Armi Hirsimäki
Kuin kuun kuvajainen
BoD.
Helsinki 2012
90 sivua

Kirjailija Hirsimäki on tehnyt pienen kirjan, joka kuitenkin on painava ja suuri. Kirjan sanoma tarttuu ihmiseen kuin takiaispallo ihmisen vaatteisiin. Ajatuksista, joita kirja herättää, on vaikea päästä eroon, sillä niin ne liittyvät jokaisen päivää, niin arkeen kuin juhlaankin.

Kolme proosateosta aiemmin kirjoittanut, jo melko iäkkääksi ehtinyt kirjailija, on nyt tarttunut ehkä kaikkein herkimpään kirjallisuuden lajiin eli aforismeihin. Noin lauseisiin on saatava aina sisältymään kokonainen pienoismaailma. Tosin lukijoiden ei suinkaan tarvitse ymmärtää niitä samalla tavoin eikä samoin kuin kirjoittaja on ymmärtänyt. Jokainen lukukertomus ja lukukokemus voi olla erilainen ja antaa erilaisen tunteen ja tietoisuuden. Tämän on hyvän aforismin ominaisuus, että se elää ajassa ja on joustava niin ajan, paikan kuin lukijansakin suhteen.

Teos jakautuu useisiin kokonaisuuksiin, jotka jo nimillään ovat hyvin puhuttelevia. Kirjan aloittaa kokonaisuus Hienosäätöinen mestariteos, joka ei kuitenkaan tarkoita m itään hilavitkutinta tai älypuhelinta, vaan ihmistä ja sen elämää. Hieno kiteytys tässä osiossa on aforismi ”Ihmisen arvo – olla ihminen” kertoo hienotunteisella tavalla iän mukanaan tumasta seestyneestä maailmankuvasta, jossa ei enää tarvita muuta kuin olla ihminen.

Osa Puheen ollen sisältää aivan alussa, eräänlaisena osviittana tulevalle aforismin ”Puhumattomuus puheista pahin – lähisuhteissa.” Näin todetessaan aforistikkomme toteaa hiljaisuuden olevan puhumista pahemman vaihtoehdon, kaikissa suhteissa ja varsinkin ihmisten lähisuhteissa. Osassa Näkymättömät kahleet kun käsitellään eritoten ihmisen henkisiä kahleita, joiden avulla hänet suljetaan henkiseen vankityrmään ja usein vielä pimeyteen. Tämä on aforistikollemme tyypillistä, sillä onhan hän tehnyt pitkän päivätön terveyssisar-diakonissana, jolloin hän oli läsnä lähimmäisilleen 24/7/365, eli aina öin ja päivin.

Koko aforimisteoksesta henkii syvät ja lämmin suhde lähimmäiseen olipa hän ken tahansa. Muistamme kirjailijan edellisestä teoksesta, että huolimatta olostaan luterilaisen seurakunnan palveluksessa, niin hän kohtasi, auttoi ja hoivasi myös omalla alueella asuvia runsaita ortodoksisia karjalaisia, jotka olivat evakuoituneet venäjänkielisestä ja ortodoksisesta kotikylästään Muolaan Kyyrölästä.

On lopuksi todettava, että Hirsimäki onnistuu pienessä kirjassaan kiteyttämään suuria, ihmisyyteen liittyviä asioita. Kirja on kaunis henkinen la lämmin tuulahdus nykyaikaisessa vain minää korostavassa yhteiskunnassa.