Ossin Blogi

SAMULI PAULAHARJU LAPIN MUISTELUKSIA Salakirjat 2014 271 sivua ja karttaliite   Lappi ja sen kansa on saanut uudelleen painettuna arvoisensa teoksen. Samuli Paulaharjun vuonna 1932 julkaisema teos LAPIN MUITELUKSIA on ilmestynyt uutena, entistä ehompana painoksena. Kyseessä on kulttuuriteko Lapin kansalle ja sen menneisyydelle. Tässä kirjassaan Paulaharju keskittyy Länsi-Lappiin, jossa ei oikeastaan tunneta valtakunnanrajaa kuin osittain teoreettisena ilmiönä. Kustantajan ilmoituksen mukaan on tulossa samalta tekijältä Itä- ja Pohjois- Lappiin keskittyvä teos SOMPIO, Luiron korpien vanhaa elämää, joka ilmestyi juuri sotia edeltäneenä aikana vuonna 1939. Kansallinen elämäkerrasto määrittelee kirjoittajan seuraavasti: ”Paulaharju, Samuli (1875 – 1944) kansanperinteen kerääjä, veiston ja piirustuksen opettaja, professori.” Hän tosiaankin toimi Oulun kuuromykkäkoulun opettajana ja tämän ansion puolesta hänellä olisi oma paikkansa kansakunnan kaapin päällä. Mutta opetustyönsä ohessa Paulaharju oli kulttuurimatkailija ja oman aikansa löytöretkeilijä. Löytöretkillään Lappiin ja Karjalaan, pääsääntöisesti kävellen, hevosella tai polkupyörällä, hän toimi kansan aiheellisen perinnön kerääjänä ja tekemisen havainnoitsijana eli etnografina. Tämä lisäksi hän oli folkloristi, eli pisti muistiin kansan runouksia, rukouksia ja muuta suullista perinnettä. Eritoten hän kuitenkin oli uskontotieteilijä, joka kokosi näkemyksiä, tietoja ja uskomuksia jumaluuksista, jotka Lapissa olivat hyvin moninaiset. Ehkä voimakkaasti hän osui ajallisesti eräänlaiseen saumakohtaan, jolloin pitkällinen siirtyminen luonnonuskoista kristilliseen yhtenäisuskoon oli tapahtumassa. Se ei ollut päivä tai vuoden…

K. RIIKONEN Nukuin vasta aamuyöstä Olavi Paavolainen 1903 – 1964 Gummerus, Juva 1014 584 sivua Mennyt 5. päivä tästä kuusta oli yönä täydenkuun hetki. Myönnän avoimesti, että ole todella kuuhullu ja täydellä kuulla on suuri vaikutus nukkumiseen ja sitä kautta koko elämääni. Nyt tuona yönä nukuin vasta aamuyöllä. Joskin kaksi yötä ennen täyskuun yötä oli pahinta, en nukkunut lainkaan. Olen aina ollut huono nukkumaan, siis en sitä taidetta kovin hyvin hallitse. En onnistu nukkukaan täyden kuun aika edes nukahtamiseen tarkoitettujen kemiallisten tuotteiden avulla. Siinä välillä on sellainen yö, jolloin oikeastaan nukun melkein kuin tavallisesti, eli noin 5 – 6 tuntia. Kuitenkin näiden kahden lähes unettoman yön aika saatoin lukea loppuun professori H. K. Riikosen kirjoittaman kirjan Olavi Paavolaisesta (17. syyskuuta 1903 Kivennapa – 19. heinäkuuta 1964 Helsinki). Kirjaa on massiivinen, tiivis ja todella loistavasti tehty tietopaketti juuri nyt jostain kumman syystä ajankohtaiseksi tulleesta monitoimimiehestä Olavi Paavolaisesta. Riikosen kirjan lisäksi on viime vuoden aikana ilmestynyt Ville Laamasen väitöskirja ”Suuri levottomuus, Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1938 – 1939”, sekä Panu Rajalan ”Tulisoihtu pimeään, Olavi Paavolaisen elämä”. Oma suhteeni Olavi Paavolaiseen on jotenkin selittämättömästi syntynyt. Muistan lukeneeni Synkän yksinpuhelun joskus murrosiän vaiheessa ja se vaikutti suuresti omaan ajattelumaailmaani. Olin jo kotikasvatukseltani…

Heikki Ylikangas ja Jussi Pajuoja Lari Kivekäs Aikansa ajaton radikaali WSOY, Helsinki 1987, 150 s. ”Lauri Kivekäs (vuoteen 1876 Gustaf Laurentius Stenbäck; 21. heinäkuuta 1852 Alavus – 26. maaliskuuta 1893 Helsinki) oli suomalainen radikaali fennomaani ja 1870- ja 1880-luvulla tunnettu ylioppilasjohtaja. Hän ajoi kielikysymyksessä ja muissakin yhteiskunnallisissa asioissa jyrkkää linjaa ja perusti kannattajineen vuonna 1880 K.P.T. -nimisen yhdistyksen, jolla oli lyhyen aikaa merkittävä asema ylioppilasmaailmassa. Kivekäs ei onnistunut siirtymään menestyksekkäästi valtakunnanpolitiikkaan, mutta hän loi näkyvän uran asianajajana.” Näin siis toteaa Lukemani kirjan pää- ja kohdehenkilöstä kansalaisen tietosanakirja Wikipedia. Värikäs oli tämän aikansa suuren ylioppilasjohtajan elämä. Kouluvaikeudet, ainaiset rahahuolet ja henkilökohtaisen konkurssin uhka ja jopa jonkinmoiset vaikeudet naissuhteissakin olivat osa Lauri Kivekkään elämää. Tietysti parin poikana ja suuren lapsikatraan lähes nuorimpana, kohdistui poikaan odotuksia ja hän itsekin varmaan koki tilanteen vaikeana, eli jotain oli tehtävä, vaikka sitten saatava huonoja numeroita koulussa. Ylikankaan ja Pajuojan yhteisteos, melkoisen vaatimaton sivumäärältäänkin, ei kovin syvällisesti valota kohdehenkilöä, joskaan se ei syyllisti glorifiointiin ja kaiken kertomiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Eli pysytään mahdollisimman neutraalilla ja tiukalla asialinjalla. Ehkäpä jotkut toiset kirjoittajat olisivat tehneet Lauri Kivekkäästä suuremman sankari ja suuremman poliittisen johtajan, mutta onneksi on pysytty tiukassa asiassa. Oikeastaan kirjan loppuosa on ollut varmaankin todellinen syy teoksen kirjoittamiseen,…

Vincent Lowy Guère à la guerre ou pacifisme dans le cinema française (1936 – 1940) Madeleine Rebériouc (preface) Raymond Chirat (postface) L’Harmattan Paris, 2006, pages 228 ISBN : 2-296-00838-0 Ensimmäinen maailmansota 1914 – 1918 jätti melkoiset arvet ranskalaiseen yhteiskuntaan, varsinkin sen henkiseen selkärankaan. Olivat todella suuret ja satoja tuhansia ihmishenkiä vaatineet taistelut riehuneet pohjoisen Ranskan alueella. Vieläkin ovat hyvin esille Chemin des Dames’in eli Naisten tien (http://fr.wikipedia.org/wiki/Chemin_des_Dames) valtavat mäkilinnoitukset, joiden vanhoihin kalkkikiviluoliin saksalaiset vetäytyivät ja josta he tulittivat tasangolla ryntääviä ympärysvaltojen joukkoja. Se oli julmaa teurastusta. Sodan selvittelyissä Ranskan kansallinen trauma vaati Saksan nujertamista ja siinä he jopa osittain onnistuivatkin. Joskin tätä voittoa on usein pidetty keskeisenä syynä toiseen maailmansotaan, joka kauheudessaan ylitti kaiken aiemmin nähdyn. Ranskalaiset myös kääntyivät tai oikeastaan sulkeutuivat omaan minäänsä ja sen turvallisuuden takaamiseen. Tästä kaikesta syntyi itärajan puolustukseksi Maginot-linja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Maginot-linja) eli valtava puolustusprojekti, joka esti Ranskan talouden kehityksen. Se myös tuli olemaan perusta, joka romahdutti Ranskan toisessa maailmansodassa. Kun tuo valtava puolustusprojekti saatiin noin suunnilleen valmiiksi, niin ranskalaiset saivat vihdoinkin mahdollisuuden ajatella ja toimia, toimia toisin kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Juuri tähän aikakauteen, ennen uutta räjähdystä, toista maailmansotaan olleisiin vuosiin keskittyy Lowyn teos. Joskin aikakausi ei ollut konflikteista vapaa, sillä esimerkiksi Espan sisällissota 1936…

Jesús Manuel Martínes Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. suomennos Jyrki Lappi-Seppälä. Into-kustannus 2013 390 sivua Miten ihminen, jopa valistuneena itseään pitävä, voi olla kokonaisen ihmisiän tietämätön yhteiskunnallisista tosiasioista ja kansainvälisen yhteisömme syvimmistä aatevirtauksista? Tiedän ja tunnen toki erään sellaisen henkilön, sillä juuri minä itse olen moiseen syyllistynyt. Elin peräti 41 vuotta tietämättä kaikkia tosiasioita Chilestä ja sen yhteiskunnasta, Salvador Allenden henkilöstä ja vuoden 1973 tehdystä sotilaskaappauksesta ja siihen johtaneista tilanteista. Mutta suuri ongelma on, että olin tietämätön syistä, jotka johtivat oman yliopistoni reaktioihin, jotka liittyivät tuohon sotilasvallankaappaukseen. Näin siis 41 vuotta myöhemmin tajusin erään keskeisen nimittäjän, joka yhdisti yliopisto ja Allenden sekä myöhemmin myös koko sen valtion, jossa tuo opinahjoni sijaitsee. Oman oppiaineeni professori, joka toimi myös yliopiston rehtorina sekä samaan aikaan jopa Euroopan komission varapuheenjohtajana oli tunnettu sosialisti. Ymmärsin toki, että hänen negatiivinen suhtautumisensa vallankaappaukseen Chilessä oli ymmärrettävä, mutta että koko iso yliopisto koki tuon saman negatiivisuuden sotilasjunttaa kohtaan, meni yli silloisen ymmärrykseni. Teoksessaan Allendesta Manuel Martinez tuo mielenkiintoisesti esille kohdehenkilön toiminnan vapaamuurarina, ja tähän liittyvän perhetaustankin. Koska yliopiston, jossa innolla opiskelin ja oppiarvoni suoritin, oli 1800-luvulla vapaamuurareiden perustama, sitä johtivat ja sen omistivat vapaamuurarit, jokaisen opetushenkilön piti suorittaa ns. libre examinen, eli eräänlainen vala, jossa he sitoutuivat noudattamaan…

Juha Suoranta & Sanna Ryynänen Taisteleva tutkimus Into 2014 394 sivua Kun olin nuori ja nätti, joskaan nyt en ole enää kumpaistakaan, niin silloin olimme melkoisen innostuneita ns. Kolmannen maailman asioista ja tapahtumista. Itsekin luin ulkomailla opiskelun aikana lähes kaiken materiaalin mitä kotimaassa käynneilläni löysin. Eritoten mieleeni jäi monistelehtinen Tricont, jossa melko laajalti käsiteltiin kehitysongelmia. Lienevät vieläkin tallessa jossain autotallin arkistokaappien nurkassa. Tietenkin opiskelumaan, joka oli onneksi kaksikielinen, materiaali tarttui haaviini. Oli todella mielenkiintoista seurata kolmen, tai oikeastaan neljän eri maan kirjoittelua asiasta. Olihan kaikilla kolmella vieraalla valtiolla oma mielenkiintoinen kolonialistinen historiansa, osin jopa synkkäkin. Tuo aika kultainen, siis 60-luvun loppu ja 70-luvun alku ei tietenkään palaa takaisin, tiedon vähäisyys on muuttunut tiedon runsaudeksi, jos vain haluaa saada informaatiota. Nykyisin ilmestyy jopa suomeksi Le Monde Diplomatique, joka monipuolisesti ja asiaa tuntevasti käsittelee juuri noita Kolmannen maailman ongelmia. Ja hyvä on niin. Lukemani teos Taisteleva tutkimus palautti mieleeni juuri tuon oman tietämykseni ja maailmankuvani rakentamisen kannalta keskeisen aikakauden. Tietysti mielessä välähti Lauri Viljasen ennen sotia kirjoittama teos Taisteleva humanismi, joka sekin on ainakin yhden messun arvoinen. Mikä sitten on muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa? Tietenkin minä olen muuttunut enemmän kuin paljon, vaivat ovat tulleet luokseni ja yritetään elää kiltisti. Kirjan aihepiiri ja sen…

Matti Klinge Kadonnutta aikaa löytämässä Siltala 2012 557 sivua Tämä on todellakin teos, johon suhtautumiseni on jyrkästi kaksijakoinen. Olen hyvin tyytyväinen teokseen ja nautiskelin sitä lukiessani todella moninaisen runsaasti. Samalla kuitenkin useissa kohdin kiukkuni kuohahti, ja sekin sisällöstä ja kirjoittajan ajatuksista. Mikä teos voi herättää näin erilaisia ajatuksia ja miksi, siitä yritän tehdä nyt selkoa ainakin itselleni. Kirjoittaja, filosofian tohtori ja professori Matti Klinge on eräällä tavalla makrohistorioitsija ja samalla hän kirjoittaa mikrohistoriaa. Hänellä on myös osittain ranskalaisen Annalistisen historiankirjoituksen koulukunnan mentaalihistoriallinen ote käsittelemiinsä aiheisiin, joskaan ei toki aina. Tämä kaikki on hivenen ristiriitaista, joka varmaan heijastuu Klingen koko tuotantoon ja jossakin tapauksessa hänen arvostukseensakin historioitsijoiden keskuudessa. Tämä Kadonnutta aikaa löytämässä on eräänlainen omaelämäkerta, joka kattaa ajallisesti Klingen elämän maisteripromootioon saakka eli ajan ennen vuotta 1960. Historiallista perspektiiviä tosin on paljon ajalta ennen Klingen syntymääkin. Se on oikeastaan tärkeätä ja usein jopa keskeisempää kuin oma elämä, sillä erilaiset sukulaisuudet ovat kunniassaan tässä teoksessa. Mielenkiintoinen osuus on eittämättä kirjan kuvituksella. Se on jopa melkoisen keskeisessä roolissa. Tavanomaisen valokuvien ja muun vastaavan materiaalin lisäksi Klinge on koko ikänsä säilönyt erilaisia lippuja ja lappua. Kaikenlaiset eri näyttelyiden, konserttien, elokuvien jne. pääsyliput on huolellisesti tallennettu. Kaikki on kuin suunnitelmaa muistelmia vasten. Tuon kaiken materiaalin…

Hannu Salmi: Espanjan sisällissodan elokuvallinen muisto Elokuvaesitys – Roman Karmen: Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967) Professori Hannu Salmi alusti seminaarin lopuksi nähtävän dokumenttifilmin. Tuskin kukaan seminaari ideoijista osasi edes nähdä unta seminaarin aikana vallitsevasta todellisuudesta. Olimmehan juuri parhaillaan elävässä elämässä todistamassa Venäjän propagandakoneen par-haita yrityksiä selitellä Ukrainan tapahtumia, Krimin valloitusta ja kaikkea muuta mahdollista Ukrainan alueen sisäisiin asioihin sekaantumista. Alustuksessa todettiin, että Roman Karmenin dokumenti Granada, Granada, Granada on oikeastaan kaksi eri dokumenttia, vanhempi kertoo Espanjan sisällissodasta ja uudempi elämästä Francon diktatuurin aikana 1960-luvulla. Mutta eritoten se on kuvaus kaikesta siitä mitä apua ja tukea Neuvostoliitto on aiemmin antanut ja yhä edelleen antaa kaikille sorretuilla ja vähä-osaisille, asuvatpa he missä maailmankolkassa tahansa. Jo opiskeluaikoinani tenttimässä historian metodikirjassa L’Histoire et se méhtodes tuodaan mielenkiintoisesti erille dokumentin käyttö historiantutkimuksen apuvälineenä. Kirja kuvaa esimerkillä dokumentin käyttöä. Jos ja kun otetaan dokumentti, jossa kuvataan Aadolf Hitlerin vuonna 1938 pitämää puhetta, ja vieläpä ilman minkäänmoisia kommentaareja tai leikkauksia. Näin me nykyisyydessä osaamme sijoittaa tuon Hitlerin puheen, sitä ennen tapahtuneiden ilmiöiden kontekstiin, ja myös puheen jälkeisten, aina nykyisyyteen asti ulottuvaan tapahtumien ketjuun. Näin meillä on paljon enemmän tietoa tuon puheen mahdillista taustasyistä tai sen jälkiseurauksista. Siis, tietenkin sillä edellytyksellä, että seuraamme tapahtumia emmekä…

Hanne Koivisto; Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta Erilaiset seminaarin esitelmät aiheuttivat minässäni hyvin samankaltaisia reaktioita, mutta myös hyvin erilaisia. Hanne Koiviston toinen esitys, jossa tuotiin esille suomalaisten sotaan osallistuneiden luvut, innosti minut hankkimaan Jyrki Juuselan kirjan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa. Siinähän syvennytään asiaan enemmän ja pyritään antamaan kasvot suomesta sotaan lähteneille, mutta myös suomalaissyntyisille muista maista lähteneille. Tämän teoksen lukemisesta syntyi mielenkiintoinen seikkailu, joka jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella. Koivisto on tehnyt esitelmäänsä mielenkiintoisen valinnan suomalaisista Espanjan sisällissotaa puoltaneista ja propagoineista. Hän on valinnut neljä (Pennanen, Sundström, Turtiainen ja Palmgren) muussakin julkisuudessa keitettyä henkilöä, sekä kaksi (Lauri Vilenius ja Paavo Pajunen) suurelle yleisölle tuntematonta, joita hän nimittää työläiskirjailijoiksi. Minusta he kyllä ovat samanarvoisia neljän ensimmäisen kanssa, mutta heidän arvonsa lisääntyy kun tiedämme, että molemmat osallistuivat vapaaehtoisina Espanjan sisällissodan taisteluihin. Yhteiskunnallisesti Suomessa oli päästy samaan kuin Ranskassa ja Espanjassa, sillä maahan oli muodostettu edellisten tavoin kansarintamahallitus, joka myöhemmin on käytetty usein nimitystä punamultahallitus. Siinä vasemmista ja edistysmielinen keskusta tekivät yhteistyötä yhteiskunnan saattamiseksi kaikille paremmaksi. Ranskassa myös älymystön jäsenet olivat huomattavasti laajempana rintamana mukana fasismin torjunnassa kuin meillä Suomessa. Suomessa valtalehdistöstä lähinnä vain Suomen Sosialidemokraatti, jonka päätoimittajana toimi Sylvi-Kyllikki Kiven aviomies, julkaisi tasavallalla myönteisiä uutisia….