Vuosisata ja älymystö

29.11.2015

Pascal Ory ja Jean-François Sirinelli
Les intellectuels en France de l’affaire Dreyfus à nos jours
Armand Colin, 1999
272 sivua

Ranska ja ranskalainen kulttuuri lienevät juuri se alue, jossa suullisen ja kirjallisen sanankäytön floretinsivalluksia arvostetaan ehkä enemmän kuin muualla. Näin on edelleenkin ja tämä traditio on jatkunut jo muutaman vuosisadan ja aina keskiajan loppupuolelta alkaen. Silloinhan kirjallinen kulttuuri alkaa käsittelemään muitakin kuin uskonnollisia aiheita. Samalla palautetaan mieliin Kreikan ja Rooman antiikin suuret kirjaliset ja sanataiteelliset saavutukset.

Mitä on siis älymystö tai intelligentsija, ketkä siihen kuuluvat ja miten siihen pääsee? Näihin ongelmiin kirjan pitäisi vastata samalla kun se kertoo hivenen moisen jäsenistön aikaansaannoksista. Mutta jo pelkkä henkilöiden luettelo voi kertoa enemmän kuin paljon tuon ryhmänjäsenistä.

Teoksen takakannessa on mielenkiintoinen luettelo, joka hivenen jo raottaa asiaa. Siis Zolasta Barrèsiin, Brasillach’ista Malraux’hon, Sartresta Raymon Aroniin, Aragonista Régis Debray’hin. Pääsääntöisesti ryhmä käsittää kirjailijoita, jotka joskus ovat jopa filosofeja ja ehkä yhteiskunnallisia toimijoita, mutta enemmän vastaanpanijoita kuin myötäjuoksijoita. Tuntuu tietenkin oudolta, että tähän älykköjen ykkösketjuun ei mahdu ainoatakaan naista. Eikö naisilla siis ole älyä jotta he älymystön jäseniksi saattaisivat päästä?

Tosin kun tarkastelee teoksen henkilörekisteriä, niin huomaa joukkoon jonkun naisenkin eksyneen, mutta kovin äijävaltaista tuo älymystöön kuuluminen kuitenkin näyttää olevan. Kun mukaan on päässyt Jean-Paul Sartre, niin kyllä paikka pitäisi löytyä myös hänen kumppanilleen Simone de Beauvoirelle, jota saattaisi pitää jopa Sartrea parempana filosofina.

Ehkäpä tekijät kertovat takankannen avulla kirjasta ja sen käsittelemistä henkilöistä enemmän kuin uskommekaan. On jaottelu esimerkiksi henkilöiden erilaisiin yhteiskunnallisiin melko selkeästi ilmaistu. Aragon ja Debray ovat edustaneet melko uskollista kommunistista maailmankuvaa, joskus jopa stalinististakin. Sartre ja Aron ovat olleet yllyttäjiä ja yhteiskunnallisia vastarannalla huutelijoita, hieman tai vähän enemmänkin vasemmistoon kallellaan olevia, vaan ei sitoutuneita. Malraux oli yleisvasemmistolaisuudesta siirtynyt oikeistolaisuuteen ja hän oli myös de Gaullen kulttuuriministeri ja Robert Brasillach ammuttiin maanpetoksesta syytettynä de Gaullen tultua valtaan toisen maailmansodan jälkeen, molemmilla yhteinen nimittäjä on se Gaulle. Zola ja Barrès olivat vuosisadan alun mielipidevaikuttajia. Zola etenkin tuli kuuluisaksi juuri Dreyfusin tapauksen yhteydessä ja Barrés edusti äärioikeistolaista ajattelumaailmaa.

Hyvässä tieteellisessä teoksessa pitää olla erilaisia instrumentteja, joiden avulla voi tutusta teoksen sisältöön ennen lukemisen aloittamista. Usein näiden puutteeseen voi lopahtaa kiinnostus koko teosta kohtaan. Oryn ja Sirinellin teoksessa on kirjassa esiin tulevien nimien indeksi. Se avulla voi hahmotta keitä kirjan esiintuomat henkilöt ovat ja kuinka useasti heidät mainitaan, siis sivujen määrällä laskettuna.
Toinen keskeinen tekijä on tietenkin sisällysluettelo, joka ranskalaisissa teoksissa on, päinvastoin suomalaiseen tapaan verrattuna, tekstin loppuun sijoitettu. Tästä voi havaita miten ja mitä asioita teos käsittelee. Jos on hivenen perillä aiheesta ja aikakaudesta niin voi myös huomata sen mitä teos ei jostain syystä käsittele.

Nyt käsillä oleva teos etenee kronologisesta 1900-luvun alusta aina loppuun saakka. Mutta jotain sieltä mielestäni puuttui, tai sitä ei ollut haluttu kirjata. Toiseen maailmansota tietenkin sai kohtuullisen osuuden, joskin se on hyvin vaikea aihe natsimiehityksen, yhteistyöntekijöiden ja Wichyn hallituksen tähden. Siinä pitää valita sanansa hyvin tarkasti, jotta olisi rehellinen vaan ei suututtaisi ketään. Samoin esillä on Algerian sodan aika, joka oli esim. Sartren suuren julkitulon aikaa. Mutta miksi ns. Kylmä sota kuittaa Ranskan yhteiskunnan yhden keskeisen kipupisteen eli Indokiinassa käydyn ns. ensimmäisen Vietnamin sodan, jota Ranska kävi 1946–1954 siirtomaasotana Vietnamilaisia vastaan.

Tietysti osasin etsiä juuri tuon ajankohdan intellektuellien toimintaa, sillä sivusihan asia juuri omaa tutkimustani. Asia on ranskalaisille vielä vaikeampi kuin toinen maailmansota, sillä siitä vaiettiin melko tehokkaasti. Vain hyvin harva älymystön edustaja korotti äänenä ja senkin vielä hyvin pienellä volyymillä sotaa vastaan. Tavallaan tämän älyllisen petoksen tähden asiasta yleensä vaietaan. Yritetään vanhaa temppua, että se mistä ei puhuta, niin sitä ei oikeastaan ole ollutkaan.

Miten tämä teos määrittelee älymystöön kuuluvan? Hienosti sanottuna un intellectuel est « un homme du culturel, créateur ou médiateur, mis en situation d’homme du politique, producteur ou consommateur d’idéologie ». Joku voisi todeta, että suomalaisessa keskustelussa Terho Pursiainen on korostanut älymystöön kuuluvan riippumattomuutta määritelmässään: ”Intellektuellit ovat selkeitä, olennaisia ajattelevia ja riippumattomia ihmisiä, jotka eivät anna kaupallisten mahdollisuuksien korruptoida sanottavaansa”.

Oikeastaan tie määritelmille on vapaa ja siksi lähes kaikenlaisia luovan tekemisen ihmisiä voidaan syystä tai toisesta pitää älymystöön kuuluvina. Amerikkalainen Richard Posner on laatinut oman ammerikkalaisen näkökulmansa mukaisen luettelon 600 menneen vuosisadan loppupuolella eläneestä älyköstä. Luettelon löytää osoitteesta : http://home.uchicago.edu/~rposner/TABLE%20II.pdf. Laatijansa ehkä suppeata maailmankuvaa soittaa se, että Sartre joukosta toki löytyy, vaan ei esin Bertrand Russellia tai Georg Henrik von Wrightiä tai vieläkin oleellisempaa älymystön huippunimeä Ludvig Wittgensteinia.

Löysin jostain tiedon, että Charlotte Allen on 13. helmikuuta 2005 kirjoittanut artikkelin Where are the Great Women Thinkers ? Thinking so Much about Women has Shrunk Their Minds. Vaan en löydä lähdettä moiseen mielenkiintoiseen kirjoitukseen. Asiasta lienee jotain ainakin tuolla sivustolla : http://articles.latimes.com/2005/feb/13/opinion/op-femintellectuals13.

Oikeastaan petyin nyt käsittelemääni teokseen, sillä siinä ei todellakaan käsitelty kovin paljon Ranskan sotaa Indokiinassa ja ei myöskään Ranskan opiskelijamellakoita 1965-1968 Yhdysvaltain Vietnamissa käymää sotaa vastaan. Molemmista aiheista olisi mielelläni toivonut saavani jotain erityistä ja mielenkiintoista omien tutkimusten rakennusaineiksi.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.