Trumpin läpivalaisu

31.3.2019
Naomi Klein Berkeleyssö Kaliformiassa vuonna 2014

Naomi Klein
Kun ei ei riitä
Vastaisku sokkipolitiikalle
No Is Not Enough – Resisting Trump’s Shock Politics
Suom. Kirsimarja Tielinen
Into kustannus, Latvia, 2019, 348 sivua

Maailman suurimman asemahdin johdossa on mies, joka kiukuttelee kuin pahainen hemmoteltu kakara. Hänen on saatava muurinsa Meksikon rajalle tai hän ei anna puuhevoselle heiniä ja ottaa nukkensa pois leikistä. Miten joku päättäjä voi olla todella seko niin luonteeltaan, teoiltaan kuin ajatuksiltaankin.

Kuitenkaan tämän Naomi Kleinin kirjan suomenkielinen nimi ei kerro heti lukijalla tekstin kohdetta, kuitenkin se käyt hyvin selville kirjan amerikankielisestä alkuperäisestä nimestä, kirja on suunnattu USA:n presidentti Donald Trumpia ja hänen kaikkea politiikkaansa vastaa.

Kirjoitin aiemmin Bernie Sandersin kirjasta ”Mahdollisuuksien maa”, joka käsitteli vuoden 2016 syksyllä pidettyjä presidentinvaaleja ja niiden esivaaleja. Tässä Naomi Kleinin kirjassa nuo vaalit ovat erittäin keskeisellä sijalla, joskin monin verroin hyökkäävämmällä tavalla ja osittain jopa pirullisen ilkeällä tavalla.

Kuka sitten on Naomi Klein? Hän on kanadalais-amerikkalainen yleisvasemmistolainen yhteiskunnallinen aktivisti, tutkija ja usean menestyksekkään teoksen kirjoittaja, joka on syntynyt Montrealissa Kanadassa vuonna 1970. Näin kirjoita parhaiten tunnettu teos No Logo (1999), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2001 nimellä ”No logo. Ei tilaa, ei vaihtoehtoja, ei töitä, ei logoa: tähtäimessä brändivaltiaat”. Tässä aiemmassa kirjassaan luodaan pohjaa nyt käsiteltävälle Trump-kirjalle, sillä Klein tuo esille ylikansallisten yritysten, noiden jättiläisten, vallan ja kaikkialle ulottuva vaikutuksen sekä kaikkivoipan brändäyksen. 

Nyt tässä Trump-ilmiöön olennaisesti sitoutuneessa kirjassa jatketaan tuon aiemman viitoittamalla tiellä. Kleinin itse keromana kirjoittaminen on kuitenkin ollut spontaania ja irrallaan aiemmista teoksista tapahtunutta. Mutta tavallinen lukija ei voi välttyä vertaamasta teosten kärkevää samankaltaisuutta.

No Logo teoksen mukaisesti Naomi Klein toteaa suurimittaisen brändäyksen liittyvän nykyisin myös poliittiseen elämää. Tämä ei tietenkään koske vai Yhdysvaltoja, vaan esim. Ranskan Macron on vastaavan tapahtuman kuvio Euroopassa. Jotenkin Urko Kekkonen meillä Suomessa ja Angel Merkel Saksassa ovat saman kaltaisia brändejä, joskaan ne eivät ole yhtä tietoisesti rakennettuja kuin Trumpin brändi. Vastaavia brändirakentamisia löytyy varmasti kaikkialta maailmasta, siksi siis myös meiltä Euroopasta.

Kuitenkin Trump on vienyt oman trump-brändin rakentamisen niin pitkälle, että hän oikeastaan toimii tuon omasta minästään luomansa brändin ehdoilla, eikä siis itsenäisenä ja spontaanisti toimivana yksilönä.  

Klein näkee brändäyksen periaatteiden rantautuneen kiistatta myös politiikkaan: Trump on luonut itsestään niin vahvan brändin, että hänen voi sanoa toimivan jo itsekin sen ehdoilla. Trumpismi vaatii jatkuvaa pönkitystä, brändin ylläpitoa twiitteineen ja uhitteluineen. Trump ja populaarikulttuuri ovat flirttailleet niin voimakkaasti, että Trumpista on tullut ilmiö, tositelevisiotähti ja tuote, että on mahdotonta sanoa, missä brändi loppuu ja todellinen mies alkaa. Tämä on Kleinin kirjan ensimmäisen osan keskeisin väite, jonka hän perustelee vakuuttavasti. 

Trump palvelee pääomaa ja rikkainta omistavaa yhtä prosenttia, vaikka pääsikin valtaan pettyneen ja petetyn alemman keskiluokan äänin. Ilmastonmuutos on mahdollista kieltää, koska kaikista rikkaimmat ovat järjestäneet itsensä siltä turvaan. Karvaimmat iskut osuvat jo valmiiksi kärsiviin ja heikoimpiin. 

Kirjan toisessa osassa käydään läpi ”sokkipolitiikan” käsitettä. Kun yhteiskuntaa kohtaa jokin sokki; ilmastonmuutoksen myötä yhä useammin kohtaamme luonnonkatastrofeja tai sitten terroristi-iskut ympäri maailmaa horjuttavat totuttua järjestystä; päättelykykymme ja harkintamme hetkeksi herpaantuvat. Poikkeustilan varjolla valtaapitävät voivat tehdä pysyviä heikennyksiä yksilönvapauteen, ihmioikeuksiin ja luontoa suojeleviin lakeihin. Tämän on historia osoittanut useaan otteeseen. Klein varoittaa lukijaansa ja kehottaa häntä suojautumaan tällaisilta väistämättä edessä olevilta yrityksiltä.

Klein ei tyydy vain kertomaan ja kuvailemaan nykymaailma epäkohtia ja uhkakuvia–vaikka tekeekin sen varsin mielenkiintoisesti –, vaan esittää lukijalle konkreettisia toimintamalleja. Mitä tavallinen ihminen voi tehdä? Kenen kanssa kannattaa liittoutua? Kirjan loppupuoli on jo niin positiivissävytteinen, että se alkaa tuntua epäuskottavalta. Voiko maailma tosissaan kääntyä radikaalisti parempaan suuntaan? Kleinin mielestä voi, vaikka pessimistinen lukija hieman empii. Ehkä tämä naiiviltakin tuntuva maailmankuva on kirjan parasta antia: miksi vain velloa uhkakuvissa, kun on mahdollista vaikuttaa. 

Kirja on helppolukuinen ja kiinnostava. Se jaksoi kiinnostaa, vaikka jouduinkin pitämään pienen tauon sen lukemisessa. Suosittelen siis niillekin, jotka yleensä jättävät politiikan ja aktivismin muille. 

Helmet-haasteeseen sujautan tämän teoksen kohtaan #22, kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Mitenköhän Helmet-haasteen käy? Tuleeko kovakin kiire, sillä niin täydeltä on tämä vuosi tuntunut?

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.