Neiti kenraalit
Historia , Sota / 19.10.2015

Lasse LaaksonenEripuraa ja arvovaltaaMannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminenAjatus Kirjat, Helsinki, 2004394 sivua Pääsääntöisesti sotien tapahtumahistoria ei minua kiinnosta. En osoita suuta kiinnostusta ja innostusta tutkimuksiin, jotka kertovat kuka ampui ketä, mitä joukot tekivät jotain jossain, tai vastaavaa. Olen sodasta kiinnostunut ilmiönä, joka kertoo esimerkiksi propagandasta, mielentiloista, sosiaalisista suhteista, yhteiskunnasta yleisesi ja sen erityisaloista eritoten. Olen joskus hankkinut tämän nyt käsittelemäni Lasse Laaksosen teoksen, en tosin muista mistä ja milloin. Otsikko ja varsinkin teoksen alaotsikko herättivät mielenkiintoni, ja siis hankin sen joskus luettavien kirojen joukkoon. Tutkimuksen keskeisessä roolissa on ylipäällikkö marsalkka Mannerheim, kuten jo teoksen alaotsikossakin todetaan. Mannerheim on muodostunut kansalliseksi myytiksi ja samalla kansalliseksi pyhimykseksi, jonka merkitystä ja toimintaa ei voi kyseenalaistaa syyllistymättä pyhäin häväistykseen. Nyt Laaksonen kirjassaan murtaa kuitenkin useita marsalkkaan liittyvä myyttejä, joita hän varmaan tietoisesti itsekin rakensi, mutta hänen ihailijansa ovat varmasti ylittäneet tässä suhteessa jopa Mannerheimin omat tavoitteet.Keskeisintä teoksen antia on marsalkan omalaatuinen tapansa johtaa kenraaleita, joiden tehtävän oli tietenkin johtaa sodan operaatiota. Marsalkalla johtamistapa perustui enemmän tai vähemmän suosikkeihin, jotka pistettiin tavallisesti kilpailemaan niin marsalkan suosiosta ja toistensa kadehtimisesta. Myös negatiivisten asioiden saaminen marsalkalle asti oli usein hyvin vaikeaa, jos ei ollut oikea henkilö ja jos ei ollut oikeata verkostoa käsissään.Kaikella kunnioituksella Mannerheimin henkilö…