Ossin Blogi

Karo Hämäläinen Kansalliskirjailija Romaani Väinö Linnasta WSOY, Helsinki, EU, 2020, 409 sivua Noin pääsääntöisesti en ole erityisen innostunut romaanitaiteesta, enkä sen nimeen vannovista teoksista. Tietenkin on luettu pakolliset ja jopa melkoinen määrä ei pakollisiakin teoksia. Kun vielä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on ehdoton suosikkini, niin taidan olla melko ihmeellinen ja erilainen? Tietenkin luettujen listassa ovat tämän ”romaanin” kohdehenkilön tuotanto, siltähän ei voi kukaa välttyä, siis niiden lukemiselta. Kuitenkin Karo Hämäläinen on nimennyt kirjansa romaaniksi, ja sen on tarkoitus kertoa kansalliskirjailija Väinö Linnasta. Noin yleisesti on todella mielenkiintoista, että miten todellisesta kansallisesta monumentista, kuten Väinö Linna eittämättä on, voi kirjoittaa romaanin, joka noin pääsääntöisesti on enemmän ja vähemmän puhtaan mielikuvituksen tuotetta. Tämän yksittäisen romaanin tekee mielenkiintoiseksi se, että se kertoo kuvitteellisen dokumentin tekemisestä ja tuottamisesta. Tämän dokumentin kohteena on tietenkin Väinö Linna. Dokumenttihan on mitä useimmin sukeltamista nykyisyyden kautta menneisyyteen. Tämäkin dokumentti alkaa Urjalasta eli Linnan syntymäkodin vähäisiltä raunioilta. Ja tässä oma henkilöhistoriani liittyy Väinö Linnaan. Hänen vanhempansa olivat lähes samaa vuosikertaa oman isäni äidin kanssa. Kun asuinpiirin oli lähes samalla kylällä, niin pakostihan pienen pitäjän ja saman kyläpiirin asukkaat toisensa tunsivat ja muksuina leikkivät yhdessä, siis mikäli vakavimmilta tekemisiltään ehtivät. Tämän yhteisen perimän tähden Väinö Linna kirjoitusten hämäläismurteiden vaikutus…

Väinö Linna ”Runeberg ja suomalainen kansallismentaliteetti” Teoksessa: Murroksia: 1990 s. 287-298 Kootut teokset VI, esseitä: 2000 s. 238-251 Jostain uskomattomasta syystä Väinö Linnan esseet, puheet ja muut pienkirjoitukset ovat jääneet minulta täysin huomiotta. Kyseessä on todella suuren tason tietämättömyyden julistaminen – siis minun taholtani. Tämä artikkeli kuuluu ehdottomasti Linnan mielenkiintoisiin esseisiin, jotka vieläkin herättävät ajatuksia. Useat jo kirjailijanuran alkuvaiheenkin esseet ovat taidokkaita pieniä ja ajatuksia aiheuttavia teoksia. Linna ottaa kantaa asioihin ja aina ihmisyyden ja ihmisen arvotuksen puolesta, ei siis koskaan ihmistä vastaan. Lähtökohtana Linnalla tässä esseessään on oikeastaan Runebergin poliittisuus, joka suomalaisuusliike ja vielä sen aidoimmillaan oleva ajatussuunta on halunnut häivyttää kansan tietoisuudesta. Lainaan Linnan hienoa tekstiä: ”Ensi näkemältä saattaa tuntua, että Runebergin runoudessa esiintyvät idologiset käyttäytymismallit olisivat kovin moninaiset. Kuitenkin ne voidaan yksinkertaistaa eräiksi harvoiksi perusmalleiksi.” Ja Linnan on päätynyt kolmeen keskeiseen perusmalliin: 1) …[h]erra, joka tosin saattaa ajoittain olla hieman äksy, mutta on perustunnoiltaan jalomielinen ja vieläpä tietyllä tavalla veljellinenkin alaisiaan kohtaan. 2) …[t]yyppi on loputtoman ahkera ja jumalinen korvenraivaaja, joka työskentelee sisukkaasti, mutta ei soita juuri minkäänlaista mielenkiintoa työn tuloksia kohtaan. Tätä tyyppiähän ilmentää selkeimmin Saarijärven Paavo. 3) …[s]euraa laaja kokoelma henkilöitä, jotka poikkeuksetta esittävät eräänlaista ruman ankanpoikasen muunnosta, joista taistelun taikavoima tekee joutsenen. Näissä runohenkilöissä…