Osallistun aina tietämäni mukaan Demokraatti-lehden kirjavisaan, se on parasta ja mielenkiintoisina mitä päivälehdistössä julkaistaan. Julkaisupäivä on keskiviikko ja 9.10 julkaistun sitaatin vastaukset piti postata viimeistään tänään. Tässä on oma vastaukseni. Kuvan kanssa teitty!

Arvoisa Visaisäntä,

Menneen viikon lumettomuuksilla en vaan muistanut lähettää vastausta Lehtosputkinotkokisaan, vaan nyt tulee töppäilyille loppu.

Useat kirjailijat ovat viettäneet kaksoiselämää maassa ja toisessa. Yleensä tuosta kahteudesta syntyy mielenkiintoinen yhdistelmä, jopa meillä kotoisessa Suomessa kahden kulttuurin kohtaaminen on usein hyvin hedelmällistä, esimerkkeinä suomen ruotsinkieliset kirjailijat ja meidän ortodoksikirjailijamme.

Ranska puolestaan on maa, jossa tämä kulttuuri-ilmiö on oikeastaan hyvin yleinen. Usein jostain muusta kielipiiristä on hankittu lisäksi myös tuo uusi ranskalainen kieli-identiteetti. Harvoin ranskalainen on hankkinut jonkun muun kielinen toiskielisen identiteetin, joskin tunnetuin lienee Marguerite Yourcenar, joka tosin oli oikeataan belgi.

Mutta kun puhutaan pitkästä iästä yhdistyneenä kahteen kulttuurin, niin muistan hyvin vuoden 1983, jolloin ajoin kohden Aulankoa lievästi hämärtyvänä kesäiltana. Kyydissäni ollut tuolloin jo hivenen yli 80 vuotias naishenkilö totesi, että tästä muistuvat mieleeni Pietarin vaaleat kesäyöt. Olimme viettäneet muutaman ikimuistoisen päivä Hämettä kulkien ja kirjallisuudesta, maailmasta ja menosta keskustellen, ja tietenkin olin toiminut hänen tulkkinaan.

Tuo kesä on ikiajoiksi piirtynyt mieleeni suurin kirjaimin ja ei se sieltä edes kulumalla lähde. Tuon minulle niin tärkeäksi muodostuneet kirjailijan teoksesta Les Fruits d’or eli Pentti Holapan ja Olli-Matti Ronimuksen hienosti suomentamana Kultaiset Hedelmät ilmestyneestä teoksesta on siis kyse, ja lainauksesta sivulta 19.

Tietenkin tuo minulle ehkäpä Marcel Proustiakin tärkeämpi kirjailija on Nathalie Sarraute. Tuo sukunimen ranskalainen lausuminen tuo mieleen eräänlaisen sanaleikin, sillä se on äännettynä lähes sama kuin olisin äännettynä sa route eli hänen tiensä!

Ohessa tulee valokuva, jonka on ottanut vuonna 1983 Ranskan lähetystön kulttuurineuvos Philippe Husson ja kuvassa ovat tietenkin keskellä ikinuori kirjailija Nathalie Sarraute, hänen verellään ovat Philippe Hussonin tytär Myriam ja se äijä, joka tämän vastauksen on lähettänyt. Kuva on otettu käynnillä Iittalan Lasitehtaalla ja lasimuseossa.