Klinge kavelee… Pariisissakin

Matti KLINGE Kävelyllä Pariisissa Matkoja ja kirjoja Otava, Helsinki 1995 192 sivua Kyseessä on todella moniosaiseksi paisuneen professori emeritus Matti Klingen päiväkirjamerkintöjen ensimmäisestä osasta. Ehkä tarkoitus ei edes ollut, että näistä päiväkirjamerkinnöistä tulee lähes jokavuotinen perinne. Olen lukenut kirjan aikaisemmin ainakin kahdesti, ja ensimmäisen kerran heti sen ilmestyttyä. Mutta kyllä teos hyvin kesti kolmannenkin lukemiskerran ja varmaan kestää vielä muitakin kertoja. Mutta kirja puhuu puolestaan sekä niin Klingen suulla kuin minun oman mieleni myötävaikutuksella. Kaupunki, johon edelleen, eläkeläisenä ja monivammaisena, haluan matkustaa, on tietenkin Pariisi. Tämä maailman napa on niin Klingelle kuin minullekin aikoa oikea maailmankaupunki, jossa on kaikkea mahdollista, mitä me molemmat elämältä ja kaupungilta hakuamme. Kaupunki on kaiken lisäksi niin kirjojen kuin Marcel Proustin kaupunki. Oikeastaan nämä kaki päähenkilöä ovat keskeisessä roolissa tässäkin Klingen kirjassa, kuten niin monissa muissakin hänen teoksissaan. Suurin osa muistoesseistä käsittelee Pariisia, niitä on 8 kaikkiaan kirjan 18 esseestä. Kolme muuta kirjoitusta käsittelee yleensä Ranskaa ja niistä yksi jopa keskittyy Marcel Proustin isän kotikylään Illier’iin, joka nykyisin tunnetaan Combrayn nimellä Kadonnutta aikaa etsimässä romaanisarjan ensimmäisen osan nimen mukaan. Tässä kuviteltu ja sepitetty todellisuus on muokannut oikeata todellisuutta. Miten usein näin tapahtuukaan, sillä puhummehan me suomalaisetkin Impivaarasta kuin jostain oikeasta historiallisesta paikasta. Kyse on kuitenkin…

Pariisissa, vaan en Pietarissa
Historia , Klinge , Pietari , Ranska , Yhteiskunta / 22.2.2015

Matti KILINGE Euroopassa, Pietarissa Otava, Helsinki, 1993 287 sivua Nyt on kyseessä oikeastaan esiklingeläinen teos, eli kirjan ennen professori Klingen laajalti tunnettua päiväkirjamerkintöjä sarjaa, eli vuodesta 1999 alkaen. Tietenkin aihepiirit ovat hyvin samanmoiset niin tässä kuin varsinaisissa päiväkirjamerkinnöissä. Tosin pitää muistaa, että Klinge julkaisi jo vuonna 1991 melkein vastaavan laisen teoksen ”Romanus sum, kirjoituksia Euroopasta”. Kummassakin on hyvin klingeläisittäin pilkun erottama nimike, ja tätä tapaa professori on viljelyt laajasti tuotantoaan nimetessään. Lyhyenä esittelynä ja mielen virkistyksenä mainittakoon, että professori Matti Klinge (s. 31.8.1936) on yksi maamme tuotteliaimpia ja tunnetuimpia historiantutkijoita sekä todella ahkera kulttuurikeskustelija. Myös Klingen kirjallinen tuotanto on hyvin laaja. Hän on julkaissut useita tietoteoksia ja esseekokoelmia. Klingen teoksia on käännetty monille vieraille kielille. Matti Klinge tunnetaan myös sanomalehtikolumneistaan ja hän on myös toiminut avustajana useissa tietosanakirjoissa, kuin myös toimittajana useissa merkittävissä kirjahankkeissa. Tässä nimenomaisessa teoksessa Klinge ottaa minut puolelleen todella helposti. Heti aluksi hän siteeraa Marcel Proustin teoksen Le temps retrouvé pientä lauselmaa ”le général gît à côté du particulier”. Muuta ei tarvita, ja tämä jälkeen luen innolla kaiken lopunkin. Jos joku kerran tunnustautuu proust-faniksi, niin hän kokee minun mielessäni suuren arvonnousun. On toki kirjassa muutakin sisältöä, eli se on jaettu kolmeen osaan: osa I Modernia pyhiinvaellusta, osa…

Minun elitismini, vaiko Matti Klingen?

Matti Klinge Kadonnutta aikaa löytämässä Siltala 2012 557 sivua Tämä on todellakin teos, johon suhtautumiseni on jyrkästi kaksijakoinen. Olen hyvin tyytyväinen teokseen ja nautiskelin sitä lukiessani todella moninaisen runsaasti. Samalla kuitenkin useissa kohdin kiukkuni kuohahti, ja sekin sisällöstä ja kirjoittajan ajatuksista. Mikä teos voi herättää näin erilaisia ajatuksia ja miksi, siitä yritän tehdä nyt selkoa ainakin itselleni. Kirjoittaja, filosofian tohtori ja professori Matti Klinge on eräällä tavalla makrohistorioitsija ja samalla hän kirjoittaa mikrohistoriaa. Hänellä on myös osittain ranskalaisen Annalistisen historiankirjoituksen koulukunnan mentaalihistoriallinen ote käsittelemiinsä aiheisiin, joskaan ei toki aina. Tämä kaikki on hivenen ristiriitaista, joka varmaan heijastuu Klingen koko tuotantoon ja jossakin tapauksessa hänen arvostukseensakin historioitsijoiden keskuudessa. Tämä Kadonnutta aikaa löytämässä on eräänlainen omaelämäkerta, joka kattaa ajallisesti Klingen elämän maisteripromootioon saakka eli ajan ennen vuotta 1960. Historiallista perspektiiviä tosin on paljon ajalta ennen Klingen syntymääkin. Se on oikeastaan tärkeätä ja usein jopa keskeisempää kuin oma elämä, sillä erilaiset sukulaisuudet ovat kunniassaan tässä teoksessa. Mielenkiintoinen osuus on eittämättä kirjan kuvituksella. Se on jopa melkoisen keskeisessä roolissa. Tavanomaisen valokuvien ja muun vastaavan materiaalin lisäksi Klinge on koko ikänsä säilönyt erilaisia lippuja ja lappua. Kaikenlaiset eri näyttelyiden, konserttien, elokuvien jne. pääsyliput on huolellisesti tallennettu. Kaikki on kuin suunnitelmaa muistelmia vasten. Tuon kaiken materiaalin…