Suomalaisessa perinteessä Pihlaja on pyhä puu. Se on usein mukana erilaisissa symbolein ilmaistuissa tarkoituksissa. Näin on myös havaittavissa tässäkin runossa, jossa on puu, ja sen alle on veli haudattu. Siis pihlaja suojelee rakasta ja tärkeätä henkilöä. Lisäksi pihlaja kietoo juurinensa avulla veljen lujemmin menneiden valtakuntaa ja haluaa pitää hänet omanaan ja samalla virota elämään keväällä, siis eräänlaisena veljen uuden olemisen symbolina.

Nyt kerrankin tämä vanha äijä tiesi tai luuli tietävänsä, mistä on kyse. Kirjoittaja on vuonna 1965 syntynyt Olli Heikkonen ja hänen esikoisteoksestaan Jakutian aurinko, joka ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 2000. Samana vuonna hän sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon.

Olli Heikkonen ei ole mikään runsaasti runoa suoltava skaldi, vaan hänen tuotantonsa on melko niukkaa, mutta sitä voimakkaammin vaikuttavaa. Ehkä juuri se on tehnyt minuunkin vaikutuksen.

Vuonna 2017 Heikkonen sai Einari Vuorela -runopalkinnon, joka on todella hieno tunnustus kohtuullisen niukan tuotannon omaavalle runoilijalle.