelleen, eläkeläisenä ja monivammaisena, haluan matkustaa, on tietenkin Pariisi. Tämä maailman napa on niin Klingelle kuin minullekin aikoa oikea maailmankaupunki, jossa on kaikkea mahdollista, mitä me molemmat elämältä ja kaupungilta hakuamme. Kaupunki on kaiken lisäksi niin kirjojen kuin Marcel Proustin kaupunki. Oikeastaan nämä kaki päähenkilöä ovat keskeisessä roolissa tässäkin Klingen kirjassa, kuten niin monissa muissakin hänen teoksissaan. Suurin osa muistoesseistä käsittelee Pariisia, niitä on 8 kaikkiaan kirjan 18 esseestä. Kolme muuta kirjoitusta käsittelee yleensä Ranskaa ja niistä yksi jopa keskittyy Marcel Proustin isän kotikylään Illier’iin, joka nykyisin tunnetaan Combrayn nimellä Kadonnutta aikaa etsimässä romaanisarjan ensimmäisen osan nimen mukaan. Tässä kuviteltu ja sepitetty todellisuus on muokannut oikeata todellisuutta. Miten usein näin tapahtuukaan, sillä puhummehan me suomalaisetkin Impivaarasta kuin jostain oikeasta historiallisesta paikasta. Kyse on kuitenkin…