Ossin Blogi

Henrik MeinanderKaleidoskooppiTutkielmia Suomen historiastaSiltala, Helsinki / Livonia print, 2020, 351 sivua Tuntuu varmasti monesta oudolta, että kaltaiseni ammatikseen historiaa ja vieläpä Suomen historiaa pitkään opettanut henkilö innostuu kotimaan historiasta ja sen mielenkiintoisista tulkinnoista. Teos on koottu eri aikoina ilmestyneistä artikkeleista tai pidetyistä esitelmistä, ja sen jonkinmoisena johtolankana on Suomi ja sen historia. Ilmeisesti voidaan pitää eräänlaisena leitmotiivina kirjoittajan moneen kertaan toistettua toteamusta, eli sivulla 291 hän kirjoittaa: ”Vanhan sanonnan mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa historiansa uudestaan. Useat asiat näyttävät selvemmiksi ja moni yksityiskohta saa selityksensä, kun aikaa on kulunut, ja uusia lähteitä tulee käyttöön. Samalla tapahtuu myös vähittäistä vieraantumista ja unohtamista, minkä takia tietyt asiat näyttävät aikaa myöten jopa liiankin selkeinä, yksinkertaisina tai mustavalkoisina. Uuden tutkijasukupolven myötä asiaan havahdutaan, ja syntyy jälleen uusi kuva Mannerheim-ristin, Kekkosesta tai vaikkapa Johannes Virolaisesta, jonka poliittinen elämä osui ajallisesti yhteen kahden muun mainitun suurmiehenä elämäntyön kanssa.” Näinhän se tietenkin on, mutta kun jokainen historiaa kirjoittava henkilö on, toivottavasti, itsenäisesti ajatteleva ja toimiva yksilö, niin samaan aikaan meillä on useita erilaisia näkemyksiä historiasta, Niistä voidaan kiistellä, niiden puolesta taitetaan helposti peistä ja varmaan jokainen on oikeassa, ainakin omasta mielestään. Mutta juuri tämä moninaisuus tekee tutunkin aihepiirin käsittelystä mielenkiintoisen ja usein jopa itselle virikkeitä antaman. Näin itse…

Yrjö Niiniluoto Löysin idän Esseitä Kreikasta, Bysantista, Venäjästä ja Suomesta Otava, Helsinki, 1958, 197 sivua Yleensä on innostunut lukemaan kirjoja, joku teoksissaan tai blogikirjoituksissa suosittelee. Tosin jo kirjoituksen pitää olla itsessään mielenkiintoinen ja henkisesti antoisa, että ovat siitä vinkit opikseni ja lukemisekseni. Tällä kertaa vinkki tule Mauno Saaren kirjoittamasta eräänlaisesta haastattelu omaelämäkerrasta nimeltä Mies nimeltä Haavikko, jossa suositeltiin tätä Yrjö Niiniluodon teosta mielenkiintoisena tienä kohden idän tuntemusta. Yrjö Niiniluoto (1900 – 1961) oli pitkäaikainen Helsingin Sanomien päätoimittaja vuodesta 1938 lähtien aina kuolemaansa saakka. Hänen puolisonsa oli saman lehden kulttuuritoimittaja Marja Linturi. Hänen perheensä kokonaisuutta täydentävä lapset, toimittaja Maarit Niiniluoto sekä filosofi ja Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto. On siinä ollut melkoinen perhe, mutta kyllä oli perheen isässäkin ainesta moneksi. Esseiden polku lähteen liikkeelle Antiikin Kreikasta, ja niissä jo ensimmäisissä todetaan se heikko yhteys, joka nykyisen ja antiikin Kreikan välillä on, eli se on lähes olematon. Tämän hän kirjassa toteaa ja jopa hän harmitellen. Kuitenkin kirjoittajalla on taito ymmärtää asiat ja nauttia kaikesta sitä mitä on antiikista meille nykyihmisille säilynyt, ja jopa korjattuna ja uudelleenrakennettunakin. Kreikka-teema on esille yli sata sivua eli enemmän kuin muute esille nostetut seikat. Miten monet nykyisenkin kulttuurimme seikat periytyvät meille juuri Antiikin Kreikasta eli Hellasta. Tietysti…

Joseph CzapskiProust contre la déchéanceConférance au camp de GriazowietzNoir sur Balanc, ,Lausanne, 2011, 93 Pages Pieni on kirjan fyysinen koko, mutta en henkinen koko täyttää kokonaisen maailman, ei vain vertauskuvallisesti vaan ihan faktillisesti. Kirjoittaja syntyi 3. Huhtikuuta 1896 Prahassa. Hänen isänsä oli puolalainen kreivi Jerzy Hutten-Czapsi ja äitinsä oli itävaltalainen kreivitär Josépha Thun-Hohenstein. Eli kovin oli fin FR siecle väkeä hänen perheensä ja melkoisen korkealta aristokratiaa, joskin vain puolalaista. Hän sai hyvin eurooppalainen kasvatuksen, mutta kun hänen äitinsä kuoli pojan ollessa vasta kuuden ikäinen, niin tietysti elämään tulee väkisinkin muutoksia. Jo vuosina 1908- 1916 hän opiskeli Pietarissa, jossa suoritti ylioppilastutkinnon ja aloitti opintonsa lakitieteessä ja pianonsoitossa. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa hän liittyi Venäjän armeijaan, kuten teki vastaavasti paroni Mannerheim. Molempien kotimaa niin kreivin puola kuin paronin Suomi olivat olleet osa suurta Vanajan imperiumia, mutta sodan pyörteissä ne olivat itsenäistyneet. Molemmat siis tekivät samankaltaisen ratkaisun ja palasivat helmikuun 19917 vallankumouksen jälkipyörteissä kotimaihinsa, toinen Suomen ja toinen Puolaan. Sodan ja venäjän vallankumousten jälkeen Czapski asettui asumaan Pariisiin, jossa hän tietenkin kohtasi, ei tosin henkilökohtaisesti Marcel Proustin, joka ehti elää vielä muutaman vuoden ja viimeistellä jättimäistä 1900-luvun ehdottomasti tärkeintä teosta. Olihan Pariisi myös taiteen, kulttuurin ja jopa huvittelunkin pääkaupunki Euroopassa. Mutta puolalainen kreivi Czapski…

Karo Hämäläinen Kansalliskirjailija Romaani Väinö Linnasta WSOY, Helsinki, EU, 2020, 409 sivua Noin pääsääntöisesti en ole erityisen innostunut romaanitaiteesta, enkä sen nimeen vannovista teoksista. Tietenkin on luettu pakolliset ja jopa melkoinen määrä ei pakollisiakin teoksia. Kun vielä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on ehdoton suosikkini, niin taidan olla melko ihmeellinen ja erilainen? Tietenkin luettujen listassa ovat tämän ”romaanin” kohdehenkilön tuotanto, siltähän ei voi kukaa välttyä, siis niiden lukemiselta. Kuitenkin Karo Hämäläinen on nimennyt kirjansa romaaniksi, ja sen on tarkoitus kertoa kansalliskirjailija Väinö Linnasta. Noin yleisesti on todella mielenkiintoista, että miten todellisesta kansallisesta monumentista, kuten Väinö Linna eittämättä on, voi kirjoittaa romaanin, joka noin pääsääntöisesti on enemmän ja vähemmän puhtaan mielikuvituksen tuotetta. Tämän yksittäisen romaanin tekee mielenkiintoiseksi se, että se kertoo kuvitteellisen dokumentin tekemisestä ja tuottamisesta. Tämän dokumentin kohteena on tietenkin Väinö Linna. Dokumenttihan on mitä useimmin sukeltamista nykyisyyden kautta menneisyyteen. Tämäkin dokumentti alkaa Urjalasta eli Linnan syntymäkodin vähäisiltä raunioilta. Ja tässä oma henkilöhistoriani liittyy Väinö Linnaan. Hänen vanhempansa olivat lähes samaa vuosikertaa oman isäni äidin kanssa. Kun asuinpiirin oli lähes samalla kylällä, niin pakostihan pienen pitäjän ja saman kyläpiirin asukkaat toisensa tunsivat ja muksuina leikkivät yhdessä, siis mikäli vakavimmilta tekemisiltään ehtivät. Tämän yhteisen perimän tähden Väinö Linna kirjoitusten hämäläismurteiden vaikutus…

Arvoisa Visaisäntä, En voi olla ihmettelemättä ihmisten hienoa ja laajaa tietämystä kirjallisuudesta. Edellisen kisan teos Ronja Ryövärintytär ei soittanut minkäänmoista kelloa mielessäni, teksti oli kauniin runollista ja kuvailevaa, vaan pysyi tietoisuuteni ulottumattomissa. Vinkeistäkään ei ollut apua, oli asiasta ulkona kuin lumiukko  pakkasella hangessa. Onneksi nyt oli toisin ja suurella riemulla totesin, että onneksi vielä jotain muistan ja jotain on matkan varrella tarttunut minunkin mieleeni. Ensinnäkin jokin häivekuva kohosi kirjoittajasta mieleen, sillä ensinnäkin on noin 100 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta, siis melko harva siinä on onnistunut. Kuka heistä lopetti kirjoittamisensa kymmenen vuotta sitten? Ja tuolloin hän oli jo melko iäkäs eli varmaankin nykyisin jo edesmennyt! Kun lisäksi hänen lähes koko tuotantonsa on suomennettu, ensimmäistä lukuun ottamatta. Kirjoja on syntynyt siis 14, joka ei ole mikään valtava luku. Suomentaminen on todella merkittävä saavutus. Sitten vanhuksella välähti. Sitaatin kohta ”Ollessaan sir William Templen sihteerinä Jonathan Swift juoksi monta kilometriä päivässä laskeakseen ulos höyryä”, pani ajatukset liikkeelle. siinä oli tuttua ja pari ristiriitaa. Historiallisesti Jonathan Swift (1667 – 1745) oli todellisuudessa sir John Templen (1600 – 1677) sihteerinä, ei siis Williamin. Toinen ristiriita tulle monen kilometrin juoksusta. Ei tuolloin ylhäinen britti lähtenyt juoksemaan, ei hän olisi siihen oikein edes pysynyt. Juokseminen oli antiikissa sotilaiden tekemistä…

Antti KauppinenMistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta?ImpulssejaKalevi Sorsa -säätiö, helmikuut 2020, 25 sivua Déclaration des droits de l’homme et du citoyen eli Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus laadittiin ja annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Se julisti yksilöiden luonnolliset oikeudet ja ne oli tarkoitettu toteutettavaksi. Vielä tänäänkin tämä julistus on korkein aste Ranskan oikeusjärjestelmässä, eli se menee jopa perustuslain edelle. Julistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan sen kaikkein keskeisin sisältö: Tous les êtres humains naissent libres et égaux en dignité et en droits. Ils sont doués de raison et de conscience et doivent agir les uns envers les autres dans un esprit de fraternité.» (Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heillä on ymmärrys ja tietoisuus ja heidän tulee toimia toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”) Yleensä tämä julistus tiivistetään kolmen sanan mittaiseksi julistukseksi, eli ranskaksi se kuuluu: Liberté, Égalité, Fraternité! Kuitenkin yli 230 vuoden aikana tuosta julistuksesta ja sen sisällöstä on syntynyt valtava määrä filosofisia, yhteiskunnallisia, sosiologisia, taloudellisia jne. tieteellisiä teoksia. Vielä enemmän se on saanut aikaiseksi erilaisia populaareja näkemyksiä ja tulkintoja. Julistus lienee yksi historian eniten kommentoiduista julistuksista, mutta se kertoo julistuksen keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle, yksilöille kuin myös erilaisille yhteiskunnillekin. Tämän Kauppisen artikkelin kannalta juuri tuo toinen käsite égalité on…

Kurt SontheimerHannah Arendt, Suuren ajattelijan elämäHannah Arendt. Der Weg eines Großen DenkerinSuom. Maija PietikäinenInto-kustannus, Helsinki / Latvia, 2019, 245 sivua Erinomaisen hyvä ystäväni sai minut taas ajattelemaan, pohtimaa ja ehkä muuttamaankin näkemyksissäni. Hän lähetti minulle näet tämän kirjan, joka on alun perin kirjoitettu saksaksi. Kirjoittaja Kurt Sontheimer (1928 – 2005) oli yhteiskuntatieteilijä ja historioitsija, joka toimi mm. Ludvig-Maximillams-Universitätissä Münchenissä. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005, hän sai valmiiksi tämä, ainakin minulle, merkittäväksi muodostuneen teoksen. Juri kirjan kohde Hannah Arendt tekee koko teoksen mielenkiintoiseksi ja sellaiseksi, joka vaikuttaa lukijan elämään todella monin tavoin. Ei kirja ole sivumäärällä raskautettu, mutta asiasisältö on todella painavaa. Yleensä Sontheimer kirjoittaa teoksissaan mm. kirjallisuudesta kuten Thomas Mannista, demokratiasta ja sen ilmenemisestä. Kohteena ovat usein Weimarin tasavalta, Itä-Saksa tai Saksan Liittotasavalta ja niiden yhteiskuntien demokraattiset ja antidemokraattiset ongelmat. Mukaan mahtuu toki muutakin mm. Iso-Britannian poliittisen järjestelmän selvittelyä ja yhteistyötä mm. Novel-kirjailija Günther Grassin kanssa. Sontheimer tuo monipuolisesti esille Hannah Arendtin (1906–1975) lapsuuden ja nuoruuden, kuinka jo varhain tuli esille nuoren neidon älykkyys ja kyky käyttää tätä lahjaa. Hän saattoi omistautua opinnoilleen kohtuullisella tarmolla ennen natsien valtaantuloa. Tämän järjestön politiikka merkitsi suuria muutoksia Hannah Arendtin elämään, tieteeseen ja yleensä hänen tapaansa ajatella. Varhaiskypsä nuori Hannah Arendtista suoritti menestyksekkäästi opintonsa…

Mika Waltari Ihmisen ääni toim. Ritva Haavikko WSOY, Helsinki/Juva, 1978/1980, 228 sivua Kustantajalla on ollut ajatus toimittaa erinäisistä vaikuttajista ja muuten merkittävistä henkilöistä kirja, jossa ko. henkilö tavallaan omalla äänellään kertoo itseensä ja ajatuksiinsa ja elämäänsä liittyviä asioita. Waltari oli elinaikanaan todella runsaasti tekstiä tuottanut kirjoittaja. Mikään kirjallisuuden laji tai kirjoittamisen tapa ei ollut hänelle vieras. Jo elinaikanaan Waltari saattoi lukea runsaan määrään itseään koskevaa tekstiä niin populaaria kannanottoa ja kritiikkiä kuin tieteellisempäänkin pohdintaa. Tämänkin kirjan hanki valtavin kustannuksin Ison kirkon kierrätys keskuksesta, joka on nykyisin pääsääntöinen kirjallisuuteni hankintojen paikka. Kyseessä on teoksen seitsemäs painos, joka ilmestyi vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen. Alkuperäinen ehti ilmestymään vuonna ennen kirjailijan poislähtöä. Tämäkin poistuminen eläväisten joukosta, joskaan ei maamme ja maailman kirjallisuuden Parnassolta, antaa enemmänkin ajattelemisen aihetta. Olenhan jo itse reilusti ylittänyt Waltarin saavuttaman iän, mutta miten paljon vaatimattomampi on ollut jalanjälkeni koko elämän mittakaavassa. Myös Waltarin vaikutus niin kirjallisuuteen kuin ihan tavalliseen elämäänkin on ollut valtava. Muistan hyvin erään nuoren ranskalaisen maisterin, joka tuli suorittamaan siviilipalvelua Suomeen toimien opettajana vuoden ajan. Hän kertoi minulle, että sytykkeenä ja innoituksena historian opiskelulle oli hänelle toiminut Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Melkein on uskomatonta, että todella omariittoisen ja itseensä tyytyväisen kulttuurin nuori saa innostuksensa opiskella historiaa ja erikoistua…

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…

Göran Schildt Lainasiivin, Nuoruudenmuistelmat Med lånade vingar, suomentanut Raija Mattila Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1995, 256 sivua ISBN: 978-951-1-23047-2 ”Vanheneminen on kavala mutta usein armelias osa elämää. Elämänvirran traaginen ehtyminen näkyy vain joskus, kun jokin dramaattisempi muutos kuten sydämen äkillinen konstailu tai potenssin yllättävä pettäminen katkaisee tapahtumien normaalin kulun. Uutta harmaata hiusta tai kokematta jäänyttä ilontunnetta ei helposti huomaa. Vanhenemisesta tulee kannanottoa vaativa realiteetti vasta mietiskelyn hetkinä, kun ihminen yrittää tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja muistaa sen mikä on mennyttä. Kaksi synkkää lähdettä ruokkii hänen tuskaansa. Hän ajattelee sitä mitä on rakastanut mutta menettänyt, ja hän muistaa myttyyn menneet yrityksensä ja väärät valintansa.” Tällaisen määritelmän kirjoittaa filosofian tohtori, kulttuuritoimittaja Göran Schildt (1917 – 12009), joka teki keskeisen työuransa Ruotsissa, mutta taisteli ja haavoittui vaikeasti Talvisodassa. Hän on tullut tunnetuksi mielenkiintoista ja minun erääseen elämänvaiheeseen kuuluvista tekosista, joissa hän kertoo purjehduksestaan Välimeren maailmassa Daphne nimisellä purjeveneellään. Ei Schildt saata olla mainitsematta tässäkään teoksessa Daphnea. mutta missään keskeisessä roolissa se ei ole, oikeastaan edes sivuroolissakaan. On vaikea arvioida sen totuuden määrää, jona on teoksen perusasetelman rakenne. Aganippe-niminen nuori nainen, joka opiskelee feminismiä yhdysvaltalaisessa yliopistossa tunnettujen feministiteoreetikkojen johdolla, on tekemässä tieteelista opinnäytettä kirjailijasta. Tämä nuori nainen on hyvin läheisten ystävien jälkikasvua, taitaa olla jo kolmannessa…