Ossin Blogi

Visaisäntä, kaikki me olemme olleet nuoria, minäkin varsin kauan sitten. Tämä tuli mieleeni, kun veljeni 12 vuotias tytär ilmoitti hurahtaneensa runoihin. Niin minäkin joskus silloin. Suosittelin nuorelle neidille Kaarlo Sarkiaa, olihan hän tätieni ystävä ja välimiehenä hääri Salosen Matti, siis Hämeenlinnasta. Näin onnistuin tunnistamaan oman nuoruuteni runoilijan, jonka teksti oli niin vaikeaa, että maalaistollon nuoren ymmärrys ei siihen aina yltänyt. Joskus olen tämänkin kirjoittajan runoihin palannut ja löytänyt niistä uutta sanomaa. Nyt kun niitä vanhana lukee, niin avautuvat ne jälleen uudella tavalla. Tämä on varmasti runouden suuri rikkaus ja Jyrki Pellinen taitaa tuon monikerroksellisen sanankäytön. Tämä todella monipuolinen sanan ja pensselin käyttäjä syntyi 1940, ja viettää tulevana vuossa siis kahdeksankymppisiään. Esikoiskokoelmansa runoilijana Pellinen julkaisi nimellä Näistä asioista, joka ilmestyi vuonna 1962. Juuri tästä kokoelmasta on visan sitaatti. Pellinen on ollut erittäin tuottoisa niin kirjallisesti kuin kuvataiteellisestikin. Luettelosta tulisi liian pitkä siteerattavaksi. Pellinen on myös monesti palkittu niin runoilijana kuin taidemaalarinakin. Miten jotkut vaan ovat multilahjakkaita, melkein kadehdin heitä!

Osallistuin pitkästä aikaa Demari-lehden kirjavisaan. Tässä esitykseni visaisännälle, joka kirjoittaa aina vastausten kokonaisuudesta. ”Aivoverenkierron häiriö on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että se kohtelee lähes kaikkia kohteitaan hyvin eri tavoin. Joku menettää äidinkielensä kun kolmas puhekeskus menee toimintakyvyttömäksi ja joku toinen muistinsa joku osa, puhekyky menee osittain tai jopa kokonaan, menettää liikuntakyvystään kaiken tai osan jne. Mutta usein luonto on armahtavainen, sillä vielä vanhuudessakin aivot etsivät uusia mahdollisuuksia löytää uusia reittejä vikakohdan kiertämiseksi. Näin kokemusta omaavana totean. Nyt kyseessä olevalla ruotsalaisella psykologilla oli aivoverenkierron häiriö vuonna 1990 ja se vaikeutti hänen itseilmaisuaan puheen avulla. Joskaan se ei estänyt hänen runotuotantoaan, joka kruunattiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2011. Kyseessä on siis ruotsalainen nobelisti Tomas Tranströmer, jonka kootuissa teoksissa tuo runo Mustia maisemakortteja esiintyy, Tammen julkaiseman Keltaisen kirjaston niteessä Kootut teokset 1954 – 2004, runot on suomentanut Caj Westerberg. Teos ilmestyi vuonna 2011, ja pitää tuota runoaan sivulla 309. Erityisen säväyttävä henkilökohtaisella tasolla on tietenkin tämän runon toinen osa:” ”Kesken elämän kuolema käy ottamassa ihmisestä mitat. Vierailu unohtuu, ja elämä jatkuu. Mutta puku ommellaan hiljaisuudessa”. ps. 26. maaliskuuta runoilijamme jätti taakseen maallisen vaelluksenssa. Otamme osaa omaisten suruun.