Filosofiaa vaiko dekkari

Laurent Binet Kuka murhasi Roland Barthesin La Septième Fonction du Langage suomennos Lotta Toivanen Gummerus 1981, Jyväskylä, 389 sivua ISBN 9789512403370 Kun tämä on niitä bittiavaruuteen kadonneita kirjoituksia, joista en ollut säilyttänyt itselläni jälkeäkään. Nyt kuitenkin on uutta tietoa ja näkemystä, aikaa kun on kulunut, niin se ehkä parantaa laatua, joskin sitä suuresti uskallan epäillä. Ensin olin kritikoimassa kirjan nimeä. Miten kustansa, joka tekee nimipäätökset, eikä suinkaan kääntäjä, on päätynyt niin kovasti Mika Waltarilta omattuun nimimuotoon? Onko kyse vain suomalaisen yleisön houkuttelusta tutulla teemoituksella? Kysymyksiä kuitenkin moinen valinta herätti. Sitten kun tilasin Amazon.fr -netistä saman teoksen ranskankielisenä, niin johan tuli yllätys. Kyseessä oli teoksen ensimmäinen painos ja perinteisessä Grasset-kustantamon romaanikannet. Kuitenkin oli myös kansapaperit ja kirja oli todella käyttäytymätön, siis kuin uusi kaikkine nisineen. Kansipaperissa, ei siis itse teoksen kannessa, oli tietenkin ranskankielinen nimi La septième fonction du langage, mutta kansipaperilla oli myös teksti Qui a tué Roland Barhes? Eli kyseessä oli sama teksti ranskaksi kuin kirjan nimeksi on valittu suomalaiseen painokseen. Se siitä nimen kritiikistä! Ranskankielisen kirjan tilasin kuitenkin tarkistaakseni eräitä yksityiskohtia ja niiden kääntämistä. Nyt tapahtui juuri kuten oli olettanutkin. Ensinnäkin tämän kirjan kääntäminen on todella haasteellista ja todella vaativaa tekemistä. Kyse on tietenkin niin miehisestä alasta kuin…

Jotain tiedän – minäkin!

Visaisäntä, kaikki me olemme olleet nuoria, minäkin varsin kauan sitten. Tämä tuli mieleeni, kun veljeni 12 vuotias tytär ilmoitti hurahtaneensa runoihin. Niin minäkin joskus silloin. Suosittelin nuorelle neidille Kaarlo Sarkiaa, olihan hän tätieni ystävä ja välimiehenä hääri Salosen Matti, siis Hämeenlinnasta. Näin onnistuin tunnistamaan oman nuoruuteni runoilijan, jonka teksti oli niin vaikeaa, että maalaistollon nuoren ymmärrys ei siihen aina yltänyt. Joskus olen tämänkin kirjoittajan runoihin palannut ja löytänyt niistä uutta sanomaa. Nyt kun niitä vanhana lukee, niin avautuvat ne jälleen uudella tavalla. Tämä on varmasti runouden suuri rikkaus ja Jyrki Pellinen taitaa tuon monikerroksellisen sanankäytön. Tämä todella monipuolinen sanan ja pensselin käyttäjä syntyi 1940, ja viettää tulevana vuossa siis kahdeksankymppisiään. Esikoiskokoelmansa runoilijana Pellinen julkaisi nimellä Näistä asioista, joka ilmestyi vuonna 1962. Juuri tästä kokoelmasta on visan sitaatti. Pellinen on ollut erittäin tuottoisa niin kirjallisesti kuin kuvataiteellisestikin. Luettelosta tulisi liian pitkä siteerattavaksi. Pellinen on myös monesti palkittu niin runoilijana kuin taidemaalarinakin. Miten jotkut vaan ovat multilahjakkaita, melkein kadehdin heitä!

Taiteen uudelleenajattelua
esseistiikka , Historia , taide / 17.10.2015

Harri KalhaTapaus Magnus EnckellSuomalaisen Kirjallisuuden seuraHistoriallisia tutkimuksia 227Vammala 2005, 326 sivua Kirjoitin netissä aiemmin Didrichsenin taidemuseossa esillä 15.8.2015 – 31.1.2016 olevasta näyttelystä Väri vapautuu – Suomen taiteen uudistajia 1908 – 1914. Tuolloin en ollut vielä lukenut Harri Kalhan kirjaa Magnus Enckelistä, en siis tiennyt miksi juuri nuo päivämäärät oli valittu näyttelyn aikajanan eri päiksi. Mutta, nyt ovat silmäni avautuneet ja tietoisuuteni lisääntynyt. Onneksi tuli hankittua museokortti ja onneksi tuli nähtyä tuo todella mahtava Didrichsenin näyttely. Itselleni Magnus Enckell on aina ollut eräänlainen mysteeri, on ollut ehkä vaikeata, mutta samalla helppoa ymmärtää hänen taidettaan. En oikein tiedä tai muista, mistä suhteeni Magnuksen taiteeseen alkoi. Se taisi olla vierailu Tampereen tuomiokirjossa, jonka alttarimaalaus teki minuun syvän vaikutuksen. Se oli uskomaton yksinkertaisuudessaan ja tavallaan toivoa julistaessaan. Sitten väitellen museoissa käydessäni ja kirjallisuutta lukiessani tulivat hänen muutkin työnsä esiin ja mieleeni.Juuri kirjalliset tekstit ovatkin filosofian tohtori ja dosentti Kalhan tutkimuksen kohteena. Eli mitä eri aikoina Enckellistä on kirjoitettu ja miten on kirjoitettu. Vielä tarkemmin voisi sanoa, että keskeistä on oikeastaan se mistä kirjoituksissa on vaiettu ja mistä ei ole haluttu kertoa. Voidaankin lyhyesti kuvat teos kysymyksellä mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme taiteesta? Mistä jätämme puhumatta, mistä puhumme vain rivien välissä?Tapaus Magnus Enckell siis tutkii…

Mitä uutta Väinö Linnasta?

Kirjoituksia Väinö Linnasta toimittaneet Antti Arnkil ja Olli Sinivaara Kustannusosakeyhtiö Teos Helsinki 2006 511 sivua Eräänlainen Väinö Linna renessanssini alkoi kun luin hänestä haastattelun perusteella tehdyn kirjan Itse asiassa kuultuna. Sitä tietysti seurasi Koottujen teosten esseet ja sitten löysin tämä teoksen uutena ja koskemattomana kylämme kirpputorilta. Kustantajan mukaan teos on sen varastoista loppuunmyyty. On erittäin hienoa, että tällainen teos on ilmestynyt, jossa nuoret tutkijat pohtivat mahdollisimman monitasoisesti Väinö Linnaan ja hänen tuotantoaan. Itse olen erityisesti viime aikoina mieltynyt hänen esseisiinsä. Niistä löytyy todella hienoja ajatuksia ja mikä vielä tärkeämpää, niin niissä on näkökantoja yhteiskuntamme tulevaisuuteen. Oudosti on nytkyisin nähtävissä miten monet asiat, varsinkin negatiiviset Linnan oman henkilökohtaisen mieltymysten mukaan, ovat menneet hänen esittämällään tavoin. Tämän esseekirjoituksissa tarkastellaan muiden muassa Linnan kaunokirjallisen ja esseetuotannon suhdetta. Myös artikkeleissa käsitellään Linnan ironian eri ulottuvuuksia ja Tuntemattoman sotilaan uusisänmaallista haltuunottoa ja siihen liittyviä ongelmia. Linnan naishahmot kuin myös hänen romaaniensa vähälle huomiolle jääneet henkilöhahmot saavat omat tarkasteluna. Mielenkiintoista on etenkin tarkastella Linnan kirjojen tekstien poliittisuutta nykyhetkeä vasten. Koska sekä Tuntematon sotilas että eritoten laaja Täällä Pohjantähden alla ovat historiallisia romaaneita, niin on luonnollista myös tarkastella Väinö Linnan historianfilosofiaa. Väinö Linna on eittämättä, paitsi suuri tarinankertoja niin myös temaattisen kehittelyn mestari, jonka kirjallisen, myös esseet…

Aivoinfarktin hoitomalli

Umberto Eco Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki La misteriosa fiemma della regina Loana Suomennos Helinä Kangas WSOY, Helsinki 2005 458 sivua Aivoinfarkti on melkoisen moninainen vamma. Meillä jokaisella se on varmaan erilainen ja omanlaatuisensa. Niin minullakin. Se tuhosi kolmannen puhekeskuksen, joka on yhä toimimaton. Sinne on sijoittuneena koko äidinkieli, niin puheen, kirjoittamisen kuin lukemisenkin osalta. Puheen ymmärrys jotenkin säilyi tapahtumassa koskemattomana. Kuitenkin kovalla yrittämisellä ja monella itkutuhrauksella siitä vammasta voi toipua, vaan ei koskaan tulla entiselleen. Minullakin ne kaksi muuta puhekeskusta ovat saaneet seurakseen sen osaamisen, jota äidinkielestäni voin nyt osoittaa. Italialaisen semiootikon ja tieteensä arvostettua professuuria hoitanut Umberto Eco romaanissaan, joka olisi Econ viimeisin – ja haastattelujen perusteella luultavimmin viimeiseksi jäävä, Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki kertoo noin kuusikymppisestä antikvariaatin pitäjästä, Giambattista ”Yambo” Bodonista. Hän menettää sairaskohtauksen eli aivoinfarktin yhteydessä melkoisen osan muististaan. Jäljelle Yambolle jäävät muistot, jotka ovat viittauksia tämän lukemiin teoksiin, eli pelkkiä sitaatteja vailla kontekstia tai muistikuvia edes teosten lukemiseen liittyvistä tunteista. Usein hän ei ole selvillä edes teoksesta, josta sitaatti on peräisin. Infarktin jälkeinen minän ja aivotoiminnan jälleenrakentaminen on sekin monitasoinen asia. Kukaan ei voi rakentaa samalla tavoin toimintakykyään, me kaikki joudumme omalta osaltamme pohtimaan ja keksimään omalle toimintavajavaisuudellemme parhaiten sopivat ylösrakentamisen keinot. Kirjan päähenkilö Yambo rakentaa…

Kaksi titaania Suomesta

Väinö Linna ”Runeberg ja suomalainen kansallismentaliteetti” Teoksessa: Murroksia: 1990 s. 287-298 Kootut teokset VI, esseitä: 2000 s. 238-251 Jostain uskomattomasta syystä Väinö Linnan esseet, puheet ja muut pienkirjoitukset ovat jääneet minulta täysin huomiotta. Kyseessä on todella suuren tason tietämättömyyden julistaminen – siis minun taholtani. Tämä artikkeli kuuluu ehdottomasti Linnan mielenkiintoisiin esseisiin, jotka vieläkin herättävät ajatuksia. Useat jo kirjailijanuran alkuvaiheenkin esseet ovat taidokkaita pieniä ja ajatuksia aiheuttavia teoksia. Linna ottaa kantaa asioihin ja aina ihmisyyden ja ihmisen arvotuksen puolesta, ei siis koskaan ihmistä vastaan. Lähtökohtana Linnalla tässä esseessään on oikeastaan Runebergin poliittisuus, joka suomalaisuusliike ja vielä sen aidoimmillaan oleva ajatussuunta on halunnut häivyttää kansan tietoisuudesta. Lainaan Linnan hienoa tekstiä: ”Ensi näkemältä saattaa tuntua, että Runebergin runoudessa esiintyvät idologiset käyttäytymismallit olisivat kovin moninaiset. Kuitenkin ne voidaan yksinkertaistaa eräiksi harvoiksi perusmalleiksi.” Ja Linnan on päätynyt kolmeen keskeiseen perusmalliin: 1) …[h]erra, joka tosin saattaa ajoittain olla hieman äksy, mutta on perustunnoiltaan jalomielinen ja vieläpä tietyllä tavalla veljellinenkin alaisiaan kohtaan. 2) …[t]yyppi on loputtoman ahkera ja jumalinen korvenraivaaja, joka työskentelee sisukkaasti, mutta ei soita juuri minkäänlaista mielenkiintoa työn tuloksia kohtaan. Tätä tyyppiähän ilmentää selkeimmin Saarijärven Paavo. 3) …[s]euraa laaja kokoelma henkilöitä, jotka poikkeuksetta esittävät eräänlaista ruman ankanpoikasen muunnosta, joista taistelun taikavoima tekee joutsenen. Näissä runohenkilöissä…

Miesten kesken
esseistiikka , Kirjallisuus / 16.4.2014

Hannu Jouhki ja Pentti Holappa Mies miehelle, kertomus ystävyydestä Ajatus kirjat Helsinki 2006 252 sivua Kirja on huikaiseva kertomus kahden erilaisen ja toisaalta samankaltaisen miehen suuresta ystävyydestä. Kirja alkaa murrosikäisen nuorukaisen halusta intohimoisesti päästä työharjoitteluun tunnettuun ja arvostettuun antikvariaattiin. Nuori mies on kiinnostunut kirjoista, ja sitä ovat myös kaksi antikvariaatti pitävää vanhempaakin miestä. He ovat arvostettuja kirjoittajia ja tunnettuja julkisuuden henkilöitä. Elämäntilanteet muuttuvat, mutta nuoren, kirjoitushetkellä 33-vuotiaan Hannun ja 79-vuotiaan Pentin ystävyys säilyy ja jopa syvenee. Antikvariaatti vaihtaa omistajaa ja Pentin elämänkumppani kuolee ja toisaalta Hannu korvaa paljon Pentin elämänkumppanin poismenon aiheuttamaa tyhjiötä. Mielenkiintoisesti kirjan tunnus on englantilaisen sukkanauharitarikunnan vanja, jos keskiajalta peräisin oleva vaalilause ”Honi soit qui mal y pense”. Eli hyvin vapaasti suomennettuna ”häpeä sille, joka siitä pahaa ajattelee”. Mielenkiintoisesti ranskalaisen kulttuurin suuri ja arvostettu tuntija Pentti Holappa on omaksunut teokseensa amerikkalaisen näytelmän muodon honni vaan ei alkuperäistä muoto honi, joka on kaikissa sukkanauharitarikunnan embleemeissä eli sen alkuperäistä muotoa. Vai lieneekö syynä kustantajan edustajan yleissivistyksen puute. Tuo merkittävä deviisi tuo esille se mielenkiintoisen tosiasia, että nuorempi Hannu on perusteellisesti heteroseksuaali, siis ainakin sen kuvan teoksesta saa. Kirjailija Holappa on tunnettu homo, joka voitti jopa Finlandia-palkinnon voimakkaasti homoseksuaalista kuvaavalla kirjalla Ystävän muotokuva. Eli varmasti useat ajattelevat, että on siinä…

Itse Väinö Linna asiassa kuultuna

Itse asiassa kuultuna VÄINÖ LINNA TV-ohjelma: Nauhoitus 12.12.1978 Esiesitys: 15.2.1979 Haastattelu: Pekka Holopainen Teksti viimeistely; Päivö Taubert WSOY, Helsinki, 1979 101 sivua Hankin tämän pienen kirjasen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Hinta oli hiukaisevan korkea, eli vain yksi ainoa euro. Hankinta oli kannattava ja se on tuottanut suurta mielihyvää ja henkistä tyydyttyneisyyttä. Mitä ihminen muuta elämässään kaipaakaan kuin juuri näitä hienoja kirjallisia nautintohetkiä. Kun vielä hinta oli olematon, niin se omalta osaltaan lisää tyytyväisyyttä ja ehkä omahyväisyyttänikin. Kirja on oikeastaan kirjanen, sillä se on isolla tekstillä ladottu ja siinä on runsaasti kuvia ja laajoja kuvatekstejä. Mutta antoisa lukukokemus se oli. Kirja, kuten itse haastattelukin, käsittää Väinö Linnan suppeita elämäkertatietoja ja keskittyy enemmänkin hänen tuotantoonsa, josta keskeiseksi muodostuvat kaikkien tuntemat Tuntematon sotilas sekä Täällä Pohjantähden alla trilogia. Kirjassa sivutaan näiden kahden maamme kirjallisuuden merkkiteoksen osaksi tullutta kritiikkiä, joskin turhan vähän käsitellään teosten osalle tullutta myönteistä suhtautumista. Tietenkin Linna tunnustaa kritiikin vaikuttaneen, mutta silti seisoo kaiken sen takana mitä hän on kirjoittanut. Kauniisti Linna toteaa omasta kirjoitusmotiivistaan Täällä Pohjantähden alla teokseen seuraavasti: ”Motiivi on tietysti siinä kirjassa, sen tendenssissä, sen perusnäkemyksessä, ja se oli perusteiltaan sama kuin Tuntemattomassa: paljastaa ja kuvata eräs alue Suomen kansa elämästä, joka minun mielestäni oli aikaisemmin esitetty väärin tai…