Pirjo Ala-Kapee ja Marjaana Valonen
Yhdessä elämä turvalliseksi
SAK:laisen ammattiyhdistusliikkeen kehitys vuoteen 1930
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y.
Helsinki 1982
816 sivua

Olen ilmoittanut Kirjavisassa, että luen ennemmin 800 sivuisen SAK:n historian kuin nykyistä kotimaista kaunokirjallisuuttaa. Se pitää todellakin paikkansa, sillä suurella mielenkiinnolla luin Ala-Kapeen ja Valkosen kirjoittaman teoksen, joka kuvaa Suomessa tapahtunutta ammatillista järjestäytymistä ennen vuotta 1930. Oikeastaan tuohon aikaan meillä Suomessa oli ammatillinen järjestäytyminen vain ns. tavallisten työläisten toimintaa, jota isommat ja pienemmätkin herrat katsoivat vääräsilmäisesti. Nykyisin jo valkokauluksinenkin väki on perustanut omat ammattiyhdistyksensä ja ehkä niiden joukosta löytyvät lakkoherkimmätkin ja taistelutahtoisimmatkin ryhmät.

Ennen siis oli toisin. Kuitenkin työväestön taistelu järjestäytymisoikeudesta ja oikeudesta omien asioidensa kollektiiviseen ajamiseen, on tässä ja nyt samankaltaisia kuin se oli yli sata vuotta sitten kun ammatillinen järjestäytyminen maassamme alkoi.

Mutta onko mikään yli sadan vuoden aikana muuttunut? Ja jos jotain on niin mitä se mahtaa olla? Tällaisiin kysymyksiin saa vastauksen kun lukee työväenliikkeen alkuaikojen historiaa. Helpoin on vastata muutokseen. Aiemmin mainittu toimihenkilöiden ja muiden herrojen toteutunut ammatillinen järjestäytyminen on ollut suuri tapaus. Opettajilla on oma OAJ:nsä, joka on ollut intohimoisesti ajamassa opettajien etuja. Joskin vastapuolena on ollut yhteiskunta, eli valtio ja kunta, eli me kansalaiset. Yleensä tämä herrojen järjestäytyminen koskee juuri yhteiskunnan palveluksessa olevia, jotka eivät ehkä pärjäisi avoimilla työmarkkinoilla, siis oikeassa työnteossa. Tässä puhun omasta kokemuksestani, sillä minä en olisi koskaan pärjännyt oikeassa työssä.

On työnantajien taholta tunnustettu ammattiyhdistyksen sopimusoikeus työntekijöiden puolesta ja näin saavutettujen työehtosopimusten yleissitovuus kun määrätyt ehdot täytetään. Mutta nyt tätäkin olleen pääministeri Sipilän hallituksen toimesta purkamassa ja n aloitettu yleinen hyökkäys ammattiliittoja vastaan. Ilmeisimmin pääministeri Sipilän johdolla toteutetaan EK eli Elinkeinoelämän keskusliiton politiikkaa, joka on samankaltaista kuin yli 100 vuotta sitten.

Mutta mistä puhuttiin yli sata vuotta sitten työntekijäin ja työnantajain välillä, jos nyt yleensä puhuttiin mitään. Työantajat vastustivat tiukasta työajan lyhentämistä. Kaksitoista tuntiakin oli aivan liian lyhyt työaika. Tietenkin paljasta puhuttiin. Palkkaa työläiset saivat aivan liian paljon, sillä jopa saattoi pysyä hengissä, joskin kituuttaen. Naiset olivat huonompia työntekijöitä kuin miehet, niin lapset olivat kaikkein halvinta työvoimaa. Koko työehtosopimusten järjestelmää vastustettiin ja ammattiyhdistyksiä aina ja kaikkialla. Ne olivat itse paholaisesta.

Miten tutulta teemat tuntuvatkaan 5 prosentin tuottavuuslisään uskovan Sipilän hallituksen sanomina. Kun todellisuudessa palkkakustannukset ovat pääsääntöisesti korkeintaan 35 prosentti kustannuksista, niin tämä hyppy edustaisi siis vain todellisuudessa 1,75 prosenttia tuottavuuden lisää. Niin jos se saataisiin, kuten nyt halutaan, työntekijöiden palkasta. Mutta kuten STK:n niin EK:n eli Elinkeinoelämän keskusliiton ruokahalu on valtavat ja se on aina kyltymätön.

Kirjan yli 800 sivua lukee jännityksellä ja suurella mielenkiinnolla. Kertoohan se suuren osan Maamme historiasta. Ja samalla jopa tästä hetkessä ja nyt. Kirjoittajat ovat onnistuneet hienosti tavoitteessaan.

Lisäksi noin paikallisesti tuli mielenkiintoisesti esille, että Suomeen perustettiin vain kaksi työväenyhdistystä maalaiskuntiin 1880-luvulla, toimen Tammelan Forssaan ja toinen Janakkalan Leppäkoskelle. Forssan työväenyhdistys tuli aikoinaan kuuluisaksi vuoden 1903 tapahtumista ja se on ollut jo pitkään kaupungiksi muuttuneen Forssan järjestö. Mutta Leppäkosken työväenyhdistys on maaliskunnan työväenyhdistys, siis vanhin maalaiskunnassa vieläkin oleva. Tätä ei uudessa ja vast’ikään ilmestyneessä Janakkalan historiassa noteerata – valitettavasti.