Ossin Blogi

Laurent Binet Kuka murhasi Roland Barthesin La Septième Fonction du Langage suomennos Lotta Toivanen Gummerus 1981, Jyväskylä, 389 sivua ISBN 9789512403370 Kun tämä on niitä bittiavaruuteen kadonneita kirjoituksia, joista en ollut säilyttänyt itselläni jälkeäkään. Nyt kuitenkin on uutta tietoa ja näkemystä, aikaa kun on kulunut, niin se ehkä parantaa laatua, joskin sitä suuresti uskallan epäillä. Ensin olin kritikoimassa kirjan nimeä. Miten kustansa, joka tekee nimipäätökset, eikä suinkaan kääntäjä, on päätynyt niin kovasti Mika Waltarilta omattuun nimimuotoon? Onko kyse vain suomalaisen yleisön houkuttelusta tutulla teemoituksella? Kysymyksiä kuitenkin moinen valinta herätti. Sitten kun tilasin Amazon.fr -netistä saman teoksen ranskankielisenä, niin johan tuli yllätys. Kyseessä oli teoksen ensimmäinen painos ja perinteisessä Grasset-kustantamon romaanikannet. Kuitenkin oli myös kansapaperit ja kirja oli todella käyttäytymätön, siis kuin uusi kaikkine nisineen. Kansipaperissa, ei siis itse teoksen kannessa, oli tietenkin ranskankielinen nimi La septième fonction du langage, mutta kansipaperilla oli myös teksti Qui a tué Roland Barhes? Eli kyseessä oli sama teksti ranskaksi kuin kirjan nimeksi on valittu suomalaiseen painokseen. Se siitä nimen kritiikistä! Ranskankielisen kirjan tilasin kuitenkin tarkistaakseni eräitä yksityiskohtia ja niiden kääntämistä. Nyt tapahtui juuri kuten oli olettanutkin. Ensinnäkin tämän kirjan kääntäminen on todella haasteellista ja todella vaativaa tekemistä. Kyse on tietenkin niin miehisestä alasta kuin…

Teemu Keskisarja Saapasnahka-torni Aleksin Kiven elämänkertomus Siltala, Helsinki, 2018, 273 sivua, ISBN: 9789522344977 Oikeastaan kirja kertoo meille kahdesta suuresta eli Stenvallin Aleksista ja Keskisarjan Teemusta. Tätä kirjaa on kehuttu ja ns. Kiven asiantuntijoiksi julistautuneet ovat sen pääsääntöisesti lytänneet. Kirjan täytyy siis olla hyvä, koska herrat moittivat ja kansa tykkää siitä. Kirjastojenkin varausjonot ovat pitkät, vaikka samassa kirjastossa on useitakin teoksia. Ehkäpä ns. kiviasiantuntijat eivät ole oikein ymmärtäneet Keskirajan tapaa käsitellä ja esitellä asiaa, eli sitä oikeasti elänyttä ja inhimillistä Aleksis Stenvallia. Ne asiantuntijat pitävät Kiveä jonkinlaisena kulttiesineenä tai pyhänä kaiken inhimillisen ulkopuolella olevana asiana, kuten Allah on muslimeille, jossa ei ole mitään inhimillistä tai tavallista. Aleksis Kivestä ja erityisesti hänen teoksestaan Seitsemän veljestä on kirjoitettu todella runsain määri. Tekisit ovat tyyliltään ja lajiltaan mitä erilaisimpia aina väitöskirjoista erilaisiin roskakirjoituksiin saakka. Tuskin yhdestäkään toisesta teoksesta kenestäkään on yhtä runsaasti saatu tekstiä aikaiseksi kuin Kiven Aleksin Seitsemästä veljeksestä. Ja kuten Keskisarjalla on tapana, niin hän ei veistä teoksessaan puu-ukkoa, vaan elävää ihmistä, joka elää ja toimii omassa vaihtuvassa kontekstissään. Toisaalta parasta on juuri todella hieno ajan kuvaus monipuolisena ja monimuotoisena elementtinä, jossa Kivi kavereineen ja vastustajineen toimii. Tämä taustoittaminen ja kontekstiin sijoittamine on ehdottomasti parasta mitä yleensä olen Kivestä ja hänen tuotannostaan…

Teemu Keskisarja Hulttio Gustaf Mannerheimin painava nuoruus Siltala, Helsinki 2016, 288 sivua ISBN 978-952-234-385-7 Tunnustan avoimesti, että olen suuresti mieltynyt dosentti Teemu Keskisarjaan tyyliin ja tapaan kirjoitta asiallisia, tieteellisesti relevantteja teoksia ilmoista historiassa ja historian tekijöistä. Niin mielelläni tekisin Keskisarjasta historiankirjoituksen professorin, joka olisi kaikkien maamme yliopistojen historianlaitosten yhteinen virka, sillä hän jos kukkaan, osaa kirjoitta tekstiä, jota lukee mielellään iin historian ammattilainen kuin harrastajakin. Lisäksi olen antanut itselleni kertoa, että Keskisarjan teoksen myyvätkin kohtuullisen hyvin, sekin todistaa tekstin puolesta. Tämän kirjan kohteesta, eli Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimista on kirjoitettu varmaan enemmän kuin kenestäkään muusta eli elävästä tai edesmenneestä suomalaisesta. Jostain oli lukevinani, että hänestä on yli 300 elämäkertaa, ja se on todella paljon. Kirjoittajat ovat olleet kritiikittömästi ja intohimoisesti Mannerheimin puolesta tai sitten häntä vastaan. On kutenkin hienoa lukea Keskisarjan tekstiä, joka soljuu hienon lukukelpoisena läpi koko kirjan, jossa ei asetuta kumpaankaan ääripoteroon, vaan ollaan tiukasti asiassa, ja niin on hyvä. Kuten teoksen alaotsikko tiukasti määrittelee, niin kyse on nuoren Mannerheimin olemisesta ja elämisestä. Tosin kirjan nimi hulttio on hivenen laajempi ja pitää sisällään huomattavasti pidemmän ajankulun. Teos voidaankin jakaa seuraaviin osasiin. Aika ennen Haminaa, aika Haminassa, aika Haminan ja Pietarin välissä sekä aika Pietarissa. Ihan lopussa on vain…

Arvoisa Visaisäntä, vihdoinkin tuli kirjailija, jonka tiesin ja teoksenkin. Viimeisimpinä aikoina ovat olleet vaan niin visaisia visatehtävät, että ihmettelen ja ihailen kanssakilpailijoitani, jotka ovat vastanneet oikein ja pystyneen vielä hienosti perustelemaan ehdotuksensa. Nostan heille hattuani. Jo vinkeistä lähti tietämyksen liikkeelle. Pari kertaa ministeri, seikkailija ja ties vaikka mitä. Suomennoksen, jota en kuitenkaan ole aiemmin lukenut, sanat ”heiluttivat syndikaatin jäsenkorttiaan” olivat tutun tuntuiset ja vain vahvistivat omaa näkemystäni. Olenhan jokunen vuosi kirjoittanut elokuvasta ja tästä merkittävästä historiallisesta tapahtumasta, jonka eräänlainen raportti tämä kirja on. Pohjimmiltaan kirjailija oli seikkailija ja pääsääntöisesti itseoppinut. Hän lähti Indokiinaan, jossa hän osallistui antikolonialistiseen sanomalehden toimittamiseen ja hänet vangittiin vuosiksi 1923-1924. Syynä vangitsemiseen oli Khmerien pyhien jäännösten varastaminen. Hän kirjoitti seikkailuistaan romaanin La Voie royale , joka ilmestyi 1930. Suuremman kuuluisuuden ranskankielisessä maailmassa hän saavutti vuonna 1933 julkaisemallaan teoksella La Condition humaine, joka on seikkailun värittämä romaani ja sen innoittajana olivat Kiinan vallankumoukselliset ja silla teoksella hän voitti Concourt-palkinnon. Kirjailija toimi voimakkaasti antifasistisia aatesuuntauksia vastaan ja vuosina 1936-1937 hän toimi Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten rinnalla. Hänen voimakas sitoutumisensa johti romaani L’Espoire kirjottamiseen ja se julkaistiin joulukuussa1937. Seuraavana vuonna hän valmisti aiheen ja kirjan pohjalta elokuvan L’Espoire, sierra de Teruel. Talvella 1944 hän liittyi ranskalaisten vastarintaliikkeeseen. Sodam jälkeen hån…

Henrik TalaTervakosken paperitehtaan historia 1818 – 2018Tervakoski Oy, Grano Oy, Helsinki 2018180 sivua Harvassa ovat teollisuuslaitokset meillä Suomessa, jotka ovat aloittaneet toimintansa jo 200 vuotta sitten. Kuitenkin kotikyläni paperitehdas on saavuttanut tuon merkittävän elämänvaiheen. Tämän tapahtuman juhlistamiseksi tehdas on kustantanut arviointini kohteena olevan historiikin. Muuten, vain Fiskars Oy on yhtiönä Tervakoski Oy:tä vanhempi. Samoin harvaa kirjaa voi avoimesti kehua sen ulkoisesta olemuksesta. Yleensä meilläSuomessa panostetaan todella vähän juuri kirjan ulkoiseen asuun – valitettavasti. Kuitenkin Tervakosken paperitehtaan historiikki on todella upea noin A4 kokoa oleva teos, joka on painettu tehtaan omalle Terreus smooth paperille painoltaan 130 gramma neliömetri. Paperi ei ole liian valkoista tai kiiltävää, joten sitä on miellyttävä lukea niin auringonvalossa kuin keinovalaistuksessakin. Lisäksi kirjassa on hienoja mustavalkoisia ja värillisiä kuvia, jotka toistuvat hienoin sävyin painettunakin. Kirja on siis todella hieno luomus, jota voi hyvin antaa, vaikka arvokkaaksi liikelahjaksikin. Mitä tulee kirjan sisältöön, niin suhteeni siihen on hyvin ristiriitainen, joskin ymmärrettäväksi asia käy, kun muistaa, että se lauluja laulat, jonka leipää syöt. Teos on tilaustyö ja se osittain selittää sen yksipuolisuuden. Yleisesti kirjassa minua henkilökohtaisesti häiritsee tekstin eräänlainen itseriittoisuus, koko muu maailma ja etenkin lähiyhteisö eli Janakkalan pitäjä ovat olemassa vain ja ainoastaan suhteessa tehtaaseen. Oikeastaan kunta tulee ensimmäisen kerran…

Hannu SalmiElokuva ja historiaSuomen elokuva-arkistoHelsinki, 1993, 335 sivuaISBN 951-37-1017-3. Akatemiaprofessori ja Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on laajalti tunnettu pitkäaikaisesta harrastuksestaan, josta on jopa tullut hänen tutkijanuransa eräs kiintopiste. Tässä kirjassa, joka ilmestyi jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten, hän moninaisin tavoin yhdistää harrastuksensa elokuvan historian kanssa ja varsinkin itselleen ominaisen tutkijamaisesti juuri historian tutkimuksen ja sen ongelmiin elokuvan suhteen. Tämä kirja putkahti julkisuuteen samana vuonna, kun Salmi väitteli aiheesta: ”Die Herrlichkeit des deutschen Namens…” Die schriftstellerische und politische Tätigkeit Richard Wagners als Gestalter nationaler Identität während der staatlichen Vereinigung Deutschlands. Kirja on ollut hallussani jo melkoisen tovin ja usein olen sieltä etsinyt jotain vihjettä tai/ja viitettä omaan kirjoittamiseeni, mutta nyt syvennyin pääsisäisen merkeissä lukemiseen tarkasti ja jopa ns. lähilukua harrastaen. Kaikkeen tähän liittyvät myös alleviivaukset, huomiomerkinnät ja vastaavat muut aiheen keskeisiä – niin luulen ja oletan – seikkoja korostavat tekemiseni. Salmi on ollut hiukan päälle kolmekymppinen kirjoittaessaan kirjaa ja kyllä hän jo silloin osoitti kykynsä historian, etenkin kulttuurihistorian professoriksi, sillä niin pätevää tuo pohdinta ja sen esittäminen ovat. En itse ole ainakaan kotimaisesta kirjallisuudesta löytänyt vastaavan tasoista ja monipuolista tekosta tai edes artikkelia. Kirjassa on kolme päälukua ja ne ovat: Elokuva historiantutkimuksen kohteena, Elokuva historiantutkimuksen lähteenä sekä Elokuva historiallisena…

Bernie SandersMahdollisuuksien maaYhdysvaltojen vaihtoehtoinen tulevaisuusOur Revolution: A Future to Believe InSuomentanut Kirsimarja TielinenInto Kustannus, Helsinki/Riika, 2018, 433 sivua Tämä teos on ollut todellinen yllätys ja sen menestys on häikäisevä. Siitä tulli kirjakauppa Amazonin myydyin teos samana päivänä, kun se julkaistiin marraskuussa 2017. Nyt tämä teos on myös saatavana suomeksi. Tämä on todellinen opaskirja amerikkalaiseen presidentinvaalijärjestelmään ja samalla koko yhteiskuntaa juuri sellaisena kuin se oikeasti on, eikä vain elokuvien ja muun propagandan välityksellä nähtynä. Bernie Sanders on juutalaisista vanhemmista syntynyt New Yorkin Brooklynissa vuonna 1941. Hän on pääosan elämästään viettänyt Vermontin osavaltiossa, joka ulottuu aina New Yorkista Kanadan rajalle. Askel kerrallaan hän on noussut yhteiskunnallisen hierarkian portaita. Aloittaen kotikaupunkinsa valtuustosta, ja sitten pormestarina. Merkittävää on, että hän on pystynyt työskentelemään ja toimimaan Yhdysvaltain tiukassa kaksipuoluejärjestelmässä sitoutumattomana. Hänellä ei siis missään vaiheessa ole ollut kummankaan mahtipuolueen suuria tukirahoja taustanaan, vaan on aina pärjännyt vähällä ja joukkovoimalla. Viimeiset vuodet hän on ollut senaattori, joka sitoutumattomana edustanut Vermontin osavaltiota. Tätä ennen hän toimi pitkään kansalliskokouksen jäsenenä ja ainoana Vermontista valittuna. Vähän yli seitsemänkymppiseksi hän on todella kokenut hienon uran, joka on tehty ilman suurten puolueiden tukea ja kansan tahdosta. Vuoden 2016 lopulla yhdysvallissa suoritettiin presidentinvaali- Koska Obama ei voinut enää esiintyä ehdokkaana oli demokraattien…

Matti SalminenErno PaasilinnaKirjallinen elämäInto-kustannus, Latvia 2018256 sivua Onhan se outoa ja merkillistä, että Erno Paasilinnasta ei ole oikeastaan aiemmin esitetty kokonaisnäkemystä, siis niin elämästä kuin tuotannostakin. Onko syynä Erno erilaisuus, kriittinen asenne yhteiskunnan toimintoihin vai kateus? Eikö ole vielä kulut riittävästi aikaa Ernon poismenoon, jotta pystyisimme olemaan objektiivisia hänen merkitykselleen suomalaisessa yhteiskunnassa? Vaikka Matti Salmisen teos Erno Paasilinnasta on melkoisen suppea, niin hän kuitenkin onnistuu nähdäkseni antamaan melko hyvä kokonaiskuvan miehestä ja tekemisistä. Itse en varsinaisesti tuntenut Ernoa, mutta tapasin hänet muutamaan otteeseen Karistolla, kun kävin neuvottelemassa eräänkin kerran käännöskirjan kustannussopimusta. Jopa Wikipedian artikkelin on hyvin vajavainen ja vähän kertova tuosta sodanjälkeisen kirjallisuutemme kauhukakarasta, jota ilma koko sodanjälkeinen kirjallisuus olisi vain Väinö Linnan varassa.  Mutta onneksi Petsamossa alkoi syntyä veljessarja, jonka ensimmäinen oli Erno vuonna 1935. Toinen veljeksistä Reino syntyi Pohjoisella Jäämerellä pakolaiskuljetuksessa tavisodan alkupäivinä 1939, komas eli Arto syntyi maanpaossa Kittilässä 1942. Neljäntenä ja nuorimpana syntyi Mauri vasta rauhan tultua ja olojen vakiinnuttua vuonna 1947. Tämä veljessarja on todella jättänyt raskaan ja syvästi vaikuttavan jäljen Suomalaiseen yhteiskuntaan se useilla eri tasoilla. Eri puolilla Ruotsia ja Lappia vietti perhe evakkoelämää, kunnes olinpaikaksi vakiintui Kemijoen varressa olevan Tervolan kunnan syrjäseutu ja sinne itse raivattava pientila. Elämä tuolla tilalla oli rankaa ja…

Elena Carcano Il banchetto del Gattopardo A tavola con l’arisstocratia siciliana Edizioni Il leone verde, Torino, 2005, 83 pagine Questo piccolo libro crea un’immagine di se stesso su una questione più ampia. Non si può sfuggire alla consapevolezza che è strettamente connesso alle opere con lo stesso nome del principe di Lampedusa e del regista Luchino Visconti. Parzialmente in particolare un film per un’incredibile scena di danza di 45 minuti. Certo, il libro ha un legame con queste due gigantesche opere, ma è davvero superficiale e leggero. La domanda si pone se la scrittura vuole deliberatamente creare un contesto comune con il lavoro e il film di Gattopardo con il suo lavoro. Ma Elena Carcano crea un’immagine interessante la nobiltà siciliana que è stata l’ultima aristocrazia feudale dell’Europa occidentale Singolaremente sua sopravvivenza, fino alla metà del XX secolo, nell’epoca dell’affermarsi della società moderna. Sua raffinatezza quasi eccessiva che ne caratterizza gli ultimi bagliori è divenuta essa stessa un classico. Grazie soprattutto al romanzo di principe Giuseppe Tomasi di Lampedusa, che ha descritto meglio di chiunque altro gli individui, le consuetudini,  gli scenari. Il principe de Lampedusa so conosso sua classe e  i cibi. Le ricette sontuose ed elaborate tratte dalle…

Sirpa KähkönenVihan ja rakkauden liekitKohtalona 1930-luvun SuomiOtava, Keuruu, 2010, 287 sivua Opin tietämään kuka on Sirpa Kähkönen vasta elokuun 21. päivä vuonna 2017. Osallistuin näet tuolloin paripäiväiseen Työväen Historian ja Perinteen Seuran järjestämässä seminaariin Työväemuseo Verstaalla Tampereella. Tuossa tilaisuudessa Kähkösen esitelmän aihe oli ”Tammisaaren yössä. Sisällissodan toinen näytös 1930-1933 pakkotyölaitoksen muurien sisällä”. Luento oli todellinen menestys ja sitä todistaa yleisön pitkät ja raivokkaat aplodit, joita Sirpa osakseen sai. Aihe oli suoranaista jatkoa nyt lukemalleni kirjalle ja toimi eräänlaisena tiivisteenä ja samalla pontimena kirjan lukemiselle. Tosin meni puolitoista vuotta ennen kuin aloin lukemisen. Kirjan tosin hankin ainakin vuosi sitten, mutta aihepiiri tuntui niin ranskalta, että minulla ei yksinkertaisesti ollut henkisiä, ei varmaan myöskään fyysisiä voimavaroja lukemiseen. Sirpa Kähkönen on historian maisteri, mutta hän osaa myös todella kirjoittaa sujuvasti, helppolukuisesti ja lukijan mielenkiintoa ylläpitävästi. Tämä kirja on kaunis kunnianosoitus hänen omalle isoisälleen, joka monesti joutui kokemaan poliittisen vangin elämää Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Minusta Kähkönen kuvaa hyvin elävästi niitä vaikeuksia, kun koko yhteiskunnan koneisto ja varsinkin sen natsimieliset alemmat virkamiehet tekivät kaikkensa, jotta poliittiset vangit eivät olisi ihmisiä eivät saisi mahdollisuutta itsekään kokea omaa ihmisyyttään. Kirja on hienoa ja sujuvaa tekstiä, mutta silti se oli osittain vaikeaa luettavaa. Kuvaukset vankien epäinhimillisestä kohtelusta olivat todella…