Ihmeen odotusta ja unenomaista seikkailua

Abdellah TaïaLe Jour du RoiÉdition du SeuilParis, 2010210 pages Kaukana ovat perinteiset kliseet Abdellah Taïan teoksesta Le Jour du roi, joka voitti perinteisen Flore -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010. Teos kertoo nuorten syvästä ystävyydestä, jolla on vastassaan perinteinen marokkolainen yhteiskunta sosiaalisine paineineen. Kyseessä on hyvin kirjoitettu rohkean nuoren miehen muotokuva. Tapahtumat teoksessa sijoittuvat 1980-luvulle. Hassan II oli silloin Marokon kuninkaana. Teoksen päähenkilö, eräänlainen kertojaminä, on Omar, joka on nuori Salén kaupungista, pääkaupunki Rabatin lähialueelta. Hän asuu isänsä kanssa alueen tavanomaisessa köyhyydessä, mutta kuitenkin taskastelee uteliaana häntä ympäröivää maailmaa. Hänen paras ystävänsä on Khelid El-Roule, joka on marokkolaisen ns. kultaisen nuoren arkkityyppi, hänen perheellään on huvilat, autoja, palvelijoita, eli kaikkia mitä kultaiseen nuoruuteen oletetaan kuuluvan, ainakin 80-luvun Marokossa, vaan varmaan monella muullakin taholla. Niukasta sivumäärästään huolimatta teos käsittelee useita mielenkiintoisia ja keskeisiä teemoja. Minuuden kadottaminen. Äiti on lähtenyt kodista ja ei näin olleen toimi enää kohteena ja yhteisönsä ylläpitäjänä. Etunimet vaihtuvat, sillä kerronnan suorittaa teoksessa pääsääntöisesti Omar ja kuitenkin viimeisessä osassa kertoja on Hada. Näin teoksen ”minä” vaihtuu äkisti syitä ilmoittamatta ja perusteita kertomatta. Taloudellinen huono-osaisuus, köyhyys. Lopun kertoja Hada on vanhempiensa myytmä. Tästä syntyvät kirjan teemoina epätoivo, mustasukkaisuus, vertailukohtien puuttuminen, prostituutio, alkoholismi jne. Henkinen köyhyys. Tämä näkyy teoksessa hyväuskoisuutena, noituutena, rasismina. Marokon…