Ilkka, mon amour

Ilkka Taipale Venäjä mon amour Into-kustannus, 2015 296 sivua Olen tuntenut Ilkka Taipaleen jo siitä lähtien kun hän siviilipalveluksenaan suunnitteli meille hämäläisille uutta Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Ilkka vaan jaksaa ottaa kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin ja Keskussairaala poistuu käytöstä ja uutta jo kovalla vauhdilla suunnitelleen. Eli Ilkka Taipale on toimivampi ja ikuisempi kuin keskussairaala! Nyt lukemani kirja kertookin tosi värikkään elämän erilaiset ja moniväriset tapahtumat. Kirjassa ei säästellä vauhtia eikä hurjia tilanteita. Ytimekkäästi vain tapahtuu paljon. Kaikki ei mene aina kuten suunnitellaan ja halutaan, näin se on tietysti myös Ilkka Taipaleenkin kohdalla ollut ja varmaan tulee jatkossakin olemaan. Ja jatkua tulee varmasti, sillä Ilkka on kuin Duracell-pupu, ja jatkaa täydellä vauhdilla elämää ja aina eteenpäin. On todella vaikeata laatia mitään arvojärjestystä Ilkan tekemisistä. Tuo tekemisen kenttä on todella laaja ja ulottuu yhteiskunnallisen elämän ja siinä elävän yksilön laidasta laitaan, ja menee sein jopa laitojen ylikin. Ehkä pienen tavallisen ihmisen puolustaminen ja hänen asiansa ajamisen on yksi merkittävistä Ilkan toiminnan kohteista. Lisäksi syrjäytyneet miehet ovat olleet aina Ilkan sydäntä läsnä. Voin vain ihailla hänen tarmoaan meidän miesten heikompien asiaa ajaessa. Siinä ovat vankilat, mielisairaalat ja sosiaalijärjestelmä saaneet tuta Ilkan toiminnan. Voin kait lukea itseni hyväosasiin, mutta silti Ilkan toiminta on…

Miten meitä on natotettu?

Pentti Sainio Armeijan hukatut miljardit Suomen sotajohdon salaisuudet Into Kustannus 2016 277 sivua Pentti Sainio on toiminut eri lehtien toimittajana sekä kirjoittanut useita yhteiskunnallisesti keskustelua herättäneitä sekä yhteiskuntamme kipupisteitä käsitteleviä teoksia. Tällaisia teoksia ovat olleet mm. Mitä tapahtui Urho Kekkoselle, Ministeri Mattila, Operaatio Ahtisaari, Harkimoiden hattutemppu, Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa sekä Kummolan kääntöpiiri. Nyt Sainio on tarttunut maamme sotajohdon, tarkempi termi mitäänsanomattomalle puolustusvoimien johto -termille, kykyyn ja taitoon saada miljardeja omiin leikkikaluihinsa. Kirja on sisällöltään todella hurjaa luottavaa ja todella tiivis tietopakkaus. Kirja alkaa historiallisella katsauksella, joka on melkoisen tyrmäävä, ainakin kaltaiselleni historioitsijalle. Ennen toista maailmansotaa tai oikeastaan heti itsenäistymisen jälkeen vallalle pääsi voimaksa puolustuspoliittinen ryhmä, joka sai tahtonsa lävitse ja niin Suomi rakensi kaksi panssarilaivaa, jotka olivat oikeastaan melko mitättömiä muiden maiden vastaavin aluksiin verrattaessa. Niistäkin toinen ajoi miinaan ja upposi mukanaan merkittävä määrä miehistöä ja toinen luovutettiin sotien jälkeen Neuvostoliittoon, eikä siitäkään ollut kovin suurta hyötyä koko sodankäynnin aikana. Samalla riistettiin esimerkiksi maavoiminen tykistön kehittäminen, joka jälkiviisastelun periaatteella olisi ollut enemmän kuin tärkeätä. Todellisen tykistöneron kenraali Nenosen suunnitelmat jätettiin omaan arvoonsa, ja oli todella ratkaiseva virhe. No onneksi Suomi kuitenkin säilytti itsenäisyytensä tehdyistä virheistä ja turhista panssarilaivoista huolimatta. Suomalaisen itsenäisyyden rauhanajan toinen super- tai hyperinvestointi oli 90-luvun Suomen tekemät…

Elämme vaarallisia aikoja

Tarmo Kunnas Fasismin lumous Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana Ateena 2013, 686 sivua On olemassa kirjoja, joista en pidä, jopa jätän lukemisen kesken kirjan suuren typeryyden tai muuten vaan huonon kirjoittamisen tähden. Toisaalta on valtaisasti enemmän kirjoja, joita minä pidän jopa intohimoisesti ja luen niitä jopa useaan kertaan. Tällainen kirja on esimerkiksi Primo Levin esikoisteos Se questo è un uomo eli Tällainenko on ihminen. Isotkaan teokset, joissa sivuja on runsaasti, eivät ne minua pelota. Haluaisin kovasti lukea uudelleen mm. Histoire génèral des civilisations –teoksen kaikki 7 osaa ja noin 6500 sivua. Kirja oli tenttivaatimuksia yliopistossa ja yksi niistä tenteistäni, johon luin suurella innostuksella. Myös tämä emeritusprofessori Tarmo Kunnaksen melkoinen jättiteos kuuluu eittämättä tähän innostuksella ja mielenkiinnolla luettaviin kirjoihin. Samalla se vertautuu eräällä ja ehkä voimakkaallakin mielikuvatasolla toisen emeritusprofessorin, eli Matti Klingen kirjoituksiin, niin päiväkirjoihin, elämänkertoihin kuin muuhunkin tuotantoon. Tämän yhteisen vaikutelman takana lienee se hyvin yksinkertainen asia, että molemmat emeritukset osaavat käsitellä koko eurooppalaisen kulttuurin laaja aluetta niin kielellisesti kuin emotionaalisestin ja eivät ole vain amerikankielisen maailman tuottaman tiedon varassa, eli he osaavat ajatella eurooppalaisilla aivoillaan. Kun jotain termiä käytetään ylen holtittomasti ja siitä on tullut eränlaisen kirves ja lyömäase, niin se menettää osittain merkityksensä. Varsinkin post-sovieettisessa kulttuurissa…

Paavo tietää!

Paavo Lipponen Järki voittaa WSOY 2008, 240 sivua Kansanedustaja, puoluejohtaja, pääministeri, eduskunnan puhemies jne. jne. on taasa, tässä ja nyt ajankohtainen. Ottihan hän kantaa todella kovasanaisesti Nordea pankin toimintaa vastaan ja varsinkin juuri meillä Suomessa. Yleisesti pidetään, että 1090-luvulta lähtien paras pääministeri on ollut juuri Lipponen, sen ovat todenneet jopa ministerit, jotka ovat olleet niin Lipposen hallituksessa kuin myöhemmissäkin. Tämän enempää en kuitenkaan halua puuttua nykyisen hallituksen supersurkeaan toimintaan, joka alaa ala suomalaisen koulutuksen tieteen ja tutkimuksen, ja kaiken muunkin köyhiä kyykyttäen. Kutenkin hyvin onnistuneiden pääministerivuosiensa jälkeen Lipponen on elänyt hyvin yhteiskunnallisesti vetäytynyttä aikaa. Hän on suorittanut konsultointitehtäviä kansainvälisellä tasolla, mutta on ehtinyt myös julkaista nyt lukemani tekstin Järki voittaa. Kirjan nimi on tietenkin toivoa herättävä, tässäkin nykyisessä tilanteessa. Tietenkin voi käydä kuin mustalaisen hevoselle, että kun se oppi elämään syömättä niin se otti ja kuoli. Samoin voi käydä koko Suomelle nykyisen hallituksen touhuilujen aikana, että kun oppii elämään tyhjästä, niin kuolo korjaa. Tosin kirjan nimeä ei ollut tarkoitettu antamaan toivoa nykyiseen hetkeen, vaan yksinkertaisesti Paavo Lipponen kirjoittaa suomalaisesta älymystöstä, jonka toimin kaikki muuttuu paremmaksi ja nousemme entistä parempaan. Kirjan ilmestymisvuosikin on 2008 eli juuri kun suuri taloudellinen myllerrys, jonka aikaansaivat kansainvälisten pankkien spekulantit ja tyhmät, asioita tajuamattomat poliittiset päättäjät….

Mitä Suomessa salataan!

Esko Seppänen Mistä Suomi vaikenee Into 2016. 281 sivua Entinen terävyys on tallella ja ruoska viuhuu kirjoilijoiden selkänahkoja sivallellen. Seppäsen juuri hiljan ilmestynyt kirja sattui käteeni odottamatta ja pyytämättä, mutta mielihyvää se kuitenkin tuotti. Ekonomiksi opiskellut ja toimittajana eritoten Yeisradiossa toiminut Seppänen toimi vasemmistoliiton kansanedustaja vuosina 1987 – 1996 ja sen jälkeen Euroopan unionin parlamentissa vuosina 1996 -2009. Taloustieteellisen koulutuksen saaneena hän on todella runsaassa kirjallisesta tuotannossaan käsitellyt pääsääntöisesti talouteen, talouspolitiikkaan ja talousvaikuttajiaan liittyviä asioita. Näin hän tekee tälläkin kertaa. Seppäsen kirja ei ole mikä tahansa huitaisu, sillä hän perustelee näkökantansa ja perustelee ne hyvin. Keskeiseksi luvuksi muodostuu ensimmäinen, joka on nimetty ”Kun raha puhuu, Suomi vaikenee…” Tämä kuvaa hyvin koko kirja teemaa, oli kyse sitten kansallisista asioista, päätöksissä Euroopan Unionin tasolla tai Euroopan Keskuspankissa, jossa muuten päätöksistä ei saa kertoa, ellei sitä erityisesti sallita. EKP:n päätöksistä ei saa kertoa omaa kantaansa käsiteltyihin asioihin. Eli kyseessä on kaikkea muuta kuin läpinäkyvyyttä harrastava kansainväline ja eurooppalainen organisaatio. Mistä ”Suomi vaikenee kirja” on enemmän kuin ajankohtainen. Olemme saanet juuri lehdistö ja netistä lukea Nokian renkaiden suuresta testihuijauksesta. Testituloksia manipuloimalle on synnytetty hyvän laadun vaikutelma. Näin on saatu myynti kohoamaan ja samalla yhtiön tulos paranemaan. Tämä on taannut johdolle vuosittaiset miljoonapalkkiot ja bonukset…

Työväenliikkeen eturiviä!

Erkki Wuolijoki Silinteri ja silkkihuivi Sylvi ja Wäinö Wuolijoen elämää Suomessa ja Euroopassa toim. Pekka Tuomisto Karisto 213, 245 sivua Talonpoikaisyhteiskuntaan ja säätyvaltiopäiviin nojaavassa autonomisessa Suomessa tapahtui 1800 luvun lopulla ja aivan 1900 luvun alussa kaksi todella merkittävää ideologista muutosta. Toinen oli tietenkin fennomania, eli suomenkielisyys, johon liittyi suomenkielisyys ja kansallistunteen rakentaminen hegeliläiselle maailmankuvalle. Toinen oli tietenkin marxilainen työväenliike erilaisine tulkintoineen. Nämä molemmat kohtasivat vuoden 1905 valtiopäiväuudistuksessa ja vuoden 1907 valtiopäivävaaleissa. Tämän kirjan päähenkilö on eittämättä juuri Hugo Robert Wäinö Wuolijoki (1872 – 1947) hauholaisen rusthollarin ja valtiopäivämiehen Juho Wuolijoen vanhin poika sekä hänen aviopuolisonsa Sylvi Adelaide Roschier. Isä Juho edusti säätyvaltiopäivillä vanhasuomalaista ja konservatiivista maailmankuvaa, mutta kun hän oli päättämässä säätyvaltiopäivien lopettamisesta ja niiden korvaamisesta kansanvaltaisella eduskunnalla, niin hänen poikansa Wäinö, että tämän nuorempi veli Sulo tulivat molemmat valituiksi uuden eduskunnan jäseniksi. Molemmat vieläpä sosialidemokraattien listoilta. Wäinö Wuolijoki oli todella monessa mukana, oikeastaan hän ehti suorittaa elinaikanaan vähintään kahden tavallisen uurastajan tehtävät, tämä käy hyvin selville mm. Häme-Wikissä olevasta artikkelista ( http://www.hamewiki.fi/wiki/W%C3%A4in%C3%B6_Wuolijoki ). Onneksi hänellä oli uskollisena apunaan kaikessa tässä todella monipuolisessa toimessa aviopuolisonsa Sylvi, joka ei tyytynyt tuohon aikaan tavanomaiseen passiivisen kotiäidin rooliin. Olihan Sylvi saanut Ruotsissa lääkintävoimistelijan koulutuksen. Hyvin henkilökohtaisella tavalla kirjoittaja Erkki Wuolijoki, jonka isoisä Wäinö…

Kirjavisa ja Primo Levi

Viikon kirjavisa on siis vuorossa ja täällä kertaa taas homma oli helpohko ja kirja yksi maailman tunnetuimmista. Arvoisa Visaisäntä, Miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia? Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri mennen viikonlumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja. Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä. Le Monde sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17.000 vastausta. Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnut aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Joka kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä. Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan Books That Changed World lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon. Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945-1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15.000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi. Viisikymmentäluvulla Primo Levi kirjoitti tavallaan teoksensa, Tällainenko…

Kaksi parhainta!

Peter Kravanja Visconti, Proustin lukija Visconti, lecteur de Proust suom. Osmo Pekonen Kustannus Oy Minerva, 2006 85 sivua Kun kaksi suurta suosikkiani, eli Marcel Proust ja Luchino Visconti kohtaavat tavalla tai toisella, niin minuun on saatava selville kohtaamisen tulos. Voiko siis elämältä enää enempää edellyttää kun kirjallisuuden ehdoton suosikkini Marcel Proust ja hänen teoksensa Kadonnutta aikaa etsimässä törmäävät elokuvien suosikkimestariini Luchino Viscontiin. Olen lukenut toki kirjasen aiemminkin eli kesäkuussa 2012, eli vuosia sitten. Mutta se nyt vaan sattui käteeni pitkän aikaa vieneen Tarmo Kunnaksen teoksen lukemisen jälkeen, kirjasta tulee arviointi läheisinä aikoina. Nämä kaksi mestaria kohtaavat toisensa tässä Peter Kravanjan kirjassa, joka aluksi on ilmestynyt ranskaksi. Kirjan on pieni ja sen sivumäärä vähäinen ja niistä vähäisistäkin sivuista parisen kymmentä on omistettu erilaisilla Proustia ja Viscontia käsitteleville biografioille ja muilla liitetiedostoille. Kirjassa on Eric van Hoven piirroskuvitus, hänen tekoaan on myös kirjan kansi. Tämä pieni teos koostuu oikeastaan neljästä melko lyhyestä esseestä sekä yhdestä henkilöhaastattelusta. Tämän lisäksi en eräänlainen tekijän esipuhe, jossa hän käsittelee Marcel Proustin suurteoksen erilaisin filmatisointeja tai erilaisia aikomuksia niiden tekemiseksi. Useathan ovat todellakin jääneet käsikirjoituksen tasolla ja monet eivät olet edes tuolle tasolle edenneet. Näin saadaan toteutuneiden elokuvien lukumääräksi kolme ja samoin kolme käsikirjoituksen asteelle jäänyttä. Syystä…

Historiaa mielekkäästi!

Monde Diplomatique (hors-sèrie) Maniel d’Histoire critique de la révolution industrielle à nos jours 2015, 179 sivua Kuukausittain ilmestyvän kansainvälisen Le Monde Diplomatique lehdellä on tapana julkaista lehden omaan aihepiiriinsä liittyviä erikoisnumeroita pääsääntöisesti joka toinen kuukausi teemalla Manière de voir. Viimeisimpiä numeroita ovat olleet: Libre-échange, la déferlante, Ce que manger veut dire, Afrique, enfer et eldorado, Environnement, climat: désordres et combats, L’emprise des religions. http://www.monde-diplomatique.fr/mav/. Koska nyt ei ole kyseessä kirja sanan traditionaalisessa tarkoituksessa, mutta ei aikakausikirja eikä aikakausilehti, vaan eränlainen A4 kokoa oleva 180 sivuinen hybridi-julkaisu, niin on syytä ensin tarkastella julkaisun rakennetta. Tämä hybridi-julkaisu on jaettu kymmeneen eri lukuun, jotka siis käsittelevät aikaa noin vuodesta 1830 aina tulevaan todennäköisyyteen saakka. Kaikki alkaa Le Monde Diplomatique lehden päätoimittajan Serge Halimin kirjoituksella ”Ei dogmeja, ei kieltoja eikä tabuja”, jossa hän käsittelee niitä arvoja, jotka yleensä edustavat lehden toimilinjaa ja niin myös nyt käsillä olevan julkaisun toimituksellisia periaatteita. Jokainen kirjan kymmenestä luvusta alkaa kahden sivun laajuisella mielenkiintoisella aikakauteen liittyvät kuvakoosteella. Kuva todellakin usein ilmentää aikakautta juuri sen oleellisen ja näkyvän välityksellä. – Ensimmäinen luku käsittelee vuosia 1830–1900 ja ne on otsikoitu ”Teollistuminen, kolonisaatio ja suurten massojen tulo politiikkaan”. – Toimen luku käsittelee vuosia 1914–1920 ja on otsikoitu ”Maailman konfliktista kansainvälisiin toiveisiin”. Kolmannen…

Mikä jos yleensä mikään on lopullinen totuus?

Jani-Matti Tirkkonen”Lopullinen totuus pohjoiseurooppalaisten alkuperästä”?Kalevi Wiik vallankumouksellisen paradigman edustajana juuret-kiistassaPro gradu tutkielmaItä-Suomen yliopisto / Yleinen kielitiedeKesäkuu 2012, 103 sivua Nyt kun haalitus on innolla tyhmentämässä koko suomalaista kansakuntaa ja haluaa vähentää korkeakoulujen tekemää työtä ja varsinkin dosenttien toimintaa kyseenalaistaa, niin on tälläkin työllä oma itseisarvonsa. En edes puri puolustelemaan työtä enkä kiistämään sen merkitystä, mutta myös tällaisia tieteen tekemisen opinnäytteitä kannattaa yliopistoissamme tehdä ja se sataa tavalla tai toisella aina kansakunnan yhteiseen laariin. Kalevi Wiik Turun yliopiston fonetiikan professorina vuosina 1968–1997 toiminut Wiik (1932–2015) oli erityisen kiinnostunut murretutkimuksesta ja erityisesti oman kotikaupunkinsa Turun murteesta. Tämä soi hänelle varmaan paremmat mahdollisuudet tieteelliseen toimintaan kuin on meillä muiden suomenkielisten murrealueiden edustajilla. Näin hän perusteellisten tutkimustensa jälkeen julkaisi kaksi kielitieteilijöiden piirissä suurta melua ja mekastusta aiheuttanutta teosta: – Eurooppalaisten juuret. Jyväskylä: Atena, 2002. – Mistä suomalaiset ovat tulleet? Tampere: Pilot-kustannus, 2007. Wikipedia Siellä on hyvin selkeästi esitelty näiden kahden kirjan näkemykset joten ne sietää lainata: Jääkauden aikaan Jääkauden aikaan valtaosa Eurooppaa oli asumiskelvotonta: ihmisiä asui keskittyneenä lähinnä kolmessa paikassa, eli Iberiassa, Ukrainassa ja Balkanilla. Tämä perustuu mm. yleisesti hyväksyttyyn arkeologiseen tietoon siitä, että jääkauden aikaisessa Euroopassa oli kolme asuttua aluetta eli refugia. Lämpimämpinä kausina ihmiset asuttivat alueita laajemmin, kylmempinä taas suppeammin, keskittyen kuitenkin…