Ossin Blogi

Igor Šaskolski Venäjän ja Itämeren kysymys 1100–1300 kuvuilla Historiallinen Arkisto 66, 1973, sivut 6–25 Vanha totuus tieteessä lienee se, että on tutustuttava enemmän kuin on välttämätöntä kaikkiin niin kirjoituksiin, jotka saattavat jossain mielessä sivuta tutkittavaa aihetta. Tätä vanhaa perinnettä vaalien eteeni tuli myös tämä lyhyehkö kirjoitus. Se on pidetty esitelmänä suomalais–neuvostoliittolaisessa historiantutkijoiden seminaarissa Helsingissä 14. – 21. marraskuut 1971. Pari vuotta siis kului, kunnes esitelmät tulivat julkisuuteen. Professori Vilho Niitemaa käsittele omassa esityksessään tavallaan samaa aihetta otsikolla Itämeren kysymys keskiajalla. Kirjoituksen syntyaika vie meidät Neuvostoliiton todelliseen pysähtyneisyyden aikaan eli juuri Leonid Brežnevin valtakauteen ja sen todelliseen kukoistukseen. On todella mielenkiintoista näin 50 vuotta myöhemmin lukea aatteelle ja puolueelle uskollisen sotahevon tekstiä. Ja kun vielä muistaa oman tämänhetkisen kiinnostukseni kohteen, oli Hakoisten linnavuoren ja Vanain kaupungin ongelman, joka tulee esille ns. Novgorodin kronikassa ja kun nykyisin tiedämme paljon enemmän tuosta kaudesta esimerkiksi ns. Hangaistenmäen linnavuoren tapauksesta. Kaikki tulee todella mielenkiintoiseksi. Igor Šaskolski on todellakin täydellinen aatteensa soturi, hän toistelee monta kertaa joka sivulla läntisten yhteiskuntien mm. Ruotsin feodalismista. Oikeastaan Ruotsi ei koskaan kokenut feodalismia ja siellä jo varhain vapaat talonpojatkin muodostivat oman säätynsä. Olihan Ruotsi siis sääty-yhteiskunta ja ihan 1900-luvulle saakka. Toinen vakiokäsite Šaskolskilla on muinas-Venäjä, joka sijoittuu aikaa 900- ja…

Väinö TannerKahden maailmansodan välissäMuistelmia 20- ja 30 -luvultaTammi, Helsinki, 1966, 275 sivua Jotkut meistä kohoavat korkeammalle ja niin on ollut, ja on edelleenkin laita Väinö Alfred Tannerin, tuon monitoimimiehen ja erään keskeisen kansamme pelastajan ja todellisen valiomiehen. Tannerista on paljon kirjoitettu ja vastahan valmistui Lasse Lehtisen todella mainio kirja hänestä, ja siinä tuotiin runsaasti uutta tietoa miestä ja hänen toiminnastaan. Kyllä Tannerkin kirjoitti runsaasti ja oikeastaan sotasyyllisyysvankeus oli hänen kirjalliselle tuotannolleen todella suureksi avuksi. Nyt kuitenkin maamme parhaan käytettyjä kirjoja kauppaavan Isonkirkon kauppa oli jälleen onnistumisen paikka. Sillä löysin Tannerkin kuolinvuonna 1966 ilmestyneen kirjan, joka osoittautui todelliseksi helmeksi kaikkien helmien joukossa. Väinö Tanneria ei tarvitse esitellä ja varmaankin hänen kirjallinen tuotantonsa on tunnettu, ja jos ei niin ole, niin kannattaa katsoa vaikkapa Wikipediasta ja ryhtyä lukemaan tuota runsasta kirjallista tuotantoa, vaikkapa juuri vankeusaikana kirjoitetuista kirjoista aloittaen. Kuten teoksen nimilehdeltä käy hyvin selväksi, niin historiamme keskeiset ilmiöt 20- ja 30 luvulla tulevat käsitellyiksi. Ensimmäinen kokonaisuus käsittelee sisä- ja ulkopolitiikan rajanvetoa. Siinä käsitellään sisällissodan jälkimainingit ja puolueessa esiintyneet erimielisyydet. Oman osansa saa muustakin kirjallisuudesta tunnettu Hella Vuolijoen salonki, joka oli myös kansainvälisen politiikan keskus maassamme kuin myös vasemmistolaisten intellektuellien keskeinen tapaamispaikka. Toinen mielenkiintoinen kokonaisuus käsittelee Väinö Tannerin muodostamaa vähemmistöhallitusta ja sen toimintaa…

Matti Klinge Onko omaisuus varkautta? Päiväkirjastani 2008 – 2009 Siltala, Helsinki 2009, 328 sivua Tämän jo perinteiseksi muodostuneen päiväkirjan ehkä mielenkiintoisinta antia ovat risteilymatka jokilaivalla Moskovasta Astrakaaniin sekä juuri kirjoittamisen aikoihin äkisti yllättänyt voimakas taantuma, joka muodostui todella pitkäaikaiseksi lamaksi. Jokilaivaristeily Volgalla kestää yli kaksi viikkoa, sillä onhan matkaakin tehtävä useita tuhansia kilometrejä, ja kyseessä on hidastempoinen ja usein yli yön pysähdyksissä oleva risteily, niin viivähdys on ymmärrettävä tai oikeastaan jopa ihan välttämätön. Kun siihen liittyy useita pysähdyksiä jokivarren kaupungeissa, joissa tutustutaan oleellisiin kohteisiin ja kun Klinge on kyseessä, niin kohteet ovat ei tavalliselle turistille tyypillisiä. Kun omakehu on sitä parasta kehua, niin tulee eittämättä tämän kirjan lukemisessa mieleeni sana sivistys. Eräs ystäväni yöpyi hiljattain luonani ja hän totesi ennen nukkumaan menoaan, tämä tapahtui työhuoneessani, jossa hän joutui nukkumaan, että täällä tuntee olevansa sivistyneessä kodissa. Juuri syvä sydämen sivistys tulee esiin myös Tässä professori Klingen kirjassa. Hän on nähnyt todella paljon vaivaa etukäteen matkalle lähtiessään. Hän on etsinyt runsaasti mitä erilaisinta historiallista ja sivistyksellistä ja kulttuurista tietoa eri matkanvarren kaupungeista. Juuri hän tyyliin pitkä ja hidastempoinen matka on omiaan. Hän saattaa tuoda esille ajatuksiaan ko. kaupungeista. Tuon pitkän, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin, matkan aikana professori Klinge ui kuin sampi Volgassa,…

Arvo (Poika) TuominenMyrskyn aikaaTammi, Helsinki 1970, 226 sivua Olen tavoilleni uskollisena vieraillut jälleen suosikkikirjakaupassa. Ei se ihan perinteinen kirjakauppa ole, mutta valikoima on mielenkiintoinen ja todella monisävyinen ja runsas. Kirjakauppani on siis ison kirkon kierrätyskeskus, jossa kaikki kirjat maksavat 50sentiä kappale ja joskus on alennusmyynti, kuten oikeassa kirjakaupassakin ja silloin hinta on 20 senttiä kirjalta. Menneen viikon lämpimillä suoritin taas valtinoja ja päädyin joukkoon kirjoja, niistä kaksi oli Arvo Poika Tuomisen kirjoittamia. Kyseessä olivat 1970 julkaistu Myrskyn aikaa ja samana vuonna julkaistu Myrskyn mentyä. Molemmissa on vielä tekijän omistuskirjoitukset, vaan ei valitettavasti minulle. Karkeasti arvioiden 150 sivun verran Tuominen käsittelee Stalinin Venäjää, jota Neuvostoliitoksi on kutsuttu, ja sen suhdetta Suomeen ja Venäjälle menneisiin suomalisiin ennen Talvisotaa ja jatkosodankin aikana. Tämän osuuden viimeinen kulu on nimeltään Mannerheimin ”maanpetos”. Loppu kirjasta käsittelee Stalinia Lenin perinnön vaalijana ja heidän merkittäviä erojaan. Kirjan lukeminen tulee oikeastaan todella hyvään rakoon, sillä ystäväni on juuri saanut valmiiksi kirjan, joka käsittelee Kuolan niemimaan suomalaisia ja heidän kohtaloon, eli ”Stalinin tappamat”. Tapahtumia Moskovassa seurannut ja sieltä onneksi ajoissa Tukholmaan pelastunut Tuominen arvelee kirjassaan Stalinin tappamien lukumääräksi 20 miljoonaa. Tässä valossa herra Hitler vaikuttaa kiltiltä kuoropojalta, joka ei onnistunut saamaan hengiltä kuin murto-osa tuosta Stalinin ennätyksestä. Ja voimme vain…

Giuseppe Tomasi di Lempedusa Tiikerikissa Il Cattopardo Suomentanut Tyyni Tuulio WSOY, Helsinki, 1992, 258 sivua ISBN 951-0-17973-6 Tämä on yksi niistä kirjoista, joista olen jo kirjoittanut, mutta teksti kastosi suuren järjestelmäromahduksen yhteydessä. Lukukerta on toinen tämän vuoden aikana ja varmaankin neljäs kokonaisuudessaan, niin tietenkin suomenkielisen version lukemisesta on kyse. Teoksen kirjoitti mielenkiintoinen henkikö, hän oli Palman herttua, Lampedusan ruhtinas ja myös Espanjan grande, eli komealta kalskahtavia titteleitä ja arvonimiä. Joskin titteleiden myötä tuli erinaisia etuoikeuksia ja varallisuuttakin, ainakin kohtuulliseen toimeentuloon. Cattopardoa tarjosi herttua–ruhtinas monelle kustantajalle, mutta aina se tuli hylättynä takaisin. Kustantajat eivät 50-luvun puolivälin paikkeilla uskoneet teoksen menestymiseen avoimilla markkinoilla. Se julkaistiinkin vasta hänen kuolemansa, joka tapahtui 1957, jälkeen ja siitä tuli todellinen myyntimenestys niin kotimaassa kuin monina käännöksinäkin. Suomessakin se julkaistiin jo italiankielisen version ilmestymisen jälkeen vuonna 1958. Siis todella nopeasti ja se kertoo kirjan valtavasta suosiosta. Nyt lukemani kirja on neljäs suomenkilinen painos. Teoksen kerronnan keskeinen aika on toukokuu 1860 ja sitä välittömästi seurannut aika. Silloin näet Garibaldi tuli pohjoisen Italian eli Savoin poikien kanssa kevätretkelle Sisiliaan, jonka he ensin ottivat ja sitten heti perään koko Molempain Sisiliain kuningaskunnan edustavan ja Burbonien sukuhaaraa kuninkaan Frans II toisiin tehtäviin. Se oli oleellinen lähtökohta Italian valtion muodostumiselle ja erilaisten…

Helene Schjerfbeck 150 vuotta Ateneumin julkaisut no 66 Ateneumin taidemuseo, Valtion taidemuseo Hämeenlinna, 2012, 399 sivua ISBN 978-951-52-3438-1 Koko eilinen keskiviikko vierähti Mäntässä, jossa ohjelmaan sisältyivät menon ja kotiinpaluun lisäksi tutustuminen Göstaan ja Gustaviin, eli kahteen Serlachiuksen säätiön museoihin. Niin ja kävimmehän me lounaalla Mäntän klubilla, jo vain. Minulle käynti ei suinkaan ollut ensimmäinen, mutta matkakumppaneilleni eli Luxemburgissa asuvalle ystävälleni, hänen vaimolleen ja äidilleen kyseessä oli todellakin ns. eka kerta. Olin siis vanha konkari ja tiesin mitä haluan nähdä ja kokea. Vanhastaan siis tiesin, että Gösta-museossa on todella mainio kokoelma (en pidä sanasta/käsitteestä kattaus, kun puhutaan taiteen esille panemisesta) suosikkitaitelijani Helene Schjerfbeckin töitä. Oikeastaan se oli minulle henkilökohtaisesti olennainen syys vierailla Mäntässä. Museo Göstan aulassa törmäsimme museota esittelevään nuoreen mieheen ja tietenkin ajauduin pieneen sanaharkkaan hänen kanssaan. Siis, niin tyypillistä minulle. Hän mainosti parhaillaan esillä olevaa amerikkalaisen taitelijan Mattehew Day Jacsonin (s. 1974) näyttelyä Maa. Hän kertoi näyttelyn kertovan kuulemma ihmishahmoin tilanteesta, kun maailmanloppu oli tapahtunut, Tietenkin, totesi, että jos on maailmanloppu, niin sitten ei ole yhtikäs mitään, ei edes mitään ihmishahmoa bunkkerissa tai ryömimässä bunkkerista ulos. Maailmanloppu on totaalin ja lopullinen, ainakin ihmisen osalta. No, mitä minä maailmanlopusta, kun vanhassa osassa odottivat ne Helenen taulut. Miten upeita ne Helenen…

Rakkauden temppeli Aulangon puistossa Visaisäntä, kaikki me olemme olleet nuoria, minäkin varsin kauan sitten. Tämä tuli mieleeni, kun veljeni 12 vuotias tytär ilmoitti hurahtaneensa runoihin. Niin minäkin joskus silloin. Suosittelin nuorelle neidille Kaarlo Sarkiaa, olihan hän tätieni ystävä ja välimiehenä hääri Salosen Matti, siis Hämeenlinnasta. Näin onnistuin tunnistamaan oman nuoruuteni runoilijan, jonka teksti oli niin vaikeaa, että maalaistollon nuoren ymmärrys ei siihen aina yltänyt. Joskus olen tämänkin kirjoittajan runoihin palannut ja löytänyt niistä uutta sanomaa. Nyt kun niitä vanhana lukee, niin avautuvat ne jälleen uudella tavalla. Tämä on varmasti runouden suuri rikkaus ja Jyrki Pellinen taitaa tuon monikerroksellisen sanankäytön. Tämä todella monipuolinen sanan ja pensselin käyttäjä syntyi 1940, ja viettää tulevana vuossa siis kahdeksankymppisiään. Esikoiskokoelmansa runoilijana Pellinen julkaisi nimellä Näistä asioista, joka ilmestyi vuonna 1962. Juuri tästä kokoelmasta on visan sitaatti. Pellinen on ollut erittäin tuottoisa niin kirjallisesti kuin kuvataiteellisestikin. Luettelosta tulisi liian pitkä siteerattavaksi. Pellinen on myös monesti palkittu niin runoilijana kuin taidemaalarinakin. Miten jotkut vaan ovat multilahjakkaita, melkein kadehdin heitä! OL ps. Olen aina innolla kuunnellut jo edesmenneiden tätieni tarinoita Sarkiasta, niin ja jostain kumman syystä Salosen Matti tunnetaan Kurjensaarena. s oli tuttu, samoin siitä tehty elokuva, jos kirjoitin artikkelin Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisemaan kirjaan…

Teemu Keskisarja Saapasnahka-torni Aleksin Kiven elämänkertomus Siltala, Helsinki, 2018, 273 sivua, ISBN: 9789522344977 Oikeastaan kirja kertoo meille kahdesta suuresta eli Stenvallin Aleksista ja Keskisarjan Teemusta. Tätä kirjaa on kehuttu ja ns. Kiven asiantuntijoiksi julistautuneet ovat sen pääsääntöisesti lytänneet. Kirjan täytyy siis olla hyvä, koska herrat moittivat ja kansa tykkää siitä. Kirjastojenkin varausjonot ovat pitkät, vaikka samassa kirjastossa on useitakin teoksia. Ehkäpä ns. kiviasiantuntijat eivät ole oikein ymmärtäneet Keskirajan tapaa käsitellä ja esitellä asiaa, eli sitä oikeasti elänyttä ja inhimillistä Aleksis Stenvallia. Ne asiantuntijat pitävät Kiveä jonkinlaisena kulttiesineenä tai pyhänä kaiken inhimillisen ulkopuolella olevana asiana, kuten Allah on muslimeille, jossa ei ole mitään inhimillistä tai tavallista. Aleksis Kivestä ja erityisesti hänen teoksestaan Seitsemän veljestä on kirjoitettu todella runsain määri. Tekisit ovat tyyliltään ja lajiltaan mitä erilaisimpia aina väitöskirjoista erilaisiin roskakirjoituksiin saakka. Tuskin yhdestäkään toisesta teoksesta kenestäkään on yhtä runsaasti saatu tekstiä aikaiseksi kuin Kiven Aleksin Seitsemästä veljeksestä. Ja kuten Keskisarjalla on tapana, niin hän ei veistä teoksessaan puu-ukkoa, vaan elävää ihmistä, joka elää ja toimii omassa vaihtuvassa kontekstissään. Toisaalta parasta on juuri todella hieno ajan kuvaus monipuolisena ja monimuotoisena elementtinä, jossa Kivi kavereineen ja vastustajineen toimii. Tämä taustoittaminen ja kontekstiin sijoittamine on ehdottomasti parasta mitä yleensä olen Kivestä ja hänen tuotannostaan…

Teemu Keskisarja Hulttio Gustaf Mannerheimin painava nuoruus Siltala, Helsinki 2016, 288 sivua ISBN 978-952-234-385-7 Tunnustan avoimesti, että olen suuresti mieltynyt dosentti Teemu Keskisarjaan tyyliin ja tapaan kirjoitta asiallisia, tieteellisesti relevantteja teoksia ilmoista historiassa ja historian tekijöistä. Niin mielelläni tekisin Keskisarjasta historiankirjoituksen professorin, joka olisi kaikkien maamme yliopistojen historianlaitosten yhteinen virka, sillä hän jos kukkaan, osaa kirjoitta tekstiä, jota lukee mielellään iin historian ammattilainen kuin harrastajakin. Lisäksi olen antanut itselleni kertoa, että Keskisarjan teoksen myyvätkin kohtuullisen hyvin, sekin todistaa tekstin puolesta. Tämän kirjan kohteesta, eli Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimista on kirjoitettu varmaan enemmän kuin kenestäkään muusta eli elävästä tai edesmenneestä suomalaisesta. Jostain oli lukevinani, että hänestä on yli 300 elämäkertaa, ja se on todella paljon. Kirjoittajat ovat olleet kritiikittömästi ja intohimoisesti Mannerheimin puolesta tai sitten häntä vastaan. On kutenkin hienoa lukea Keskisarjan tekstiä, joka soljuu hienon lukukelpoisena läpi koko kirjan, jossa ei asetuta kumpaankaan ääripoteroon, vaan ollaan tiukasti asiassa, ja niin on hyvä. Kuten teoksen alaotsikko tiukasti määrittelee, niin kyse on nuoren Mannerheimin olemisesta ja elämisestä. Tosin kirjan nimi hulttio on hivenen laajempi ja pitää sisällään huomattavasti pidemmän ajankulun. Teos voidaankin jakaa seuraaviin osasiin. Aika ennen Haminaa, aika Haminassa, aika Haminan ja Pietarin välissä sekä aika Pietarissa. Ihan lopussa on vain…

Wolfram Eilenberger Taikurien aika: Filosofian suuri vuosikymmen 1919 – 1929 Zeit der Zauberer: das große Jahrzehnt der Philosophie 1919 – 1929 Suom. Tommi Uschanov Siltala, Helsinki, 2019, 399 sivua Yleensä saan mielenkiintoisia lukuvinkkejä professori Jukka Kemppisen blogista ja niitä innokkeita on vuosien mitään ollut lukuisia. Ajatuksen tämän kirjan lukemiseen löysin kuitenkin Jorma Mellerin kirjoittamasta Uuden Suomen blogista. En voi olla kuin kiitollinen hänelle saamastani hienosta lukuvinkistä ja valtavasta lukunautinnosta. Blogia seuraavaan keskusteluun, joka oli harvinaisen sivistynyt ja rauhallinen, sekä asiantuntevaa, osallistui myös kirjan suomentanut filosofi Tommi Uschanov. Suomentajan työsarka on ollut massiivinen, sillä kyseessä on todella moni-tahoinen filosofinen teksti ja kun lisäksi teos sisältää paljon lainauksia kohteiden kirjoituksista, jotka ovat vielä vaikeampi kääntää. Tällaisia keskusteluita netissä olisi syytä harrastaa ja lopettaa vihan kylväminen ja yleinen muiden syyttely. Suomentaja Tommi Uschanov esittää tieten tai tietämättään tällä työllään hienon ja merkityksellisen puheenvuoron suomen kielen käyttämiseksi myös tieteen kielenä. Valitettavasi meillä yhä enenevässä määri on pyrkyä käyttää ralli-amerikkaa tieteenkinkielenä, tarkoitan sitä ns. englantia, joka on Ammerikassa puhuttua ja käytettyä. Niin ja sitäkin huonosti osaten. Kuin mahtavana merkkinä tästä suomentaja on kirjoittanut hienosti termin elävälle kielellemme ja sulkeisiin liittänyt alkuperäisen saksankielisen termin. Näin Uschanov todistaa meille, että todella vaikea filosofinenkin teksti voidaan kirjoittaa suomeksi,…