Ossin Blogi

Pirjo Ala-Kapee ja Marjaana Valonen Yhdessä elämä turvalliseksi SAK:laisen ammattiyhdistusliikkeen kehitys vuoteen 1930 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y. Helsinki 1982 816 sivua Olen ilmoittanut Kirjavisassa, että luen ennemmin 800 sivuisen SAK:n historian kuin nykyistä kotimaista kaunokirjallisuuttaa. Se pitää todellakin paikkansa, sillä suurella mielenkiinnolla luin Ala-Kapeen ja Valkosen kirjoittaman teoksen, joka kuvaa Suomessa tapahtunutta ammatillista järjestäytymistä ennen vuotta 1930. Oikeastaan tuohon aikaan meillä Suomessa oli ammatillinen järjestäytyminen vain ns. tavallisten työläisten toimintaa, jota isommat ja pienemmätkin herrat katsoivat vääräsilmäisesti. Nykyisin jo valkokauluksinenkin väki on perustanut omat ammattiyhdistyksensä ja ehkä niiden joukosta löytyvät lakkoherkimmätkin ja taistelutahtoisimmatkin ryhmät. Ennen siis oli toisin. Kuitenkin työväestön taistelu järjestäytymisoikeudesta ja oikeudesta omien asioidensa kollektiiviseen ajamiseen, on tässä ja nyt samankaltaisia kuin se oli yli sata vuotta sitten kun ammatillinen järjestäytyminen maassamme alkoi. Mutta onko mikään yli sadan vuoden aikana muuttunut? Ja jos jotain on niin mitä se mahtaa olla? Tällaisiin kysymyksiin saa vastauksen kun lukee työväenliikkeen alkuaikojen historiaa. Helpoin on vastata muutokseen. Aiemmin mainittu toimihenkilöiden ja muiden herrojen toteutunut ammatillinen järjestäytyminen on ollut suuri tapaus. Opettajilla on oma OAJ:nsä, joka on ollut intohimoisesti ajamassa opettajien etuja. Joskin vastapuolena on ollut yhteiskunta, eli valtio ja kunta, eli me kansalaiset. Yleensä tämä herrojen järjestäytyminen koskee juuri yhteiskunnan palveluksessa…

Erkki Tuomioja Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1993 131 sivua Kirjan kirjoittaja lienee kaikille tuttu. Jotkut häntä kait vihaavatkin, mutta itse suhtaudun ikätoveriini kunnioituksella ja ihailulla. Syyt moiseen suhtautumiseeni ovat hyvin yksinkertaiset, hän on aina edustanut demokratiaa, yhteiskunnan muutosta rauhanomaisesti ja huolellisesti perustellen ja valmistellen. Myös eräänlainen radikalismi, uusien aatteiden ja näkemysten keskusteluun tuominen ja niiden puolesta toiminen, ovat olleet aina Erkki Tuomiojan hienoja piirteitä. Olen tietenkin lukenut tämän kirjan jo aiemminkin, muistaakseni heti ilmestymisen jälkeen, mutta nyt lukemisen takana ovat aivan toiset syyt. Pitäisi näet kirjoittaa Ranskan opiskelijaliikehdinnästä Yhdysvaltoja vastaan vuosin 1965 – 1968. Ja pitäisi olla jotain tietoa mitä me Suomessa tuolloin teimme. Tietenkin olen itse elänyt nuo vuodet, joskin melko vähän yhteiskuntaa tiedostavana yksilönä. Lisäksi tuon viimeisimmän vuoden vietin Pariisissa, jossa sain kokea tuon manifestaatioaallon päättymisen ja muuttumisen omaa ranskalaista yhteiskuntaa kritisoivaksi eräänlaiseksi kapinaliikkeeksi. Olin tietysti arka maalaispoika suuressa kaupungissa ja pääsääntäisesti tuon vuoden 1968 merkittävät tapahtumat menivät ohitseni. Ei tosi jälkiä jättämättä, mutta en kuitenkaan olisi ikinä voinut kuvitella osallistuvani mihinkään lakkoliikehdintään tai manifestaatioon, en vaikka kuinka vähäiseen tai pieneen tahansa. Nyt sitten pitää korjata aikaisempi arkailu ja tietää ainakin jotain 1960-luvustä ja nuorison toiminnasta Suomessa. Tässä osaltaan auttoi Erkki Tuomiojan kirja. Teos, joka oikeastaan on…

Toivo KIVIPELTO YHTESVASTUUN VUODET Alajärvi sotavuosina 1939 – 1945 Omakustanne, 2014 175 sivua Alajärvellä asustava kälyni lykkäsi mennen syksyn aikana käteeni pienen melko vaatimattoman teoksen ja pyysi minua tutustumaan siihen. Taisi vielä mainita, että kirjoittaja on toiminut hänen historianopettajanaan. Siis ei mikään huono suositus. Eikä ole mikään huono teos tuo pieni vaatimaton kirjanen. Eteläisen Hämeen lukijalle kirjassa oli ensimmäinen hämmästyttävä tosiasia Alajärveen maatilojen koko. Tai oikeastaan pienuus, sillä yli 50 hehtaarin tiloja oli pitäjässä vain kaksi, eivätkä nekään olleet yli 100 hehtaarin suuruisia. Kun me Hämeessä ollaan nähty ja koettu jopa 200 hehtaarin torppia ja useiden tuhansien hehtaarien kartanoita ja ratsutiloja. On niitä ollut yli usean kymmenenkin tuhannen hehtaarin kokoisia. Tähän pieneen tilakokoon on ollut varmaan syynä maatilojen jako perillisten kesken. Tätä ei aiemmin Hämeessä juuri harrastettu ja tilat pyrittiin pitämään yhden perillisen hallussa. Tämä tilojen pienuus on ollut syynä myös siirtolaiseksi lähtemiseen, sillä olihan luvassa maata sitä haluaville – tosin eri puolilla maailmaa. Tämä oli tilanne siis vuonna 1939 ennen sotiamme. Tosin itsenäistymisen alussa vuonna 1918 oli tapahtunut torpparivapautus, jonka perusteellä Alajärvelle muodostetiin 93 uutta tilaa. Kun lisäksi kunnan asutuslautakunta haki vuonna 1922 maata lähes 30 mäkitupalaiselle, joilla ei ollut torpparivapautuksen suomaa statusta, niin tästä on vain ollut seurauksena…

Jesús Manuel Martínes Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. suomennos Jyrki Lappi-Seppälä. Into-kustannus 2013 390 sivua Miten ihminen, jopa valistuneena itseään pitävä, voi olla kokonaisen ihmisiän tietämätön yhteiskunnallisista tosiasioista ja kansainvälisen yhteisömme syvimmistä aatevirtauksista? Tiedän ja tunnen toki erään sellaisen henkilön, sillä juuri minä itse olen moiseen syyllistynyt. Elin peräti 41 vuotta tietämättä kaikkia tosiasioita Chilestä ja sen yhteiskunnasta, Salvador Allenden henkilöstä ja vuoden 1973 tehdystä sotilaskaappauksesta ja siihen johtaneista tilanteista. Mutta suuri ongelma on, että olin tietämätön syistä, jotka johtivat oman yliopistoni reaktioihin, jotka liittyivät tuohon sotilasvallankaappaukseen. Näin siis 41 vuotta myöhemmin tajusin erään keskeisen nimittäjän, joka yhdisti yliopisto ja Allenden sekä myöhemmin myös koko sen valtion, jossa tuo opinahjoni sijaitsee. Oman oppiaineeni professori, joka toimi myös yliopiston rehtorina sekä samaan aikaan jopa Euroopan komission varapuheenjohtajana oli tunnettu sosialisti. Ymmärsin toki, että hänen negatiivinen suhtautumisensa vallankaappaukseen Chilessä oli ymmärrettävä, mutta että koko iso yliopisto koki tuon saman negatiivisuuden sotilasjunttaa kohtaan, meni yli silloisen ymmärrykseni. Teoksessaan Allendesta Manuel Martinez tuo mielenkiintoisesti esille kohdehenkilön toiminnan vapaamuurarina, ja tähän liittyvän perhetaustankin. Koska yliopiston, jossa innolla opiskelin ja oppiarvoni suoritin, oli 1800-luvulla vapaamuurareiden perustama, sitä johtivat ja sen omistivat vapaamuurarit, jokaisen opetushenkilön piti suorittaa ns. libre examinen, eli eräänlainen vala, jossa he sitoutuivat noudattamaan…

Hanne Koivisto; Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta Erilaiset seminaarin esitelmät aiheuttivat minässäni hyvin samankaltaisia reaktioita, mutta myös hyvin erilaisia. Hanne Koiviston toinen esitys, jossa tuotiin esille suomalaisten sotaan osallistuneiden luvut, innosti minut hankkimaan Jyrki Juuselan kirjan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa. Siinähän syvennytään asiaan enemmän ja pyritään antamaan kasvot suomesta sotaan lähteneille, mutta myös suomalaissyntyisille muista maista lähteneille. Tämän teoksen lukemisesta syntyi mielenkiintoinen seikkailu, joka jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella. Koivisto on tehnyt esitelmäänsä mielenkiintoisen valinnan suomalaisista Espanjan sisällissotaa puoltaneista ja propagoineista. Hän on valinnut neljä (Pennanen, Sundström, Turtiainen ja Palmgren) muussakin julkisuudessa keitettyä henkilöä, sekä kaksi (Lauri Vilenius ja Paavo Pajunen) suurelle yleisölle tuntematonta, joita hän nimittää työläiskirjailijoiksi. Minusta he kyllä ovat samanarvoisia neljän ensimmäisen kanssa, mutta heidän arvonsa lisääntyy kun tiedämme, että molemmat osallistuivat vapaaehtoisina Espanjan sisällissodan taisteluihin. Yhteiskunnallisesti Suomessa oli päästy samaan kuin Ranskassa ja Espanjassa, sillä maahan oli muodostettu edellisten tavoin kansarintamahallitus, joka myöhemmin on käytetty usein nimitystä punamultahallitus. Siinä vasemmista ja edistysmielinen keskusta tekivät yhteistyötä yhteiskunnan saattamiseksi kaikille paremmaksi. Ranskassa myös älymystön jäsenet olivat huomattavasti laajempana rintamana mukana fasismin torjunnassa kuin meillä Suomessa. Suomessa valtalehdistöstä lähinnä vain Suomen Sosialidemokraatti, jonka päätoimittajana toimi Sylvi-Kyllikki Kiven aviomies, julkaisi tasavallalla myönteisiä uutisia….

Jaana Torninoja-Latola; Espanjan lasten puolesta, fasismia vastaan. Sylvi-Kyllikki Kilven avustustyö Espanjan sisällissodan aikana Vasta kuluvan vuoden aika saatiin puhkaistuksi eräs oman sisällissotamme paise, josta on pu-huttu vain vaieten lähes sadan vuode ajan. Painosta ilmestyi näet Tuulikki Pekkalaisen teos: Lapset sodassa 1918. Oli jos Suomessa kuluin pienen kansakunnan asian selvittelyyn lähes sata vuotta, niin varmasti Espanjassa asiaan kuluu vielä enemmän vuosi. Olihan Espanjan sisällissota huomattavasti tuhoisampi juuri siviiliväestöön kohdistuneiden runsaiden ja totaalisten pommitusten vuoksi. Espanjan sisällissota herätti suomalaiset varsin verkkaisesti liikkeelle, ja suurinta osaa ei lainaan. Joskin vastustus esim. äärioikeistolaisen IKL:n piirissä oli tulisieluista. Ehkä syynä olivat lähimenneen tapahtumat omassa maassa, olihan niiden rehellinen jälkipyykki vielä pesemättä. Hiljaisuudessa kuului oikeastaan vain yksi ääni, joka halusi muutakin kuin vain ottaa kantaa, hän halusi tekoja myös Suomessa ja suomalaisten taholta. Tämä huutava ääni korvessa oli Sosialidemokraattisen naisliiton piiristä nouseva, kansaedustaja Sylvi-Kyllikin Kilven ääni. Hän vaati toimintaa Espanjan hyväksi. Tosin lähtihän meiltä jonkunmoinen määrä Espanjan avuksi, mutta S-KS vaati myös toimia espanjan materiaaliseksi auttamiseksi . Mikko Aho gradussa, jonka pääkohde ei toki ollut S-KS, käsittelee kuitenkin häntä ehkä keskeisenä toimijanan Espanjan auttamisessa. S-KS:n ansioksi, ehkä ei aivan yksinään, mutta kyllä hän varmaan suurimman vastuun asiasta kantoi, on luettava Suomessa syntynyt ajatus Espanjan lasten auttamisesta….

Kari Kotkavaara; Juhlittu ja rakastettu/rikki lyöty ja poltettu. Kristillisestä taiteesta ja kulttikuvista sisällissodassa Tämä oli ehdottomasti eniten oman tietämykseni ulkopuolelle mennyt esitelmä, joskin se on mielenkiintoinen, mutta erinomaisen vaikea kirjallisesti raportoitava. Varmaankaan kukaan ei voi esitelmöidä Espanjan sisällissodasta ottamatta esille sen kaikkein vaikuttavinta taideteosta eli Ranskassa maanpaossa eläneen Pablo Picasson suurikokoista taideteosta Guernica, joka on kooltaan todella massiivinen eli 349,5 cm x 776,6 cm. Taulu on väritykseltään vain mustavalkoinen, jossa on mukana harmaata varjostusta. Teos valmistui vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyyn. Sen lisäksi että sen on koko sisällissodan ikonisymboli, niin sen on modernismin kaanonissa sen keskeisin teos. Aiheen antoi vuonna 1937 saksalaisen sotilaskoneiden toimesta tehty Guernican baskikylän totaalinen tuhoaminen Pohjois-Espanjan baskimaassa. Kaupungin tuhossa kuoli arviolta 1700 siviiliä eli naisia ja lapsia. Myös tästä Picasson taulusta on tehty lukuisia taidehistoriallisia ja yleensä taiteeseen liittyviä kirjoituksia, tutkielmia, esseitä jne. Eräs mielenkiintoisimmista on Madridin vapaan yliopioston tutkijan André Bénitin laaja tutkimusessee nimeltään Guernica dans la concience des écrivains francophones de Belgique eli Guernica ranskankielisten belgialaisten kirjailijoiden tietoisuudessa. Kysymys tietoisuudesta liittyy myös propagandaan, varsinkin heti sodan aikana ja välittömästi sen jälkeen. Belgian ranskankieliset kirjailijat jakautuivat kahteen leiriin, joista suurin osa oli tasavallan puolella ja vähemmistö kannatti kansallismielisiä. Toinen ehdoton välttämättömyys, jota ei sisällissodan aikaisesta Espanjan…

Päivi Kosonen: André Malraux, ranskalaiset intellektuellit ja Espanjan sisällissota Espanjan sisällissodan vaikutukset koki ehkä voimakkaimpana omassa sisäpolitiikassaan naapurimaa Ranska. Maassa oli 1930-luvulla suuresti kannatustaan lisännyt Croix de feu-puolue, joka oli alkujaan perustettu vuoden 1918 veteraanien järjestöksi. Tämän puolueen kannatuksen lisääntymisen pelästyttäminä sosialidemokraatit ja kommunistit sopivat yhteistyötä heinäkuussa 1935. Tämän jälkeen marraskuussa 1935 Léon Blumin johdolla muodostivat Édouard Daladier, Maurice Thorez, Édouard Herriot ja Daniel Mayer liittoutuman tuleviin vaaleihin. Tämä liittoutumaa kutsuttiin kansanrintamaksi. Kansalliskokouksen vaaleissa toukokuussa 1936 kansanrintama voitti kansalliskokouksessa 40 lisäpaikkaa, eli yhteensä 376 paikkaa. Näin heidän yhteinen kannatuksensa vaalissa nousi 54 prosentista 57 prosenttiin. Uuden hallituksen pääministeriksi tuli sosialidemokraattien Léon Blumista, joka astui tehtäväänsä 5. kesäkuuta 1936. Melkein välittömästi uuden hallituksen suureksi ongelmaksi tuli Espanjan sisällissota ja Ranskan valtion rooli ko. kriisissä. Brittivetoinen ajatus puuttumattomuudesta tuohon kriisiin pakotti myös Blumin hallituksen osallistumaan puuttumattomuusprojektiin. Samaan aikaan naapurivaltiossa Belgiassa, joka myös oli virallisesti lähtenyt mukaan puuttumattomuusprojektiin, tapahtui todella merkittävä poliittinen siirto, sillä merkittävä sosialidemokraattinen ministeri Emilé Vandervelde erosi hallituksesta maansa poliittisia päätöksiä vastustaakseen. Tämän jälkeen Vandervelde toimi erittäin aktiivisesti Espanjan hallituksen ja tasavaltalaisten auttamiseksi. Ranskan virallisesti harjoittamasta puuttumattomuuspolitiikasta huolimatta, tai ehkäpä juuri sen tähden, maan älymystö reagoi voimakkaasti tasavaltalaisen ja virallisen hallituksen puolesta. Eräs näitä oli journalisti ja kirjailija, myöhemmin kulttuuriministeriksi…

Osallistuin Turussa 11.4.2014 Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen järjestämään seminaariin, jonka aiheen olen otsikkoon laittanut. Ohjelma oli todella monipuolinen ja antoisa, nautin paivasta syntisen paljon. Tietenkin kirjoitin kuulemastani ja uutta oppimastani muutaman sivun ja julkaisen erikseen jokaisen kirjoittamani jutun. Tässä ensimmäinen eli Professori Jukka Kekkosen esitelmä. Jukka Kekkonen: Espanjan sisällissodan väkivalta ja rankaisutoimet vertailevasta näkö-kulmasta Harvoin saa olla läsnä yhtä innostuneella luennolla, kuin oli professori Jukka Kekkosen luento. Syynä oli tietenkin aiheen ajankohtaisuus luennoitsijalle, jolta on tulossa, ensiksi suomeksi ja myöhemmin englanniksi ja espanjaksi, juuri Espanjan sisällissotaa käsittelevä teos, joka käyttää hyväkseen komparatiivista oikeushistoriallista tutkimustapaa. Tietenkin, kuin itsestään selvästi suomalaisella tutkijana keskeisenä vertailumateriaalina toimii Suomen sisällissota vuodelta 1918. Yleisesti tiedetään, että komparatiivisen tutkimusmenetelmän tieteellisenä kehittäjän pidetään tanskalaista Rasmus Raskia, joka vuonna 1815 toteutti menetelmään eurooppalaisten kielten tutkimisen puitteissa. Myös saksalainen Franz Bopp kuuluu ensimmäisiin menetelmän käyttäjiin, sillä hän laajensi tutkimusta myös sanskritin kielen alueelle. Tästä voidaan katsoa sekä sanastollisen että kieliopillisen vertailevan kielentutkimuksen lähteneen. Suomalaiset ovat erityisen onnistuneesti soveltaneet komparatiivista tutkimusotetta suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen. Tämän jälkeen menetelmää on sovellettu eri tieteissä, myös historiatieteissä. Ranskalainen annalistihistorioitsija Marc Bloch (1886 – 1944) piti vertailevan tutkimuksen tärkeimpänä tehtävänä sen tutkijan omaa mieltä ja näkemyksiä puhdistavaa vaikutusta. Vertailussa kun yleensä tulevat ilmi erilaiset tutkijan omasta…