Olisi Konstantinos Pyhä vai…?

Veikko litzen Tie Nikeaan Roomalaisten ja kristittyjen yhteinen matka ajanlaskumme alusta valtionkirkon syntyy k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto Kirja-Aurora, 2009, 425 sivua Nyt on jälleen vuorossa teos, jonka kirjoittajan voin lukea ystävieni joukkoon, joskin hän siirtyi tähdeksi minuuteni mielenmaisemaan. Siellä hän loistaa kirkkaampana kuin mikään muu, ei edes aurinko pysty hänen kanssaan kilpaamaan. Tämä teos on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta en ole pystynyt sitä lukemaan, ei ollut ollut uskallusta tai rohkeutta kohdata entinen opettajani, johdattajani. Mutta nyt jälkikäteen ja teoksen lukemisen jälkeen, voin todeta, että lukeminen kannatti ja sain siitä todella paljon lisää kiilloitetta, jonka avulla kirjoittajan tähti tuikkii entistä kirkkaammin. Sain nauttia kokonaista viisi vuotta Litzenin opetuksesta ja ohjauksesta, mutta ehkä liioittelen, mutta hänestä tuli myös pitkäaikainen ystäväni, jolla on pysyvä vaikutus elämääni. Hänen ensimmäinen luentonsa kulttuurihistorian uutena professorina oli vaikuttava, mutta eritoten hän esitteli nyt käsiteltävän teoksen keskeiset elementit jo luennollaan antiikin kulttuurihistoriasta. En muista minä opintovuonna sen kuuntelin, mutta se muutti käsitystäni historiasta ja antoi perustan tulevalle tutkimustyölleni. Hienovaraisesti Veikko johdatti minut ensinnäkin keskiajan tutkimuksen pariin ja toisekseen, tietäen kielitaitoni, hän ohjasi minut annalistisen koulukunnan ja erityisesti sen toisen perustajan Marc Blohin maailmaan. Tämä ohjaus on ollut minulle monella tavalla kuin uusi elämä. Täytyy ehdottomasti todeta, että…