Tätä on yhteisvastuu

19.2.2015

alajarviToivo KIVIPELTO
YHTESVASTUUN VUODET
Alajärvi sotavuosina 1939 – 1945 Omakustanne, 2014
175 sivua

Alajärvellä asustava kälyni lykkäsi mennen syksyn aikana käteeni pienen melko vaatimattoman teoksen ja pyysi minua tutustumaan siihen. Taisi vielä mainita, että kirjoittaja on toiminut hänen historianopettajanaan. Siis ei mikään huono suositus. Eikä ole mikään huono teos tuo pieni vaatimaton kirjanen.

Eteläisen Hämeen lukijalle kirjassa oli ensimmäinen hämmästyttävä tosiasia Alajärveen maatilojen koko. Tai oikeastaan pienuus, sillä yli 50 hehtaarin tiloja oli pitäjässä vain kaksi, eivätkä nekään olleet yli 100 hehtaarin suuruisia. Kun me Hämeessä ollaan nähty ja koettu jopa 200 hehtaarin torppia ja useiden tuhansien hehtaarien kartanoita ja ratsutiloja. On niitä ollut yli usean kymmenenkin tuhannen hehtaarin kokoisia.

Tähän pieneen tilakokoon on ollut varmaan syynä maatilojen jako perillisten kesken. Tätä ei aiemmin Hämeessä juuri harrastettu ja tilat pyrittiin pitämään yhden perillisen hallussa. Tämä tilojen pienuus on ollut syynä myös siirtolaiseksi lähtemiseen, sillä olihan luvassa maata sitä haluaville – tosin eri puolilla maailmaa. Tämä oli tilanne siis vuonna 1939 ennen sotiamme. Tosin itsenäistymisen alussa vuonna 1918 oli tapahtunut torpparivapautus, jonka perusteellä Alajärvelle muodostetiin 93 uutta tilaa. Kun lisäksi kunnan asutuslautakunta haki vuonna 1922 maata lähes 30 mäkitupalaiselle, joilla ei ollut torpparivapautuksen suomaa statusta, niin tästä on vain ollut seurauksena entistä runsaampi pientilojen määrä.

Tämä pientilavaltaisuus selittää varmasti omalta osaltaan ns. Pohjanmaan puukkojunkkareitta. Kun ei enää ollut mahdollisuutta jakaa tilaa, niin sitten tilanne purkautui väkivaltaisena riehumisena. Eräs seuraus pientilaisesta yhteiskunnasta on ollut varmaankin melkoisen suuri pienyritysten määrä. Onhan koko Pohjanmaa ja eritoten sen eteläosa tunnettua pienyritysten seutua. On pitänyt yrittää tehdä jotain kun ei ollut maata viljeltäväksi. Tämä pienyritysvaltaisuus näkyy nykyisinkin selkeästi kun ajaa Pohjanmaalla.

Oman mielenkiintonsa sota-ajan historiaan tuo inhimillisten kärsimysten määrä. Jokainen sodassa kuollut, haavoittunut, sotaleski tai sotaorpo on antanut suuren uhrinsa yhteiselle hyvälle. Kivipelto on esittänyt taulukossa sotaorpojen määrän, mutta hän esittää vain orpojen kokonaismäärän vuonna 1947. Lisäksi hänen taulukossaan ovat mukana vain ne kunnat, joissa sotaorpojen määrä oli 104 ja 112 lapsen suuruinen. Valitettavasti hän ei esitä esim. kunnan tuolloista asukaslukua. Olisi todella mielenkiintoista vertailla esim. Espoon (105 sotaorpoa) ja Alajärven (108 sotaorpoa) suhdetta asukaslukuun. Olihan Espoo tuolloin tyypillinen ruotsinkielinen kunta eteläisessä Suomessa.

Koska tässä pienessä teoksessa on useita mielenkiintoisia taulukoita, hyvän ja antoisan tekstin lisäksi, niin kerrotaan nyt lisää niistä. Meillä täällä Hämeessä ilmestyy edelleenkin Hämeen Sanomat, se ei kuitenkaan enää ole IKL:n äänenkannattaja, kuten oli laita 1930-luvulla. Alajärvi on paikkakuntana lähellä Lapuaa, jonka nimiin pistettiin äärioikeistolaista liikehdintää sotien välisenä aikana. Tämä tietenkin normaalin käytännön mukaisesti politisoitui ja halusi itselleen kansanvaltaiset raamit. Näin muodostui ILK ja sen poliittista kannatusta Kivipelto tarkastelee sekä vuoden 1936 että vuoden 1939 eduskuntavallien suhteen. Puute taulukoinnissa on kuitenkin, että kirjoittaja ei suhteuta tätä IKL:n kannatusta Alajärvellä muiden puolueiden kannatukseen ja/tai kannatukseen vaalipiirin tai valtakunnan tasolla. Myös tarkkailu suhteessa naapurikuntiin olisi erittäin mielenkiintoista. Tietenkin kysymys voi olla tutkimusekonominen tai jopa muutenkin taloudellinen, sillä laajojen taulukoiden painaminen on aina lisäkustannus.

Harmittavaa tuossa mielenkiintoisessa tilastossa on myöskin äänestysalueen annettujen äänimäärien puuttuminen, sillä näin voisi verrata suhteessa muihin puolueisiin. En näet suostu uskomaan, että vain ja ainoastaan IKL olisi saanut ääniä Alajärvellä. Mielenkiintoista on myös Möksyn äänestysalueen vähäinen ILK:n kannatus, joskin se on viisinkertaistunut myöhemmissä vaaleissa. Lähtökohta oli tosin yksi ääni vuonna 1936 ja 5 ääntä seuraavissa vaaleissa 1939. Kirjoittaja toteaakin, että lähempänä Lapuaa sijaitsevissa kylissä on IKL saanut enemmän ääniä kuin muualla kunnassa. Joskin hän pitää eräänä syynä läheisen Kuortaneen vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen. Hän sulkee osittain pois suoran Lapualta tulleen vaikutuksen.

Myös siirtolaisista on muodostettu oma taulukkonsa. Enimmillään heitä oli 30.9.1944, eli 2024 karjalaista ja he olivat tulleet Alajärvelle välittömästi rauhanteon jälkeen. Pääsääntöisesti he olivat kotoisin Impilahdelta. Siirtolaisten määrä väheni voimakkaasti ja putosi 692 vuoden 1945. Tämä tietenkin selittyy siirtolaisten edelleen muutolla muualle Suomeen. Voidaankin ehkä 31.12.1946 saatua siirtolaisten määrää 370 jonkinlaisen paikkakunnalle pysyvästi jääneiden määränä. Teos tuo ilmi siirtolaisten helpon sopeutumisen Alajärveläiseen yhteiskuntaan. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska täällä meidän Hämeessä, vielä 70 vuotta siirtolaisten tulon jälkeen, sanotaan, että ”ny kun noi on tulleet ja vieneet meirän maat!”

Ehkä jo eläköitynyt Alajärven ruma vallesmanni on syynä siihen, että rikostilastoissa on tapahtunut paikkakunnalla suuri muutos, ja muutos parempaan päin. Jos otetaan vain murhat ja tapot, eli väkivaltaisuuden kovimmat ilmentymän, niin sota aikana tapahtui Alajärvellä hengenriisto joka vuosi, se oli oikeastaan sääntö. Poikkeuksia tästä olivat vuosi 1941 jolloin kolme menetti henkensä ja sitten vuonna 1941, jolloin ei kukaan päässyt hengestään.

Vuotta 1941 selittää välirauha, li jo näet kotiuduttu talvisodasta kunnolla ja puukkohippaset saattoivat alkaa. Vuonna 1944 olisin todella pahassa tilanteessa ja pojat eivät ehtineet lomille, näin ei tapahtunutkaan veritekoja koko pitäjässä. Vaan sodan päätyttyä tahti muuttui, sillä vuosina 1945 ja 1946, jotka ovat viimeiset kirjaan tilastoidut, pistettiin vuosittain pari hengiltä. Jo yhdenkin hengiltäoton määrä vuodessa ylittää tilastollisesti monikymmenkertaisesti mamujen tekemät verityöt, jotka ovat vain hyttysen ininä Alajärven tilastojen rinnalla.

Onneksi Sivistys on tullut Alajärvellekin ja veritekojen määrä on rajusti vähentynyt. Mutta herää kysymys, miten sodanjälkeisessä Alajärven pitäjässä oli mahdollista moiset tilastot ja niiden perusteena olevat tapahtumat. Nykyinen kaupunki vaikuttaa rauhalliselta ja tyyneltä ja kuten todettu, niin siirtolaisetkin sopeutuivat sinne enemmän kuin hyvin. Kivipelto pitää yhtenä syynä rajua juopottelua, mutta miten se sopii yhteen vankan lestadiolaisen uskonnolliset maailmankuvan kanssa? Onhan Alajärvi todella vahvaa lestadiolaisaluetta. Ilmeisesti ihmisessä on jossain syvällä ongelmia, jotka viina nostaa pintaa ja silloin alkavat puukkohippaset.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.