Osallistuin muutama viikko sitten Demari-lehden perinteiseen kirja-visaan, joka taasen alkoi. Ohessa vastaukseni kirjaan, ja sitä siteerattiin ihan ensimmäiseksi kisaan tulleiden vastausten joukosta. Arvoisa Visaisäntä, Jos vuodesta 1968 jotain muistan, niin ne ovat kaksi asiaa. Ensimmäinen on tietty Pariisin opiskelijamellakat, joissa opiskelutoverini yrittivät parempaa maailmaa. Ja osittain jopa onnistuivatkin siinä. Itse on uskaltanut arkailijana lähteä mukaan, vaan katselin riittävän etäältä. Mutta se oli uskomatonta ja se varmasti kypsytti näkemykseni vasemmistolaisuudesta. Toinen oli elokuva, jonka syksyllä katsoin. Yhteiskunta tietenkin oli tasaantunut, mutta kuitenkin pinnan alla kävi kone vielä melkoisella värinällä. Se elokuva oli Pier Paolo Pasolinin ohjaama ja kirjoittama Teorema. Siinä huomattavasti hienotunteisemmin, kuin kevään tapahtumissa, esitettiin yhteiskuntaa muuttavat voimat. Olin jo kotisuomessa innokas elokuvakerholainen ja siksi elokuvat kiinnostivat. Jossain yhteydessä oli onnistunut näkemään Pasolinin Matteuksen evankeliumin, joka oli järisyttävä kokemus. Tosin taisi olla senkin näkeminen Pariisissa, en kuitenkaan ole varma. Ja ainakin Kuningas Oidipuksen näin opiskeluaikanani Pariisissa. Yksinkertaisesti sähkeen, ah – tuo aika entinen ei koskaan enää palaa, saapumisen jälkeen tulee myös itse vieras. Hän on eräänlainen jumalallinen rakkauden lähettiläs. Kukaan ei häntä tunne ja toisaalta jokainen tuntee hänet. Vieraan kohteena on rikas milanolainen teollisuusjohtajan perhe, siis ylempää keskiluokkaa. Perheessä oleskelunsa aikana vieras solmii seksisuhteen kaikkiin perheenjäseniin, isään, äitiin, poikaa, tyttäreen…