Hienoa historia yksilöstä

12.6.2016

Leena Rossi
Yksilö ja ympäristö

Maalari Frans Lindin (1903 – 1988) elinikäinen ympäristösuhde muistiedon ja maisemamaalausten valossa
Turun yliopisto, väitöskirja
Turku 2015, 111 sivua
matkalaukkulipastot
Leena kiltti,

vihdoinkin sain luettua väitöskirjasi ja se oli mieltä liikuttava kokemus. Se tuntui vaan jotenkin niin tutulta ja tavallaan jopa itse koetulta. Siinä oli varmasti yhteisen opettajamme Veikko Litzénin maailmankuvaa ja kuvaa historian tutkimuksesta. Ne olivat puolestaan osittain syntyneet hänen kiinnostuksestaan ranskalaiseen annalistihistoriotsija Marc Blochiin. Miten syvää kiitollisuutta tunnenkaan Veikkoa kohtaan kun hän aikoinaan oli minulle tärkein henkilö matkalla historian tieteelliseen tutkimukseen ja yleensäkin historian maailmaan.

Pohdit todella mielenkiintoisesti ja perusteellisesti esimerkiksi haastattelujen käyttöä historiankirjoituksen materiaalina. Tietenkin olet hankkinut hyvät perustelut valinnallesi, joka on enemmän kuin toimiva. Juuri esim. haastattelujen ja muistiedon merkitystä ovat korostaneet molemman aiemmin jo mainitsemani idolini ja mestarini. Luin juuri kutenkin uutena painoksena akateemikko Heikki Wariksen väitöskirjan vuodelta 1934 ja siihen olennaisesti liittyvän toisenkin osan. Kolmas osahan ei koskaan valmistunut. Kyseessä on sosiaalihistorian ja sosiaalipolitiikan perusteos yhteiskunnan rakentuminen Pitkänsillan pohjoispuolelle I ja II. Ensimmäistä kertaa ne ovat julkaistua samassa niteessä, ja Into-kustannuksen toimesta.

Teoksensa molemmin osissa, ensimmäinen keskittyy alueen kasvuun ja olosuhteisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja toisessa osassa hän käsittelee lähes kaikkea elämään ja kuolemaan liittyvä, Waris suvereenisti käyttää tilastoja ja julkisia asiakirjoja, jotka liittyvät tutkimuksen aikakauteen eli 1800-luvun loppupuoleen ja muutamaan 1900-luvun alkuvuoteen. Mutta yhtä suvereenisti kuin tuot jossain määrin virallista materiaalia, hän käsittelee haastatteluja ja muuta suullista lähdetiedostomateriaalia.

Omana mielipiteenäni voin hyvinkin sanoa, että juuri tuo muut materiaali tekee kirjasta vielä lähes sadan vuoden mentyä julkaisemisesta, todella tuoreen ja ajankohtaisenkin. Oikeastaan en edes muistanut kuinka hyvä kirja tuo Heikki Wariksen teos on. Nyt vasta pääsin lukemaan toisenkin osan. Tutkimuksen tekemisajankohtana oli vielä elossa melko runsaasti henkilöitä, jotka olivat itse osallistuneet Pitkänsillan pohjoispuolisten kaupunginosien rakentamiseen ennen 1900-luvun alkupuolta.

Eli kun Leena kiltti, käytät keskeisenä lähteenä kohdehenkilösi haasteluja, jota perustuvat pitkäaikaiseen ystävyyteen ja molemminpuoliseen tuntemiseen, niin henkilökohtaisesti olen jopa hieman kateellinen sinulle moisen materiaalin käyttämisen mahdollisuudesta. Lisäksi kaikki muut lähdemateriaalisi sopii mainiosti juuri henkilön ympäristösuhteen tutkimiseen.
Käytät termiä muistitieto synonyyminä oraalihistorialla. Tämäkin valintasi helähdyttää suuresti tyytyväisyyttäni, sillä useat kanssakulkijamme yhdistävät oraalin erilaisiin seksuaalisiin aktiviteetteihin. Mutta muistitieto kuvaa hyvin juuri ihmisen toimintaa kun hän kertoo kokemastaan ja näkemyksistään. Onhan termillä vielä melkoisen pitkä historia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kun kaivelen omaa muistiani, onneksi siitä on vielä jotain merkkejä jäljellä, niin palautuu mieleeni ”nuoruutemme”, jolloin muista sinun kertoneen tuosta tutkimuskohteestasi. En vaan osannut sillain pienimmässäkään määrin aavistaa, että jossain vaiheessa teet tuosta maalarista vielä väitöskirjan. Se on yksinkertaisesti hieno tunnustus tavalliselle pienelle ihmiselle. Ei tarvitse olla mylläri, jota Ginsbourg käsittelee tai Levi kertoo. En halua puhua mistään yksinkertaisesta maalarista, sillä hän oli monipuolisesti luova ja lahjakas, ei yksinkertainen, vaan oikeastaan moninkertainen lahjakkuus.

Toinen erinomaisen hieno termi, jota käytät myös tutkimuksesi otsikossa, on ympäristö. Juuri kohteesi tapauksessa ei ole kyse vain luonnosta, vaan laajalti katsottuna niin rakennetusta kuin rakentamattomastakin ympäristössä. Mukka kuuluu myös esimerkiksi rakennettu ympäristö, jota ei oikeastaan enää ole, vaan luonto on tehnyt tehtävänsä ja parantanut saamansa haavat. Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan, juuri kadonneen ympäristön pohdinta kohoaa tavanomaisen yläpuolelle. Kyseessä on tavallaan samankaltainen prosessi, kun Marcel Proust kirjoitti noin 100 vuotta sitten teoksensa À la recerche du temps perdu (Kadonnutta aikaa etsimässä). Ehkä juuri tuo yhteneväisyys Proustin jättiläisteokseen lisää nautintoani kun luen väitöskirjaasi.

Näin lopuksi voin vain todeta, että vihdoinkin luin väitöskirjasi. Se oli mieltäylentävä kokemus ja olen päättänyt, että otan itselleni oikeuden keskustella kanssasi omasta työstäni, joka koskee 1812 – 1968 elänyttä sukulaismiestäni Kustaa Paturia.

Ystävyydellä

O.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.