SAMULI PAULAHARJU

LAPIN MUISTELUKSIA

Salakirjat 2014

271 sivua ja karttaliite

Lappi ja sen kansa on saanut uudelleen painettuna arvoisensa teoksen. Samuli Paulaharjun vuonna 1932 julkaisema teos LAPIN MUITELUKSIA on ilmestynyt uutena, entistä ehompana painoksena. Kyseessä on kulttuuriteko Lapin kansalle ja sen menneisyydelle. Tässä kirjassaan Paulaharju keskittyy Länsi-Lappiin, jossa ei oikeastaan tunneta valtakunnanrajaa kuin osittain teoreettisena ilmiönä. Kustantajan ilmoituksen mukaan on tulossa samalta tekijältä Itä- ja Pohjois- Lappiin keskittyvä teos SOMPIO, Luiron korpien vanhaa elämää, joka ilmestyi juuri sotia edeltäneenä aikana vuonna 1939.

Kansallinen elämäkerrasto määrittelee kirjoittajan seuraavasti: ”Paulaharju, Samuli (1875 – 1944) kansanperinteen kerääjä, veiston ja piirustuksen opettaja, professori.” Hän tosiaankin toimi Oulun kuuromykkäkoulun opettajana ja tämän ansion puolesta hänellä olisi oma paikkansa kansakunnan kaapin päällä. Mutta opetustyönsä ohessa Paulaharju oli kulttuurimatkailija ja oman aikansa löytöretkeilijä.

Löytöretkillään Lappiin ja Karjalaan, pääsääntöisesti kävellen, hevosella tai polkupyörällä, hän toimi kansan aiheellisen perinnön kerääjänä ja tekemisen havainnoitsijana eli etnografina. Tämä lisäksi hän oli folkloristi, eli pisti muistiin kansan runouksia, rukouksia ja muuta suullista perinnettä. Eritoten hän kuitenkin oli uskontotieteilijä, joka kokosi näkemyksiä, tietoja ja uskomuksia jumaluuksista, jotka Lapissa olivat hyvin moninaiset. Ehkä voimakkaasti hän osui ajallisesti eräänlaiseen saumakohtaan, jolloin pitkällinen siirtyminen luonnonuskoista kristilliseen yhtenäisuskoon oli tapahtumassa. Se ei ollut päivä tai vuoden siirtymä, vaan kesti vuosisatoja. Onko se edes vieläkään päättynyt?

Oma mielenkiintonsa Paulaharjun esityksissä on Lapin vanhojen ja muulta tuodun kristillisen uskon törmäämisissä toisiinsa. Vielä Paulaharjun samotessa Lapin selkosilla tuo törmääminen on ollut täysin laantunut, onko vieläkään. Lapin kansa, se saamelaisten etninen ryhmä, koki usein turvautumisen omiin ja vanhoihin jumaluuksiin parempana, uusista ei niin tiennyt.

Minulle, tavalliselle etelän asukille, joka käy muutaman kerran vuodessa Levin korvessa tai Inarin Partakon maisemissa, kirja oli todella jännittävää lukemista. Innolla ahmin Kittilän vanhoja tapahtumia ja esim. tietoja vahoista kalmistoista. Eritoten Seidat olivat kiinnostavaa luettavaa. Joskin useat ovat tuhotut tai sitten muisteista kadonneet.

Erinomaista oli löytää kuvaus minun hyvin tuntemani poromiehen Jönnin esivanhempien tarinoita, sillä näin avautui menneisyyden avulla kapea polku Jönninkin maailmankuvaan ja sielunelämään. Kuitenkin elämä Ounasjoen juoksun varrella jatkaa vierimistään. Laitteet ovat muuttuneet, mutta en yhtään ihmettelisi, jos ystäväni Jönni jonain päivänä kertoisi matkastaan paikalliselle Seidalle, joko kalaonnen tai poromenestyksen tähden.

Merkittävää teoksessa on kuvituksen säilyttäminen. Vanhat valokuvat ovat edelleenkin hivenen utuisia, ovat olleet sitä jo ensimmäisen painoksen aikana. Piirroskuvat, varsinkin alku- ja loppuvinjetit ovat todella hienoa työtä ja kunniaksi lapin käsityötaiteelle. Samalla ne kaikki antavat merkittävää lisätietoa käsitellystä asiasta.

Paulaharjun kirja on seikkailu menneeseen ja kustantaja on tehnyt hienoa työtä saattaessaan myös meidän ulottuvillemme tämän harvinaisen hienoa kirjan. Kirjan ulkoasukin on onnistunut, sillä tumman punaisen tekonahka ja runsaat kultaukset saavat kannet loistamaan heikossakin valonkilossa.

Tämän kaltaisia kulttuuritekoja tarvitaan enemmän ja kansalle todella hyvää ja mielenkiintoista luettavaa. Varmaan teosta saa Lapin kirjakaupoista ja saa sitä ainakin netistä tilaamalla.