Kaksi titaania Suomesta

16.4.2014
Väinö Linna 1947.

Väinö Linna 1947.

Väinö Linna
”Runeberg ja suomalainen kansallismentaliteetti”

Teoksessa:
Murroksia: 1990 s. 287-298
Kootut teokset VI, esseitä: 2000 s. 238-251

Jostain uskomattomasta syystä Väinö Linnan esseet, puheet ja muut pienkirjoitukset ovat jääneet minulta täysin huomiotta. Kyseessä on todella suuren tason tietämättömyyden julistaminen – siis minun taholtani.

Tämä artikkeli kuuluu ehdottomasti Linnan mielenkiintoisiin esseisiin, jotka vieläkin herättävät ajatuksia. Useat jo kirjailijanuran alkuvaiheenkin esseet ovat taidokkaita pieniä ja ajatuksia aiheuttavia teoksia. Linna ottaa kantaa asioihin ja aina ihmisyyden ja ihmisen arvotuksen puolesta, ei siis koskaan ihmistä vastaan.

Lähtökohtana Linnalla tässä esseessään on oikeastaan Runebergin poliittisuus, joka suomalaisuusliike ja vielä sen aidoimmillaan oleva ajatussuunta on halunnut häivyttää kansan tietoisuudesta. Lainaan Linnan hienoa tekstiä:

”Ensi näkemältä saattaa tuntua, että Runebergin runoudessa esiintyvät idologiset käyttäytymismallit olisivat kovin moninaiset. Kuitenkin ne voidaan yksinkertaistaa eräiksi harvoiksi perusmalleiksi.”
Ja Linnan on päätynyt kolmeen keskeiseen perusmalliin:

1) …[h]erra, joka tosin saattaa ajoittain olla hieman äksy, mutta on perustunnoiltaan jalomielinen ja vieläpä tietyllä tavalla veljellinenkin alaisiaan kohtaan.

2) …[t]yyppi on loputtoman ahkera ja jumalinen korvenraivaaja, joka työskentelee sisukkaasti, mutta ei soita juuri minkäänlaista mielenkiintoa työn tuloksia kohtaan. Tätä tyyppiähän ilmentää selkeimmin Saarijärven Paavo.

3) …[s]euraa laaja kokoelma henkilöitä, jotka poikkeuksetta esittävät eräänlaista ruman ankanpoikasen muunnosta, joista taistelun taikavoima tekee joutsenen. Näissä runohenkilöissä esiintyy aina jokin sosiaalinen vajaa-arvoisuus, mutta ratkaisevalla hetkellä paljastuu aina syvemmällä piillyt kunto. Sellaisia ovat Munter, Kuormarenki, Sven Dufva, Pilven Veikko, Sotavanhus ja myös itse ”Tarinoiden” perusrunon vänrikki Stool.

Kirjoittajalla herää tavallaan kysymys, että tunsivatko tyypit 2 ja 3 tyypin yksi ja sen ongelmat? Näin varmasti oli mutta miten oli päinvastoin? Tunsiko, vai olettiko tuntevan ykkönen kakkosen ja kolmosen. Vai loiko hän fennomanian hurmassa mielikuvat ryhmästä 2 ja 3, ja yritti sitten sovittaa käsityksensä tuohon mielikuvaan?
Kaikkineen Linnan esseet, tämä tietenkin mukaan lukien, ovat ehdottomia suomalaisen kirjallisuuden huippuja. Varmasti ne sillä huipulla pysyvätkin, sillä itselläni on varsin matala käsitys nykykirjoittajien tasosta ja kyvystä tuottaa Linnaa vastaavaa tekstiä.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.