Olen syyllinen!

16.8.2017

Erkki Tuomioja

Siinä syntyy vielä rumihia

Poliittiset päiväkirjat 1991 – 1994

Tammi, 2014, 680 sivua.

 

Tunnuistaan heti aluksi, että minä olen syyllinen tai ainakin osasyyllinen. Kun Erkki palasi päivänpolitiikkaan oltuaan kaupunginjohtajana vuodesta 1979 vuoteen1991, niin heti vuonna 1991 käydyt vaali saivat minut äänestämän Erkkiä. Näin tein koko Helsingissä asumiseni ajan. Tästä tekemisteni sarjasta olen ylpeä ja siksi tämä kirjoitus ei edes yritä olla neutraali, vaan käsittelee Tuomiojaa suurella arvostuksella, silkkihansikkain ja hellästi.

Erkki Tuomioja on ollut ja on yhä monessa mukana. Jo pelkkä eduskunnan virallinen henkilökuva saa tavallisen ihmisen kalpenemaan. Kun siihen lisätään tieteellinen ja muu kirjoittelu, runsaat puheet, alustukset ja esitelmät erilaisissa järjestöissä ja niiden tilaisuuksissa, niin tekemisen määrä ylittää monikertaisesti kaltaiseni tavallisen tallaajan tekemisen määrän.

Kirjansa esipuheessa Tuomioja kertoo, että hänen muistiinpanomerkintänsä ovat tuoreita, yleensä samana päivänä kirjattuja. Ehkä siksi hän vähän tasoittelee esipuheessaan ja toteaa:

”Mielipiteeni ja arvioni ovat monista asioista kokemuksen, tiedon ja toivottavasti myös ymmärryksen kertymisen myötä muuttuneet. Sama koskee myös henkilöistä tekemiäni arvioita ja kommentteja. Olen kunnioittanut tällaisten merkintöjen autenttisuutta.”

Tämä tuo Tuomiojan kirjaan tuoreutta ja samalla kertoo, miten hän on kulkenut ja edelleenkin kulkee omia teitään. Toki Tuomioja vakuuttaa, ettei ole korjannut sanomisiaan jälkikäteen. Tämä on uskottavaa, sillä niin kriittisiä useat näkemykset, varsinkin omista puoluetovereista, ovat. Eli Tuomioja itse toteaa:

”Tähän olen pitäytynyt, vaikka monet hetken tunnelmissa tehdyt arvioni muista henkilöistä ovat myöhemmin voineet muuttua aivan toisenlaisiksi. Ymmärrän, että tällaiset merkinnät voivat kertoa yhtä paljon tai enemmän itsestäni kuin muista.”
Lähes kaiken henkilökohtaisen perhe- ja kotielämään, terveydentilaan, lomanviettoon ja liikuntaharrastukseen liittyvän aineiston kirjoittaja on karsinut merkityksettömänä pois. Muutamassa kohdassa vaimo toki vilahtelee, kun esim. ollaan lähdössä lomalle. Jotkut voivat kokea tämän häiritsevänä, koska pitävä poliitikkoja nimenomaan henkilöinä eivätkä vain poliittisina broilereina. Minusta tämä on juuri hyvä rajoitus, sillä en ole erityisemmin kiinnostunut yksityishenkilö Erkki Tuomiojasta, vaan siitä minunkin asioitani hoitavasta poliitikosta.

Taitaa olla nimimerkki hikkaj, joka kirjoitti teosta arvioidessaan Tuomiojan muistiinpanoja:

”Hella Wuolijoen tyttärenpoika Erkki Tuomioja vuolee niskavuorelaisiaan, yhteiskunnan päättäjäporukkaa, poliitikkoja sekä talouselämää yllättävän suorasukaisesti kirjoittaessaan ylös päivän tapahtumia, joihin on henkilökohtaisesti osallistunut. Muistiinpanot ovat lähes päivittäisiä, välittömästi ylösmerkittyjä ja niissä on, kuten päiväkirjoissa on oltava, oma persoona, muukin kuin poliittinen, tiukasti läsnä omine päätelmineen. Alun perin päiväkirjat on tarkoitettu Kansallisarkistoon tallennettaviksi tulevien tutkijoiden käyttöön.”

Nimimerkki tuo näin hienosti esille sen, mikä mahdollistaa Tuomiojan suorittaman vuolemisen. Onhan hänen sukutaustansa molempien vanhempiensa puolelta todella kansanvalaisen ja edustuksellisen demokratia värittämä. Raitaa hän olla ainakin neljännen polven valtiopäivämies ja siihen vain harvalla on Suomessa mahdollisuus. Ehkä tämä takaa määrätyn itsenäisen ajattelun ja omien polkujen kulkemisen.

Päiväkirjat valottavat mielenkiintoista aikaa, ainakin Tuomiojan oman puolueen SDP:n kannalta katsottuna. Vuoden 1991 vaaleissa Tuomioja tulee toki valituksi eduskuntaan, mutta puolueelle vaalit ovat melkoinen pettymys. Puolue jättäytyy oppositioon ja muodostetaan Keskustapuolueen johtaja porvarihallitus Esko Ahon johdolla. Valtionvarainministeriksi tulee Iiro Viinanen. Porvarihallituksen aikana Suomen talous kokee todella rajun syöksyn, jonka jäljet ovat vieläkin näkyvissä.

Esko Ahon hallituksen toimiaikaan sattui myös Mauno Koiviston luopuminen presidenttiydestä. Tämä tilanne oli haaste SDP:lle. Tuomioja oli ensimmäisten joukossa Lasse Lehtisen kanssa junailemassa Martti Ahtisaarta SDP:n presidenttiehdokkaaksi. En hän kuitenkaan miksikään suureksi Ahtisaaren faniksi tunnustaudu, mutta ilmeisesti hän haluaa enemmän kuin paljon torjua Sorsan ehdokkuuden. Sorsa ja Lipposen ohella eräänlaisia antisankareita Tuomiojan aatteellisessa kontekstissa. Ahtisaaresta tulee presidentti Koiviston jälkeen, mutta ehkä pitkäaikaiseksi projektiksi Tuomiojan maailmassa, olihan hän 60 – ja 70-luvuilla melko innokas EEC:n vastustaja, tulee Euroopan unioni ja kaikki siihen liittyvä niin eduskunnassa kuin lähes koko hänen elämänpiirissään. Tästä aiheesta Tuomioja kirjoittaa mm. seuraavasti:

”Jos haluamme Suomen EY:hyn, ei siihen suinkaan kokoomusta tarvita, vaan nimenomaan kepua, jossa ainakin Esko Aho, Seppo Kääriäinen ja Erja Tikka haluavat EY-ratkaisua ja koettavat junailla sen kepussa läpi. Kepua ei saa päästää EY-oppositioon, ja meille EY-sinipuna olisi todella kohtalokas.”

Nämä kaksi projektia yhdistyvät kirjan viimeisessä päiväyksessä 31. joulukuuta 1994 kun Tuomioja toteaa, että tällä päivämäärällä tasavallan presidentti Ahtisaari vahvisti EU-lait sekä tarvittavat muutokset valtiosääntöön.

Tämän Tuomiojan ”ensimmäisen” kauden ajalla sattui 90-luvun todella paha talouslama, kuten myös Neuvostoliiton luhistuminen kaikkine sen jälkeisine ongelmineen. Myös Elannon ja muun punapääoman luhistuminen ja haihtuminen koskevat läheisesti Tuomiojaa, joka toimii mm. Elannon hallintoneuvosto puheenjohtajana. Mielenkiintoinen pieni yksityiskohta on joka kuukauden alussa oleva yhteenveto tulevan kuukauden koti- ja ulkomaisista merkittävistä tapahtumista ja työttömien määrä totaalisena ja prosentteina työvoimasta. Pahimmillaan tämä luku on enemmän kuin järkyttävä.

Yleisenä ihmettelyn aiheena on kansanedustajien työ ja mitä he oikein tekevät, kun eivät ole läsnä istunnoissa? Tästä Tuomiojan päiväkirjasta käy todella hyvin selville, että täysistunnot ovat vain todella pieni osa kansaedustajan työstä ja tekemisistä, näin ainakin, kun on kyseessä Erkki Tuomioja.

Kun lukee Tuomiojan tekemisiä, niin siinä tulee kaltaiselleni laiskalle miehelle ihan hiki ja hengityskin pihisee ähkystä. Samana päivänä hän käy Brysselissä tai Lontoossa tai oikeastaan mihin Euroopassa suorilla lennoilla pääsee, niin tai sitten kotimassa. Hän alustaa keskusteluja, esitelmöi ottaa kantaa kaikkialla Suomessa. Hän osallistuu Eduskunnassa valiokuntien, eduskuntaryhmän puheenjohtajiston ja se työvaliokunnan työhän. Puolueen eri elimissä hän toimii ja sitten Nesteessä, Elannossa, Tammessa ja ties missä kaikissa. Tietenkin hän kirjoitta enemmän kuin oikeastaan tavallinen ihminen pystyy ajattelemaan, puheita, alustuksia, esityksiä, kommentteja jne. jne. Lisäksi hän kirjoittaa kirjoja ja vielä muutaman sata sivua päiväkirjaa vuodessa. Vain harvoin hän pystyy toteamaan, että tavallinen kotipäivä, ehkä joku viikonlopun päivä kuukaudessa tai ei edes sitäkään.

Pahat puheet ja isot pojat kertovat, että Erkki Tuomioja on yksi niistä kahdesta henkilöstä, jotka lukevat kaiken sen paperimäärän, jota eduskunnassa kansanedustajien ja oman valiokunnan jäsenille jaetaan. Niin ja lukee hän tietysti muutakin, kirjallisuutta usealla kielellä ja hyvinkin erilaista kirjallisuutta. Jo tämän kaiken kirjoittamissa hengästyn!

Ja sitten hän lähtee lenkille Helsingissä, Suomessa, Euroopassa tai ihan vaan missä päin tahansa maailmaa. Sekin vielä!

Toki Tuomioja ei ole päiväkirjaa itse toimittanut, hän vaan tehnyt raakamateriaalin. Historioitsijat Veli-Pekka Leppänen onkin tehnyt tosi suuren työn, ja toimittanut näistä päiväkirjoista omien sanojensa mukaan ”ei aivan tavanomaisen päiväkirjan”. Tämä on enemmän kuin totta. Toimittaminen on tässä tapauksessa tarkoittanut siis oikeinkirjoituksen ja nimien tarkistamista, sekä pientä lyhentämistä. Näin lähes kaikki viitaukset yksityiselämästä ja vapaa-ajasta, juoksemista lukuun ottamatta, on poistettu.

Leppänen on saanut päiväkirjoista rakennettua hyvin selkeän teoksen. Yhteistyö on toiminut kirjoittajan ja toimittajan välissä hyvin. Aina kun kuukausi alkaa, Leppänen on koonnut muutaman merkittävimmän tapahtuman kyseiseltä kuukaudelta, jotta lukija muistaisi mitä historiassa tapahtui samalla kun Tuomioja kirjasi ylös omia merkintöjään.

Suositan kirjaa kaikille niille, jotka epäilevät, että kansanedustajat eivät tee mitään. Ainakin heitä Tuomioja ehtii häistä läksiäisiin, lukemaan kirjallisuutta ja siis lenkille.