Superi Suosikkini

1.8.2019

Helene Schjerfbeck: Haavoittunut soturi 1880

Helene Schjerfbeck 150 vuotta
Ateneumin julkaisut no 66
Ateneumin taidemuseo, Valtion taidemuseo
Hämeenlinna, 2012, 399 sivua
ISBN 978-951-52-3438-1

Koko eilinen keskiviikko vierähti Mäntässä, jossa ohjelmaan sisältyivät menon ja kotiinpaluun lisäksi tutustuminen Göstaan ja Gustaviin, eli kahteen Serlachiuksen säätiön museoihin. Niin ja kävimmehän me lounaalla Mäntän klubilla, jo vain.

Minulle käynti ei suinkaan ollut ensimmäinen, mutta matkakumppaneilleni eli Luxemburgissa asuvalle ystävälleni, hänen vaimolleen ja äidilleen kyseessä oli todellakin ns. eka kerta. Olin siis vanha konkari ja tiesin mitä haluan nähdä ja kokea.

Vanhastaan siis tiesin, että Gösta-museossa on todella mainio kokoelma (en pidä sanasta/käsitteestä kattaus, kun puhutaan taiteen esille panemisesta) suosikkitaitelijani Helene Schjerfbeckin töitä. Oikeastaan se oli minulle henkilökohtaisesti olennainen syys vierailla Mäntässä.

Museo Göstan aulassa törmäsimme museota esittelevään nuoreen mieheen ja tietenkin ajauduin pieneen sanaharkkaan hänen kanssaan. Siis, niin tyypillistä minulle. Hän mainosti parhaillaan esillä olevaa amerikkalaisen taitelijan Mattehew Day Jacsonin (s. 1974) näyttelyä Maa. Hän kertoi näyttelyn kertovan kuulemma ihmishahmoin tilanteesta, kun maailmanloppu oli tapahtunut, Tietenkin, totesi, että jos on maailmanloppu, niin sitten ei ole yhtikäs mitään, ei edes mitään ihmishahmoa bunkkerissa tai ryömimässä bunkkerista ulos. Maailmanloppu on totaalin ja lopullinen, ainakin ihmisen osalta.

No, mitä minä maailmanlopusta, kun vanhassa osassa odottivat ne Helenen taulut.

Miten upeita ne Helenen työt olivatkaan, miten taitavasti toteutettuja ja miten mielenkiintoinen koko tuotannon kaari. Kehitys nuoresta tytöstä, joka jo varhain osoitti mahtavat kykynsä kuvata mitä erilaisimpia asioita aina vanuuden viimeisiin täihin, joissa ihminen itse on kohdannut suuren muutoksen niin ulkoisessa minässään kuin sen kuvaamisessa.

Helene Schjerfbeck: Omakuva 1945

On todella helppo ottaa esimerkki tuosta mahtavasta kaaresta. Helene maalasi vasta 19 vuotiaana upean Suomen sotaan 1808 liittyvän kuvan Haavoittunut soturi hangelle eli se tapahtui vuonna 1990. Kun rinnalla asetetaan vuonna 1945 valmistunut omakuva, niin kuvissa on jotain samaa ja yhtäläistä, mutta kuitenkin ne ovat kehityksen kaksi ääripäätä ja hienoja todisteita todella suuresta kyvystä ja lahjoista, joille ei hevin vertaa löydy.

Kuitenkin olen jo pitkään kiertänyt, kuin kissa kuumaa puuroa, Ateneumin kirjaa Helene Schjerfbeck 150 vuotta. Kirja toimi virallisena teoksena kolmessa eri taidenäyttelyssä, Ateneumin taidemuseossa 1.6. – 14.10. 2012, Prins Eugens Waldemaruddessa Tukholmassa 2. 12. 2912 – 12. 2. 2013 sekä Göteborgin taidemuseossa 16. 3. – 18. 8. 2013. Muuten kävin vuonna 1987 katsomassa Helene Schjerfbeckin upeata näyttelyä Waldemarsuddenissa, joten ainakin kahdesti tukholmalaiset ovat saaneet nauttia Helenen huikeasta tuotannosta.

Kun tämä todella hienosti editoitu teos oli muutaman kappaleen eränä myynnissä Gösta-museon kaupassa, niin ratkesi se ostamaan. Se nyt vaan oli se toinen retken kohokohta, se kolmas oli hyvä kahvi ja tuore mahtavan makuinen paakelssi Kaivannon kanavan jälkeen olevassa rantakahvilassa jo menomatkalla.

Kirja sisältää varmaankin lähes kaiken eli kuvitusta myöden koko Helenen tuotannon, joka oli todella runsas, sillä  hänen uransa taitelijana kesti peräti 75 vuotta. Myös kirjan esseet, joita ei ole pituudella raskautettu, tuovat mielenkiintoista tietämystä suosikistani. Onhan Taiston tytär  Leena Ahtola-Moorhouse yksi kirjan kirjoittajista ja muutekin keskeinen henkilö niin näyttelyssä, kirjassa, kuin koko Helenen tuotannon tuntemisessa.

Kirja nyt vaan on upea teos upeasta taitelijasta. Onneksi sen nyt ostin ja vielä ainakaan en ole sitä tekoani katunut, vaikka hinta oli toki kovin suolainen. Mutta mistäs ei uhraisi oman mieltymyksensä tähden?

On mainittava myös näyttely Olla ja Buclan, jossa valotettiin aviopari Olga Gummerus-Ehrströmin (1876 – 1938) ja Eric O. W. Ehrströmin (1861 – 1934) elämää ja tuotantoa. Olga eli Olli oli ollut myös Helene Schjerfbeckin oppilaana, vaan ei hän pystynyt muuntautumaan kuten Helene pystyi. Juuri tämä kysy muuntautua oman ikänsä, aikana ja taiteellisen kehityksen mukaan on juuri se hieno kyky, jota Helenessä ihailen ja kunnioitan. Kyllä Olli ja Buclan oli kaunotaidetta ja se jopa viehätti mieltäni, vaan jotenkin se oli monotoninen -valitettavasti.

Päivän flobbi oli muuten pysähtyminen kahville Tampereelle eli Lahdesjärven ABC:lle. Jo vuosia sitten pysähdyimme samalla asemalla ja olimme pettyneitä tarjotun laatuun, tulimme näet silloin Leviltä kotiin. Ja niin kävi nytkin, kuivaa ja huonolaatuista, ei mitään kunnianhimoa laadun tapaamiseksi. Todennäköisesti kolmatta kertaa ei tule. Oli muuten sotkuiset pöydätkin.

Wrap Up

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.