Helene Schjerfbeck 150 vuotta Ateneumin julkaisut no 66 Ateneumin taidemuseo, Valtion taidemuseo Hämeenlinna, 2012, 399 sivua ISBN 978-951-52-3438-1 Koko eilinen keskiviikko vierähti Mäntässä, jossa ohjelmaan sisältyivät menon ja kotiinpaluun lisäksi tutustuminen Göstaan ja Gustaviin, eli kahteen Serlachiuksen säätiön museoihin. Niin ja kävimmehän me lounaalla Mäntän klubilla, jo vain. Minulle käynti ei suinkaan ollut ensimmäinen, mutta matkakumppaneilleni eli Luxemburgissa asuvalle ystävälleni, hänen vaimolleen ja äidilleen kyseessä oli todellakin ns. eka kerta. Olin siis vanha konkari ja tiesin mitä haluan nähdä ja kokea. Vanhastaan siis tiesin, että Gösta-museossa on todella mainio kokoelma (en pidä sanasta/käsitteestä kattaus, kun puhutaan taiteen esille panemisesta) suosikkitaitelijani Helene Schjerfbeckin töitä. Oikeastaan se oli minulle henkilökohtaisesti olennainen syys vierailla Mäntässä. Museo Göstan aulassa törmäsimme museota esittelevään nuoreen mieheen ja tietenkin ajauduin pieneen sanaharkkaan hänen kanssaan. Siis, niin tyypillistä minulle. Hän mainosti parhaillaan esillä olevaa amerikkalaisen taitelijan Mattehew Day Jacsonin (s. 1974) näyttelyä Maa. Hän kertoi näyttelyn kertovan kuulemma ihmishahmoin tilanteesta, kun maailmanloppu oli tapahtunut, Tietenkin, totesi, että jos on maailmanloppu, niin sitten ei ole yhtikäs mitään, ei edes mitään ihmishahmoa bunkkerissa tai ryömimässä bunkkerista ulos. Maailmanloppu on totaalin ja lopullinen, ainakin ihmisen osalta. No, mitä minä maailmanlopusta, kun vanhassa osassa odottivat ne Helenen taulut. Miten upeita ne Helenen…