Kieltä oppimaan – oikeasti hei!

16.4.2014
KTT Marju Markkanen

Marju Markkanen
”Hei, mä opin tän asian enkuks!”
Toimintatutkimus ympäristötiedon ainesisältöjen
ja vieraan kielen oppimisesta sekä opettamisesta
englanninkielisessä oppituokiossa
Turun yliopisto,
Turku 2012
165 sivua

Kyseessä on Turun yliopistossa tarkastettu kasvatustieteen oppialaan kuuluva väitöskirja, joka on paperiversiona myynnissä, mutta myös saatavissa e-kirjana (PDF-muodossa) osoitteesta: https://www.doria.fi/handle/10024/84799.

Olen pitkään toiminut itse koulussa, jossa käytettiin koko kahdentoista vuoden opiskeluista puolen vieraskieliseen opetukseen tai oikeammin vieraalla kielellä tapahtuvana opetukseen. Juuri sisällön opettaminen vieraalla kielellä on tutkimuksen keskeinen ajatus. Kun vielä väittelijä kuuluu ystäväpiiriini ja varsinkin hänen kummitätinsä, niin sekin on omiaan herättämään mielenkiitoni kyseistä opinnäytettä kohtaan.

Tietenkin otos on hyvin suppea, mutta se kuitenkin kertoo omaa vääjäämätöntä kieltään sisällön opettamisesta vieraalla kielellä ja sen suuresta hyödystä oppilaan oppimisen kannalta. Oppimistapahtuma saa oppilaan mukaansa entistä intensiivisempään oppimiseen ja siten oppimistulokset paranevat koko rintamalla.

Tutkija oli köyttänyt aineistona oman koulunsa oppilaita ja verrokkiryhmänä oli perinteisesti opetettu musiikkiluokka, jonka oppilaat ovat jo valikoituneita ja yleiseltä lähtötasoltaan parempia ja usein jopa motivoituneempiakin. Seuranta-aika on toki melko lyhyt, mutta etuna on saman opettajan käyttäminen molempien ryhmien opetuksessa ja tiukasti pidetty oppimispäiväkirja.

Tulokset ovat, ainakin oman kokemukseni mukaan, todella yleispäteviä ja siten koko koululaitokseen ja sen opetukseen sovellettavia.

Vieraalla kielellä tehty sisällöllinen opetus ei parantanut vain kielen oppimisen tuloksia, vaan se paransi myös kaikkia muitakin tuloksia. Oma kokemuksen viittaa hyvin voimakkaasti samaan johtopäätökseen, joskaan sitä ei ole virallisesti missään mitattu. Varsinkin poikien oppimistulokset paranivat ja hyvin selkeästi poikien oppimismotivaatio parani jopa huomattavasti. Ehkä pojat innostuvat erilaista haasteista ja perinteinen kiltti-oppilas –tyyli ei heitä kiehdo. Usein myös oman kokemukseni perusteella juuri ehkä hivenen ylimitoitettu vaatimustaso antaa sysäyksen yrittää enemmän, jolloin myös saavutetaan enemmän.

Kokonaisuudessaan väitöskirja antaa mielenkiintoisen kuvan aiheen piirissä tehdystä tutkimuksesta ja toivottavasti arvoisa tutkija jatkaa post-doktoraalisena tutkijana, siis opetustyönsä ohessa. Hänhän voisi tutkia omien serkkujensa ja tätinsä asenteita ja mielipiteitä viralla kielellä tehdystä opetuksesta, sillä he ovat hienoja asiantuntijoita tuossa asiassa, ja serkunlapsetkin ovat jo nauttimassa tuollaisesta koulutuksensa.

Lisää tutkimusta asiasta, se ei ole pahitteeksi peruskoulumme kehitykselle, sillä vaikka koulu hyvä onkin, niin aina sen voi paremmaksikin tehdä. Ja kouluviihtyvyyttä on aina syytä parantaa, varsinkin pokien kohdalla, ja ehkä tässä on eräs hieno tapa tuon viihtyvyyden parantamiseksi.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.