Vilho Tahvanainen
Erikoistehtävä
Mannerheimin sellaisena asiamiehenä 1932 – 1945
Akateeminen kustannusliike Helsinki
Hämeenlinna 1971, 332 sivua

Joskus tulee elämässä eteen uskomattomia tekemisiä, niin oli nytkin. Hyvä, erittäin hyvä ystäväni, pyysi minua noutamaan antikvaarista teoksen, jonka hän oli sinne varannut. Tietenkin se teos piti myös lukea ja kirjoittaa ja sanoa mielipide hänelle koko hoidosta. Kirjasta on otettu uudempi painos vuonna 2008, eli yli 30 vuotta edellisen ja käyttämäni painoksen jälkeen.

Riensin oitis isolle kirkolle tuota kirjaa hakemaan, vaan ei ollut kauppiaalla myymälässä, säilyttää suurta osaa kotonaan, varsinkin netissä myytäviä. Seuraavana päivänä tuli eteen reissuun uusinta, saatoin samalla pesettää autoni kroaattipoikien käsipesussa. Parempaa se on kuin hankaavat kylmät koneet, eikä maksa juurikaan sen enempää.

Kiirehdin jo kirjan puliväliin luettuani soittamaan ystävälleni ja kertomaan ensivaikutelmat. Ilmeisesti hän halusi jonkun historioitsijan mielipiteen asiasta. En todellakaan ole toisen maailmansodan ja sen esileikkien erikoinen asiantuntiaja, Minun spesialiteettina on lähinnä satavuotinen sota keskiajan loppupuolella. Mutta varmoja mielipiteitä ja näkemyksiä minua ei kuitenkaan puutu, ei oikein mistään menneisyyden ja nykyisyyden asiasta.

Vanamokirjaston sivulla teoksesta kirjoitetaan seuraavaa ja tässä melkoisen pitkä sitaati:

”Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun alueen desanttitorjuntaa hänen yksikkönsä (Häkkinen) ”peilasi” Tahvanaisen morsetukset, mutta asia oli jätettävä kirjaamatta, koska Päämajasta tuli käsky olla puuttumatta Tahvanaisen salaiseen radiotoimintaan. Saunassa eversti Sainio oli kertonut (1932), että kysymyksessä oli sama mies, joka oli pari vuotta aikaisemmin juoksemalla toimittanut Ilomantsin Koitajoella kommunisteilta sieppaamansa kumouspaperit Joensuuhun eversti Sainiolle. Eversti Sainio oli Mannerheimin luottomies ja yhteysmies Tahvanaiseen, josta presidentti Svinhufvud ja Mannerheim tämän neuvokkuuden, rohkeuden ja sähkötys- ja pikakirjoitustaidonkin johdosta palkkasivat itselleen salaisen asiamiehen ja kuriirin. Hoitaessaan salaista tehtäväänsä Tahvanainen joutui monenlaisiin vaikeuksiin selittäessään keksityillä syillä lähimmille työnjohtajilleen äkillisiä poissa olojaan. Yhteinen sopimus oli, ettei näistä salaisista yhteyksistä koskaan kerrota kenellekään. Tahvanainen oli 30-luvulta alkaen hoitanut Mannerheimin salaisena agenttina radio- ja kirjeyhteydet tämän ystäviin Moskovassa, joilla puolestaan oli suora yhteys Staliniin. (Gregori, Luci, Irina ja Stalin) Tämä Moskovan tietokanava oli äärimmäisen tärkeä Mannerheimille, mutta myös Stalinille. Se perustui lujaan keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen. Mannerheimin laajaan yhteysverkostoon eri puolilla maailmaa, mutta erikoisesti Euroopassa kuului monia johtavia ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, joista Tahvanainen tuli yhteydenpitonsa kautta tietoiseksi. Tästä aiheesta 1945-46 Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikana Tahvanainen oma aloitteisesti ilmoittautui tietoineen todistajaksi syytettyjen puolesta. Mannerheim oli tuolloin presidentti. Tahvanaisen Helsinkiin kutsunut pääministeri J.K. Paasikivi yhdessä oikeusministeri Urho Kekkosen kanssa vei Tahvanaisen Mannerheimin luokse, esittäen, ettei tämä missään tapauksessa saa asettua todistajaksi, koska siitä voi olla erittäin vakavat poliittiset seuraukset Suomelle. Pitkän keskustelun jälkeen Mannerheim hyväksyi Paasikiven vaatimuksen ja ilmoitti, että hänen salaisen kansionsa S-32 (= Suvilahti 1932) asiakirjat, jotka Tahvanainen täydellisesti tunsi, käytetään myöhemmin esim. lopullisen rauhanteon yhteydessä (eli Pariisin rauhansopimus 1947)”

Ja tietenkin yhtä yllättäen Wikipediassa on henkilöartikkeli Viljo Tahvanaisesta, joka perustuu kokonaisuudessaan tässä mainittuun teokseen (katso https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilho_Tahvanainen). Ei oikeastaan mihinkään muuhun todelliseen lähteeseen.

Kirjan tapahtumia eivät minulle tunnetut teokset kovin selkeästi vahvista. Mutta muutama seikka pistää erityisesti kokonaisuudessa voimakkaasti silmääni.

Ensinnäkin Vilho Tahvanaiselle myönnettiin jo talvisodan aikana melko korkea arvomerkki, eli 3. luokan vapaudenristi miekkojen kera. Yleensä miehistölle tai alipäällystölle myönnettiin 4. luokan vapaudenristi. Toki Mannerheim-risti teki tässä suuren ja merkittävän poikkeuksen.

Toisekseen Mannerheimin ja Stalinin suhde? Oli varmasti selvää, että Marsalkalta oli jäänyt ystävyssuhteita Venäjän armeijaan ja yleensä Venäjälle. Kävihän hän aina osoittamassa kunnioitustaan keisari Aleksanteri III:n leskelle, keisarinna Dagmarille kun matkusti Tanskassa, jossa keisarinna vallankumouksen jälkeen asui. Tuon kirjaston tekstin mainitsema yhteys on EHKÄ mahdollinen, sillä Mannerheimiä ei vaadittu missään vaiheessa sotasyyllisten joukkoon, vaikka hän oli syyllinen ehkä enemmän kuin muute. Hänhän antoi kuuluisan miekantuppeen-päiväkäskyn, jossa puolustettiin vanhan valtakunnanrajan ylittämistä ja rosvoretkeä, kuten Väinö Linna Tuntemattomassa sotilaassa hyvin asian ilmaisee. Miksi näin tapahtui ja Marsalkka pääsi kuin koira veräjästä?

Kolmanneksi tulee ns. Suvilahti dokumentit, joista myös tuossa kirjaston tekstissä mainitaan ja ne ovat varsina keskeisesti esillä Wikipedian artikkelissa. Nyt kuitenkin, en ole vielä ehtinyt tutustua, Erkki Hautamäen kirjoittama kirja Suomi myrskyn silmässä, Marsalkka C.G.E. Mannerheimin kansion S-32 salaiset asiakirjat vuosilta 1932-19491. Teoksen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2005 ja toinen osa ilmestyy nyt vuonna 1918. Tähän ns. S-32 dokumenttikansioon en tämän enempää halua puuttua, kun puuttuu asiasta parempi tieto. Nykyiset ovat vain Vilho Tahvanaisen teoksen antamia.
Mielenkiintoinen teos on kuitenkin asenteiltaan.

Teoksessa kaiken pahan ruumiillistuma ovat vuoden 1918 sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneet punaiset. Kun suomalaisiin liitetään vielä kaikkialta muualtakin tulleet pakolaiset ja otetaan Moskovassa toiminut Internationaali mukaan, niin siinä sitä on syyllinen todella isolla kirjaimella. Punapakolaiset ovat suunnitelleet Stalinin murhaa, jonka Tahvanainen ja S-32 dokumentit todistavat. Myös presidentti Ståhlbergin kyyditys on lapualaisiin soluttautuneiden punapakolaisten tekemä, kuten myös ns. Mäntsälän kapina. Stalin on vain olosuhteiden uhria, joka on myötämielinen Suomen asialla ja on luvannut jopa kuvassa taustalla esitetyn suur-Suomen. Molotov on roisto ja yleensä sotilaat ja siis punapakolaiset ovat sitä ylintä roistoporukkaa.

Kuitenkin kirjaa luetaan ja se on kovasti kysytty. Divarin pitäjä ilmoitti, että hänellä on ollut parin vuoden aikana ehkä 20 nidettä ja ne ovat nopeasti löytäneet ostajan. Sota kiinnostaa ja ehkä tuollainen sankaritarina, joka on nykynuorillekin tuttu erilaisista räiskintäpeleistä. Juuri Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan tavoin, joka on eräänlainen videopeli, jossa räiskitään enemmän kuin paljon.