Valoa vankeuteen

Joseph CzapskiProust contre la déchéanceConférance au camp de GriazowietzNoir sur Balanc, ,Lausanne, 2011, 93 Pages Pieni on kirjan fyysinen koko, mutta en henkinen koko täyttää kokonaisen maailman, ei vain vertauskuvallisesti vaan ihan faktillisesti. Kirjoittaja syntyi 3. Huhtikuuta 1896 Prahassa. Hänen isänsä oli puolalainen kreivi Jerzy Hutten-Czapsi ja äitinsä oli itävaltalainen kreivitär Josépha Thun-Hohenstein. Eli kovin oli fin FR siecle väkeä hänen perheensä ja melkoisen korkealta aristokratiaa, joskin vain puolalaista. Hän sai hyvin eurooppalainen kasvatuksen, mutta kun hänen äitinsä kuoli pojan ollessa vasta kuuden ikäinen, niin tietysti elämään tulee väkisinkin muutoksia. Jo vuosina 1908- 1916 hän opiskeli Pietarissa, jossa suoritti ylioppilastutkinnon ja aloitti opintonsa lakitieteessä ja pianonsoitossa. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa hän liittyi Venäjän armeijaan, kuten teki vastaavasti paroni Mannerheim. Molempien kotimaa niin kreivin puola kuin paronin Suomi olivat olleet osa suurta Vanajan imperiumia, mutta sodan pyörteissä ne olivat itsenäistyneet. Molemmat siis tekivät samankaltaisen ratkaisun ja palasivat helmikuun 19917 vallankumouksen jälkipyörteissä kotimaihinsa, toinen Suomen ja toinen Puolaan. Sodan ja venäjän vallankumousten jälkeen Czapski asettui asumaan Pariisiin, jossa hän tietenkin kohtasi, ei tosin henkilökohtaisesti Marcel Proustin, joka ehti elää vielä muutaman vuoden ja viimeistellä jättimäistä 1900-luvun ehdottomasti tärkeintä teosta. Olihan Pariisi myös taiteen, kulttuurin ja jopa huvittelunkin pääkaupunki Euroopassa. Mutta puolalainen kreivi Czapski…

Rouva Koiviston päiväkirjasta

Tellervo Koivisto Päiväkirjan uudet sivut Otava, Helsinki / Keuruu, 1999, 235 sivua Kun luin Mauno Koiviston elämäkerran enimmäistä osaa niin käteeni löytyi kirjakaupasta, jossa hyvä kirjallisuuskin maksaa vain euron kappale, tämä Tellervo Koiviston päiväkirjan omainen muistelufragmenttien kokoelma. Ensinnäkin rouva Koivisto on todella hyvä kertoja ja kirjoittaja. Hänellä on loistava huumorintaju ja sitä tässä kirjassa viljellään onneksi useasti. Kirjan tekstit ovat syntyneet jo viime vuosituhannen puolella ja ne ovat osittain yhteensovitettuja ja osittain jatkoa Suomen Kuvalehdessä pitkään ilmestyneelle Rouva Koiviston päiväkirjan tekstejä. Mutta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa sunna, siis mielenkiintoinen. Kirjan alku ja loppu käsittelevät samaa aihetta, jonka rouva Koivisto useiden ällistykseksi ja toisaalta varmaan suuren enemmistön tyydytykseksi nosti esille ja keskeiseksi keskustelun aiheeksi. Kysymyksessä on masennus, joka joskus voi olla hyvinkin tuhoisa. Se ei valikoi uhriaan, se tulee hyvin erinäisistä syistä ja kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei edes vielä tunneta. Ihmisen mieli on todella moninainen hahmotettava ja varmaan se pysyy aina osittain tuntemattomana. Itselleni tulee elävästi mieleen sanasta Koivistot, Kristianinkadulla Kruununhaassa asumisen. Usein presidentti ja rouva Koivisto tekivät vanhoilla polkupyörillään lenkkiä, joka meni myös Kristianinkatua pitkin. Tietenkin heillä on mukanaan turvamies modernilla maastopyörällä. Siinä ei ollut tietoakaan luokkaeroista. Niin ja ne Mauno Koivisto ajorukkaset, ne olivat todella suuret ja…

Mätäkuu?

Matti Klinge Canicula, päiväkirjastani 2018 – 2019 Siltala, Helsinki, 2019, 212 sivua ISBN 978-952-234-610-0 Nyt on käsillä jo 21. professori Klingen päiväkirjastani. Kuten hän itsekin totea, niin useat asiat, joista hän kirjoittaa, eivät ole vuosien myötä menettäneet ajankohtaisuuttaan. Eli hän ei turhaan kirjoita ajankohtaisista asioista, sillä niillä, juuri hänen mainitsemillaan, tuntuu olevan todella pitkä ja jopa erittäin pitkä elinkaari. Tämä pitkä jatkumo tulee hyvin esiin tässä professori Klingen uusimmassa päiväkirjassa. Tosin hän nyt ei ole mittavalla matkalla, ei edes oppilaidensa kanssa tutustumassa Euroopan kulttuuriin. Kuitenkin koko eurooppalaisuus ja sen monimuotoisuus ovat läsnä, kuten myös brittien tavoite päästä eroon yhdentyvästä Euroopasta ja eristäytyä omaan erinomaisuuteensa. Tosin todella hyvä ja rakas ystäväni, joka toimii suurlähettiläänä Euroopan Unionin eräässä lähetystössä, arvioi hilan sähköpostissaan tilannetta brexitistä. Sitä en saata olla mainitsematta juuri tässä yhteydessä, sillä niin osuva mielipide on, ainakin minun mielestäni. Hänen ylhäisyytensä viittasi brittiläisen Historiantutkijan ja historianfilosofin Arnold J. Toynbeen (1889 – 1975) teoriaan imperiumien ja kulttuurien tuhoutumiseen ja kuolemaan. Hänen mielestään britit ovat jo toisen maailmansodan jälkeen nähneet hienon imperiuminsa tuhoutumisen vain jatkuvan ja jatkuvan. Euroopan Unionin jäsenyys on vähentänyt tuhoutumisen painetta, mutta nyt ovat käsillä viimeiset syvät kouristukset. Kaiken lisäksi kaikki tämä tapahtuu populistisesti organisoudun kansanäänestyksen tukoksena. Todellisuudessa kansa ei…

Mies osaa ja kerkeää

L> Lasse Lehtinen Luotettavat muistelmat II WSOY, Helsinki, 1997, 353 sivua Olen kirjoittanut Lasse Lehtisen Väinö Tanner teoksesta, mutta se kirjoitus on muuttanut bittiavaruuteen siinä suuressa tuhossa, jonka palvelimen rikkoutuminen aiheutti. Eikä siitä ole jäänyt tavallista versiota mihinkään taltioon. Näin vaan se hieno järjestelmä seuloo tietoja, eli tuhoaa tarpeettomat tai ainakin minkä itse atk-jumalallisuus on tarpeettomaksi todennut. Tuo järjestelmän vioittuminen aiheutti 34 blogikirjoituksen poistumisen ja vasta muutaman olen niistä uudelleen kirjoittanut. Nyt olen lukenut tohtori Lehtinen aivan toisenlaisen kirjan kuin tieteellisesti ja asiallisesti oivan Väinö Tannerin elämänkerran. Historiasta tohtoriksi väitellyt Lehtinen on todella monen tekemisen mies. Hänen väitöskirjansa oli teemaltaan hyvin poliittinen; Aatos jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944 – 1981, ja se ilmestyi vuonna 2002. Kun suosikkini kirjakauppa on ison kirkon kierrätyskeskus ja sieltä löytyy todella paljon mielenkiintoisia kirjoja. Näin siis ihan itsekkäältä kannalta katsottuna. Tämäkin tohtori Lehtisen kirja on erään vierailuni satoa. Luotettavien muistelmien toisessa niteessä on kaikkiaan 43 lukua ja alussa on maalisvaalit 1983, jolloin Lehtinen ei onnistu enää uusimaan valtakirjaansa eduskunnassa. Kuitenkin presidentinvaalissa tammikuussa 1982 Lehtinen oli saavuttanut yli 20 000 äänestäjän suosion, ja siten hukannut kannatuksestaan vuodessa noin 15 000 äänestäjän luottamuksen. Tietenkin presidentinvallissa oli kyse Mauno Koiviston valinnasta ensimmäiselle kaudelle…

Suomen ruotsinkielistä älyllisyyttä

G  Gösta Ågren Tämä Elämä Detta live, suom. Risto Hannula WSOY, Helsinki, 2001, 134 sivua Harvoin näin ulkoisesti vaatimaton ja vähäinen kirja antaa todella runsaasti ajattelemisen aihetta ja herättää todella syvällisiä mietteitä. Mukaani tarttui lähes vahingossa isolta kirkolta ja se vakituisesta kirjakaupastani tämäkin ohut ja vaatimattoman näköinen kirja. Olin joskus kuullut kirjoittajasta mainittava, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotannostaan ainuttakaan kirjaa. Olihan hän tietysti tuttu, kun tarkemmin tutustuin, sillä hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1988 teoksellaan Jär / Tääl, jota tosin en ole vielä ainakaan toistaiseksi ehtinyt lukemaan. Tämän kirjan kautta me tietämättömät pääsemme perehtymään Ågrenin menneisyyteen, sillä sen eräs avoin on kieli. Ågren on syntynyt Uusikaarlepyynsä 1935 ja omaksunut niin oman murteensa kuin suomessa puhutun ruotsin, niin että muut kielet olivat melkein kadoksissa, kun hän saapui aikuistumisen kynnyksellä Helsinkiin. Nopeasti hän kuitenkin opetteli niin suomen kuin englannin, saksan ja ranskan. Tämä Ågrenin aikuistumisriitti alkoi vuonna 1954, kun maamme oli pääsyt eroon niin sotakorvauksista kuin olympian kisoistakin. Mielenkiintoisesti hän kertoo menetelmänsä kielten oppimiseksi, mutta ei kaikilla ole yhtä helppoa ja vaivaton, joten menetelmään kannattaa perehtyä. Vähäisten perusopintojensa jälkeen on seurannut melkoisen kovaa tekemistä ja hän väittelikin Tukholman yliopistossa filosofian tohtoriksi vuonna 1951 aiheen Dan Anderssonin elämä ja runous 1916 –…

Tuhoavatko turistin Rooman?

Matti Klinge Tuhoutuiko Rooma? Päiväkirjastani 1012 – 2013 Siltala, Helsinki, 2013, 268 sivua Nyt on jo mennyt kolmas päiväkirja, ja aina vaan tuntuu professori Klinge tuoreelta ja todella lukemisen arvoiselta. Minä vaan niin nautin hänen tekstistä sekä tietämyksen todella laajasta skaalasta. Heti kohoaa mieleen professori Klingen toteamukset kielen käytöstä ja eritoten suomen kielen käytöstä. Hän voihkii, ihan kuten minäkin, keskinkertaisen amerikan kielen käytöstä, joka on Suomessa etenkin tietenkin tekijöiden ajatusten ilmaisuun. On todella naurettavaa, kun suomalainen tieteilijä puhuu tönkköamerikkaa, onneksi ei sentään Ahti Karjalaisen tankeroenglantia. Hän tietää, että kaikki kuuntelijat osaavat paremmin suomea, mutta omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan korostaen hän puhuu amerikaksi. Tosin on minullakin pieneltä osin oma lehmä ojassa. Olen näet itse tehnyt valinnan, vaikka kieli onkin vieras, niin varmasti professori Klinge sen hyväksyisi. Käytän autossani auton omaa navigaattoria, joka varoittaa ylinopeudesta ja ohjaa kartan näyttämään kohteeseen. Se toimi aiemmin suomeksi, mutta en tykännyt suomenkielisestä ohjeistuksesta ”aja ylinopeudella” se tiukasti totesi. Vaihdoin ranskankieliseen ja nyt vieno naisääni toteaa ”Vous depassez vitesse la limite autorisée.” Miten paljon miellyttävämpää on kuin teititellään sinuttelun sijasta. Muutkin ohjeet annetaan ranskaksi aina monikoin toisessa persoonassa, joka on siis ns. teitittelymuoto. Oikeastaan professori Klingen tämäkin teos on täynnä hienoa ja sivistynyttä suomea ja siitä nautin,…

Se kävi juuri siten niin!

Matti Klinge Niin siinä kävi Päiväkirjastani 2017 – 2018 Siltala, Helsinki, 2018, 251 sivua Taas tuli lainattua ison kirkon kirjastosta Klingen teoksia. Jotenkin tuntui siltä, että jokin oli muuttunut, olisiko muuttuja Klinge vaiko ihan vaan minä itse. Tämä kysymys tuli eteeni ihan heti ensimmäisten sivujen lukemisen yhteydessä. Kun jatkoin lukemistani, niin kyllä vain, se olin minä, joka oli muuttunut ja en saanut aluksi yhteyttä Klingen tyyliin ja tapaan kirjoittaa. Asia korjaantui melkoisen nopeasti ja saatoin jatkaa nautiskeluani ja tämä tapahtui melkoisessa yhteisymmärryksessä Matti Klingen kanssa. Kyseessä on siis toiseksi uusin Klingen päiväkirjamerkintöjen julkaiseminen ja sen järjestyksessään jo kahdeskymmenes. Uusin eli 21. nide on nimeltään Canicula. Koska Klinge on edelleenkin Klinge, niin häntä ei tarvitse esitellä eikä myöskään hänen merkintöjensä keskeistä sisältöä. Kirjoittajahan on tunnettu kriittisestä ja arvostelevasta asenteestaan meidän suomalaisten kielitaidon yksipuolisuuteen. Lisäksi vähäisen kielitaidon suuntautuminen eräänlaiseen bastardi amerikkaan, jota on oikeasti minunkin tuskallista kuunnella. Varsinkin kun suomalainen henkilö, yleensä jonkinmoinen tieteentekijä, käyttää sitä puhuessaan täysin suomenkieliselle yleisölle. Tästä asiasta on valitettavasti useita omakohtaisia kokemuksia. Laaja ja monipuolinen kielitaito on Klingen mielestä tarpeellinen jokaiselle, mutta eritoten tieteentekijöille. Ilman usean vieraan kielen taitoa tutkimuksesta puuttuu laajempi ulottuvuus ja näkökulma yksinkertaistuu. Ehkäpä joku oleellinen tietokin jää uupumaan. Mielenkiintoista tekstiä Klinge tuo esille…

Jatkaa samalla linjalla…

Erkki Tuomioja Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1993 131 sivua Kirjan kirjoittaja lienee kaikille tuttu. Jotkut häntä kait vihaavatkin, mutta itse suhtaudun ikätoveriini kunnioituksella ja ihailulla. Syyt moiseen suhtautumiseeni ovat hyvin yksinkertaiset, hän on aina edustanut demokratiaa, yhteiskunnan muutosta rauhanomaisesti ja huolellisesti perustellen ja valmistellen. Myös eräänlainen radikalismi, uusien aatteiden ja näkemysten keskusteluun tuominen ja niiden puolesta toiminen, ovat olleet aina Erkki Tuomiojan hienoja piirteitä. Olen tietenkin lukenut tämän kirjan jo aiemminkin, muistaakseni heti ilmestymisen jälkeen, mutta nyt lukemisen takana ovat aivan toiset syyt. Pitäisi näet kirjoittaa Ranskan opiskelijaliikehdinnästä Yhdysvaltoja vastaan vuosin 1965 – 1968. Ja pitäisi olla jotain tietoa mitä me Suomessa tuolloin teimme. Tietenkin olen itse elänyt nuo vuodet, joskin melko vähän yhteiskuntaa tiedostavana yksilönä. Lisäksi tuon viimeisimmän vuoden vietin Pariisissa, jossa sain kokea tuon manifestaatioaallon päättymisen ja muuttumisen omaa ranskalaista yhteiskuntaa kritisoivaksi eräänlaiseksi kapinaliikkeeksi. Olin tietysti arka maalaispoika suuressa kaupungissa ja pääsääntäisesti tuon vuoden 1968 merkittävät tapahtumat menivät ohitseni. Ei tosi jälkiä jättämättä, mutta en kuitenkaan olisi ikinä voinut kuvitella osallistuvani mihinkään lakkoliikehdintään tai manifestaatioon, en vaikka kuinka vähäiseen tai pieneen tahansa. Nyt sitten pitää korjata aikaisempi arkailu ja tietää ainakin jotain 1960-luvustä ja nuorison toiminnasta Suomessa. Tässä osaltaan auttoi Erkki Tuomiojan kirja. Teos, joka oikeastaan on…

Klinge kavelee… Pariisissakin

Matti KLINGE Kävelyllä Pariisissa Matkoja ja kirjoja Otava, Helsinki 1995 192 sivua Kyseessä on todella moniosaiseksi paisuneen professori emeritus Matti Klingen päiväkirjamerkintöjen ensimmäisestä osasta. Ehkä tarkoitus ei edes ollut, että näistä päiväkirjamerkinnöistä tulee lähes jokavuotinen perinne. Olen lukenut kirjan aikaisemmin ainakin kahdesti, ja ensimmäisen kerran heti sen ilmestyttyä. Mutta kyllä teos hyvin kesti kolmannenkin lukemiskerran ja varmaan kestää vielä muitakin kertoja. Mutta kirja puhuu puolestaan sekä niin Klingen suulla kuin minun oman mieleni myötävaikutuksella. Kaupunki, johon edelleen, eläkeläisenä ja monivammaisena, haluan matkustaa, on tietenkin Pariisi. Tämä maailman napa on niin Klingelle kuin minullekin aikoa oikea maailmankaupunki, jossa on kaikkea mahdollista, mitä me molemmat elämältä ja kaupungilta hakuamme. Kaupunki on kaiken lisäksi niin kirjojen kuin Marcel Proustin kaupunki. Oikeastaan nämä kaki päähenkilöä ovat keskeisessä roolissa tässäkin Klingen kirjassa, kuten niin monissa muissakin hänen teoksissaan. Suurin osa muistoesseistä käsittelee Pariisia, niitä on 8 kaikkiaan kirjan 18 esseestä. Kolme muuta kirjoitusta käsittelee yleensä Ranskaa ja niistä yksi jopa keskittyy Marcel Proustin isän kotikylään Illier’iin, joka nykyisin tunnetaan Combrayn nimellä Kadonnutta aikaa etsimässä romaanisarjan ensimmäisen osan nimen mukaan. Tässä kuviteltu ja sepitetty todellisuus on muokannut oikeata todellisuutta. Miten usein näin tapahtuukaan, sillä puhummehan me suomalaisetkin Impivaarasta kuin jostain oikeasta historiallisesta paikasta. Kyse on kuitenkin…

Kulttuuriteko Lapille

SAMULI PAULAHARJU LAPIN MUISTELUKSIA Salakirjat 2014 271 sivua ja karttaliite   Lappi ja sen kansa on saanut uudelleen painettuna arvoisensa teoksen. Samuli Paulaharjun vuonna 1932 julkaisema teos LAPIN MUITELUKSIA on ilmestynyt uutena, entistä ehompana painoksena. Kyseessä on kulttuuriteko Lapin kansalle ja sen menneisyydelle. Tässä kirjassaan Paulaharju keskittyy Länsi-Lappiin, jossa ei oikeastaan tunneta valtakunnanrajaa kuin osittain teoreettisena ilmiönä. Kustantajan ilmoituksen mukaan on tulossa samalta tekijältä Itä- ja Pohjois- Lappiin keskittyvä teos SOMPIO, Luiron korpien vanhaa elämää, joka ilmestyi juuri sotia edeltäneenä aikana vuonna 1939. Kansallinen elämäkerrasto määrittelee kirjoittajan seuraavasti: ”Paulaharju, Samuli (1875 – 1944) kansanperinteen kerääjä, veiston ja piirustuksen opettaja, professori.” Hän tosiaankin toimi Oulun kuuromykkäkoulun opettajana ja tämän ansion puolesta hänellä olisi oma paikkansa kansakunnan kaapin päällä. Mutta opetustyönsä ohessa Paulaharju oli kulttuurimatkailija ja oman aikansa löytöretkeilijä. Löytöretkillään Lappiin ja Karjalaan, pääsääntöisesti kävellen, hevosella tai polkupyörällä, hän toimi kansan aiheellisen perinnön kerääjänä ja tekemisen havainnoitsijana eli etnografina. Tämä lisäksi hän oli folkloristi, eli pisti muistiin kansan runouksia, rukouksia ja muuta suullista perinnettä. Eritoten hän kuitenkin oli uskontotieteilijä, joka kokosi näkemyksiä, tietoja ja uskomuksia jumaluuksista, jotka Lapissa olivat hyvin moninaiset. Ehkä voimakkaasti hän osui ajallisesti eräänlaiseen saumakohtaan, jolloin pitkällinen siirtyminen luonnonuskoista kristilliseen yhtenäisuskoon oli tapahtumassa. Se ei ollut päivä tai vuoden…