Ilkka, mon amour

20.5.2016

ilkka taipaleIlkka Taipale
Venäjä mon amour
Into-kustannus, 2015
296 sivua

Olen tuntenut Ilkka Taipaleen jo siitä lähtien kun hän siviilipalveluksenaan suunnitteli meille hämäläisille uutta Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Ilkka vaan jaksaa ottaa kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin ja Keskussairaala poistuu käytöstä ja uutta jo kovalla vauhdilla suunnitelleen. Eli Ilkka Taipale on toimivampi ja ikuisempi kuin keskussairaala!

Nyt lukemani kirja kertookin tosi värikkään elämän erilaiset ja moniväriset tapahtumat. Kirjassa ei säästellä vauhtia eikä hurjia tilanteita. Ytimekkäästi vain tapahtuu paljon. Kaikki ei mene aina kuten suunnitellaan ja halutaan, näin se on tietysti myös Ilkka Taipaleenkin kohdalla ollut ja varmaan tulee jatkossakin olemaan. Ja jatkua tulee varmasti, sillä Ilkka on kuin Duracell-pupu, ja jatkaa täydellä vauhdilla elämää ja aina eteenpäin.

On todella vaikeata laatia mitään arvojärjestystä Ilkan tekemisistä. Tuo tekemisen kenttä on todella laaja ja ulottuu yhteiskunnallisen elämän ja siinä elävän yksilön laidasta laitaan, ja menee sein jopa laitojen ylikin. Ehkä pienen tavallisen ihmisen puolustaminen ja hänen asiansa ajamisen on yksi merkittävistä Ilkan toiminnan kohteista. Lisäksi syrjäytyneet miehet ovat olleet aina Ilkan sydäntä läsnä. Voin vain ihailla hänen tarmoaan meidän miesten heikompien asiaa ajaessa. Siinä ovat vankilat, mielisairaalat ja sosiaalijärjestelmä saaneet tuta Ilkan toiminnan.

Voin kait lukea itseni hyväosasiin, mutta silti Ilkan toiminta on vaikuttanut minunkin osaltani oman elämäni juoksuun. Ensinnä tuli hänen pasifisminsa, olin valmis kieltäytymään asepalveluksesta, mutta sitten tapahtui kummia, sillä lääkäri kirjoitti, että minusta ei olisi mitään hyötyä asevelvollisena, olinhan vammainen ja siis kruunun raakki! Toinen selkeä asia oli, että hän sytytti kiinnostukseni kolmanteen maailman ja sen kohtaloon. Ehkäpä tässä tulee esille oikeastaan meidän molempien juuret, sillä emme ole oikeastaan mistään kotoisin, tai sitten olemme kotoisin ihan sieltä sun täältä. Opin hänen myötään arvostamaan muitakin kuin aitoja suomalaisia, joita nykyisin voidaan kutsua persuiksi, siis aivan perusteettomasti.

Syynä Ilkan omien mustelmien kirjoittamiselle on yleinen asenneilmapiiri Suomessa sekä eritoten Putinin tiukka ja kritiikitön yhdistäminen Venäjään. Muistelmakirjan kirjoitusprosessi käynnistyi esipuheen mukaan näin: ”Viime keväänä olin saanut tarpeekseni lehdistön Venäjä-kirjoittelusta. Mitään hyvää ei nähty”, ”Kun luet Ilta-Sanomia, kadotat totuuden, kun luet Iltalehteä, kadotat moraalin”. Näin siis jo esipuhe on iskevää asiaa kuten Taipaleen lehtikirjoitukset ja kolumnit aina ovat.

Kirjan alussa annetaan ymmärtää ja lopussa se aivan todeksi muuttuu, että Ilkka on meidän lähes kaikkien muiden suomalaisen tavoin, sekä sieltä että täältä, ja tuolta ja ihan melkein kaikkialta. Sukujuuret ovat harvalla aivan suomalaisia, vaikka jotkut niin haluaisivatkin. Itse oli varman, että eräs talonpoikainen sukujuuremme on siis ihan aitoa ja ehtaa suomalaista ja vieläpä hämäläistä. Vaan eikö sinnekin sukuun ole tanskalaiset herrat keskiajalla jättäneet jälkensä.

Onneksi Ilkka sai rinnalleen puolisonsa Vapun, joka on jaksanut ja jakanut kaikki vastamäet, teot ja olemiset Ilkan kanssa. Voivottavasti, tai oikeastaan olen asiasta varma, että Vappu ei tunne mustasukkaisuutta tästä kirjouksestani, sillä onhan tätä todella suora rakkaudentunnustus Ilkalle, jaksavalle ja toimivalla miehelle. ILKKA, MON AMOUR!

Ilkka Taipale julkistaa Pasilan rauhanasemalla kirjan Venäjä - Mon Amour.

Ilkka Taipale julkistaa Pasilan rauhanasemalla kirjan Venäjä – Mon Amour.

Suomen virallisin CV eli ansioluettelo lienee eduskunnan kansanedustajista pitämä. Ei se CV varmaankaan Ilkan osalta pysty kaikkea tallentamaan, mutta onhan se edes pieni ripsaus kaikesta siitä, mihin kaikkeen Ilkka Taipale on kerennyt jo ennen vuosituhannen vaihdetta. En tunne ketään toista, jolla on tuollainen CV, vaikka vajaakin monin paikoin.

Koulutus
lääketieteen lisensiaatti 1966,
lääketieteen ja kirurgian tohtori 1982,
sosiaalilääketieteen dosentti 1989 (Tampereen yliopisto)

Työura /Elämäkertatietoja
Hesperian sairaalan apulaislääkäri 1966-1969
Koskelan sairaalan vs. apulaislääkäri 1971
Nikkilän sairaalan osastonlääkäri 1975-1976
Järvenpään sosiaalisairaalan vs. ylilääkäri 1976
Hesperian Kallion alkoholipoliklinikan vs. osastonlääkäri 1977
Alkoholitutkimussäätiön sopimustutkija 1978-1979
Suomen Rauhanliitto-YK-yhdistys ry:n toiminnanjohtaja 1980-1986
Hyvinkään ja Vantaan mielenterveystoimistojen vs. huoltolääkäri 1987
Kellokosken sairaalan ylilääkäri 1988-1991
Kellokosken sairaalan vastaava ylilääkäri 1991-1996
Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian vt. professori 1993-1994
Tampereen yliopistollisen sairaalan yleissairaalapsykiatrian poliklinikan vt. ylilääkäri 1993-1994
sosiaali- ja terveysministeriön selvitysmies 1997
yksityislääkäri 1998-

Valtiolliset luottamustehtävät
Terveydenhuollon koulutuskomitea, sihteeri 1971-1973
Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen johtokunta 1971-1973
Parlamentaarinen liikennekomitea 1972-1975
Parlamentaarisen liikennekomitean liikenneturvajaosto, vpj 1972-1975
Parlamentaarisen liikennekomitean nopeusrajoitustyöryhmä, pj 1972-1975
Itsemurhatoimikunta, pj 1973-1974
Terveydenhuollon opetussuunnitelmakomitea, pj 1974-1977
Aseidenriisunnan neuvottelukunta, pysyvä asiantuntija 1976-1979
Sosiaali- ja terveysministeriön asunnottomien tilastotyöryhmä, pj 1986-1987
Sosiaali- ja terveysministeriön selvitysmies, Mielen sairaat ja palveluasunnot 1997

Kansainväliset luottamustehtävät
Kansainvälisen rauhantoimiston (IBP) hallitus 1981-1997
Nordisk förening för social och mental hälsa, pj 1995-1998
Kansainvälisen lääkäreiden ydinsodan vastaisen liikkeen (IPPNW) valtuusto 1996-

Kunnalliset luottamustehtävät
Helsingin kaupunginvaltuusto 1969-1980, 1993-
Helsingin joukkomajoituskomitea 1969-1973
Helsingin yliopistollisen keskussairaalan liittovaltuusto 1973-1980
Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan yhteistyötoimikunta 1976-1980
Helsingin huoltolautakunta 1977-1980
Helsingin mielenterveyskomitea, pj 1977-1980
Helsingin asuntolautakunta, pj 1997-2000
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallitus 2001-

Muut luottamustehtävät
Enemmistö ry:n johtokunta
Lääketieteen kandidaattiseura, kulttuurisihteeri 1964-1966
Medisiinarin toimittaja 1965
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto 1965-1966
Helsingin Sadankomitean johtokunta 1965-1967
Ydin-lehden päätoimittaja 1966-1967
Marraskuun liikkeen johtokunta 1967-1991
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuuritoimikunta 1967
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlatoimikunta 1968
Sosialidemokraattisen puolueen terveyspoliittinen työryhmä 1968-1981
Tammen Huutomerkki-sarjan toimituskunta 1968-1972
Sosiaalilääketieteellisen yhdistyksen johtokunta 1969-1970
Sosialistinen terveysrintama, perustajajäsen 1970
Suomen Sadankomitealiitto, pj 1970, 1972-1974
Suomen lääkäriliiton valtuuskunta 1971-1976
Suomi-Kiina -seura, vpj 1972-1975
Tammen Kansanterveysforum-sarjan toimitus 1972-1978
Suomen Rauhanliitto-YK-yhdistys ry:n hallitus 1973-1978
Terveysalan sosialidemokraattinen yhdistys, pj 1974-1976
Helsingin Sadankomitean johtokunta, pj 1977
Suomen Sadankomitealiiton hallitus 1977-1983
Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry, pj 1977-
Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ry, kv sihteeri 1982-1991
Y-säätiön asiantuntija 1985-
Suomi-Moçambique -seura, vpj 1986-
Suomen Rauhanliitto-YK-yhdistys ry:n hallitus, pj 1989-1991
Aivovammayhdistyksen johtokunta 1990-1992
Marraskuun liikkeen johtokunta, pj 1991
Psykiatrian yhteistyö ry:n johtokunta 1992-1995
Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ry, vpj 1992-2004
Itämerikeskus-säätiö, pj 1993-
Mielenterveyden keskusliitto, pj 1994-1999
Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin valtuuskunta 1996-2002
Psykiatrian yhteistyö ry:n johtokunta, pj 1996-
Kellokosken yrittäjät ry 1998-
Koti särkyneelle mielelle -keräysvaltuuskunta, pj 1999-2000
Suomi-Moçambique -seura, pj 2002-

Julkaisut
Elämä, kuolema ja politiikka 1980
Asunnottomuus ja alkoholi : sosiaalilääketieteellinen tutkimus Helsingistä 1937-1977 1982
Rauhankirjallisuuden bibliografia 1987
Sosiaalilääketieteen arkipäivää 1990
Miehenä maailmassa 1995
Mielen sairaat ja palveluasunnot : STM:n selvitysmiehen raportti 1998
Miessonaatteja sorron yöstä 2003
War of Health toim.2002
Sosiaalilääketieteellinen eläke – edellytysten selvittelyopas 2001
Vojna ili zdorovnie 2004
Asunnottomuuden bibliografia 2006
toimittanut ja suomentanut yksin tai yhdessä muiden kanssa kymmeniä julkaisuja
100 sosiaalista innovaatiota 2006

Monena on mies ehtinyt touhuta ja lisää vaan tulle. Toivottavasti joskus malttaisi kirjoitella lisää muisteluksiaan ja mustelmiaan. Tosin Ilkka ottaa luonteensa mukaisesti mustelmatkin positiivisena kokemuksen.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.