Jean Cocteau noin 1925, kuva Man Rey

Nyt lykkää tänne blogiin kirjavisaa toisensa jälkeen. Tulla Nathalie Sarraute-kisalla olen voittanut, lehtitietojen mukaan, kirjapalkinnon. Saa nyt nähdä minkä kirjan ja mitä lajia. Toivottavasti joku mielenkiintoinen historianteos. Kovasti en kaunokirjallista juuri nyt jaksa lueskella.

Nyt Visaisäntä pahan pisti. Vieläpä runoitta, joka on heikoista alueistani kaikkein heikoin. Aioin jättää koko homman, mutta kuin kuitenkin runon. Ei se pahempi ollut, siinähän oli todellakin prolelyriikkaa. Vaan enhän minä sitäkään laajalti tunne, en todellakaan.

Onneksi tuolla työhuoneen vastaseinällä, juuri silmieni katseen kohdalla oli Raoul Palmgrenin kaksiosainen teos Joukkosydän. Josko siinä olisi jotain vinkkiä ongelmaan. Ei kuin selailemaan, sillä lukemista on kulunut jo pitkät ajat. Onneksi on lähdeteoksia.

Nyt kuitenkin tärppäsi, sillä toisen osan sivulla 143 oli sekä ensimmäinen säkeistö, että kaksi muutakin juuri tuosta runosta. Ei kun lukemaan. Koko luku seitsemän nimeltään ”Kaksi yksinäissutta: Kaarlo Uskela ja Kalle Rissanen”. Tekstiä noista kahdesta kertyi kaikkiaan 26 sivua. Ei mitään vähäisiä runonikkareita. Kirjoittajaksi paljastui noista kahdesta Kaarlo Uskela.

Palmgren kertoo kyseessä olevan lehtirunon ”Sorretulle”, joka ilmestyi vuonna alkujaan vuonna 1916 ja sittemmin 1921 kokoelmassa ”Pillastunut runohepo”. Ison kirkon kirjastosta sain selville, että tuosta runokirjasta on otettu uusi painos. Nyt vain asiaa isolle kirkolle ja kirjastoon.

Todellakin 2008 Savukeidas on julkaissut uuden painoksen tästä Kaarlo Uskelan teoksesta ja siihen on kirjoittanut jälkisanat Juri Nummelin. Hienoa kulttuurityötä!

En luettele Kaarlo Uskelan ansioita, kaikki voivat lukea niistä Palmgrenin teoksesta tai sitten runokirjan uusintapainoksesta, jossa Juri Nummelin on kirjoittanut aiheesta otsikolla ”Rohkea anarkisti”.