Kreivi Calle ja paroni Gustaf Mannerheim vuonna 1875

Teemu Keskisarja
Hulttio
Gustaf Mannerheimin painava nuoruus
Siltala, Helsinki 2016, 288 sivua
ISBN 978-952-234-385-7

Tunnustan avoimesti, että olen suuresti mieltynyt dosentti Teemu Keskisarjaan tyyliin ja tapaan kirjoitta asiallisia, tieteellisesti relevantteja teoksia ilmoista historiassa ja historian tekijöistä. Niin mielelläni tekisin Keskisarjasta historiankirjoituksen professorin, joka olisi kaikkien maamme yliopistojen historianlaitosten yhteinen virka, sillä hän jos kukkaan, osaa kirjoitta tekstiä, jota lukee mielellään iin historian ammattilainen kuin harrastajakin. Lisäksi olen antanut itselleni kertoa, että Keskisarjan teoksen myyvätkin kohtuullisen hyvin, sekin todistaa tekstin puolesta.

Tämän kirjan kohteesta, eli Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimista on kirjoitettu varmaan enemmän kuin kenestäkään muusta eli elävästä tai edesmenneestä suomalaisesta. Jostain oli lukevinani, että hänestä on yli 300 elämäkertaa, ja se on todella paljon. Kirjoittajat ovat olleet kritiikittömästi ja intohimoisesti Mannerheimin puolesta tai sitten häntä vastaan. On kutenkin hienoa lukea Keskisarjan tekstiä, joka soljuu hienon lukukelpoisena läpi koko kirjan, jossa ei asetuta kumpaankaan ääripoteroon, vaan ollaan tiukasti asiassa, ja niin on hyvä.

Kuten teoksen alaotsikko tiukasti määrittelee, niin kyse on nuoren Mannerheimin olemisesta ja elämisestä. Tosin kirjan nimi hulttio on hivenen laajempi ja pitää sisällään huomattavasti pidemmän ajankulun. Teos voidaankin jakaa seuraaviin osasiin. Aika ennen Haminaa, aika Haminassa, aika Haminan ja Pietarin välissä sekä aika Pietarissa. Ihan lopussa on vain eräänlaisena viittauksena Pietarin jälkeinen aika Suomalaisen suurmiehenä, joka saapui kotimaahan virkakeittona kenraalina.

Hulttio määrittelee tavallaan koko Mannerheimin elämistä ennen paluuta takaisin Suomeen ja ryhtymistä myytiksi kansakunnan kaapin päälle. Parhaiten Keskisarja kuvaa ehkä Mannerheimia ihan kirjan loppuluvussa ”Halusta olla suuri” kun hän kirjoittaa:

Taidemaalari ja kadetti Hugo Backmansson ja hänen näkemyksensä toverikurista.

”Gustaf voitti puolelleen ihmisiä, miehiä ja naisia. Siinä oli hänen ensimmäinen armolahjansa. Myöhemmin ilmeni muita. Hän ei ollut litteä henkilöhahmo vaan myöhäinen kukoistaja, kasvoi vielä ikäloppunakin. Nuorena Gustaf oli suuri vain ruumiillisesti. Sielunvoimat uinuivat pitkään, jotkut 30. marraskuuta 1939 asti. Tärkeimpiä kokeitaan hän ei peruttanut.”

Eräs merkittävä kirjan ominaisuus on lukujen pituus. Ne ovat pääsääntöisesti pari sivun mittaisia ja pisin taitaa olla neljä tai viisi sivua pitkä. Tämä tuo teokseen miellyttävää rytmitystä, siihen ei ehdi pitkästyä, joskaan kirja aihe ei ole pitkästytä aiheuttava. Toinen merkittävä seikka on kirjan upea kuvitus. Kirjoittaja on todella nähnyt vaivaa kootakseen teoksen sisältöä ja aihepiiriä todella hyvin palvelevan kuvituksen. Kirjaan on löydetty todella paljon kuvia perhealbumeista, mutta erittäin mielenkiintoinen on Haminan kadetin ja myöhemmin todella korkeaan asemaan päässeen taistelumaalarin Hugo Backmanssonin piirrokset, joissa kuvataan elämää Haminan kadettien näkökulmasta ja varsinkin heidän keskinäistä toimintaansa. Keskinäistö toimintaa sävytti voimakkaasti juuri ns. penalismi eli jopa väkivaltainen kurittaminen ja jopa pahoinpitely. Keskisarjan valinta on ollut todella järkevä ja kirjan lukijaa palveleva.

Mitä tulee kirjan tekstisisältöön, niin se on hyvin yksinkertaisesti, mutta erinomaisella taidolla rakennettu. Pitkänä kehityskaarena on se, miten ADHD -oireyhtymää kokevasta lapsesta ja nuorukaisesta tulee seesteinen ja kansakunnan kaapin päälle nostettu suuri suomalainen. Tämä tietenkin antaa toivoa kaikille vanhemmille, jotka painivat ADHD ongelmaisen vuoren kanssa. Gustaf Mannerheimin kasvutarina on vertaansa vailla ja kun se vielä jatkuu vaiheeseen, jossa virkaheitto kenraali kotiutuu ja muuttuu valkoiseksi kenraaliksi, niin ajallisestikin muutosprosessi on hidas ja pitkällinen prosessi, Jota ei ole helppo ymmärtää tai edes hyväksyä.

Kustaf Mannerheim Nikolain ratsuväkiopistossa 1880-luvun lopulla.

Keskisarjan teos etenee tiukan kronologisesti, joskin Mannerheimin elämä on ollut melko helppo jakaa myös teemoittain. Poikkeuksen muodostaa aivan lopun neljä lyhyttä lukua. Näiden lukujen tekstissä Keskisarja palaa Gustafin erottamiseen Haminan kadettikoulusta ja erottamisen syihin. Tätä tapahtumaa Keskisarja on käsitellyt myös Ylelle tekemässään ohjelmassa ”Pimeä Historia” ja sen jaksossa Ongelmanuori Mannerheim. Dokumentti on yhteistyötä luokanopettaja Marko Kämäräisen kanssa, joten oppilaan ongelmaoireilu on opettajalle tuttua ja jopa tavanomaista.

Tämä tv-ohjelma on nähtävissä Ylen Areenassa. Ohjelma on myös taattua Kaskisarja-laatua ja hienosti ihan loppuvaiheessa historioitsija toteaa: ”Mä olen iloinen Gustafin puolesta. Mä tykkään risaisista, rosoisista sankareista, jotka ei ole kiiltokuvia”. Kyllä sama viehtymys rosoiseen nuoreen ja jopa aikuiseenkin näkyy myös tästä Hulttio teoksesta.

Ehkä parasta on Keskisarjan arvostus ja tykkääminen kohdehenkilöstä. Hän ei lähde negaatioista tai kehuista, vaan pysyy koko ajan tiukalla asiapohjalla. Se jos mikä on arvostettavaa tämä ”totuuden jälkeisenä aikana”.

Kesälukemiseksi ja kesäkatsomiseksi voi hyvin suositella Kaskisarjan kirjaa ja dokumenttia. Niissä on älyä ja henkevyyttä, mutta turhan jauhaminen ja asiattomuuden puuttuvat.

Tässä lopputulos, Suomen marsalkka ja tasavallan presidentti Gustaf Mannerheim.