Filosofiaa jokamiehelle

15.7.2019

Wolfram Eilenberger
Taikurien aika: Filosofian suuri vuosikymmen 1919 – 1929
Zeit der Zauberer: das große Jahrzehnt der Philosophie 1919 – 1929
Suom. Tommi Uschanov
Siltala, Helsinki, 2019, 399 sivua

Yleensä saan mielenkiintoisia lukuvinkkejä professori Jukka Kemppisen blogista ja niitä innokkeita on vuosien mitään ollut lukuisia. Ajatuksen tämän kirjan lukemiseen löysin kuitenkin Jorma Mellerin kirjoittamasta Uuden Suomen blogista. En voi olla kuin kiitollinen hänelle saamastani hienosta lukuvinkistä ja valtavasta lukunautinnosta.

Blogia seuraavaan keskusteluun, joka oli harvinaisen sivistynyt ja rauhallinen, sekä asiantuntevaa, osallistui myös kirjan suomentanut filosofi Tommi Uschanov. Suomentajan työsarka on ollut massiivinen, sillä kyseessä on todella moni-tahoinen filosofinen teksti ja kun lisäksi teos sisältää paljon lainauksia kohteiden kirjoituksista, jotka ovat vielä vaikeampi kääntää. Tällaisia keskusteluita netissä olisi syytä harrastaa ja lopettaa vihan kylväminen ja yleinen muiden syyttely.

Suomentaja Tommi Uschanov esittää tieten tai tietämättään tällä työllään hienon ja merkityksellisen puheenvuoron suomen kielen käyttämiseksi myös tieteen kielenä. Valitettavasi meillä yhä enenevässä määri on pyrkyä käyttää ralli-amerikkaa tieteenkinkielenä, tarkoitan sitä ns. englantia, joka on Ammerikassa puhuttua ja käytettyä. Niin ja sitäkin huonosti osaten. Kuin mahtavana merkkinä tästä suomentaja on kirjoittanut hienosti termin elävälle kielellemme ja sulkeisiin liittänyt alkuperäisen saksankielisen termin. Näin Uschanov todistaa meille, että todella vaikea filosofinenkin teksti voidaan kirjoittaa suomeksi, ja vieläpä todella fiksuksi suomeksi.

Luswig Wittgenstein 1930

Toivottavasti kehuni ja onnitteluni tavoittavat suomentajan, onhan minullakin asiasta omakohtaista kokemusta, joten tiedän ne vaikeudet, joita filosofinen teksti suomentajalle aiheuttaa ja asettaa.

Jos ja kun mennään itse teoksen tekstiin, aihepiiriin ja sen sisältöön, niin voidaan pitää Eilenbergerin kirjoittamaa oheista tekstiä eräänlaisen mottona koko kirjalleen, sillä aivan kirjan viimeisillä sivuilla, kun hän lainaa filosofi Ludvig Wittgenstein ajatusta filosofian, ei siis filosofin, tehtävästä, niin näin Eilenberger kirjoittaa sivulla 367:
Tässä toisessa pääteoksessaan Wittgenstein sanookin, että filosofisen ongelman muotona on ”en ole perillä paikoista”. Tästä syystä hän vertaa kieltä sokkeloiseen kaupunkiin, jonka kapeille kujille ihminen eksyy aivan liian helposti (ja ehkä jopa aivan liian mielellään). Filosofin tehtävänä on piirtää tästä kaupungista kartta, jota eksyksissä olija (ennen kaikkea hän itse) saa selon siitä, missä hän todellisuudessa on ja miten hän voi jatkaa siitä eteenpäin niin omaehtoisesti ja oikeaan suuntaan kuin mahdollista.

Keskeisenä teema ovat neljä ensimmäisen maailmansodan jälkeen keskeisesti Saksassa tai saksankielisellä alueella vaikuttanutta filosofia. Tunnetuin näistä neljästä on ehdottomasti Wienissä syntynyt ja lopulta Cambridgeen siirtynyt fi-losofian professori Ludwig Wittgenstein (1889–1961), jonka seuraaja oli tietenkin kaikkien tuntema suomalinen filosofi Georg Henrik von Wright (1924–2003). Vähiten tunnettu, ainakin meille suomalaisille lienee Walter Benjamin (1892–1940), joka tuntemattomuuden halla lienee kaikkein kovaonnisin nelikosta. Omana aikanaan todella arvostetuksi kohosi Ernst Cassierer (1974–1945), joka oli elämänsä loppuvaiheissa Ruotsin kansalainen vuodesta 1938 lähtien. Joukon eräänlaisen poikkeuksen muodostaa Martin Heidegger (1889–1976), josta tuli porukan ainoa natsi, eikä hän suostunut koskaan perumaan Hitleriä tukevia nä-kemyksiin ja lausuntojaan.

Eittämättä Saksa ja ainakin saksankielinen kulttuuri ovat tuottaneet runsaasti merkittäviä ajattelijoita maailmalle. Ehkä yhteinen nimittäjä näille neljälle on juuri Immanuel Kant, jonka ajatukset ovat keskeisiä neljän filosofin pohdinnoissa ja kannanotoissa. On kuitenkin syytä muistaa, että Kant kelpaa yhä tänäänkin filosofisten kiistojen aiheeksi ja häntä käytetään todella usein filosofisena selkänoja-na omille ajatuksille ja teorioilla. Tässä pitää tietenkin muistaa, että Kirjan kir-joittajakin on itse filosofi, joten hänellä on tavallaan oman lehmän tuotannosta kyse, niin ja sen lypsämisestä.

Eittämättä kirjoittaja Eilenberger nostaa kirjansa keskeiseksi filosofiksi Wittgen-steinin, jolla oli jo aiemmin mainitsemani suhde Suomeen. Myös Eilenbergerillä itsellään on todella merkittävä suomisuhde, sillä hän on avioitunut suomalaisen naisen kanssa. Siis sehän on parasta vientiä ja Suomi-kuvan laajentamista, mitä ikinä vaan voi olla. On tosin puolustettava kirjoittajan valintaa jopa yleisellä ja tieteelliselläkin tasolla, sillä juuri todella vaikeasekoinen ja useille hämäräksi jäävä Wittgenstein on eittämää 1900-luvun filosofeista merkittävin, näin ainakin minun omasta pienestä mielestäni katsottuna.

Eilenbergerin teoksen keskushahmoksi kohoaa melko luonnollisesti Wittgenstein. Teos alkaakin kesäkuussa 1928 Cambridgessa pidetyssä väitöstilaisuudessa, jos-sa hyväksyttiin jo vuosikymmenen alkupuolella valmistunut teos Tractatus logico-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma (Logisch-philosophische Ab-handlung 1921). Wittgensteinin vastaväittäjinä tilaisuudessa toimiva filosofit Bertrand Russel ja George Edward Moore ja tilaisuuden päätyttyä Wittgenstein taputti molempia olalle ja lausui hyväntahtoisesti: ”Älkää huolehtiko, ette te koskaan tule sitä ymmärtämään.” Tällä hän tietenkin tarkoitti todella vaikeasti ym-märrettävää, tajuttavaa ja sisäistettävää väitöskirjaansa, joka oli juuri hyväksyt-ty. Kirja, kuten suuri osa Wittgensteinin vähäisestä tuotannosta on suomennettu.

Ehkä tässä väitöstilanteessa, sitä edeltävissä toimenpiteissä sekä Wittgensteinin toiminnassa saman yliopiston professorina, tulee parhaiten ilmi Britannian par-haiden yliopistojen tieteellisten toiminnan suuret saavutukset ja yleensä tieteente-on vahvuudet. Kyse on erilaisuuden hyväksymisen lisäksi erilaisuuden ja massa-sata poikkeavien ominaisuuksien kannustamisesta ja tukemisesta. Natsien Sak-sassa Wittgenstein ei olisi koskaan saanut minkäänlaista yliopistollista virkaa. Hän oli täysin sopimaton joukkoon, mutta antoi filosofialle enemmän kuin ku-kaan muu koko 1900-luvun aikana.

Eilenberger esittää arvelun, että Wittgensteinilla olisi ollut Aspergerin syndroo-maksi kutsuttu ominaisuus. Kun lisäksi hän oli homo, niin siinäkin olisi ollut natsihallinnolla hyvät syyt lähettää kaveri keskitysleirille. Tosin taustaltaan Wittgenstein olisi muuten ollut sopiva ehdokas natsien tukemiseen, sillä hän oli multimiljonääriperheen vesa, joka tosin luopui jättimäisestä omaisuudestaan si-sarusten hyväksi. Hän vietti lähes koko 20-luvun vaatimattomissa oloissa ala-koulun opettajana Itävallassa.

Tractatus Logico-Philosophicus, joka oli Wittgensteinin väitöskirjaksi hyväksyt-ty teos, ja oikeastaan aina täyden kirjan muotoinen filosofin tuotannossa, saa osakseen Eilenbergerin luonnehdinnan, jonka mukaan se on hämärien aforismien ja tokaisujen kyllästämä tutkimus. Väitöskirjan ei osista onkin muodostunut tdellisia filosofisia käsityksiä, joita harrastelijat toistelevat niin paremmin ymmär-tämättä. Esimaksu antaa kirjan alku, jossa todetaan: ”Maailma on kaikki, mikä on niin kuin se on.” Kuuluisin lause on sijoitettu väitöskirjan loppuun: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.” Tämä on ehkä filosofian tunnetuimpia lausahduk-sia, jota nykyisinkin todella paljon siteerataan. Ehkäpä tämä kuvaa niitä olosuh-teita keisarillisessa Saksaa ja Itävallassa, jossa erilainen ajattelu tukahdutettiin ja on siis hyvin omakohtainen Wittgensteinille. Näiden kahden lauseen väliin mah-tuu hyvin erilaista ja usein vaikeatakin ajattelua, kuten esimerkiksi lause: ”Mystistä ei ole se, millainen maailman on, vaan se, että maailma on.”

Sveitsin Davosissa tehtiin filosofian ja yleensä ajattelun historiaa kolme kuukaut-ta enne Wittgensteinin väitöstilaisuutta. Tätä tilaisuutta pidetään yleisesti länsi-maisen ajattelun merkittävänä historiallisena tapahtumana. Osallisina väittelyssä olivat kaksi hyvin erilaista henkilöä ja filosofia, Martin Heidegger (1889–1876), josta tuli ajan myötä natsi sekä Ernst Cassirer (1874–1945( , joka juutalaisena joutui natsien valtaantulon myötä maanpakoon, sai Ruotsin kansalaisuuden ja vietti lopun elämäänsä Yhdysvalloissa työskennellen.

Davosissa Cassirer esitti näkemyksen, että vaikka Kantin puhtaan järjen kritiikki korostaakin ihmisen ajallisuutta ja lopullisuutta, niin hän kuitenkin pyrki sijoit-tamaan ihmisen tietoisuuden laajempaan käsitykseen ja yleismaailmalliseen näkemykseen ihmisyydestä. Näin Cassirer haastaa Heideggerin relativismin tukeu-tumalla täsmällisten ja yleisesti validien moraalisten näkemysten yleismaailmalli-suuteen, jota perustuvat yleisesti hyväksyttyihin periaateisiin.

Cassirer oli Berliinissä vaikuttaneen juutalaisen teollisuussuvun jälkeläinen, kun taas Heidegger oli katolisen suntion poika Badenin maaseudulta. Cassirer oli Hampurin ensimmäisen maailmansodan jälkeen uudelleen perustetun yliopiston rehtori ja hän edusti vanhaa ja perinteistä saksalaista idealismia. Heidegger edusti uutta nousevaa saksalaista realismia, joka päättyi Hitlerin myötä suunnattomaan katastrofiin toisen maailmansodan jälkeen.

Davosin keskustelua kommentoidessaan Eilenberger toteaakin melko tyylikkääs-i: ”tilaisuudessa tapahtui Hansakaupungin ylväs törmäys talonpoikaiseen seura-sukaisuuteen. Cassirer oli loistohotelli, Heidegger oli mökki. Kun he tapasivat auringonpaahteessa, heidän edustamansa kaksi maailmaa menivät epätodellisella tavalla päällekkäin.

Oman mielenkiintonsa historiaan tuo varsinkin Cassirerin kansalaisuus ja sen vaihtelut. Hän syntyi Saksan keisarikunnan kansalaisena, tai oikeammin alamai-sen, sen jälkeen hän oli Weimarin tasavallan kansalainen, hetken Natsi-Saksan hylkiö, kunnes hän sai Ruotsin kansalaisuuden. Tämä moninaisuus kertoo aiko-jen kovuudesta ja vaikeudesta juutalaissyntyisille ja etenkin demokraateille, jotka tekevät merkittävää ajatustyötä.

Antonielle (Toni) Cassirer, joka on filosofi Ernst Cassirerin puoliso on todella keskeinen henkilö, vaikka kirjassa hän on todellakin van vaatimattomassa sivu-osassa. Hän todellisuudessa näkee jo varhain tulevan, sillä saksalaisten viha kohdistuu syyllisiin juutalaisiin ja hän saa kokea sen jokapäiväisessä elämässään jopa naapuriensa taholta. Ehkä juuri naiset ovat miehiä sensitiivisempiä ja pystyvät vaistomaan paremmin negatiiviset ärsykkeet, joka saattaa olla tulevaisuu-den tosi.

Kirjan neljäs filosofi on eräänlainen Weimarin tasavalta, joka oli

Walter Benjamin noin vuonna 1928

Saksan valtio-muoto ensimmäisen maailmansodan ja natsien valtaantulon välissä. Tasavalta tavalta personoituu filosofi Walter Benjamin (1892–1940) henkilössä, joka oli ajankohdan filosofiassa täydellinen epähenkilö ja toimissaankin ”epäonnistunei-den suurhankkeiden ehtymätön lähde” kuten oli Weimarin tasavaltakin.

Benjamin väitteli Bernissä 1919 ja hän elätti itsenä kulttuurikriitikkona ja -journalistina. Hän myös saksansi Charles Baudelairen tuotantoa, ja etenkin hän kunnostautui Marcel Proustin saksantajana ja asiantuntijana. Taloudelliset ongelmat olivat hänelle erinomaisen tuttuja ja rahat menivätkin ravintoloihin, yökerhoihin, pelikasinoihin, ilotaloihin ja erityisesti keskeiseen harrastukseen ja to-delliseen intohimoon antikvaaristen lastenkirjojen keräilyyn.

Myöskin Benjamin oli juutalainen ja siksi hänkin joutui maanpakoon. matka suuntautui ensin Ranskaan ja sieltä kohden Espanjaa vuonna 1940. Espanja ei Francon hallitsemana ollut mikään ihanneyhteiskunta juutalaiselle filosofille, jolla oli ystävänään mm. Bertolt Brecht, sekä hän oli myös länsimaisen marxismin kannattaja, kuten myös juutalaisen mystismin tulkki. Välittömästi rajan jälkeen hän joutui Espanjan poliisin käsiin ja teki suuren päätöksensä, joka oli itsemurha vain 48 vuotiaana.

Benjamin, Heidegger ja Wittgenstein olivat aitoja oman aikansa kulttihahmoja ja julkimoita. Kolmikosta poikkesi erityisen paljon Ernst Cassirer, joka ”harjoitti ajattelua virkatyönään” eikä harrastanut naisseikkailuja, ilotaloja tai kapakoita. Hän oli nelikosta Eilenbergerin mukaan ainoa vakaumuksellinen ja aito demokraatti.

Filosofi Eilenberger on myös mainio kirjoittaja. Hän saa tekstin elämään tuon kymmenen vuoden aikakauden osalta. Tosin hän antaa aiemmalta ajalta perustie-toja kuin myös mitä aikakauden jälkeen kohdehenkilöille tapahtui. Filosofeilla on myös rakkauselämää ja omaa seksuaalisuttakin piti hallita ja tyydytellä, joskin hallinta oli joskus vaikeaa tai jopa ihan mahdotonta. Eilenbergerin teksti soljuu hienosti, on tietysti myönnettävä suomentaja Tommi Uschanovin ainutlaatuinen onnistuminen työssään. Joskin hän alan ammattilaisena hallitsee sekä filosofian historia ja kielen joustavuuden. Hän todellakin todistaa suomen kielen olevan pätevää tieteelliseen työskentelyyn, joten emme suomessa tarvitse mihinkään tönk-köä amerikkaa, jota jotkut innolla markkinoivat tieteen kotikieleksi.

Eilenbergerin kirjan pitäisi olla jokaisen vähänkään filosofiasta tai yleensä ajatte-lusta kiinnostuneen kädessä, sillä se kannattaa lukea ja lukea jopa moneen kertaan. Nyt aloitan uuden lukemisen ja tiedän jo nyt ennakolta, että tulen saamaan uusia ajatuksia ja uusia näkemyksiä, jotka eivät heti ensimmäisellä kerralla avautuneet yksinkertaiselle minälleni. Tämä on seikkailu sekä filosofiaan ja historiaan, ja se kannattaa tehdä, sillä niin mielenkiintoisesta teoksesta on kyse.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.