Ernotutkimusta

3.4.2019
Hannu Makelä, Antti Tuuri ja Erno Paasilinna vuonna 1978

Matti Salminen
Erno Paasilinna
Kirjallinen elämä
Into-kustannus, Latvia 2018
256 sivua

Onhan se outoa ja merkillistä, että Erno Paasilinnasta ei ole oikeastaan aiemmin esitetty kokonaisnäkemystä, siis niin elämästä kuin tuotannostakin. Onko syynä Erno erilaisuus, kriittinen asenne yhteiskunnan toimintoihin vai kateus? Eikö ole vielä kulut riittävästi aikaa Ernon poismenoon, jotta pystyisimme olemaan objektiivisia hänen merkitykselleen suomalaisessa yhteiskunnassa?

Vaikka Matti Salmisen teos Erno Paasilinnasta on melkoisen suppea, niin hän kuitenkin onnistuu nähdäkseni antamaan melko hyvä kokonaiskuvan miehestä ja tekemisistä. Itse en varsinaisesti tuntenut Ernoa, mutta tapasin hänet muutamaan otteeseen Karistolla, kun kävin neuvottelemassa eräänkin kerran käännöskirjan kustannussopimusta.

Jopa Wikipedian artikkelin on hyvin vajavainen ja vähän kertova tuosta sodanjälkeisen kirjallisuutemme kauhukakarasta, jota ilma koko sodanjälkeinen kirjallisuus olisi vain Väinö Linnan varassa.  Mutta onneksi Petsamossa alkoi syntyä veljessarja, jonka ensimmäinen oli Erno vuonna 1935. Toinen veljeksistä Reino syntyi Pohjoisella Jäämerellä pakolaiskuljetuksessa tavisodan alkupäivinä 1939, komas eli Arto syntyi maanpaossa Kittilässä 1942. Neljäntenä ja nuorimpana syntyi Mauri vasta rauhan tultua ja olojen vakiinnuttua vuonna 1947. Tämä veljessarja on todella jättänyt raskaan ja syvästi vaikuttavan jäljen Suomalaiseen yhteiskuntaan se useilla eri tasoilla.

Eri puolilla Ruotsia ja Lappia vietti perhe evakkoelämää, kunnes olinpaikaksi vakiintui Kemijoen varressa olevan Tervolan kunnan syrjäseutu ja sinne itse raivattava pientila. Elämä tuolla tilalla oli rankaa ja köyhää, kun perheen isäkin kuoli jo vuonna 1950. Lapsilla ei ollut nykyisen yhteiskunnan takaamia kouluttautumisen mahdollisuuksia, vaan leipää piti ryhtyä hakemaan heti kun ikä vähänkin sen salli.

Kun opintietä ei ollut mahdollisuus kulkea, niin opi opittava itse niin siinä oli apuna ahkera lukeminen ja kirjoittaminen, joka Erno aloitti hyvin varhain kirjoittamalla eri julkaisuihin erilaisia artikkeleita. Tämä on varmasti pohjana sille toteamukselle, että on opetettuja (me akateemiset eritoten) ja oppineita, siis itseoppineita. Sitähän Erno oli mitä suurimassa määrin kuten muutkin veljekset. Tietysti tarvittiin geneettistä lahjakuuttakin, mutta kova työ oli kuitenkin se perusta, jolla Paasilinnan kaikki neljä veljestä ovat rakentaneet kykynsä ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisestikin. Tosin Reinohan on jopa myöhemmin väitellyt tohtoriksi.

Omat kokemukseni liittyvät voimakkaimmin Ernon oikeasti ainoaan proosateokseen ”Kadonnut armeija: Kertomus Mustasta Majurista ja hänen joukoistaan erään sodan vaiheissa”.  Jotenkin teos oudosti kutkutti omiani ja henkilökohtaisia näkemyksiäni sodasta ja kaikesta siihen liittyvästä mielipuolisuudesta. Tuolloin olin itse kiinnostunut Ernosta keskustelija, jossa hän yleensä oli todella parhaimmillaan ja loistava.

Eron lukuisat isommat teokset ovat hyvin Lappiin keskittyneistä ja se ei ollut itseni kiinnostuksen kohteena vähemmänkään määrin. Toisin on nyt kun perheellä on kalastusmaja Inarin pohjoisella rannalla, niin kiinnostustakin on löytynyt, vaikka en sinne suinkaan ole itse lähtemässä. Käynyt olen, muuta paikka ei vaan ole minun kaupunkilaiseen makuuni!

Eräs syys vähäiseen kirjoitteluun ja tutkimukseen, joka liittyisi Erno Paasilinnaan, saattaakin olla juuri hänen tuotantonsa monisärmäisyys ja eri kirjallisuuden lakien suvereeni käyttäminen. Kirjallisuuden tutkijoiden, kuten yleensä tieteellisiä teoksia työkseen valmistavien, on tapana jaotella, ryhmitellä, luokitella ja ennalta leimata lajimerkinällä tutkimuksen kohteena oleva. Nyt kun Erno Paasilla ei ole selvästi jotain, vaan kaikkea mahdollista yht’aikaa ja jopa sekaisin, niin tutkijoiden on vaikea tarttua Ernoa sarvista.

Juuri tätä taustaa vasten tarkasteltuna tämä nyt käsiteltävä Matti Salmisen teos on ehdottomasti tarpeellinen ja ehkä avaa uksia tieteelliselle tutkimukselle. Joskin olen hiven skeptinen tulevien tutkimusten suhteen. Ehkä niissä halutaan sopeuttaa ja pakottaa Erno tuotantoineen ennalta määrättyyn muottiin. Se ei kovin helpolla onnistu.

Melko monesti kirjoittaja hämmästelee sitä ristiriitaa, joka Ernon elämässä ja tuotannossa oli, kun hänhän oli kärkevä ja tiukka yhteiskunnallisen todellisuuden harrastaja. Häneen eivät vaikuttaneet mitäkään poliittiset tilanteet ja vallassaolijat puolueeseen katsomatta saivat tuta Ernon ruoskan. Kuitenkin yhteiskunta palkitsi kriitikkonsa monin erilaisin parkinnoin ja tunnustuksin. Perustarpeet valtion kirjailija-apurahat ja lopulta kirjailijaeläke takasivat ja kirjoittamisellakin jotain ansaitsi. Ehkä yhteiskunta ja valtaapitävät sietivät rakkikoiraa ja ruokkivat sitä, että se jaksoi pitää yllä edes jonkinlaista yhteiskunnan valvetilaa.

Matti salmisen kirja Erno Paasilinnasta on hieno avaus Ernotutkimukseen ja se sietää saada jatkoa erilaisista näkökulmista ja Ernoa, sekä elämää että kirjoituksia ja julkaisuja eri lailla tarkastellen.