Heikki Ylikangas ja Jussi Pajuoja
Lari Kivekäs
Aikansa ajaton radikaali
WSOY, Helsinki 1987, 150 s.

”Lauri Kivekäs (vuoteen 1876 Gustaf Laurentius Stenbäck; 21. heinäkuuta 1852 Alavus – 26. maaliskuuta 1893 Helsinki) oli suomalainen radikaali fennomaani ja 1870- ja 1880-luvulla tunnettu ylioppilasjohtaja. Hän ajoi kielikysymyksessä ja muissakin yhteiskunnallisissa asioissa jyrkkää linjaa ja perusti kannattajineen vuonna 1880 K.P.T. -nimisen yhdistyksen, jolla oli lyhyen aikaa merkittävä asema ylioppilasmaailmassa. Kivekäs ei onnistunut siirtymään menestyksekkäästi valtakunnanpolitiikkaan, mutta hän loi näkyvän uran asianajajana.” Näin siis toteaa Lukemani kirjan pää- ja kohdehenkilöstä kansalaisen tietosanakirja Wikipedia.

Värikäs oli tämän aikansa suuren ylioppilasjohtajan elämä. Kouluvaikeudet, ainaiset rahahuolet ja henkilökohtaisen konkurssin uhka ja jopa jonkinmoiset vaikeudet naissuhteissakin olivat osa Lauri Kivekkään elämää. Tietysti parin poikana ja suuren lapsikatraan lähes nuorimpana, kohdistui poikaan odotuksia ja hän itsekin varmaan koki tilanteen vaikeana, eli jotain oli tehtävä, vaikka sitten saatava huonoja numeroita koulussa.

Ylikankaan ja Pajuojan yhteisteos, melkoisen vaatimaton sivumäärältäänkin, ei kovin syvällisesti valota kohdehenkilöä, joskaan se ei syyllisti glorifiointiin ja kaiken kertomiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Eli pysytään mahdollisimman neutraalilla ja tiukalla asialinjalla. Ehkäpä jotkut toiset kirjoittajat olisivat tehneet Lauri Kivekkäästä suuremman sankari ja suuremman poliittisen johtajan, mutta onneksi on pysytty tiukassa asiassa.

Oikeastaan kirjan loppuosa on ollut varmaankin todellinen syy teoksen kirjoittamiseen, sillä se kaksi viimeistä lukua tarkastelevat fennomaniaa ilmiönä ja erityisesti oman aikansa kontekstissa sekä suhteessa kahteen muun ylioppilasmaailmassa ilmenneeseen voimakkaaseen liikehdintään.

Nämä kolme ylioppilaiden suurta yhteiskunnallisen valveutumisen aikaa olivat 1870 ja 1880 –luvut, joka on kansallismielisen fennomanian eteenpäin rynnistämisen aikaa, 1920 ja 1930 –luvut, jolloin äärioikeistolainen Akateeminen Karjalaseura (AKS) kokosi joukkoja sekä kolmantena 1960-luvun loppupuoli ja 1970-luvun alkupuoli, jollain vasemmista ja etenkin sen sisällä ns. taistolaisuus heiluttivat lippuja.

Kaikissa kolmessa tapauksessa kirjoittajat näkevät yhtäläisiä syitä opiskelijoiden yhteiskunnalliseen aktivoitumiseen. Ensimmäisenä tulee ylioppilastulva, eli kunakin aikakautena jonkun alemman luokan tai kansanosa lapset ovat tulleet ikään, jossa he ovat omanneet riittävän peruskoulutuksen siirtyäkseen yliopistoihin tai muihin korkeakouluihin. Tällöin perinteisemmistä akateemisista luokista tulevat opiskelijat eivät enää ole voineet olla varmoja sijoittumisestaan yhteiskunnan tehtäviin. Ei varsinkaan niin perinteisiin, jossa on varma toimeentulo ja urakehitys.

Näin ollen myös innokkaimmat yhteiskunnallisen kapinan kannattajia ovat olleet ns. parempien perheiden lapset. Kuten oli Lauri Kivekkään tapauksessa, jonka isä oli Alavuksen seurakunnan kirkkoherra tai sitten Björn Wahlroosin tapauksessa, jossa isä oli ministeriön kansliapäällikkö. Näin nämä kapinalliset nuoret, jotka myöhemmin usein sijoittuivat yhteiskunnan keskeisiin tehtäviin, pelkäsivät perittyjen sääty- tai luokkaoikeuksiensa puolesta.

Kirja on toisaalta hyvin mielenkiintoinen poikkeus elämäkertakirjallisuudessa. Se on ensinnäkin hyvin suppea ja päättyy, kuten jo edellä totesin, yhteiskunnalliseen analyysiin kahdella eri vuosisadalla. Lisäksi sitä ei ole tehty hitaalle lukemiselle, eli siitä puuttuu raskas alaviitejärjestelmä. Tämä on vain eduksi kirjalle, ja sen soisi yleistyvät laajemminkin vastaavissa teoskissa. Tieteelliset teokset ovat aivan oma lukunsa. Kuitenkin loppuun on liitetty ansiokas lähdeluettelo niin arkisto-, lehdistö- kuin kirjallisistakin lähteistä.