Tuhoavatko turistin Rooman?

Matti Klinge Tuhoutuiko Rooma? Päiväkirjastani 1012 – 2013 Siltala, Helsinki, 2013, 268 sivua Nyt on jo mennyt kolmas päiväkirja, ja aina vaan tuntuu professori Klinge tuoreelta ja todella lukemisen arvoiselta. Minä vaan niin nautin hänen tekstistä sekä tietämyksen todella laajasta skaalasta. Heti kohoaa mieleen professori Klingen toteamukset kielen käytöstä ja eritoten suomen kielen käytöstä. Hän voihkii, ihan kuten minäkin, keskinkertaisen amerikan kielen käytöstä, joka on Suomessa etenkin tietenkin tekijöiden ajatusten ilmaisuun. On todella naurettavaa, kun suomalainen tieteilijä puhuu tönkköamerikkaa, onneksi ei sentään Ahti Karjalaisen tankeroenglantia. Hän tietää, että kaikki kuuntelijat osaavat paremmin suomea, mutta omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan korostaen hän puhuu amerikaksi. Tosin on minullakin pieneltä osin oma lehmä ojassa. Olen näet itse tehnyt valinnan, vaikka kieli onkin vieras, niin varmasti professori Klinge sen hyväksyisi. Käytän autossani auton omaa navigaattoria, joka varoittaa ylinopeudesta ja ohjaa kartan näyttämään kohteeseen. Se toimi aiemmin suomeksi, mutta en tykännyt suomenkielisestä ohjeistuksesta ”aja ylinopeudella” se tiukasti totesi. Vaihdoin ranskankieliseen ja nyt vieno naisääni toteaa ”Vous depassez vitesse la limite autorisée.” Miten paljon miellyttävämpää on kuin teititellään sinuttelun sijasta. Muutkin ohjeet annetaan ranskaksi aina monikoin toisessa persoonassa, joka on siis ns. teitittelymuoto. Oikeastaan professori Klingen tämäkin teos on täynnä hienoa ja sivistynyttä suomea ja siitä nautin,…

Klinge risteilee ja ottaa kantaa

Matti Klinge Onko omaisuus varkautta? Päiväkirjastani 2008 – 2009 Siltala, Helsinki 2009, 328 sivua Tämän jo perinteiseksi muodostuneen päiväkirjan ehkä mielenkiintoisinta antia ovat risteilymatka jokilaivalla Moskovasta Astrakaaniin sekä juuri kirjoittamisen aikoihin äkisti yllättänyt voimakas taantuma, joka muodostui todella pitkäaikaiseksi lamaksi. Jokilaivaristeily Volgalla kestää yli kaksi viikkoa, sillä onhan matkaakin tehtävä useita tuhansia kilometrejä, ja kyseessä on hidastempoinen ja usein yli yön pysähdyksissä oleva risteily, niin viivähdys on ymmärrettävä tai oikeastaan jopa ihan välttämätön. Kun siihen liittyy useita pysähdyksiä jokivarren kaupungeissa, joissa tutustutaan oleellisiin kohteisiin ja kun Klinge on kyseessä, niin kohteet ovat ei tavalliselle turistille tyypillisiä. Kun omakehu on sitä parasta kehua, niin tulee eittämättä tämän kirjan lukemisessa mieleeni sana sivistys. Eräs ystäväni yöpyi hiljattain luonani ja hän totesi ennen nukkumaan menoaan, tämä tapahtui työhuoneessani, jossa hän joutui nukkumaan, että täällä tuntee olevansa sivistyneessä kodissa. Juuri syvä sydämen sivistys tulee esiin myös Tässä professori Klingen kirjassa. Hän on nähnyt todella paljon vaivaa etukäteen matkalle lähtiessään. Hän on etsinyt runsaasti mitä erilaisinta historiallista ja sivistyksellistä ja kulttuurista tietoa eri matkanvarren kaupungeista. Juuri hän tyyliin pitkä ja hidastempoinen matka on omiaan. Hän saattaa tuoda esille ajatuksiaan ko. kaupungeista. Tuon pitkän, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin, matkan aikana professori Klinge ui kuin sampi Volgassa,…

Se kävi juuri siten niin!

Matti Klinge Niin siinä kävi Päiväkirjastani 2017 – 2018 Siltala, Helsinki, 2018, 251 sivua Taas tuli lainattua ison kirkon kirjastosta Klingen teoksia. Jotenkin tuntui siltä, että jokin oli muuttunut, olisiko muuttuja Klinge vaiko ihan vaan minä itse. Tämä kysymys tuli eteeni ihan heti ensimmäisten sivujen lukemisen yhteydessä. Kun jatkoin lukemistani, niin kyllä vain, se olin minä, joka oli muuttunut ja en saanut aluksi yhteyttä Klingen tyyliin ja tapaan kirjoittaa. Asia korjaantui melkoisen nopeasti ja saatoin jatkaa nautiskeluani ja tämä tapahtui melkoisessa yhteisymmärryksessä Matti Klingen kanssa. Kyseessä on siis toiseksi uusin Klingen päiväkirjamerkintöjen julkaiseminen ja sen järjestyksessään jo kahdeskymmenes. Uusin eli 21. nide on nimeltään Canicula. Koska Klinge on edelleenkin Klinge, niin häntä ei tarvitse esitellä eikä myöskään hänen merkintöjensä keskeistä sisältöä. Kirjoittajahan on tunnettu kriittisestä ja arvostelevasta asenteestaan meidän suomalaisten kielitaidon yksipuolisuuteen. Lisäksi vähäisen kielitaidon suuntautuminen eräänlaiseen bastardi amerikkaan, jota on oikeasti minunkin tuskallista kuunnella. Varsinkin kun suomalainen henkilö, yleensä jonkinmoinen tieteentekijä, käyttää sitä puhuessaan täysin suomenkieliselle yleisölle. Tästä asiasta on valitettavasti useita omakohtaisia kokemuksia. Laaja ja monipuolinen kielitaito on Klingen mielestä tarpeellinen jokaiselle, mutta eritoten tieteentekijöille. Ilman usean vieraan kielen taitoa tutkimuksesta puuttuu laajempi ulottuvuus ja näkökulma yksinkertaistuu. Ehkäpä joku oleellinen tietokin jää uupumaan. Mielenkiintoista tekstiä Klinge tuo esille…

Klinge kavelee… Pariisissakin

Matti KLINGE Kävelyllä Pariisissa Matkoja ja kirjoja Otava, Helsinki 1995 192 sivua Kyseessä on todella moniosaiseksi paisuneen professori emeritus Matti Klingen päiväkirjamerkintöjen ensimmäisestä osasta. Ehkä tarkoitus ei edes ollut, että näistä päiväkirjamerkinnöistä tulee lähes jokavuotinen perinne. Olen lukenut kirjan aikaisemmin ainakin kahdesti, ja ensimmäisen kerran heti sen ilmestyttyä. Mutta kyllä teos hyvin kesti kolmannenkin lukemiskerran ja varmaan kestää vielä muitakin kertoja. Mutta kirja puhuu puolestaan sekä niin Klingen suulla kuin minun oman mieleni myötävaikutuksella. Kaupunki, johon edelleen, eläkeläisenä ja monivammaisena, haluan matkustaa, on tietenkin Pariisi. Tämä maailman napa on niin Klingelle kuin minullekin aikoa oikea maailmankaupunki, jossa on kaikkea mahdollista, mitä me molemmat elämältä ja kaupungilta hakuamme. Kaupunki on kaiken lisäksi niin kirjojen kuin Marcel Proustin kaupunki. Oikeastaan nämä kaki päähenkilöä ovat keskeisessä roolissa tässäkin Klingen kirjassa, kuten niin monissa muissakin hänen teoksissaan. Suurin osa muistoesseistä käsittelee Pariisia, niitä on 8 kaikkiaan kirjan 18 esseestä. Kolme muuta kirjoitusta käsittelee yleensä Ranskaa ja niistä yksi jopa keskittyy Marcel Proustin isän kotikylään Illier’iin, joka nykyisin tunnetaan Combrayn nimellä Kadonnutta aikaa etsimässä romaanisarjan ensimmäisen osan nimen mukaan. Tässä kuviteltu ja sepitetty todellisuus on muokannut oikeata todellisuutta. Miten usein näin tapahtuukaan, sillä puhummehan me suomalaisetkin Impivaarasta kuin jostain oikeasta historiallisesta paikasta. Kyse on kuitenkin…

Pariisissa, vaan en Pietarissa
Historia , Klinge , Pietari , Ranska , Yhteiskunta / 22.2.2015

Matti KILINGE Euroopassa, Pietarissa Otava, Helsinki, 1993 287 sivua Nyt on kyseessä oikeastaan esiklingeläinen teos, eli kirjan ennen professori Klingen laajalti tunnettua päiväkirjamerkintöjä sarjaa, eli vuodesta 1999 alkaen. Tietenkin aihepiirit ovat hyvin samanmoiset niin tässä kuin varsinaisissa päiväkirjamerkinnöissä. Tosin pitää muistaa, että Klinge julkaisi jo vuonna 1991 melkein vastaavan laisen teoksen ”Romanus sum, kirjoituksia Euroopasta”. Kummassakin on hyvin klingeläisittäin pilkun erottama nimike, ja tätä tapaa professori on viljelyt laajasti tuotantoaan nimetessään. Lyhyenä esittelynä ja mielen virkistyksenä mainittakoon, että professori Matti Klinge (s. 31.8.1936) on yksi maamme tuotteliaimpia ja tunnetuimpia historiantutkijoita sekä todella ahkera kulttuurikeskustelija. Myös Klingen kirjallinen tuotanto on hyvin laaja. Hän on julkaissut useita tietoteoksia ja esseekokoelmia. Klingen teoksia on käännetty monille vieraille kielille. Matti Klinge tunnetaan myös sanomalehtikolumneistaan ja hän on myös toiminut avustajana useissa tietosanakirjoissa, kuin myös toimittajana useissa merkittävissä kirjahankkeissa. Tässä nimenomaisessa teoksessa Klinge ottaa minut puolelleen todella helposti. Heti aluksi hän siteeraa Marcel Proustin teoksen Le temps retrouvé pientä lauselmaa ”le général gît à côté du particulier”. Muuta ei tarvita, ja tämä jälkeen luen innolla kaiken lopunkin. Jos joku kerran tunnustautuu proust-faniksi, niin hän kokee minun mielessäni suuren arvonnousun. On toki kirjassa muutakin sisältöä, eli se on jaettu kolmeen osaan: osa I Modernia pyhiinvaellusta, osa…

Minun elitismini, vaiko Matti Klingen?

Matti Klinge Kadonnutta aikaa löytämässä Siltala 2012 557 sivua Tämä on todellakin teos, johon suhtautumiseni on jyrkästi kaksijakoinen. Olen hyvin tyytyväinen teokseen ja nautiskelin sitä lukiessani todella moninaisen runsaasti. Samalla kuitenkin useissa kohdin kiukkuni kuohahti, ja sekin sisällöstä ja kirjoittajan ajatuksista. Mikä teos voi herättää näin erilaisia ajatuksia ja miksi, siitä yritän tehdä nyt selkoa ainakin itselleni. Kirjoittaja, filosofian tohtori ja professori Matti Klinge on eräällä tavalla makrohistorioitsija ja samalla hän kirjoittaa mikrohistoriaa. Hänellä on myös osittain ranskalaisen Annalistisen historiankirjoituksen koulukunnan mentaalihistoriallinen ote käsittelemiinsä aiheisiin, joskaan ei toki aina. Tämä kaikki on hivenen ristiriitaista, joka varmaan heijastuu Klingen koko tuotantoon ja jossakin tapauksessa hänen arvostukseensakin historioitsijoiden keskuudessa. Tämä Kadonnutta aikaa löytämässä on eräänlainen omaelämäkerta, joka kattaa ajallisesti Klingen elämän maisteripromootioon saakka eli ajan ennen vuotta 1960. Historiallista perspektiiviä tosin on paljon ajalta ennen Klingen syntymääkin. Se on oikeastaan tärkeätä ja usein jopa keskeisempää kuin oma elämä, sillä erilaiset sukulaisuudet ovat kunniassaan tässä teoksessa. Mielenkiintoinen osuus on eittämättä kirjan kuvituksella. Se on jopa melkoisen keskeisessä roolissa. Tavanomaisen valokuvien ja muun vastaavan materiaalin lisäksi Klinge on koko ikänsä säilönyt erilaisia lippuja ja lappua. Kaikenlaiset eri näyttelyiden, konserttien, elokuvien jne. pääsyliput on huolellisesti tallennettu. Kaikki on kuin suunnitelmaa muistelmia vasten. Tuon kaiken materiaalin…