Mikä muutos?
Yleinen / 7.8.2019

Giuseppe Tomasi di Lempedusa Tiikerikissa Il Cattopardo Suomentanut Tyyni Tuulio WSOY, Helsinki, 1992, 258 sivua ISBN 951-0-17973-6 Tämä on yksi niistä kirjoista, joista olen jo kirjoittanut, mutta teksti kastosi suuren järjestelmäromahduksen yhteydessä. Lukukerta on toinen tämän vuoden aikana ja varmaankin neljäs kokonaisuudessaan, niin tietenkin suomenkielisen version lukemisesta on kyse. Teoksen kirjoitti mielenkiintoinen henkikö, hän oli Palman herttua, Lampedusan ruhtinas ja myös Espanjan grande, eli komealta kalskahtavia titteleitä ja arvonimiä. Joskin titteleiden myötä tuli erinaisia etuoikeuksia ja varallisuuttakin, ainakin kohtuulliseen toimeentuloon. Cattopardoa tarjosi herttua–ruhtinas monelle kustantajalle, mutta aina se tuli hylättynä takaisin. Kustantajat eivät 50-luvun puolivälin paikkeilla uskoneet teoksen menestymiseen avoimilla markkinoilla. Se julkaistiinkin vasta hänen kuolemansa, joka tapahtui 1957, jälkeen ja siitä tuli todellinen myyntimenestys niin kotimaassa kuin monina käännöksinäkin. Suomessakin se julkaistiin jo italiankielisen version ilmestymisen jälkeen vuonna 1958. Siis todella nopeasti ja se kertoo kirjan valtavasta suosiosta. Nyt lukemani kirja on neljäs suomenkilinen painos. Teoksen kerronnan keskeinen aika on toukokuu 1860 ja sitä välittömästi seurannut aika. Silloin näet Garibaldi tuli pohjoisen Italian eli Savoin poikien kanssa kevätretkelle Sisiliaan, jonka he ensin ottivat ja sitten heti perään koko Molempain Sisiliain kuningaskunnan edustavan ja Burbonien sukuhaaraa kuninkaan Frans II toisiin tehtäviin. Se oli oleellinen lähtökohta Italian valtion muodostumiselle ja erilaisten…

Superi Suosikkini
Yleinen / 1.8.2019

Helene Schjerfbeck 150 vuotta Ateneumin julkaisut no 66 Ateneumin taidemuseo, Valtion taidemuseo Hämeenlinna, 2012, 399 sivua ISBN 978-951-52-3438-1 Koko eilinen keskiviikko vierähti Mäntässä, jossa ohjelmaan sisältyivät menon ja kotiinpaluun lisäksi tutustuminen Göstaan ja Gustaviin, eli kahteen Serlachiuksen säätiön museoihin. Niin ja kävimmehän me lounaalla Mäntän klubilla, jo vain. Minulle käynti ei suinkaan ollut ensimmäinen, mutta matkakumppaneilleni eli Luxemburgissa asuvalle ystävälleni, hänen vaimolleen ja äidilleen kyseessä oli todellakin ns. eka kerta. Olin siis vanha konkari ja tiesin mitä haluan nähdä ja kokea. Vanhastaan siis tiesin, että Gösta-museossa on todella mainio kokoelma (en pidä sanasta/käsitteestä kattaus, kun puhutaan taiteen esille panemisesta) suosikkitaitelijani Helene Schjerfbeckin töitä. Oikeastaan se oli minulle henkilökohtaisesti olennainen syys vierailla Mäntässä. Museo Göstan aulassa törmäsimme museota esittelevään nuoreen mieheen ja tietenkin ajauduin pieneen sanaharkkaan hänen kanssaan. Siis, niin tyypillistä minulle. Hän mainosti parhaillaan esillä olevaa amerikkalaisen taitelijan Mattehew Day Jacsonin (s. 1974) näyttelyä Maa. Hän kertoi näyttelyn kertovan kuulemma ihmishahmoin tilanteesta, kun maailmanloppu oli tapahtunut, Tietenkin, totesi, että jos on maailmanloppu, niin sitten ei ole yhtikäs mitään, ei edes mitään ihmishahmoa bunkkerissa tai ryömimässä bunkkerista ulos. Maailmanloppu on totaalin ja lopullinen, ainakin ihmisen osalta. No, mitä minä maailmanlopusta, kun vanhassa osassa odottivat ne Helenen taulut. Miten upeita ne Helenen…