Tuhoavatko turistin Rooman?

30.9.2019

Lissabonissa Portugalissa sijaitseva kirjakauppa Livrario Lelle

Matti Klinge
Tuhoutuiko Rooma?
Päiväkirjastani 1012 – 2013
Siltala, Helsinki, 2013, 268 sivua

Nyt on jo mennyt kolmas päiväkirja, ja aina vaan tuntuu professori Klinge tuoreelta ja todella lukemisen arvoiselta. Minä vaan niin nautin hänen tekstistä sekä tietämyksen todella laajasta skaalasta.

Heti kohoaa mieleen professori Klingen toteamukset kielen käytöstä ja eritoten suomen kielen käytöstä. Hän voihkii, ihan kuten minäkin, keskinkertaisen amerikan kielen käytöstä, joka on Suomessa etenkin tietenkin tekijöiden ajatusten ilmaisuun. On todella naurettavaa, kun suomalainen tieteilijä puhuu tönkköamerikkaa, onneksi ei sentään Ahti Karjalaisen tankeroenglantia. Hän tietää, että kaikki kuuntelijat osaavat paremmin suomea, mutta omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan korostaen hän puhuu amerikaksi.

Tosin on minullakin pieneltä osin oma lehmä ojassa. Olen näet itse tehnyt valinnan, vaikka kieli onkin vieras, niin varmasti professori Klinge sen hyväksyisi. Käytän autossani auton omaa navigaattoria, joka varoittaa ylinopeudesta ja ohjaa kartan näyttämään kohteeseen. Se toimi aiemmin suomeksi, mutta en tykännyt suomenkielisestä ohjeistuksesta ”aja ylinopeudella” se tiukasti totesi. Vaihdoin ranskankieliseen ja nyt vieno naisääni toteaa ”Vous depassez vitesse la limite autorisée.” Miten paljon miellyttävämpää on kuin teititellään sinuttelun sijasta. Muutkin ohjeet annetaan ranskaksi aina monikoin toisessa persoonassa, joka on siis ns. teitittelymuoto. Oikeastaan professori Klingen tämäkin teos on täynnä hienoa ja sivistynyttä suomea ja siitä nautin, en töksähtelevästä sinuttelusta. Kaipaan isänäitini aikaa, sillä hän puhui lapsilleenkin erittäin korrektisti kolmannessa persoonassa. Toisaalta hän oli suomen ruotsinkielisiä, jossa varmaankin vanhat perinteet olivat tiukemmassa kuin meillä suomenkielisillä.

Myös Helsinki on näkyvästi professori Klingen päiväkirjassa läsnä, se on myös läsnä hänen tieteellisessä tuotannossaankin. Juuri olemme saaneet lukea entisen pitkäaikaisen pääministerin, toiseksi pisin pääministerinä olon aika, Paavo Lipposen kannanotosta Helsingin arkkitehtuuriin ja kaupunkinäkymään. Tässä ovat ex-pääministeri ja ex-professori hyvin saman mielisiä ja hyvin suurella todennäköisyydelle Lipponen on lukenut tämänkin Klingen kirjan, ehkä ei vasta näin myöhään kuten minä itse tein. Jotenkin kummassa Klinge onnistuu ilmaisemaan erinäisiä asioita yhteiskunnasta ennen muiden kiinnostumista asiaan. Tosin on kyllä myönnettävä, että Paavo Lipponen on tunnettu arkkitehtuurin harrastaja, joten hänen kannanottonsa ei ole mikään suuri uutinen. Kirjassa roomalaistunut entinen Helsingin apulaisjohtaja Korpinen saa kohtuullisesti kiitosta, joskin joukossa on myös karvaampaa kritiikkiä.

Eräs mielenkiintoinen seikka ovat Klingen matkat ja niistä kirjoittaminen. Suurella innolla luin aiemmin melkein pariviikkoisesta risteilystä Moskovasta Astrakaaniin jokilaivalla. Nytkin Klinge matkustaa ja kertoo matkoistaan. Minä niitä luen ja nautin enemmän kuin jos tekisin matkan itse. Nyt keskeiset matkat suuntautuvat Marokkoon ja Espanjaan. On varsin mielenkiintoista kirrellä Klingen kanssa itselle vieraita paikkoja, kokea ne hänen tavallaan, joka kokemistapa vastaa melkoisessa määrin omaa tapaani. En muuten ole koskaan ollun ns. turistimatkalla ja tuskin enää tulen sellaiselle koskaan edes menemään. Sellaisen porukan kanssa on vain laumasieluisuutta ja omat aivot heitetään nurkkaan.

Muistan erään kotimatkan Roomasta lentäen Seutulaan. Osa koneesta oli varattu matkajärjestäjien turistimatkalaisille. Se oli varmaan yksi pahimmista ja piinaavimmista kokemuksista ikinä ollessani lentokoneessa, sitä toivoi jopa jotakin todella negatiivista tapahtuvaksi. Jatkuvasti joku soitti lentoemäntää ja halusi viinaa, siis henkilökunta oli tämän äänekkään ja meluisan ryhmän vankina. Ja kun saavuttiin kotikentälle, niin eikös nämä ensin laskeutumisen onnistumisesta (sic) hirveästi taputtaneet ääliöt rynnänneet ulosmenoon ja aiheuttaneet ruuhkan, jonka purkautumisen känniörvelöiden tähden oli hidasta ja hankalaa. En koskaan halua moista koemusta uudelleen! Tämä oli eräs oma kokemukseni Roomasta, joka matka kokemuksena tuhoutui juuri retkuturistien läsnäoloon paluulennolla.

Parasta Klingen kanssa matkustamisessa on hänen kontaktipintansa, jotka ovat oman maansa erityisiä asiantuntijoita ja pääsääntöisesti esim. historian professoreita. Niin tietenkin myös tämänkertaisilla matkoilla Marokkoon ja Espanjaan. Tallainen passiivis-osallistuva matkustaminen on ehdottomasti parasta, mitä saatan näin vanhana kokea.

uskomattoman monessa asiassa olen professori Klingen kanssa erityisen samanmielinen. Yksi niistä on tietenkin Suomen ulkopolitikka, johon ei hänen mukaansa voi mitenkään kuulua natokiimaisten suuri unelma, eli liittyminen tuon sotilaskoneen jäseneksi. Myös hyvät suhteet eri maihin ovat myös hänen asialistallaan ja niin ovat minunkin, Vaikka suhtaudun negatiivisesti herra Putinin ja hänen hallintonsa tekemisiin ja maailmankuvaan, niin minusta Suomen on säilytettävät asialliset ja hyvät suhteen myös Venäjään ja sen korkeimpaan hallintoon.

Jokaisessa nyt lukemassani kolmessa päiväkirjassa on eräs kaiken yhdistävä teema. Tämä on kielteinen suhtautuminen Natoon ja sen myötä amerikkalaistuneeseen ulkopolitiikkaan. Yleensä Klinge korostaa eurooppalaisuutta, eurooppalaisia arvoja ja samalla myös yhteistä eurooppalaista toimijuutta! Juuri kulttuurin tai ns. amerikkalaisen epäkulttuurin kohdalla professori Klingen äänenpäino on melkoisen tiukka. Ja hyvä niin!

Tietenkin professori Klinge käyttää kirjoituksessaan ms. sivistyssanoja, mutta ei suinkaan liikaa tai triviaalisti. Hän käyttää helposti ymmärrettäviä, vaikka ei lukija osaisikaan vieraita kieliä. Sanat ovat tarkkaan harkittuja, sekä käyvät hyvin selville kontekstista. Tästä minä pidän ylen paljon.

professori Klingestä ei voi puhua, jos ei mainitse hänen ehdottomasta rakasta harrastustaan eli kuvataidetta ja eritoten taiteen omaehtoista tuottamista. Minusta hyvin arkiset kuvat tai oikeastaan näkymät ovat jopa parasta taidetta, jota nykyinen aikamme tuottaa. Minä pidän niistä ja hankintalistalla on taulujen hankinta, siis nimenomaan professori Klingen taulujen.

Vielä muuten on päiväkirjoja luettavaksi, sillä näin jälkiviisaana saa todeta todella useasti, että tuonhan Klinge näki jo silloin ja miten me tyhminä jouduimmekaan kokemaan kaiken, kun emme uskoneet ennusmerkkejä, joita joku kuitenkin osasi lukea.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.