Kirjavisa ja Primo Levi

17.2.2016

Viikon kirjavisa on siis vuorossa ja täällä kertaa taas homma oli helpohko ja kirja yksi maailman tunnetuimmista.

Primo Levi noin vuonna 1950.

Primo Levi noin vuonna 1950.

Arvoisa Visaisäntä,

Miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia? Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri mennen viikonlumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja.

Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä.

Le Monde sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17.000 vastausta. Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnut aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Joka kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä. Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan Books That Changed World lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon.

Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945-1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15.000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi.

Viisikymmentäluvulla Primo Levi kirjoitti tavallaan teoksensa, Tällainenko on ihminen uusiksi, ja nyt tuli menestys. Se on kirjaa kantanut ja kantaa varmaan vastakin.

Kirja on saanut nimensä Se questo è un uomo, juutalaiseen perinteeseen liittyvästä runosta:

« Considerate se questo è un uomo
Che lavora nel fango
Che non conosce pace
Che lotta per mezzo pane
Che muore per un sì o per un no. »

«Mieti onko tämä ihminen
joka työskentelee liejussa
joka ei tiedä rauhasta
joka taistelee leivänkannikasta
joka kuolee, kyllä tai ei. »

Primo Levistä on kirjoitettu paljon, ja syystä. Myös teoksesta Se questo è un uomo löytyy runsaasti tietoa, jopa italiankielinen Wikipedia (https://it.wikipedia.org/wiki/Se_questo_%C3%A8_un_uomo) pitää sisällään hienon ja hyvää tietoa sisältävän artikkelin, joka kannattaa lukea jos on vähänkään perillä ao. kielestä.

Kartalla Primo Levin  kotimatka keskitysleirin koettelemusten jälkeen.

Kartalla Primo Levin kotimatka keskitysleirin koettelemusten jälkeen.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.