Päivi Kosonen: André Malraux, ranskalaiset intellektuellit ja Espanjan sisällissota Espanjan sisällissodan vaikutukset koki ehkä voimakkaimpana omassa sisäpolitiikassaan naapurimaa Ranska. Maassa oli 1930-luvulla suuresti kannatustaan lisännyt Croix de feu-puolue, joka oli alkujaan perustettu vuoden 1918 veteraanien järjestöksi. Tämän puolueen kannatuksen lisääntymisen pelästyttäminä sosialidemokraatit ja kommunistit sopivat yhteistyötä heinäkuussa 1935. Tämän jälkeen marraskuussa 1935 Léon Blumin johdolla muodostivat Édouard Daladier, Maurice Thorez, Édouard Herriot ja Daniel Mayer liittoutuman tuleviin vaaleihin. Tämä liittoutumaa kutsuttiin kansanrintamaksi. Kansalliskokouksen vaaleissa toukokuussa 1936 kansanrintama voitti kansalliskokouksessa 40 lisäpaikkaa, eli yhteensä 376 paikkaa. Näin heidän yhteinen kannatuksensa vaalissa nousi 54 prosentista 57 prosenttiin. Uuden hallituksen pääministeriksi tuli sosialidemokraattien Léon Blumista, joka astui tehtäväänsä 5. kesäkuuta 1936. Melkein välittömästi uuden hallituksen suureksi ongelmaksi tuli Espanjan sisällissota ja Ranskan valtion rooli ko. kriisissä. Brittivetoinen ajatus puuttumattomuudesta tuohon kriisiin pakotti myös Blumin hallituksen osallistumaan puuttumattomuusprojektiin. Samaan aikaan naapurivaltiossa Belgiassa, joka myös oli virallisesti lähtenyt mukaan puuttumattomuusprojektiin, tapahtui todella merkittävä poliittinen siirto, sillä merkittävä sosialidemokraattinen ministeri Emilé Vandervelde erosi hallituksesta maansa poliittisia päätöksiä vastustaakseen. Tämän jälkeen Vandervelde toimi erittäin aktiivisesti Espanjan hallituksen ja tasavaltalaisten auttamiseksi. Ranskan virallisesti harjoittamasta puuttumattomuuspolitiikasta huolimatta, tai ehkäpä juuri sen tähden, maan älymystö reagoi voimakkaasti tasavaltalaisen ja virallisen hallituksen puolesta. Eräs näitä oli journalisti ja kirjailija, myöhemmin kulttuuriministeriksi…