Ossin Blogi

Yrjö Niiniluoto Löysin idän Esseitä Kreikasta, Bysantista, Venäjästä ja Suomesta Otava, Helsinki, 1958, 197 sivua Yleensä on innostunut lukemaan kirjoja, joku teoksissaan tai blogikirjoituksissa suosittelee. Tosin jo kirjoituksen pitää olla itsessään mielenkiintoinen ja henkisesti antoisa, että ovat siitä vinkit opikseni ja lukemisekseni. Tällä kertaa vinkki tule Mauno Saaren kirjoittamasta eräänlaisesta haastattelu omaelämäkerrasta nimeltä Mies nimeltä Haavikko, jossa suositeltiin tätä Yrjö Niiniluodon teosta mielenkiintoisena tienä kohden idän tuntemusta. Yrjö Niiniluoto (1900 – 1961) oli pitkäaikainen Helsingin Sanomien päätoimittaja vuodesta 1938 lähtien aina kuolemaansa saakka. Hänen puolisonsa oli saman lehden kulttuuritoimittaja Marja Linturi. Hänen perheensä kokonaisuutta täydentävä lapset, toimittaja Maarit Niiniluoto sekä filosofi ja Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto. On siinä ollut melkoinen perhe, mutta kyllä oli perheen isässäkin ainesta moneksi. Esseiden polku lähteen liikkeelle Antiikin Kreikasta, ja niissä jo ensimmäisissä todetaan se heikko yhteys, joka nykyisen ja antiikin Kreikan välillä on, eli se on lähes olematon. Tämän hän kirjassa toteaa ja jopa hän harmitellen. Kuitenkin kirjoittajalla on taito ymmärtää asiat ja nauttia kaikesta sitä mitä on antiikista meille nykyihmisille säilynyt, ja jopa korjattuna ja uudelleenrakennettunakin. Kreikka-teema on esille yli sata sivua eli enemmän kuin muute esille nostetut seikat. Miten monet nykyisenkin kulttuurimme seikat periytyvät meille juuri Antiikin Kreikasta eli Hellasta. Tietysti…

Kun koko maailma on saanut lukea ja kokea uutisia populismin jäävuoren huipusta, siis jenkkilästä, niin sattumoisin luin Mauno Saaren kirjasta Haavikko niminen mies seuraavanlaisen katkelman: ”Haavikkoa saa nyt päähänsä, että tässä ja nyt on tehtävä lyhyt propagandasotaa hallitsijoille. Ensin ajatus merkitään pitkään aiheiden luetteloon, mutta sitten hän päättääkin, että Hyvän hallitsijat propagandaopas on saatava aikaiseksi heti. Tässä on markkina-aukko, joka on pikaisesti täytettävä. Tuuleen kohina puissa nousee, niin nousevat äänemmekin. Kirjoitan vimmaisesti synteesiä. Aloita hallitseminen puhumalla demokratiasta. Vakuuta, että demokratia on olemassa. Kun sinulta kysytään, missä se on, sano että se on sinun kädessäsi. Pidä kätesi selän takana. Sen jälkeen hallitse pelolla. Mutta muista että pelkoa on ylläpidettävä herkeämättä, sen loppumista alati peläten. Kun ole käyttänyt pelon energian, ryhdy hallitsemaan valheilla. Se kestää vaalikaudeksi loppuun ja sotarikosoikeudessa ylitse. Ei valheiden varasto tyhjene. Valheella hallitsemisessa menestyminen edellyttää valehtelun eli propagandan tekniikan osaamista. Älä kerro parasta valhetta ensimmäiseksi äläkä suurinta. Ensimmäisen valheen tarkoitus on olla sokkeli, jolle muuraat linnakkeesi. Se sortuu aikanaan, älä sure. Porrasta valheet, sijoita ne peräkkäin aikajanalle. Ensimmäisen valheesi on oltava niin ilmeinen, että sitä sanotaan valheeksi. Sano että sinua on tulkittu väärin perustein ja harhaanjohtavasti. Puhu välillä yksi tosi lause laastiksi valheitten väliin. Kerro seuraavaksi vielä suurempi valhe,…

Tellervo Koivisto Päiväkirjan uudet sivut Otava, Helsinki / Keuruu, 1999, 235 sivua Kun luin Mauno Koiviston elämäkerran enimmäistä osaa niin käteeni löytyi kirjakaupasta, jossa hyvä kirjallisuuskin maksaa vain euron kappale, tämä Tellervo Koiviston päiväkirjan omainen muistelufragmenttien kokoelma. Ensinnäkin rouva Koivisto on todella hyvä kertoja ja kirjoittaja. Hänellä on loistava huumorintaju ja sitä tässä kirjassa viljellään onneksi useasti. Kirjan tekstit ovat syntyneet jo viime vuosituhannen puolella ja ne ovat osittain yhteensovitettuja ja osittain jatkoa Suomen Kuvalehdessä pitkään ilmestyneelle Rouva Koiviston päiväkirjan tekstejä. Mutta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa sunna, siis mielenkiintoinen. Kirjan alku ja loppu käsittelevät samaa aihetta, jonka rouva Koivisto useiden ällistykseksi ja toisaalta varmaan suuren enemmistön tyydytykseksi nosti esille ja keskeiseksi keskustelun aiheeksi. Kysymyksessä on masennus, joka joskus voi olla hyvinkin tuhoisa. Se ei valikoi uhriaan, se tulee hyvin erinäisistä syistä ja kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei edes vielä tunneta. Ihmisen mieli on todella moninainen hahmotettava ja varmaan se pysyy aina osittain tuntemattomana. Itselleni tulee elävästi mieleen sanasta Koivistot, Kristianinkadulla Kruununhaassa asumisen. Usein presidentti ja rouva Koivisto tekivät vanhoilla polkupyörillään lenkkiä, joka meni myös Kristianinkatua pitkin. Tietenkin heillä on mukanaan turvamies modernilla maastopyörällä. Siinä ei ollut tietoakaan luokkaeroista. Niin ja ne Mauno Koivisto ajorukkaset, ne olivat todella suuret ja…

PeltonenErakotOmintakeisten suomalaisten elämäntarinoitaInto kustannus, Helsinki / Tallinna, 2020, 244 sivua Elämme erilaista aikaa, toissa päivänä tuli kuusi viikkoa täyteen vanhusten karanteenissa. Ennakkotieto vaati minut ja lankomieheni eristäytymään. Olen ollut käytännöllisesti katsoen kuusi viikkoa yksin, ei ole kuin puhelimen varassa keskusteluyhteyteni. Tosin ulkona ovat ystäväni käyneet ja toimittaneen mm. ruokaa, kirjoja ja muuta elämälle välttämätöntä Kuitenkin on ollut runsaasti aikaa lukea ja sivistää itseään. Itsensä sivistäminen ja siten oman minän rakentaminen ovat erittäin otollisia harrasteita tällaisena aikana. Tätä omaan minään kohdistunutta ja valtiovallane määräämää eristäytymistä vastaan on oma mielenkiintonsa Milla Peltosen kirjalla Erakot, joka käsittelee syytä tai toisesta eri tavoin erakoitumiseen päätyneitä henkilöitä ja usein jopa heidän erakoitumisensakin on hyvin erilaista ja eritoten sen syyt ovat todella moninaiset.  Ensiksi kuitenkin mainittava suomalaisessa populaarikirjallisuudessa harvinainen ominaisuus, jota oikeastaan viljelee vain suuri suosikkini Matti Klinge. Tämän teoksen kirjoittaja on käyttänyt onnistuneesti hyväkseen kaunokirjallisuutta, jossa usein kuvataan juuri erakoitumista. Ehkä heti alussa oleva viittaus Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen on juuri sellaista älyllistä hienoutta, jota harvoin saadaan suomeksi lukea ja kokea. Tämä on hyvin eurooppalainen tapa ja vielä erityisesti ranskalainen kirjoituskeino. Mutta toki muutkin, kuin vain kirjalliset tapaukset ovat päässeet mukaan ja varsinkin alkuosassa, jossa kerrotaan usein tarunhohtoisista Lapinkullankaivajista tai muista erakoituneista henkilöistä. Kirjan aloittavat…

Mika Waltari Ihmisen ääni toim. Ritva Haavikko WSOY, Helsinki/Juva, 1978/1980, 228 sivua Kustantajalla on ollut ajatus toimittaa erinäisistä vaikuttajista ja muuten merkittävistä henkilöistä kirja, jossa ko. henkilö tavallaan omalla äänellään kertoo itseensä ja ajatuksiinsa ja elämäänsä liittyviä asioita. Waltari oli elinaikanaan todella runsaasti tekstiä tuottanut kirjoittaja. Mikään kirjallisuuden laji tai kirjoittamisen tapa ei ollut hänelle vieras. Jo elinaikanaan Waltari saattoi lukea runsaan määrään itseään koskevaa tekstiä niin populaaria kannanottoa ja kritiikkiä kuin tieteellisempäänkin pohdintaa. Tämänkin kirjan hanki valtavin kustannuksin Ison kirkon kierrätys keskuksesta, joka on nykyisin pääsääntöinen kirjallisuuteni hankintojen paikka. Kyseessä on teoksen seitsemäs painos, joka ilmestyi vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen. Alkuperäinen ehti ilmestymään vuonna ennen kirjailijan poislähtöä. Tämäkin poistuminen eläväisten joukosta, joskaan ei maamme ja maailman kirjallisuuden Parnassolta, antaa enemmänkin ajattelemisen aihetta. Olenhan jo itse reilusti ylittänyt Waltarin saavuttaman iän, mutta miten paljon vaatimattomampi on ollut jalanjälkeni koko elämän mittakaavassa. Myös Waltarin vaikutus niin kirjallisuuteen kuin ihan tavalliseen elämäänkin on ollut valtava. Muistan hyvin erään nuoren ranskalaisen maisterin, joka tuli suorittamaan siviilipalvelua Suomeen toimien opettajana vuoden ajan. Hän kertoi minulle, että sytykkeenä ja innoituksena historian opiskelulle oli hänelle toiminut Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Melkein on uskomatonta, että todella omariittoisen ja itseensä tyytyväisen kulttuurin nuori saa innostuksensa opiskella historiaa ja erikoistua…

Arvoisa Visaisäntä, Olin jo unohtamaisillani koko visan, kun eläkeläiselle on niin kiireistä elämässä, mutta sitten YLEn Areena aiheutti herätyksen todellisuuteen. Siellä oli dokumentti niin kirjailijasta, jota me emme tunne, kuten myös hänen kirjastaan tehdyn televisiosarjan tekemisestä. Pitää vain todeta, että Visaisäntä seuraa todella tarkasti aikaa ja toimii hienosti yhteen YLEn kanssa. Teos on ensimmäinen nide Napoli-tetralogiaa. L’amica geniale eli suomeksi Loistava ystäväni jakautuu kahteen osaa eli lapsuuteen ja teini-ikään, ja se on lahden tytön Lenùn ja Raffaellan kasvutarina melko rähjäisessä Napolin lähistön asuma-alueella. Kirja on saavuttanut valtavan menestyksen, kuten koko neljän kirjan kokonaisuuskin. Oikeastaan menestys on lähtöisin Yhdysvalloista ja sielläkin pääsääntöisesti New Yorkin kirjallisen älymystön keskuudesta. Mutta muu maailma ja jopa Italia ivat seuranneet perässä. Italiaksi Loistava ystäväni ilmestyi vuonna 2011 ja seuraavina vuosina kolme seuraavaa. Ehkäpä kustantaja on ollut hivenen liian amerikankielinen ja siksi kirjan nimi ei vastaa aivan alkuperäistä, sillä paremmin se voisi olla Älykäs ystäväni tai Ihmeellinen ystäväni. Loistava tuo esille enemmän sellaista elämää, jota ns. suihkuseurapiirit elävät ja siinä on kimallusta ja loistoa. Kirjan elämässä sitä ei ole, vaan on älyä ja kykyä selviytyä omaehtoisesti ja erinomaisesti. Loistava ystäväni-teoksen on suomentanut Helinä Kangas, joka on tehtävässään onnistunut mallikkaasti. Tetralogian muut osat ovat Storia del nuovo cognome…

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…

Matti Klinge Canicula, päiväkirjastani 2018 – 2019 Siltala, Helsinki, 2019, 212 sivua ISBN 978-952-234-610-0 Nyt on käsillä jo 21. professori Klingen päiväkirjastani. Kuten hän itsekin totea, niin useat asiat, joista hän kirjoittaa, eivät ole vuosien myötä menettäneet ajankohtaisuuttaan. Eli hän ei turhaan kirjoita ajankohtaisista asioista, sillä niillä, juuri hänen mainitsemillaan, tuntuu olevan todella pitkä ja jopa erittäin pitkä elinkaari. Tämä pitkä jatkumo tulee hyvin esiin tässä professori Klingen uusimmassa päiväkirjassa. Tosin hän nyt ei ole mittavalla matkalla, ei edes oppilaidensa kanssa tutustumassa Euroopan kulttuuriin. Kuitenkin koko eurooppalaisuus ja sen monimuotoisuus ovat läsnä, kuten myös brittien tavoite päästä eroon yhdentyvästä Euroopasta ja eristäytyä omaan erinomaisuuteensa. Tosin todella hyvä ja rakas ystäväni, joka toimii suurlähettiläänä Euroopan Unionin eräässä lähetystössä, arvioi hilan sähköpostissaan tilannetta brexitistä. Sitä en saata olla mainitsematta juuri tässä yhteydessä, sillä niin osuva mielipide on, ainakin minun mielestäni. Hänen ylhäisyytensä viittasi brittiläisen Historiantutkijan ja historianfilosofin Arnold J. Toynbeen (1889 – 1975) teoriaan imperiumien ja kulttuurien tuhoutumiseen ja kuolemaan. Hänen mielestään britit ovat jo toisen maailmansodan jälkeen nähneet hienon imperiuminsa tuhoutumisen vain jatkuvan ja jatkuvan. Euroopan Unionin jäsenyys on vähentänyt tuhoutumisen painetta, mutta nyt ovat käsillä viimeiset syvät kouristukset. Kaiken lisäksi kaikki tämä tapahtuu populistisesti organisoudun kansanäänestyksen tukoksena. Todellisuudessa kansa ei…

L> Lasse Lehtinen Luotettavat muistelmat II WSOY, Helsinki, 1997, 353 sivua Olen kirjoittanut Lasse Lehtisen Väinö Tanner teoksesta, mutta se kirjoitus on muuttanut bittiavaruuteen siinä suuressa tuhossa, jonka palvelimen rikkoutuminen aiheutti. Eikä siitä ole jäänyt tavallista versiota mihinkään taltioon. Näin vaan se hieno järjestelmä seuloo tietoja, eli tuhoaa tarpeettomat tai ainakin minkä itse atk-jumalallisuus on tarpeettomaksi todennut. Tuo järjestelmän vioittuminen aiheutti 34 blogikirjoituksen poistumisen ja vasta muutaman olen niistä uudelleen kirjoittanut. Nyt olen lukenut tohtori Lehtinen aivan toisenlaisen kirjan kuin tieteellisesti ja asiallisesti oivan Väinö Tannerin elämänkerran. Historiasta tohtoriksi väitellyt Lehtinen on todella monen tekemisen mies. Hänen väitöskirjansa oli teemaltaan hyvin poliittinen; Aatos jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944 – 1981, ja se ilmestyi vuonna 2002. Kun suosikkini kirjakauppa on ison kirkon kierrätyskeskus ja sieltä löytyy todella paljon mielenkiintoisia kirjoja. Näin siis ihan itsekkäältä kannalta katsottuna. Tämäkin tohtori Lehtisen kirja on erään vierailuni satoa. Luotettavien muistelmien toisessa niteessä on kaikkiaan 43 lukua ja alussa on maalisvaalit 1983, jolloin Lehtinen ei onnistu enää uusimaan valtakirjaansa eduskunnassa. Kuitenkin presidentinvaalissa tammikuussa 1982 Lehtinen oli saavuttanut yli 20 000 äänestäjän suosion, ja siten hukannut kannatuksestaan vuodessa noin 15 000 äänestäjän luottamuksen. Tietenkin presidentinvallissa oli kyse Mauno Koiviston valinnasta ensimmäiselle kaudelle…

G  Gösta Ågren Tämä Elämä Detta live, suom. Risto Hannula WSOY, Helsinki, 2001, 134 sivua Harvoin näin ulkoisesti vaatimaton ja vähäinen kirja antaa todella runsaasti ajattelemisen aihetta ja herättää todella syvällisiä mietteitä. Mukaani tarttui lähes vahingossa isolta kirkolta ja se vakituisesta kirjakaupastani tämäkin ohut ja vaatimattoman näköinen kirja. Olin joskus kuullut kirjoittajasta mainittava, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotannostaan ainuttakaan kirjaa. Olihan hän tietysti tuttu, kun tarkemmin tutustuin, sillä hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1988 teoksellaan Jär / Tääl, jota tosin en ole vielä ainakaan toistaiseksi ehtinyt lukemaan. Tämän kirjan kautta me tietämättömät pääsemme perehtymään Ågrenin menneisyyteen, sillä sen eräs avoin on kieli. Ågren on syntynyt Uusikaarlepyynsä 1935 ja omaksunut niin oman murteensa kuin suomessa puhutun ruotsin, niin että muut kielet olivat melkein kadoksissa, kun hän saapui aikuistumisen kynnyksellä Helsinkiin. Nopeasti hän kuitenkin opetteli niin suomen kuin englannin, saksan ja ranskan. Tämä Ågrenin aikuistumisriitti alkoi vuonna 1954, kun maamme oli pääsyt eroon niin sotakorvauksista kuin olympian kisoistakin. Mielenkiintoisesti hän kertoo menetelmänsä kielten oppimiseksi, mutta ei kaikilla ole yhtä helppoa ja vaivaton, joten menetelmään kannattaa perehtyä. Vähäisten perusopintojensa jälkeen on seurannut melkoisen kovaa tekemistä ja hän väittelikin Tukholman yliopistossa filosofian tohtoriksi vuonna 1951 aiheen Dan Anderssonin elämä ja runous 1916 –…